Venäjän "väliaikainen hallitus" oli laiton

Venäjän hajoamistapahtumat, mukaanlukien Suomeen liittyvät on kuvattu noin 400 sivuisessa dokumenttikokoelmassa The Russian Provisional Government 1917 https://www.scribd.com/document/348922593/Kerensky-The-Russian-Provisional-Government-1917-Documents-Vol-I (maksutta luettavissa).

Mitä tämän hallituksen laillisuuteen tulee, pitää aloittajan kuvaus likimain paikkansa.
Suomen kannalta merkityksellistä oli, että väliaikainen hallitus oli todella väliaikainen, vailla muodollista laillisuutta. Sen tehtävä oli hoitaa välttämättömiä asioita kunnes lakiasäätävän kansalliskokouksen vaalit ja kokoontuminen tulee mahdolliseksi.

Suomen kannalta merkityksellistä oli laillisen laajuuden palauttaminen Suomen autonomialle Väliaikaisen hallituksen manifestin muodossa, ja osana tästä vuonna 1916 valitun, mutta ei Valtiopäiville kutsutun Suomen Eduskunnan kutsuminen Valtiopäiville maaliskuussa 1917.
Koska tämä oli sekava alkutilanne, joutui Eduskunta alkuun päästäkseen omaksumaan Väliaikaisen hallituksen valtaoikeudet.
Toki niitä vastustettiin täällä usealla taholla alusta lähtien. Lisäksi Eduskunnan omia valtaoikeuksia pyrittiin ja osin pystyttiin laajentamaan neuvotellen ja Valtalain tapauksessa neuvottelematta (mutta neuvotteluhalun kyllä ilmaisten).

Kiitos erityisesti Nikolai II:n kelvottomuuden ja typeryyden muodollinen laillisuus oli etäällä Väliaikaisesta hallituksesta..
Suomen kannalta oli merkityksellistä, että 1906 eduskuntauudistus teki Eduskunnasta periaatteessa kaikkivaltiaan autonomisissa asioissa, jos Keisarilla ollut ylin valta olisi siirtynyt Eduskunnalle, mitä Valtalaki merkitsi. Asian kärjisti Sdp:n enemmistö (103/200) Eduskunnassa.

Jo vuodesta 1908 lähtien (osin jo 1907) oli Nikolai II oppinut jättämään Eduskunnan lakiehdotukset vähäiselle huomiolle ja yhteistyössä vanhoillisten suomalaisjohtajien hoitamaan asiat sujuvasti "Pietarin tietä" kansanvaltaisuudesta piittaamatta.
Jopa kunnioitetun kenraalikuvernööri Gerardin (1906-1908) kaikki neuvonantajat ja ystävät Suomessa olivat svekoeliittiä, kuvernööri Alftan, "viikingit" Wrede, von Born sekä senaattori Mechelin ja tämän "oppilas", ministerivaltiosihteeri Langhoff.
Ei siinä yhteiskunnan tasapainottaminen eikä suomenkielisten oikeudet suuria painaneet. Asiat eivät parantuneet Böckmannin ja Seynin aikana.
Näihin nähden Stahovits oli Jeesus Vapahtaja.

Uuden Eduskunnan valinta 1917 oli sinänsä tarpeellista tapahtuneiden mullistavien muutosten vuoksi.
1916 Eduskunnan välitön hajottaminen ei olisi kuitenkaan saanut tapahtua, koska se oli Ministerivaltiosihteeri Enckellin sekä Eduskunnassa vähemmistöön jääneiden vanhoillisten rikollisen vehkeilyn tulos.
Neuvottelut Valtalakiin tarvittavista muutoksista olisi Väliaikaisen hallituksen pitänyt aloittaa.
Tuloksia olisi saavutettu Suomalaisten yksimielisyydellä. Viitatuissa Kerenskin keräämissä dokumenteissa on hyvin pitkälle myöntynyt venäläinen vastaehdotus.

Kun 1916 Eduskunta hajotettiin, hajosi Suomi lopullisesti kohti sisällissotaa. Erityisesti Sdp:n Kullervo Mannerilla ja Otto W Kuusisella oli siitä lähtien vain vallankaappaus mielessä ja myös äärioikeisto yhdisti voimansa. Enää edes Santeri Alkio ei pystynyt pysäyttämään tätä kehitystä.

Oli Suomen onni, että Venäjällä bolsevikit ottivat vallan ja hajottivat lakiasäätävän kansalliskokouksen avauspäivänsä jälkeen. Kyseinen kokous ei olisi Suomelle itsenäisyyttä sallinut, vaan ryhtynyt perimään sitä takaisin. Takaisinhakuun se olisi saanut Ententen ja Ruotsi/Norja/Tanskan täyden tuen.

suoraanjaselkeästi kirjoitti:

Venäjän hajoamistapahtumat, mukaanlukien Suomeen liittyvät on kuvattu noin 400 sivuisessa dokumenttikokoelmassa The Russian Provisional Government 1917 https://www.scribd.com/document/348922593/Kerensky-The-Russian-Provisional-Government-1917-Documents-Vol-I (maksutta luettavissa).

Mitä tämän hallituksen laillisuuteen tulee, pitää aloittajan kuvaus likimain paikkansa.
Suomen kannalta merkityksellistä oli, että väliaikainen hallitus oli todella väliaikainen, vailla muodollista laillisuutta. Sen tehtävä oli hoitaa välttämättömiä asioita kunnes lakiasäätävän kansalliskokouksen vaalit ja kokoontuminen tulee mahdolliseksi.

Suomen kannalta merkityksellistä oli laillisen laajuuden palauttaminen Suomen autonomialle Väliaikaisen hallituksen manifestin muodossa, ja osana tästä vuonna 1916 valitun, mutta ei Valtiopäiville kutsutun Suomen Eduskunnan kutsuminen Valtiopäiville maaliskuussa 1917.
Koska tämä oli sekava alkutilanne, joutui Eduskunta alkuun päästäkseen omaksumaan Väliaikaisen hallituksen valtaoikeudet.
Toki niitä vastustettiin täällä usealla taholla alusta lähtien. Lisäksi Eduskunnan omia valtaoikeuksia pyrittiin ja osin pystyttiin laajentamaan neuvotellen ja Valtalain tapauksessa neuvottelematta (mutta neuvotteluhalun kyllä ilmaisten).

