30-40 vuotta sitten puhuttiin kasvihuoneilmiöstä ja kolulaisille kerrottin, että suomenkin ilmasto lämpenee niin, että täällä tulevaisuudessa viljellään banaaneja ja appelsiinejä. Kun säät ovat käyneet täysin ennalta arvaamattomiksi ennustaa, niin keksittiin kaiken kattava termi ILMASTONMUUTOS. Kaiken pahan alku ja juuri saattaa olla oljy ja muovin keksiminen ja sen myötä oljyllä ahnehtimisen aiheuttamat sodat kaikkine muine lieveilmiöineen. Onko julkisesti aidosti tutkittu esim. sitä, että mitä massiiviset öljynporaukset ovat aiheuttaneet mannerlaattojen siirtymille? Usa-n pressa aikoo aloittaa öljynporauksia oman maansa rannikollaan. Norjassa on pumpattu merenpohjasta öljyä vuosikymmeniä. Eikö se ole vaarallista? Oliko Usan sotatoimet öljyntuottajamaissa Iranissa, Syyriassa ja muualla ilmastoystävällistä? Kuvaithan mukapelastettiin Irak maantasalle hävittämällä usan toimesta ja vain ja ainoastaan öljyn tähden. Kun kehitys olisi niin pitkällä ja viisasta, että markkinatalous pystyisi oikeasti luopumaan öljystä, niin se olisi hyvä. Tällä hetkellä tuo valitettavasti on vain valheellinen haavekuva.
Kasvihuoneilmiö, vaiko ilmastonmuutos?
9
70
Vastaukset
- Rahaa_palaa_estämiseen
Muistan kun lupasivat, että espan puistoakin reunustaa palmut näihin aikoihin. No, oli vissiin liian kovat toiveet silloin heillä.
Pohjois-Amerikkaa koetteleva kylmyysaalto on aiheuttanut Floridassa erikoisen ilmiön: puusta putoilevat ”jäätyneet” iguaanit.
https://www.is.fi/ulkomaat/art-2000005514975.html?ref=rss - ILMASTO.JAKAA.PERSETTÄ
70-luvun alussa, kun olin peruskoulun ala-asteella, radikaali opettajatyttönen tuli opettamaan "öljykriisin" aikaan, että öljy loppuu maapallolta 40-vuoden kuluessa.
No onko loppunut?
Näitä radikaalityttösiä oli silloin 13 tusinassa ja nykyään tusina krossissa.- Korjaus
Krossi tusinassa siis.
- mjjöhks
Kun poliitikot ja media edes yrittäisivät puhua totta, mutta kun ei. Missä öljynporaus ei aiheuta ympäristöongelmia? Lähi-idän maantasalle pommittaminenko on muka ympäristöystävällistä? Öljyahne markkinatalous tuhoaa ja tappaa ja riistää ihmisiä ällöttävin verukkein. Pakolaistulva Syyriasta, Irakista ja muualta on markkinatalouden öljyahneuden seuraus. Joko eu on keksinyt ikiliikkujan? Tietääkseni ei, mutta hurskastelun maailmanennätys on lähellä. Puuta ei pitäisi käyttää polttoaineena, aurinko lämmittää pohjoisessa, muovia ei enää tarvita, turpeen käyttö aiheuttaa ympäristöongelmia, autot kulkevat sähköllä? Tuskin kuitenkaan aurinkosähköllä? Sähkökään ei synny tyhjästä pistorasiassa? Jäitä hattuun aivopesussakin.
- Ccvxewqq
Ei kannata ottaa niin tosissaan mitä koulussa opetetaan. Siellä propagandoidaan ns. opetussuunnitelman mukaisesti kulloistakin poliittista agendaa, nyt on muotia monikulttuurisuus ja kaikki opetus alistetaan tälle aattelle. Kahdenkymmenen vuoden päästä taas jotain muuta.
- grhhlire
Pakkohan sitä monikulttuurisuuta on syöttää, kun politiikka öljysotapakolaisten tähden niin vaatii. Olisivat jättäneet Irakin ja Syyrian pommittamatta maantasalle öljyahneuksissaan, niin tuskin nuoret miehet lämpimistä kotimaistaan olisivat lähteneet kylmään palelemaan. Ne nuoret miehet haluttiin kaiketi markkinatalouden tarpeiden tähden "pelastaa" pois maistaan, jotta eivät tekisi markkinatalouden tavotteille vastarintaa. Vanhukset, naiset ja lapset olivat markkinataloudelle vaarattomampia. Heidät voi hyvin omintunnoin jättää pommisateeseen. Tuon kaksinaismoraalin räikeys on uskomatonta ja yhtä kaukana lähimmäisen rakkaudesta, kuin itä lännestä. Vielä kauempanakin.
