Itsenäisyytemme 50-vuotisvuonna professori Tuomo Polvinen selvitti uraauurtavasti teoksessaan Venäjän vallankumous ja Suomi (WSOY), että Leninin motiivit olivat taktisia. Seuraava on Polvisen lainaus hänen 1967 kirjastaan:
POLVISEN LAINAUKSET SIVUNUMEROITUNA JA KOMMENTOITUNA!
Lisätty lainauksiin suoraan liittyvää tekstiä ISOILLA KIRJAIMILLA!
s.191
"SUOMEN KANSA RAKASTAA MYYTTEJÄ. LUONNOLLISISTA SYISTÄ NE KESKITTYVÄT KANSAKUNNAN ELÄMÄN SUURIIN KÄÄNNEKOHTIIN, JOISTA ITSENÄISYYDEN SAAVUTTAMINEN TIETENKÄÄN EI KUULU VÄHÄISIMPIIN. EDELLÄ ON JO OLLUT PUHETTA OIKEISTON SITKEÄSTÄ USKOSTA SAKSAN VENÄJÄÄN KOHDISTAMAAN >>PAINOSTUKSEEN>> BREST-LITOVSKISSA SUOMEN RIIPPUMATTOMUUDEN TOTEUTTAMISEKSI. VASTAAVASTI TAAS vasemmiston taholla on hellitty kuvaa Leninistä jalona ja idealistisena maailmanparantajana, joka kansojen itsemääräämisoikeuden ylevien periaatteiden vaikutuksen alaisena oli vailla muita tarkoitusperiä valmis tunnustamaan jopa porvarillisenkin Suomen itsenäisyyden. Mikä sitten on totuus? Veitsi lähestyy nyt kipeätä kohtaa, mutta kulunut puoli vuosisataa merkitsee niin pitkää puudutusaikaa, että leikkaus täytyy jo voida suorittaa.
Joulukuussa 1917 bolsevikit oman tunnustuksensa mukaan yhä vielä laskivat lähitulevaisuudessa tapahtuvan maailmanvallankumouksen varaan. Sitä silmälläpitäen käytiin Brestissä sitkeää viivytystaistelua ajan voittamiseksi. Vallankumouksen puhkeamisen edellytyksiä oli kaikkialla mahdollisuuksien mukaan tuettava. Leninin kansallisuusohjelma taas ei tähdännyt, kuten olemme nähneet, suinkaan pienten, itsenäisten ja kaikkein vähiten porvarillisten kansallisvaltioiden muodostamiseen – vaan vähemmistökansallisuuksien myötätunnon hankkimiseen irtautumisoikeutta hyväksi käyttäen bolsevikkien puolelle. RYHTYMÄTTÄ ENÄÄ TOISTAMAAN AIKAISEMMILLA SIVUILLA ESITETTYÄ TODISTUSAINEISTOA ANNETTAKOOO VIELÄ KERRAN SANANVUORO LENINILLE ITSELLEEN:
S. 192
"MUISTAN HYVIN KOHTAUKSEN, KUN JOUDUIN SMOLNASSA ANTAMAAN DEKREETIN SVINHUVUDILLE - VENÄJÄKSI KÄÄNNETTYNÄ TÄMÄ NIMI MERKITSEE " MIES , JOLLA ON SIANPÄÄ" - , SUOMEN PORVARISTON EDUSTAJALLE, JOKA ON NÄYTELLYT PYÖVELIN OSAA. HÄN PURISTELI YSTÄVÄLLISESTI KÄTTÄNI, ME LAUSUIMME TOISILLEMME KOHTELIAISUUKSIA. MITEN RUMAA TÄMÄ OLIKAAN! MUTTA NÄIN OLI TEHTÄVÄ, KOSKA TÄMÄ PORVARISTO SILLOIN PETTI KANSAA, PETTI TYÖTÄTEKEVIÄ JOUKKOJA VÄITTÄMÄLLÄ, ETTÄ RYSSÄ ŠOVINISTIT, ISOVENÄLÄISET TAHTOVAT KURISTAA SUOMALAISET. SE OLI TEHTÄVÄ..." 1
1 LENIN, PSS Tom 38. ss. 157-157
Lenin tunnusti Suomen itsenäisyyden, ja nämä olivat hänen syynsä
Juha-Pekka Tikka | 01.01.2018 | 23:55- päivitetty 03.01.2018 | 20:58
https://www.verkkouutiset.fi/lenin-tunnusti-suomen-itsenaisyyden-ja-nama-olivat-hanen-syynsa/

Vastaukset 2
Vanhimmat
Kuppa-ukko oli tiukan paikan edessä. Antaa piti vaikka kuppa näiversi köliä... ja entäs se Nadežda Konstantinovna Krupskaja, silläkin oli Ranskan tauti!
https://fi.wikipedia.org/wiki/Nadežda_Krupskaja
Ja tietenkään ei lapsia... kuppa-ukkohan se oli...
Kaikki tiedämme bolsevikkirosvojen todellisen luonteen. On pelkkää vastenmielistä satuilua kaunistella Leninin roolia. Suomen elinvoimainen talonpoikaiskulttuuri olisi tuhoutunut punaisten käsissä. Torpparitkin saivat talonsa, toisin olis käynyt Leninin opeilla.