Kiitos erityisesti Nikolai II:n kelvottomuuden ja typeryyden muodollinen laillisuus oli etäällä Väliaikaisesta hallituksesta..
Suomen kannalta oli merkityksellistä, että 1906 eduskuntauudistus teki Eduskunnasta periaatteessa kaikkivaltiaan autonomisissa asioissa, jos Keisarilla ollut ylin valta olisi siirtynyt Eduskunnalle, mitä Valtalaki merkitsi. Asian kärjisti Sdp:n enemmistö (103/200) Eduskunnassa.

Jo vuodesta 1908 lähtien (osin jo 1907) oli Nikolai II oppinut jättämään Eduskunnan lakiehdotukset vähäiselle huomiolle ja yhteistyössä vanhoillisten suomalaisjohtajien hoitamaan asiat sujuvasti "Pietarin tietä" kansanvaltaisuudesta piittaamatta.
Jopa kunnioitetun kenraalikuvernööri Gerardin (1906-1908) kaikki neuvonantajat ja ystävät Suomessa olivat svekoeliittiä, kuvernööri Alftan, "viikingit" Wrede, von Born sekä senaattori Mechelin ja tämän "oppilas", ministerivaltiosihteeri Langhoff.
Ei siinä yhteiskunnan tasapainottaminen eikä suomenkielisten oikeudet suuria painaneet. Asiat eivät parantuneet Böckmannin ja Seynin aikana.
Näihin nähden Stahovits oli Jeesus Vapahtaja.

Uuden Eduskunnan valinta 1917 oli sinänsä tarpeellista tapahtuneiden mullistavien muutosten vuoksi.
1916 Eduskunnan välitön hajottaminen ei olisi kuitenkaan saanut tapahtua, koska se oli Ministerivaltiosihteeri Enckellin sekä Eduskunnassa vähemmistöön jääneiden vanhoillisten rikollisen vehkeilyn tulos.
Neuvottelut Valtalakiin tarvittavista muutoksista olisi Väliaikaisen hallituksen pitänyt aloittaa.
Tuloksia olisi saavutettu Suomalaisten yksimielisyydellä. Viitatuissa Kerenskin keräämissä dokumenteissa on hyvin pitkälle myöntynyt venäläinen vastaehdotus.

Kun 1916 Eduskunta hajotettiin, hajosi Suomi lopullisesti kohti sisällissotaa. Erityisesti Sdp:n Kullervo Mannerilla ja Otto W Kuusisella oli siitä lähtien vain vallankaappaus mielessä ja myös äärioikeisto yhdisti voimansa. Enää edes Santeri Alkio ei pystynyt pysäyttämään tätä kehitystä.

Oli Suomen onni, että Venäjällä bolsevikit ottivat vallan ja hajottivat lakiasäätävän kansalliskokouksen avauspäivänsä jälkeen. Kyseinen kokous ei olisi Suomelle itsenäisyyttä sallinut, vaan ryhtynyt perimään sitä takaisin. Takaisinhakuun se olisi saanut Ententen ja Ruotsi/Norja/Tanskan täyden tuen.

Lue lisää

Meinaako siis aloituksen tehneen dementikon kanssa Romanovien olevan vieläkin Venäjän lailliset hallitsijat. No mitä helvettiä pikku-Putte siellä Kremlissä sitten tekee!

mitä.lie.höpätät kirjoitti:

Meinaako siis aloituksen tehneen dementikon kanssa Romanovien olevan vieläkin Venäjän lailliset hallitsijat. No mitä helvettiä pikku-Putte siellä Kremlissä sitten tekee!

Aloittaja vastaa väitteeseen, olisiko Romanovit vieläkin Venäjän lailliset hallitsijat.

Eivät olisi. Tähän tilanteeseen on olemassa ihan vakiintuneita periaatteita, jotka edellyttävät sitä, että itseään laillisen hallitsijana pitävä vetoaa oikeuteensa. Nythän tilanne eteni niin, että nimenomaisesti ruhtinas Mikael pidättäytyi ottamasta valtaa itselleen, ellei kansalliskokous tai muu äänestymenettely olisi hänen tukenaan valtaan nousemisessa. Hän ei halunnut valtaa ottaa eikä muutkaan Romanovit ole vedonneet oikeuteensa valtaistuimeen. Se on siten lopullisesti heiltä menetetty.

Putinin mafiosot ja natsit eivät ole minkään maan laillisia hallitsijoita.

laitonta kirjoitti:

Aloittaja vastaa väitteeseen, olisiko Romanovit vieläkin Venäjän lailliset hallitsijat.

Eivät olisi. Tähän tilanteeseen on olemassa ihan vakiintuneita periaatteita, jotka edellyttävät sitä, että itseään laillisen hallitsijana pitävä vetoaa oikeuteensa. Nythän tilanne eteni niin, että nimenomaisesti ruhtinas Mikael pidättäytyi ottamasta valtaa itselleen, ellei kansalliskokous tai muu äänestymenettely olisi hänen tukenaan valtaan nousemisessa. Hän ei halunnut valtaa ottaa eikä muutkaan Romanovit ole vedonneet oikeuteensa valtaistuimeen. Se on siten lopullisesti heiltä menetetty.

Lue lisää

Niin nooh. Olisihan se saattanut tyhmiin musikoihin upotakin tuo Miikan valtaannousu. Lenu ja kumppanit pitivät kansaansa melko yksinkertaisena. Kamenev ehdotti peräti kiitossähkeen lähettämistä Mikaelille sen johdosta ettei tyyppi ottanut valtaa. Venäjällähän on vahvoja johtajia ja heikkoja johtajia. Mikaelista omisi saattanut tulla vaikka uusi Iivana Julma, musikan unelma.

Aivan totta. Taas tänäkin uutena vuotena tuhannet venäläiset toivat KGB-rahaa kahmalokaupalla suomalaisten piilotettavaksi suomalaisten vähittäiskauppiaiden tileille.

Jos tämä on Putinin ansiota, niin katselen oikein mielelläni muutaman hanhi-videon.

siepä.sen.sannoit kirjoitti:

Aivan totta. Taas tänäkin uutena vuotena tuhannet venäläiset toivat KGB-rahaa kahmalokaupalla suomalaisten piilotettavaksi suomalaisten vähittäiskauppiaiden tileille.

Jos tämä on Putinin ansiota, niin katselen oikein mielelläni muutaman hanhi-videon.

Lue lisää

Monenko välityksellä tuli huumeita niiden mukana.

Venäjän nykymafioso-politiikkaan kuuluu myös huumeiden diilaaminen Suomeen ja muihin länsimaihin käyttäen muiden maiden rikollisia ja hädänalaisia hyväksi.

Venäjä on zombie-natsien mädältä löyhkäävä reinkarnaatio.

