Oon jo pitkään halunnut uutta lemmikkiä. Meillä on jo 1 kissa, mutta en oikein pidä siitä, että se on niin valtavan laiska esim. Leikkimisessä.
Erittäin paljon haluaisin koiraa ja tiedän, että siinä tulisi olemaan vastuunkantoa jos hankkisin/hankkisimme sellaisen. Olen lukenut koirasta jo PALJON ja koirarodut olen jo melkein kaikki käynyt läpi :'D Jos jotakin koiraa todella haluaisin olisi Jackrussel tai chihuahua. Ne molemmat ovat niin ihania, mutta myös erilaisia.
Isäni on periaatteessa ainoa joka sitä ei halua. Olen jo toivonut sitä 1-2 vuotta, mutta valoa ei näy vielä kunnolla tunnelin toisessa päässä. Hän aina sanoo "Sitten kun kissa on kuollut" tai "Sitten sinne sun kämppääsi voi hankkia koiran". Hyvä jos hän edes lupasi ostaa sen tulevaisuudessa. Hän niin viisaana sanoo myös ettei lemmikkejä saa pitää sisällä, mutta isä on aina isä😂💕. Mutta osaan tietenkin kunnioittaa isääni enkä marmata uudesta lemmikistä. Odottaminen silti on NIIN vaikeaa, enkä uskoisi, että sitten joskus tulevaisuudessa ehdin pitää kämpässä koiraa tai jotain muuta muuta lemmikkiä jos olen koulussa, mutta ken tietää jos joku sitä holvaisi sitten. Ja kissakin on vasta täyttämässä 4.v ja en kyllä uskoisi sanoa, että se kuolisi ennen kuin olen 20-24.v tjn.
Näistä mikään ei ole tepsinyt:
• Pyydän lemmikkiä lahjaksi
• Kerjään
• Lahjon
• Sanon, että voin maksaa kaiken
• Liikun enemmän ja osallistun kaikkeen
• Odotan kuukauden ja yritän uudelleen lemmikin pyytämistä
• Esitän surullista (Ei ikinä kannata yrittää, nope!)
• Esittelen kyseistä lajia
• Näytän videoita ja kuvia
• Annan kissan pois (Suurin virhe lahjomisessa...)
• Mökötän puolet mökkireissusta autossa katsomassa videoita joissa ihmiset saavat lahjaksi lemmikin. (Mahdollisimman näkyvästi)
• Olen "kärttyisä" ja en osallistu mihinkään (se meni hieman yli)
• Olin kiltti ja kysyin mahdollisimman "söpösti lemmikkiä" (ja pöh söpösti)
• Säästin rahaa lemmikkiin jolloin näytin olevan tosissani (rahoja ei ikinä tullut)
• Etsin kaupasta kyseisen lemmikkitavaroita ja luustelin niitä vanhempieni edessä ja puhuin tulevasta lemmikistä...
Tietenkin välitän myös siitä ihanasta pikku läskipallosta joka puree varpaita. En eläisi ilman sitä💜💜 Tää teksti oli aika lapsellisen kuulone mut ihs kello rientää ja kohta alan nukkuu. Mutta kellää idiksii jolla saisin vähän lyhennettyy "koiran odottamisaikaa" :) Kiitos jo etukäteen💕
Kuinka saada isä suostumaan uuteen lemmikkiin
3
293
Vastaukset
- kkaroo
En tiedä minkä ikäinen olet, mutta koirassa on suuri vastuu! Voin sanoa sen koska oon omistanu koiran, kaneja, marsuja, hamsterin, akvaarion jne. Ja koira on ollu niistä kaikkein haasteellisin!
Koira elää n. 15 vuotta, ja aina koiran hoito ei ole niin ihanaa kuin voisi luulla. Räntäsateella tai muuten. Koira voi äkkiä sairastua sairauteen, joka vie paljon rahaa ja huolettaa varmasti paljon. Minun koira sairastui addisonintautiin ja meinasi kuolla yli vuosi sitten, nyt kuitenkin elää lääkkeiden kanssa hyvää elämää. Olen kuitenkin saanut paljon rakkautta tältä koiralta ja se on tsempannut mua elämässä eteenpäin ja olen ehdottomasti kiitollinen siitä että minulla on ollut etuoikeus omistaa nuin ihana koira, joka rakasti kaikkia vastaantulijoita :). Nyt jälkeenpäin kun olen koiraton (koira jouduttiin myymään minun pahentuneen allergian takia, joka puhkesi vasta koiran ollessa meillä pari vuotta) voin sanoa, että elämä ilman koiraa on äärimmäisen vapaata! Ei tarvi olla kotona aina heti kun tulee koulusta ja voi tehdä suurempiakin reissuja ympäri Suomea tai maailmaa. Koira sitoo paljon; koira tarvii joka päivä ainakin tunnin ulkoilua, riippuu koirasta. Lisäksi koira tarvitsee runsaasti päivittäin yhdessäoloaikaa, riippuen taas tosin koirasta. Oletko valmis seuraavat 15 vuotta ulkoiluttamaan koiraa 3 kertaa päivässä, vaikka sataisi räntää tai olisi muuta kivempaa tekemistä juuri siihen aikaan? Koira tuo paljon, mutta vie myös paljon.