- krgrrmrr
Miten suomen olisi käynyt v. 1939,jos vaikkapa venäjä olisi ottanut suomen nuoret miehet pakolaisiksi. Tai jos suomen miehet olisi siirretty pakolaisina saksaan? Onko ajatukseni rasismia?
- rrmrmmmrr
Tietysti olen rasistiksi leimautunut kommentillani. Nämä siirtolaiset, jotka merggel halusi sijoitella omistamaansa eurooppaan, eivät ollet pakolaisia, vaan öljyomaisuuksien turvaamisen varmistamiseksi alueelta lahjomalla pois siirrettyjä mahdolliseen vastarintaan kykeneviä nuoria miehiä. Asuttakoot Angela aarreporukanasa ihan itse omiin nurkkiinsa. Lapsia ja äitejä minäkin haluan auttaa, jos ovat oikeasti pakolaisia, eivätkä perheidenyhdistämissyöttitäkyjä.
- haaveeksijää
Ne haaveilevat EU:sta joka voittaisi USA:nkin. Sen takia pitää saada paljon ihmisiä mantereelle, kulttuurien sulatusuuni kuten USA:kin on!
Mutta ei kommunisti-Euroopasta mihinkään suurvallaksi ole.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Martina oli sarjassaan tänään 32.
Mutta eikö pyöräily ja uinti ole vahvempia hänellä kuin juoksu? Aikaa on vielä harjoitella ennen Frankfurtin kisoja.2081713Sofia miksi soitit torstaina Stefanil ja pyysit käymään kun muka olet ahdistunut.?
Oliko asia suunniteltu, kun pyysi käymään ja varmasti tiesi et miten Stefan asiaan suhtautuu.Oliko myös Seiskan toimittaja pyydetty tarkoituksella pai1031701Stepuli itkee facessa
Haluaisin pyytää julkisesti karseaa käytöstäni anteeksi lähimmiltä, naapureilta ja etenkin Sofialta! Ei ole missään olosuhteissa hyväksyttävää käyttä1031609Sofia oli ainoastaan rahan takia suhteessa Stefanin ja Nikon kanssa.
Järkyttävää miten Sofia on käyttänyt hyväksi näitä molempia miehiä ja rahat loppu niin vain haukkumiset tullut kiitokseksi heille.2541413Voi kun menisi nyt Stefan katsoo tyttären uutta ponia, viettäisi aikaa hänen kanssa.
Aika parantaa kaiken ja meillä kaikilla on elämässä vastoinkäymisiä ja yli kyllä pääsee ainakin ajan kanssa.1341370Suomi teki typeryyttään Venäjästä nyt konkreettisesti vihollisen, jota se ei aiemmin ollut.
Venäjä ei ole uhannut Suomen turvallisuutta, eikä Venäjän ja Ukrainan välinen konflikti ole signaloinut minkäänlaista uhkaa Suomelle. Se "uhka" luotii466926Minä menetän sinut kokonaan
Siksi olen paniikissa, sekaisin ja surullinen. Taitaa olla jonkinasteinen stressitila päällä. Toivottavasti sinulla on kaikki hyvin.50926Onpas Martina valinnut sopivan laulun
Storyssa kun Isben poni tulee, " älä vie lapsuuttani pois." Äiti se lähtee mieluummin panopuuksi hotelliin, kuin viettäisi senkin ajan lastensa kanssa115895Veikkauksia milloin Venäjä hyökkää Suomeen?
Veikkaan että se tapahtuu nopeasti, ehkäpä jo kesäkuussa. Suomi 5,5 miljoonan harvaan asuttu maa. Venäjä ei tarvitse suurta joukkoa Suomeen, joten kai296862Uskomatonta miten "kassatyttö Sannasta" tuli hetkessä kuoleman kauppias.
Demarit on kautta historian olleet "takinkääntäjien"mestariluokkaa kokoomuksen hihassa kiinni. Sannan arviointikyky petti täysin Naton suhteen, Brysse347822