"Suomen kannalta oli täysin yhdentekevää kenet maaorjista polveutuneet olivat kulloinkin huutaneet isännäkseen."

Tällainen kertomasi asenne voi olla ymmärrettävä, koska maaliskuun vallankumouksen jälkeen niin Venäjällä kuin Suomessa vallitsi suuri hämmennys. Tapahtumakulku oli seuraava.

Keisari Nikolai II oli siirtänyt valtansa ruhtinas Mikaelille, mutta viimeksi mainittu pidättäytyi sitä ottamasta vastaan. Lakiasäätävä Duuma oli hajotettu 11.3.1917 eli ennen kuin keisari 15.3.1917 oli luopunut vallastaan.

Oliko Venäjä siis täydellisessä valtatyhjiössä, koska mitään toimivaltaista (ylintä) valtioelintä ei ollut enää olemassa? Valtiosääntöoikeudellisesti tällaista tilannetta ei voi olla olemassa, vaan valtiosääntöoikeus pyrkii aina turvamaan jonkin elimen toimivaltaisuuden. Muutoin valtakunnassa ajauduttaisiin helposti anarkiaan, kun ylintä valtiovaltaa käyttävä eli puuttuisi kokonaan.

Venäjälle oli perustettu 22.2.1711 ns. hallitseva senaatti. Sen perustu keisari Pietari Suuri johtamaan Venäjän hallintoa hänen poissa ollessaan. Hallitsevalle senaatille oli keskitetty koko Venäjän keskushallinto ja se toimi myös ylimpänä oikeusasteena. Sen toimivalta vaihteli eri keisareiden hallitusaika. Keisarivallan loppuaikana se oli maan ylin oikeusaste ja sen tehtänä oli myös valvoa valtakunnan hallintoa, lakien toimeenpanoa, veronkantoa ja valtion finansseja.

Hallitseva senaatti toimi toimivaltansa mukaisesti keisari Nikolai II luopuessa vallastaan. Mitään muuta ylimpää valtion toimivaltaisat elintä ei ollut olemassa. Siten sillä on ollut keisarin sijasta ylin toimivalta Venäjällä 1917 vallankumouksen jälkeen vähintäänkin niinhin toimenpiteisiin, mitä virkaatekevälle hallitsijalle kuuluisi.

Hallitseva senaatti oli se elin, jonka kanssa Suomen edustajien olisi tullut neuvotella Suomen suuriruhtinaskuntaa koskevista asioista, jos asiaa tarkastellaan laillisuuden kannalta.

Suomessa keisaria ja suuriruthinasta edusti kenraalikuvernööri. Seyn syrjäytettiin ja vangittiin heti 16. maaliskuuta -17, joten tätäkään "valtioelintä" ei ollut toimivaltaisesti olemassa Suomessa. Hänen apulaisensa oli Adam Lipski, jonka voisi ajatella tulevan toimeenpanevana sijaisena hänen tilalleen. Lipskin on katsottu olleen vt. kenraalikuvernöörinä 16.3. - 31.3.1917 välisen ajanjakson.

Kun Venäjän ilman laillista toimivaltaa ollut "väliaikainen hallitus" kutsui 22.3.1917 Suomen eduskunnan koolle ja 26.3.1917 nimitti uuden senaatin Suomeen, voidaan ajatella näiden toimien tulleen Lipskin tosiasiallisesti vahvistamiksi hänen ollessaan Suomessa keisarin ja suuriruhtinaan vallan edustajan sijainen maaliskuun loppuun -17 asti. Näiden valtiollisen jatkuvuuden kannalta välttämättömien toimien voidaan katsoa olleen sijaisen toimivaltaan kuuluvia. Niinpä senaatin nimittämisen ja eduskunnan kokoonkutsumisen voidana katsoa tapahtuneen Suomessa laillisesti.

laitonta kirjoitti:

"Suomen kannalta oli täysin yhdentekevää kenet maaorjista polveutuneet olivat kulloinkin huutaneet isännäkseen."

Tällainen kertomasi asenne voi olla ymmärrettävä, koska maaliskuun vallankumouksen jälkeen niin Venäjällä kuin Suomessa vallitsi suuri hämmennys. Tapahtumakulku oli seuraava.

Keisari Nikolai II oli siirtänyt valtansa ruhtinas Mikaelille, mutta viimeksi mainittu pidättäytyi sitä ottamasta vastaan. Lakiasäätävä Duuma oli hajotettu 11.3.1917 eli ennen kuin keisari 15.3.1917 oli luopunut vallastaan.

Oliko Venäjä siis täydellisessä valtatyhjiössä, koska mitään toimivaltaista (ylintä) valtioelintä ei ollut enää olemassa? Valtiosääntöoikeudellisesti tällaista tilannetta ei voi olla olemassa, vaan valtiosääntöoikeus pyrkii aina turvamaan jonkin elimen toimivaltaisuuden. Muutoin valtakunnassa ajauduttaisiin helposti anarkiaan, kun ylintä valtiovaltaa käyttävä eli puuttuisi kokonaan.

Venäjälle oli perustettu 22.2.1711 ns. hallitseva senaatti. Sen perustu keisari Pietari Suuri johtamaan Venäjän hallintoa hänen poissa ollessaan. Hallitsevalle senaatille oli keskitetty koko Venäjän keskushallinto ja se toimi myös ylimpänä oikeusasteena. Sen toimivalta vaihteli eri keisareiden hallitusaika. Keisarivallan loppuaikana se oli maan ylin oikeusaste ja sen tehtänä oli myös valvoa valtakunnan hallintoa, lakien toimeenpanoa, veronkantoa ja valtion finansseja.

Hallitseva senaatti toimi toimivaltansa mukaisesti keisari Nikolai II luopuessa vallastaan. Mitään muuta ylimpää valtion toimivaltaisat elintä ei ollut olemassa. Siten sillä on ollut keisarin sijasta ylin toimivalta Venäjällä 1917 vallankumouksen jälkeen vähintäänkin niinhin toimenpiteisiin, mitä virkaatekevälle hallitsijalle kuuluisi.

Hallitseva senaatti oli se elin, jonka kanssa Suomen edustajien olisi tullut neuvotella Suomen suuriruhtinaskuntaa koskevista asioista, jos asiaa tarkastellaan laillisuuden kannalta.

Suomessa keisaria ja suuriruthinasta edusti kenraalikuvernööri. Seyn syrjäytettiin ja vangittiin heti 16. maaliskuuta -17, joten tätäkään "valtioelintä" ei ollut toimivaltaisesti olemassa Suomessa. Hänen apulaisensa oli Adam Lipski, jonka voisi ajatella tulevan toimeenpanevana sijaisena hänen tilalleen. Lipskin on katsottu olleen vt. kenraalikuvernöörinä 16.3. - 31.3.1917 välisen ajanjakson.