Olen itse 19 vuotias ja haluan olla vapaa tekemään mitä haluan, en ole tällä hetkellä valmis sitoutumaan mihinkään haastavaan eläimeen. Kani voisi just mennä, mutta koira on sen verran haastava, että en ottaisi... Vaikka kuinka tekisi mieli, on pakko ajatella eläimen parasta. Eläintä ei koskaan tule ostaa hetken mielijohteesta! Minulla oli lapsena paljon myös nuita innostuksia tiettyjen eläinten kohdalla, milloin halusin hamsterin, milloin taas koiran :D. 12 vuotiaana aloin kinuta vanhemmilta koiraa. Iskä ei tykännyt koirista ja vastusti pitkään ajatusta koirasta. Lupasin huolehtia koirasta ja vaikka mitä lupauksia suostuin tekemään. Noh, 2011 keväällä saimme lapinkoirapennun ja olin todella iloinen koirasta. Meni kuitenkin vuosia niin mulle iski kauhea murrosikä ja sairastuin ahdistukseen/masennukseen. Siitä koira kärsi. Olin muutenkin hyvin kapinallinen enkä ottanut koirasta täyttä vastuuta, minkä olin vanhemmille luvannut. Hoidin kyllä koiraa, mutten kunnolla. Vasta ollessani 16 vuotias, tajusin kuinka pahasti olin mokannut. Tunnen vieläkin syyllisyyttä siitä, että en hoitanut koiraa niin hyvin kuin se olisi ansainnut... Minua harmittaa ihan kauheasti, että minulle hankittiin koira nuin nuorena. Tottakai vanhempien olisi pitänyt se vastuu ottaa kun lapsi oli kyseessä, mutta asuin niin isossa perheessä, että äidillä oli työ huolehtia lapsikatraasta. Iskä taas ei edes suostunut silittämään koiraa, saati sitten hoitamaan. En syytä vanhempia, että antoivat minulle koiran eivätkä he ensisijaisesti huolehtineet koirasta. Enemmän olen vihainen itselleni...
Tämän tarinan opetus on se että elä ota koiraa, jos sinä ainoastaan olet siitä innostunut eikä kukaan muu ole valmis hoitamaan lemmikkiä ja olet lapsi. Vanhempien ensisijaisesti tulisi huolehtia lemmikistä. EI lasten. Tottakai lapsia voi opettaa ottamaan vastuuta, mutta lapsi yleensä innostuu vain hetken ja sitten unohtaa koko asian.
Sitten kun muutat omaan kämppään, voit ottaa mitä eläimiä vain haluat, mutta kotona asuessa tulee sopia yhdessä lemmikin ottamisesta. Asun yksiössä omassa kämpässä ja olen miettinyt jotain lemmikkiä tänne seurakseni, mutta koira ainakin on niin vaativa, että sitä en ottaisi juuri nyt. En olisi valmis sitoutumaan 15 vuodeksi.
Tämmönen tarina tähän :D. Haluan sanoa, että ihan varmasti on myös lapsia, jotka hoitaa lemmikkejään hyvin, vanhempien auttaessa, mutta esimerkiksi 12 vuotias on liian nuori yksin ottamaan vastuun niin "työläästä" eläimestä. Toivoisin että mikään eläin ei joutuisi "unohdetuksi" vaan saisi tarvittavansa. Jokaisella eläimellä on arvonsa, ne ovat eläviä olentoja. - Teesenäin
Jos olet aivan varma tästä, tee näin:
- Herää aikaisin ja mene lenkille myös viikonloppuisin ja huonolla säällä todistaaksesi että pystyt viemään koiran ulos silloinkin
- Kysy mikä siinä on syynä mikset voi saada koiraa. Jos syy on esim. Siitä lähtee karvaa, voit hankkia esim villakoiran (niistä ei lähde karvaa).
-Säästä rahaa koiraa varten
-Yritä saada muutkin perheenjäsenet puolellesi kunnolla
-Voit sanoa että tämä kissa tarvitsee kaverin ja että se olisi hyvä syy ottaa koira
-Ole avulias ja reilu. - Koiluus
Teesenäin -nimimerkillä oli hyvät vinkit!