Kun Venäjän ilman laillista toimivaltaa ollut "väliaikainen hallitus" kutsui 22.3.1917 Suomen eduskunnan koolle ja 26.3.1917 nimitti uuden senaatin Suomeen, voidaan ajatella näiden toimien tulleen Lipskin tosiasiallisesti vahvistamiksi hänen ollessaan Suomessa keisarin ja suuriruhtinaan vallan edustajan sijainen maaliskuun loppuun -17 asti. Näiden valtiollisen jatkuvuuden kannalta välttämättömien toimien voidaan katsoa olleen sijaisen toimivaltaan kuuluvia. Niinpä senaatin nimittämisen ja eduskunnan kokoonkutsumisen voidana katsoa tapahtuneen Suomessa laillisesti.

Lue lisää

Musikat myönsi hävinneensä maailmansodan ja Mikaelin kieltäydyttyä kruunusta monarkian olevan kykenemätön 'palauttamaan Venäjän suuruutta'. Musikat halusi ulos sodasta vuoden 1914 rajojen kanssa. Onneksi Saksa pisti luun kurkkuun Brest-Litovskissa.

laitonta kirjoitti:

"Suomen kannalta oli täysin yhdentekevää kenet maaorjista polveutuneet olivat kulloinkin huutaneet isännäkseen."

Tällainen kertomasi asenne voi olla ymmärrettävä, koska maaliskuun vallankumouksen jälkeen niin Venäjällä kuin Suomessa vallitsi suuri hämmennys. Tapahtumakulku oli seuraava.

Keisari Nikolai II oli siirtänyt valtansa ruhtinas Mikaelille, mutta viimeksi mainittu pidättäytyi sitä ottamasta vastaan. Lakiasäätävä Duuma oli hajotettu 11.3.1917 eli ennen kuin keisari 15.3.1917 oli luopunut vallastaan.

Oliko Venäjä siis täydellisessä valtatyhjiössä, koska mitään toimivaltaista (ylintä) valtioelintä ei ollut enää olemassa? Valtiosääntöoikeudellisesti tällaista tilannetta ei voi olla olemassa, vaan valtiosääntöoikeus pyrkii aina turvamaan jonkin elimen toimivaltaisuuden. Muutoin valtakunnassa ajauduttaisiin helposti anarkiaan, kun ylintä valtiovaltaa käyttävä eli puuttuisi kokonaan.

Venäjälle oli perustettu 22.2.1711 ns. hallitseva senaatti. Sen perustu keisari Pietari Suuri johtamaan Venäjän hallintoa hänen poissa ollessaan. Hallitsevalle senaatille oli keskitetty koko Venäjän keskushallinto ja se toimi myös ylimpänä oikeusasteena. Sen toimivalta vaihteli eri keisareiden hallitusaika. Keisarivallan loppuaikana se oli maan ylin oikeusaste ja sen tehtänä oli myös valvoa valtakunnan hallintoa, lakien toimeenpanoa, veronkantoa ja valtion finansseja.

Hallitseva senaatti toimi toimivaltansa mukaisesti keisari Nikolai II luopuessa vallastaan. Mitään muuta ylimpää valtion toimivaltaisat elintä ei ollut olemassa. Siten sillä on ollut keisarin sijasta ylin toimivalta Venäjällä 1917 vallankumouksen jälkeen vähintäänkin niinhin toimenpiteisiin, mitä virkaatekevälle hallitsijalle kuuluisi.

Hallitseva senaatti oli se elin, jonka kanssa Suomen edustajien olisi tullut neuvotella Suomen suuriruhtinaskuntaa koskevista asioista, jos asiaa tarkastellaan laillisuuden kannalta.

Suomessa keisaria ja suuriruthinasta edusti kenraalikuvernööri. Seyn syrjäytettiin ja vangittiin heti 16. maaliskuuta -17, joten tätäkään "valtioelintä" ei ollut toimivaltaisesti olemassa Suomessa. Hänen apulaisensa oli Adam Lipski, jonka voisi ajatella tulevan toimeenpanevana sijaisena hänen tilalleen. Lipskin on katsottu olleen vt. kenraalikuvernöörinä 16.3. - 31.3.1917 välisen ajanjakson.

Kun Venäjän ilman laillista toimivaltaa ollut "väliaikainen hallitus" kutsui 22.3.1917 Suomen eduskunnan koolle ja 26.3.1917 nimitti uuden senaatin Suomeen, voidaan ajatella näiden toimien tulleen Lipskin tosiasiallisesti vahvistamiksi hänen ollessaan Suomessa keisarin ja suuriruhtinaan vallan edustajan sijainen maaliskuun loppuun -17 asti. Näiden valtiollisen jatkuvuuden kannalta välttämättömien toimien voidaan katsoa olleen sijaisen toimivaltaan kuuluvia. Niinpä senaatin nimittämisen ja eduskunnan kokoonkutsumisen voidana katsoa tapahtuneen Suomessa laillisesti.

Lue lisää

Kuten on toteettu, perustui Suomen yhteys Venäjään kaksipuoliseen sopimiseen ja satavuotiseen käytäntöön. Osapuolina olivat Keisari ja Suomen Valtiopäivät.
Sopimuksista vahvimmat syntyivät Aleksanteri II:n aikana. Nikolai II rikkoi näitä sopimuksia, törkeimmin toisen sortokauden aikana.
Koko keisarivallan kaaduttua ei mikä tahansa taho luonnollisestikaan voinut "ilmoittautua" sen perilliseksi ylimmän vallan haltijana Suomeen nähden.

Autonomia on päivänselvä lakiasia.
Lakiasioissa ei edes "laillisella" toimeenpanovallan haltijalla ole valtuuksia hoitaa enempää kuin tekemällä tilanteen välttämättä edellyttämiä ehdotuksia Suomen Eduskunnalle. Valtuuksiin ei siis voi kuulua Suomen autonomian mukaisten, Suomen Eduskunnassa jo hyväksyttyjen lakien vahvistaminen tai vieläpä kyseisen Eduskunnan hajottaminen.
Vielä vähemmän tällaiset valtuudet kuuluivat toimeenpanovaltaa deFakto harjoittaneelle Väliaikaiselle hallitukselle, jolta puuttui juridinen laillisuus.

Päivänselvää siis on, että Väliaikainen hallitus toimi laittomasti pitäessään itsellään Suomen autonomiaan kuuluvien lakien vahvistamisen ja erityisesti hajottaessaan Eduskunnan välittömästi voimaan astuneella yksipuolisella päätöksellään.
Eduskuntaa oli jäänyt kutsumatta Valtiopäiville 1916 vaalien jälkeen. Lisäksi 3.1917 asti oli Suomen Senaattina ns. Sapelisenaatti, puheenjohtajanaan kenraalikuvernööri Seyn.
Siksi juridinen valmistautuminen muutoksiin Senaatin Oikeusosastonkaan puolelta ei ollut mahdollista.

Kun mullistus sitten tuli, 1916 Eduskunta päästettiin kokoontumaan 3.1917 ja valitsemaan uuden (Tokoin) Senaatin, senkin vielä Väliaikaisen hallituksen nimittämänä.

Suuri ongelma oli, että valtiosääntömme ei ollut valmis syntyneeseen tilanteeseen, koska Senaattikin oli ollut Keisarin vallassa, kuten kenraalikuvernööri ja ministerivaltiosihteeri.
Ei kaikkea lukuunottamatta ulkosuhteita ja sotilasasioita voinut noin vain kipata Eduskunnan vallan alle. 1916 vaalien jälkeen oli siis tapahtunut niin mullistavia muutoksia, että uudet eduskuntavaalit olivat päivänselvästi välttämättömät.
Asia ei olisi kuitenkaan saanut tapahtua vehkeilemällä ja Eduskunnan sivuuttamalla.
Emme olleet itsekään valmiita. Paineet kymmenen vuotta jatkuneen vuotisen Eduskunnan sivuuttamisen vuoksi olivat niin suuret, että vehkeilyhajotus hajotti yhteiskunnankin.

On hankalaa etsiä laillista menettelyä kun Nikolai II oli vienyt valtakuntansa sekasortoon.
Keisarikunnan lainsäädäntövalta kuului keisarille ja kaksikamariselle parlamentille. Ylähuoneen (Valtakunnanneuvosto) 196 edustajasta keisari nimitti suoraan puolet ja valitsi loput 9 vuoden kausiksi. Alahuoneen (Valtakunnanduuman) 442 edustajaa valittiin vaaleilla.

Kumpikin kamari oli vähämerkityksinen ollessaan mielivaltaisen keisari käskettävissä. Kuvaava esimerkki Valtakunnanneuvostosta on ministerivaltiosihteeri Gerardin nimitys siihen keisarin potkaistua hänet Suomesta. Jäsenyydestä (ja palkasta) huolimatta hän ei saanut edes kutsuja Valtakunnanneuvoston kokouksiin.
Duuman keisari taas hajotti ja muutti sen sääntöjä toistuvasti, jos tämä pölinöiltään joskus onnistui päättämään olennaisista asioista.

Valtakunnanneuvosto ilmeisesti lähinnä pötki pakosalle keisarin kaaduttua. Tuskin se oli kokoonsaatavissa Väliaikaisen hallituksen aikana. Ja duumahan oli hajotettu, ensin keisarin käskyllä, sitten keisarille nöyrän puheenjohtajansa Roditsevin nuijankopauksella.

Hallintovalta kuului ministerineuvostolle, hallitsevalle senaatille ja pyhälle synodille.
Nikolai II näidenkin johtohenkilöt käytännössä valitsi.

Nikolai II ansaitsi loppunsa, samoin pahahenkinen akkansa, vaikkakin telottajat eivät kunniaa ansaitse.
Suomi pääsi yli sekasorrosta vasta 1919 Valtiosäännön alkaessa toimia.

Korjaus: kenraalikuvernööri Gerard (ei siis ministerivaltiosihteeri)).

suoraanjaselkeästi kirjoitti:

Kuten on toteettu, perustui Suomen yhteys Venäjään kaksipuoliseen sopimiseen ja satavuotiseen käytäntöön. Osapuolina olivat Keisari ja Suomen Valtiopäivät.
Sopimuksista vahvimmat syntyivät Aleksanteri II:n aikana. Nikolai II rikkoi näitä sopimuksia, törkeimmin toisen sortokauden aikana.
Koko keisarivallan kaaduttua ei mikä tahansa taho luonnollisestikaan voinut "ilmoittautua" sen perilliseksi ylimmän vallan haltijana Suomeen nähden.

Autonomia on päivänselvä lakiasia.
Lakiasioissa ei edes "laillisella" toimeenpanovallan haltijalla ole valtuuksia hoitaa enempää kuin tekemällä tilanteen välttämättä edellyttämiä ehdotuksia Suomen Eduskunnalle. Valtuuksiin ei siis voi kuulua Suomen autonomian mukaisten, Suomen Eduskunnassa jo hyväksyttyjen lakien vahvistaminen tai vieläpä kyseisen Eduskunnan hajottaminen.
Vielä vähemmän tällaiset valtuudet kuuluivat toimeenpanovaltaa deFakto harjoittaneelle Väliaikaiselle hallitukselle, jolta puuttui juridinen laillisuus.

Päivänselvää siis on, että Väliaikainen hallitus toimi laittomasti pitäessään itsellään Suomen autonomiaan kuuluvien lakien vahvistamisen ja erityisesti hajottaessaan Eduskunnan välittömästi voimaan astuneella yksipuolisella päätöksellään.
Eduskuntaa oli jäänyt kutsumatta Valtiopäiville 1916 vaalien jälkeen. Lisäksi 3.1917 asti oli Suomen Senaattina ns. Sapelisenaatti, puheenjohtajanaan kenraalikuvernööri Seyn.
Siksi juridinen valmistautuminen muutoksiin Senaatin Oikeusosastonkaan puolelta ei ollut mahdollista.

Kun mullistus sitten tuli, 1916 Eduskunta päästettiin kokoontumaan 3.1917 ja valitsemaan uuden (Tokoin) Senaatin, senkin vielä Väliaikaisen hallituksen nimittämänä.

Suuri ongelma oli, että valtiosääntömme ei ollut valmis syntyneeseen tilanteeseen, koska Senaattikin oli ollut Keisarin vallassa, kuten kenraalikuvernööri ja ministerivaltiosihteeri.
Ei kaikkea lukuunottamatta ulkosuhteita ja sotilasasioita voinut noin vain kipata Eduskunnan vallan alle. 1916 vaalien jälkeen oli siis tapahtunut niin mullistavia muutoksia, että uudet eduskuntavaalit olivat päivänselvästi välttämättömät.
Asia ei olisi kuitenkaan saanut tapahtua vehkeilemällä ja Eduskunnan sivuuttamalla.
Emme olleet itsekään valmiita. Paineet kymmenen vuotta jatkuneen vuotisen Eduskunnan sivuuttamisen vuoksi olivat niin suuret, että vehkeilyhajotus hajotti yhteiskunnankin.