Koira pitäisi olla myös isän tai äidin oma juttu, yritä saada vanhemmat näkemään, mitä he itse voisivat koiran kanssa harrastaa tai mitä he siitä saavat. Siis muuta kuin työtä, vastuuta, yhden ruuanmussuttajan lisää.
Isät ja äidit näkevät usein sellaista käytöstä lapsiltaan, että jotain kinutaan ja halutaan maailman eniten, siitä jankutetaan, pälätetään ja kiristetään vanhempien ahdistumiseen asti. Sitten kun se (trampoliini, fillari, pihapeli, vaate, hiusväri, lävistys,kampe, vimpain, vempele...) on saatu, kiitollisuus ja kiinnostus hiipuu pian. Kohta on uusi haluamisen kohde. Entinen ei kelpaa kun uusi malli on tullut, vanhassa on jotain vikaa, väärä väri, kaikilla kavereilla on just tää, ei se ole enää mun juttu.
Koira elää helposti esim. 14 vuotta. Kun kiinnostus ja ensiriemu loppuu, se onkin elävän eläimen hylkäämistä. kas, koiranpentu kasvaa, silti lenkille on mentävä joka säässä, joka päivä , monta kertaa ja ruoka on ostettava, eläinlääkärissä käytävä. Jääkö kaikki vanhempien vastuulle kokonaan. Jää, jossain vaiheessa aina. En ole koskaan kuullut että lapsi ostaisi koiranruuat omista säästöistään. Siihen koiranomistajuuteen ja yli kymmenen vuoden vastuuseen pitää vanhempien varautua ja siksi on hyvä ettei myönnytä liian ajattelemattomasti. Monelle aikuisellekin on yllätys, miten vaikeaa ja kallista koiraa on saada hoitoon reissun ajaksi, esim ulkomaanmatkan kustannuksiin voit ajatella jatkossa toistasataa euroa lisää, jos koira viedään siksiaikaa hoitolaan.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Martina oli sarjassaan tänään 32.
Mutta eikö pyöräily ja uinti ole vahvempia hänellä kuin juoksu? Aikaa on vielä harjoitella ennen Frankfurtin kisoja.2081699Sofia miksi soitit torstaina Stefanil ja pyysit käymään kun muka olet ahdistunut.?
Oliko asia suunniteltu, kun pyysi käymään ja varmasti tiesi et miten Stefan asiaan suhtautuu.Oliko myös Seiskan toimittaja pyydetty tarkoituksella pai1031664Stepuli itkee facessa
Haluaisin pyytää julkisesti karseaa käytöstäni anteeksi lähimmiltä, naapureilta ja etenkin Sofialta! Ei ole missään olosuhteissa hyväksyttävää käyttä1011576Sofia oli ainoastaan rahan takia suhteessa Stefanin ja Nikon kanssa.
Järkyttävää miten Sofia on käyttänyt hyväksi näitä molempia miehiä ja rahat loppu niin vain haukkumiset tullut kiitokseksi heille.2541409Voi kun menisi nyt Stefan katsoo tyttären uutta ponia, viettäisi aikaa hänen kanssa.
Aika parantaa kaiken ja meillä kaikilla on elämässä vastoinkäymisiä ja yli kyllä pääsee ainakin ajan kanssa.1341368Minä menetän sinut kokonaan
Siksi olen paniikissa, sekaisin ja surullinen. Taitaa olla jonkinasteinen stressitila päällä. Toivottavasti sinulla on kaikki hyvin.48906Suomi teki typeryyttään Venäjästä nyt konkreettisesti vihollisen, jota se ei aiemmin ollut.
Venäjä ei ole uhannut Suomen turvallisuutta, eikä Venäjän ja Ukrainan välinen konflikti ole signaloinut minkäänlaista uhkaa Suomelle. Se "uhka" luotii453904Onpas Martina valinnut sopivan laulun
Storyssa kun Isben poni tulee, " älä vie lapsuuttani pois." Äiti se lähtee mieluummin panopuuksi hotelliin, kuin viettäisi senkin ajan lastensa kanssa115890Veikkauksia milloin Venäjä hyökkää Suomeen?
Veikkaan että se tapahtuu nopeasti, ehkäpä jo kesäkuussa. Suomi 5,5 miljoonan harvaan asuttu maa. Venäjä ei tarvitse suurta joukkoa Suomeen, joten kai293845Uskomatonta miten "kassatyttö Sannasta" tuli hetkessä kuoleman kauppias.
Demarit on kautta historian olleet "takinkääntäjien"mestariluokkaa kokoomuksen hihassa kiinni. Sannan arviointikyky petti täysin Naton suhteen, Brysse347820