On hankalaa etsiä laillista menettelyä kun Nikolai II oli vienyt valtakuntansa sekasortoon.
Keisarikunnan lainsäädäntövalta kuului keisarille ja kaksikamariselle parlamentille. Ylähuoneen (Valtakunnanneuvosto) 196 edustajasta keisari nimitti suoraan puolet ja valitsi loput 9 vuoden kausiksi. Alahuoneen (Valtakunnanduuman) 442 edustajaa valittiin vaaleilla.

Kumpikin kamari oli vähämerkityksinen ollessaan mielivaltaisen keisari käskettävissä. Kuvaava esimerkki Valtakunnanneuvostosta on ministerivaltiosihteeri Gerardin nimitys siihen keisarin potkaistua hänet Suomesta. Jäsenyydestä (ja palkasta) huolimatta hän ei saanut edes kutsuja Valtakunnanneuvoston kokouksiin.
Duuman keisari taas hajotti ja muutti sen sääntöjä toistuvasti, jos tämä pölinöiltään joskus onnistui päättämään olennaisista asioista.

Valtakunnanneuvosto ilmeisesti lähinnä pötki pakosalle keisarin kaaduttua. Tuskin se oli kokoonsaatavissa Väliaikaisen hallituksen aikana. Ja duumahan oli hajotettu, ensin keisarin käskyllä, sitten keisarille nöyrän puheenjohtajansa Roditsevin nuijankopauksella.

Hallintovalta kuului ministerineuvostolle, hallitsevalle senaatille ja pyhälle synodille.
Nikolai II näidenkin johtohenkilöt käytännössä valitsi.

Nikolai II ansaitsi loppunsa, samoin pahahenkinen akkansa, vaikkakin telottajat eivät kunniaa ansaitse.
Suomi pääsi yli sekasorrosta vasta 1919 Valtiosäännön alkaessa toimia.

Lue lisää

Oliko Romanovit huudettu kaikkien käskystä 1613. Miksi hitosa edes käytetään sanaa 'laill6suus' Venäjän yhteydessä. Minun tietääkseni Venäjän laki ei ole koskaan perustunut roomalaisiin käytöntöihin. Eikös tsaari saanut tappaa mielivaltaisesti kenet halusi. Suomea oli kohdeltava toisin suomalaisten Ruotsilta perimän länsimaisuuden takia. Suomalaiset saivat pitää omituiset käytäntönsä nuolemalla tsaaria. Maaorjalla ei edes vapsuduttuaan ollut Venäjällä mahdollisuutta valittaa kohtelustaan viranomaisille. Venäjällä lähetettiin linnaan tai Siperiaan poliittisten mielipitriden takia.

Oli Suomen onni itsenäistyä ja kehittyä länsieurooppalaisena maana.

Nyt Suomen elintaso on maailman korkeimpia ja Venäjän elintaso on aivan kehnoimpien joukossa Euroopassa.

NjetNjetNjet kirjoitti:

Oli Suomen onni itsenäistyä ja kehittyä länsieurooppalaisena maana.

Nyt Suomen elintaso on maailman korkeimpia ja Venäjän elintaso on aivan kehnoimpien joukossa Euroopassa.

Lue lisää

Ilman ahdistavaa ja rikollista valkoporvarien valtaa, joka kesti vuoden -44 syksyyn, olisi Suomen elintaso vielä paljon korkeampi. Pelkästään ilman euroon liittymistä olisi BKT:mme 20 % korkeampi. Sitä saa aikaan porvarihallinto.

porvarionhuono kirjoitti:

Ilman ahdistavaa ja rikollista valkoporvarien valtaa, joka kesti vuoden -44 syksyyn, olisi Suomen elintaso vielä paljon korkeampi. Pelkästään ilman euroon liittymistä olisi BKT:mme 20 % korkeampi. Sitä saa aikaan porvarihallinto.

Lue lisää

Ja millähän perusteella? " Pelkästään ilman euroon liittymistä olisi BKT:mme 20 % korkeampi. "

porvarionhuono kirjoitti:

Ilman ahdistavaa ja rikollista valkoporvarien valtaa, joka kesti vuoden -44 syksyyn, olisi Suomen elintaso vielä paljon korkeampi. Pelkästään ilman euroon liittymistä olisi BKT:mme 20 % korkeampi. Sitä saa aikaan porvarihallinto.

Lue lisää

1937 oli punamulta, vaikka SDP:n istuminen oppositiossa suurimpana puolueena vuoteen 1926 asti kummastutti muita pohjoismaita. Stalinin johtama uusi Mongooli valtakunta oli vihon viimeinen mäkättämään Suomen siäisistä asioista. Eikä Norja ja Ruotsikaan mitään demokratian perikuvia olleet saamelaisiin kohdistamansa vainoin tai vammaisten sterilisointien kanssa. Suomimongooleja oli kiva vain mollata muutaman räyhääjän takia. Juutalaiselle oli esimerkiksi lottovoitto syntyä Suomeen. Norja lähetti omista juutalaisistaan puolet kaasukammioihin.

ykkjkjlk kirjoitti:

Ja millähän perusteella? " Pelkästään ilman euroon liittymistä olisi BKT:mme 20 % korkeampi. "

"""Ja millähän perusteella? " Pelkästään ilman euroon liittymistä olisi BKT:mme 20 % korkeampi"""

Ennen vuotta 2008 Suomen BKT/nenä oli sama kuin Ruotsin. Nyt se on 20 % alempi Ruotsiin verraten. Tosiasiassa siis Ruotsi on yli 25 % edellä Suomesta kun matemaattisesti tarkastellaan. Iso ero on revennyt alle 10 vuodessa eikä siitä voi syyttää taaskaan Venäjää.

"Porvoon valtiopäivillä oli aikanaan vahvistettu Suomen asema Venäjän keisarin eli Suomen Suuriruhtinaan henkilökohtaisesti johtamana maana. Kun Suuriruhtinasta eli Keisaria ei enää ollut olisi uusi tilanne vaatinut myös Suomen Eduskunnan erillisen hyväksynnän. Venäläiset eivät voineet noin vain keskenään ratkoa kuka tai mikä Keisarin kaaduttua edustaa häntä suhteessa Suomeen koska alunperinkään päätöstä ei ollut tehnyt Venäjä yksin. Kyse on normaalista periaatteesta, että toinen osapuoli ei voi muuttaa sopimusta yksipuolisesti."

Tämänkaltainen ajattelu on mahdollista, jos Porvoon valtiopäivillä katostaan syntyneen valtiosopimus keisarin ja Suomen säätyjen välillä. Keisari antoi vakuutuksensa Ruotsin vallan aikaisten lakien voimassa pysymisestä ja säädyt vastaavasti vannoivan kuuliaisuutta keisarille antaen sitä koskevan valan. Asetelma on kuitenkin keinotekoinen. Porvoossa tapahtunut valtioakti on kaksipuoleinen, mutta ei selvästikään mikään sopimus.

Venäjän keisarikunta oli pitkään absoluuttinen monarkia, mutta siirtyi perustuslaillisuuteen vuoden 1905 vallankumouksen myötä. Suomessa Nikolai II:n 15. marraskuuta 1905 antama marraskuun manifesti kumosi 15. helmikuuta 1899 annetun helmikuun manifestin ja sitä seuranneet laittomat määräykset. Marraskuun manifestin sanellut perustuslaillisten johtaja Leo Mechelin sai koota senaatin, joka jälkeen säädettiin Suomen suuriruhtinaskuntaa koskeva uusi valtiopäiväjärjestys 1906.

Vähintäänkin vallan siirtymässä olisi tullut noudattaa sekä Venäjän ja Suomen suuriruhtinaskunnan valtiosääntöjä. Kun Suomessa oli siirrytty entistä vahvampaan perustuslaillisuuteen 1906 valtiopäiväjärjestyksen säätämisen myötä, kesari Nikolai II ei voinut muuttaa Suomen perustuslakeja mielensä mukaan. Valtiosäännön muuttaminen Suomen suuriruhtinaskunnassa edellytti keisarin ja Suomen suuriruhtinaan seuraajan lakialoitetta, jota olisi käsitelty valtiopäiväjärjestyksen mukaisesti Suomen eduskunnassa. Kansanedustajilla ei ollut oikeutta tehdä aloitettta perustuslain muuttamiseksi (vrt. VJ 29 §).

Kuten todettu, suuriruhtinalla ei ollut laillista seuraajaa Suomessa, joten eduskunta saattoi 20.3.-17 annetun manifestin pohjalta ryhtyä käsittlemään valtiosäännön uudistamista. Manifesti oli annettu tiedoksi senaatin istunnossa 22.3.-17, jolloin myös eduskunta kutsuttiin koolle.

Näin uuden perustuslain säätäminen käynnistyi Suomessa ja johti lopulta valtalain säätämiseen perustuslain säätämisjärjestyksessä 18.7.1917. Suomesta oli tullut tasavalta, joskaan ei vielä itsenäinen vaan se pysyi osana Venäjää.

hihhahhei kirjoitti:

"""Ja millähän perusteella? " Pelkästään ilman euroon liittymistä olisi BKT:mme 20 % korkeampi"""

Ennen vuotta 2008 Suomen BKT/nenä oli sama kuin Ruotsin. Nyt se on 20 % alempi Ruotsiin verraten. Tosiasiassa siis Ruotsi on yli 25 % edellä Suomesta kun matemaattisesti tarkastellaan. Iso ero on revennyt alle 10 vuodessa eikä siitä voi syyttää taaskaan Venäjää.

Lue lisää

Väärin.
Vuonna 2007 ostovoimakorjattu GDP (Gross Domestic Production) oli Suomessa 37688 $/asukas ja vuonna 2016 43365 $/asukas.
Ruotsissa vuonna 2007 40563 $/asukas ja vuonna 2016 49507 $/asukas.

Ruotsissa GDP on siis kasvanut 8944 $ eli 22%.
Suomessa GDP on kasvanut 5677 $ eli 15 %.

Vuonna 2007 Ruotsin kruunun keskikurssi suhteessa Euroon oli 9,2501 SEK ja vuonna 2016 9,4689 SEK.
Kruunu on siis heikentynyt 0,2188 SEK eli 2,4 %.

Kruunun heikentyminen 2,4 %:lla ei voi selittää 7 % eroa GDP:n kasvussa.

Kyse ei siis ole valuutasta. Ruotsin Keskuspankki ei voi juuri tehdä mitään muuta kuin yrittää valuuttakurssiin vaikuttamalla vahvistaa Ruotsin vientiä, mutta on epäonnistunut siinä.

laitonta kirjoitti:

"Porvoon valtiopäivillä oli aikanaan vahvistettu Suomen asema Venäjän keisarin eli Suomen Suuriruhtinaan henkilökohtaisesti johtamana maana. Kun Suuriruhtinasta eli Keisaria ei enää ollut olisi uusi tilanne vaatinut myös Suomen Eduskunnan erillisen hyväksynnän. Venäläiset eivät voineet noin vain keskenään ratkoa kuka tai mikä Keisarin kaaduttua edustaa häntä suhteessa Suomeen koska alunperinkään päätöstä ei ollut tehnyt Venäjä yksin. Kyse on normaalista periaatteesta, että toinen osapuoli ei voi muuttaa sopimusta yksipuolisesti."

Tämänkaltainen ajattelu on mahdollista, jos Porvoon valtiopäivillä katostaan syntyneen valtiosopimus keisarin ja Suomen säätyjen välillä. Keisari antoi vakuutuksensa Ruotsin vallan aikaisten lakien voimassa pysymisestä ja säädyt vastaavasti vannoivan kuuliaisuutta keisarille antaen sitä koskevan valan. Asetelma on kuitenkin keinotekoinen. Porvoossa tapahtunut valtioakti on kaksipuoleinen, mutta ei selvästikään mikään sopimus.

Venäjän keisarikunta oli pitkään absoluuttinen monarkia, mutta siirtyi perustuslaillisuuteen vuoden 1905 vallankumouksen myötä. Suomessa Nikolai II:n 15. marraskuuta 1905 antama marraskuun manifesti kumosi 15. helmikuuta 1899 annetun helmikuun manifestin ja sitä seuranneet laittomat määräykset. Marraskuun manifestin sanellut perustuslaillisten johtaja Leo Mechelin sai koota senaatin, joka jälkeen säädettiin Suomen suuriruhtinaskuntaa koskeva uusi valtiopäiväjärjestys 1906.

Vähintäänkin vallan siirtymässä olisi tullut noudattaa sekä Venäjän ja Suomen suuriruhtinaskunnan valtiosääntöjä. Kun Suomessa oli siirrytty entistä vahvampaan perustuslaillisuuteen 1906 valtiopäiväjärjestyksen säätämisen myötä, kesari Nikolai II ei voinut muuttaa Suomen perustuslakeja mielensä mukaan. Valtiosäännön muuttaminen Suomen suuriruhtinaskunnassa edellytti keisarin ja Suomen suuriruhtinaan seuraajan lakialoitetta, jota olisi käsitelty valtiopäiväjärjestyksen mukaisesti Suomen eduskunnassa. Kansanedustajilla ei ollut oikeutta tehdä aloitettta perustuslain muuttamiseksi (vrt. VJ 29 §).

Kuten todettu, suuriruhtinalla ei ollut laillista seuraajaa Suomessa, joten eduskunta saattoi 20.3.-17 annetun manifestin pohjalta ryhtyä käsittlemään valtiosäännön uudistamista. Manifesti oli annettu tiedoksi senaatin istunnossa 22.3.-17, jolloin myös eduskunta kutsuttiin koolle.

Näin uuden perustuslain säätäminen käynnistyi Suomessa ja johti lopulta valtalain säätämiseen perustuslain säätämisjärjestyksessä 18.7.1917. Suomesta oli tullut tasavalta, joskaan ei vielä itsenäinen vaan se pysyi osana Venäjää.

Lue lisää

Kukaan hallitsija ei siis Venäjällä ole ollut laillinen maaliskuun 17 jälkeen. Sitäkö yrität sössöttää. Nikolain veli käytännössä luopui vallasta kansaa edustaneiden laitosten hyväksi. Venäjällä ei toki ole kansalta kysytty mitään sen enempää vuonna 1613 kuin vuonna 1917. Duuma hajotettiin monta kertaa vuoden 1905 ja eduskunta oli käytännössä voimaton.

laitonta kirjoitti:

"Porvoon valtiopäivillä oli aikanaan vahvistettu Suomen asema Venäjän keisarin eli Suomen Suuriruhtinaan henkilökohtaisesti johtamana maana. Kun Suuriruhtinasta eli Keisaria ei enää ollut olisi uusi tilanne vaatinut myös Suomen Eduskunnan erillisen hyväksynnän. Venäläiset eivät voineet noin vain keskenään ratkoa kuka tai mikä Keisarin kaaduttua edustaa häntä suhteessa Suomeen koska alunperinkään päätöstä ei ollut tehnyt Venäjä yksin. Kyse on normaalista periaatteesta, että toinen osapuoli ei voi muuttaa sopimusta yksipuolisesti."

Tämänkaltainen ajattelu on mahdollista, jos Porvoon valtiopäivillä katostaan syntyneen valtiosopimus keisarin ja Suomen säätyjen välillä. Keisari antoi vakuutuksensa Ruotsin vallan aikaisten lakien voimassa pysymisestä ja säädyt vastaavasti vannoivan kuuliaisuutta keisarille antaen sitä koskevan valan. Asetelma on kuitenkin keinotekoinen. Porvoossa tapahtunut valtioakti on kaksipuoleinen, mutta ei selvästikään mikään sopimus.

Venäjän keisarikunta oli pitkään absoluuttinen monarkia, mutta siirtyi perustuslaillisuuteen vuoden 1905 vallankumouksen myötä. Suomessa Nikolai II:n 15. marraskuuta 1905 antama marraskuun manifesti kumosi 15. helmikuuta 1899 annetun helmikuun manifestin ja sitä seuranneet laittomat määräykset. Marraskuun manifestin sanellut perustuslaillisten johtaja Leo Mechelin sai koota senaatin, joka jälkeen säädettiin Suomen suuriruhtinaskuntaa koskeva uusi valtiopäiväjärjestys 1906.

Vähintäänkin vallan siirtymässä olisi tullut noudattaa sekä Venäjän ja Suomen suuriruhtinaskunnan valtiosääntöjä. Kun Suomessa oli siirrytty entistä vahvampaan perustuslaillisuuteen 1906 valtiopäiväjärjestyksen säätämisen myötä, kesari Nikolai II ei voinut muuttaa Suomen perustuslakeja mielensä mukaan. Valtiosäännön muuttaminen Suomen suuriruhtinaskunnassa edellytti keisarin ja Suomen suuriruhtinaan seuraajan lakialoitetta, jota olisi käsitelty valtiopäiväjärjestyksen mukaisesti Suomen eduskunnassa. Kansanedustajilla ei ollut oikeutta tehdä aloitettta perustuslain muuttamiseksi (vrt. VJ 29 §).

Kuten todettu, suuriruhtinalla ei ollut laillista seuraajaa Suomessa, joten eduskunta saattoi 20.3.-17 annetun manifestin pohjalta ryhtyä käsittlemään valtiosäännön uudistamista. Manifesti oli annettu tiedoksi senaatin istunnossa 22.3.-17, jolloin myös eduskunta kutsuttiin koolle.

Näin uuden perustuslain säätäminen käynnistyi Suomessa ja johti lopulta valtalain säätämiseen perustuslain säätämisjärjestyksessä 18.7.1917. Suomesta oli tullut tasavalta, joskaan ei vielä itsenäinen vaan se pysyi osana Venäjää.

Lue lisää

Valtalaki ei tehnyt Suomesta tasavaltaa. Valta säilyi venäläisillä käytännössä helmikuuhun 1918 asti. Tasavallan alueella ei ole vieraan valtion joukkoja ilman tämän v0tasavallan asukkaiden suostumusta. Valtalakia olisivat sitten punaiset lopulta käyttääneet itsenäiisyysjulistuksen torjumiseen öaillisuuteen vedoten. Hyvä kun ei onnistunut! Venäjällä ei ole ainakaan suoraa valtaa Suomen sisäisiin asioihin, vaikka uhkailu, kiristys ja joskus jopa väkivalta onkin siltä suunnalta jatkunut jo k8hta sata vuotta.

Ruotsin bkt/asukas on aina ollut Suomea korkeampi monipuolisemman ja kysynnän vaihteluille immuunimman tuotantonsa vuoksi.

Pietarin tonttutehtaalla on ristiriitainen Ruotsi-kuva. Yhtäältä vakuutellaan, että Ruotsilla vasta heikosti menee ja pianpa sitä mollataankin Suomea, että Suomella menee huonosti.

Tosiasiassa niin Suomi kuin Ruotsikin ovat maailman kärkivaltioita hyvinvoinnin monin eri mittarein mitattuna. Venäjä on niissä tavattoman kehnoilla sijoilla.

Ja sekin vähäinen oltaisi sitten otettu pois tämän oppipojan käskystä.