Oi näitä aikoja..nykyään ensimmäisen kauden kansanedustaja, jolla on ainoastaan parisen vuotta kokemusta eduskuntatyöstä on ehdokkaana Suomen presidentiksi. Aivan oikein..avasitte kenestä on kysymys...Laura Huhtasaaresta. Hän on kasvatustieteen maisteri. jolla on eityisopettajan pätevyys. Hän ei ollut jäsenenä missään sellaisessa eduskunnan valiokunnassa, jossa käsitellään ulkopoliittisia asioita...eli hän oli täysin noviisi niissä tehtävissä, joka Suomen perustuslaissa on määrätty presidentin tehtäväkentässä ja osaamisalueessa.
Ryhtyessään toimeensa tasavallan presidentti antaa eduskunnan edessä seuraavan juhlallisen vakuutuksen: "Minä – –, jonka Suomen kansa on valinnut Suomen tasavallan presidentiksi, vakuutan, että minä presidentintoimessani vilpittömästi ja uskollisesti noudatan tasavallan valtiosääntöä ja lakeja sekä kaikin voimin edistän Suomen kansan menestystä."
Mitä tekisi Huhtasaari ensimmäiseksi...Huhtasaaren usein julistama uhkaus on se, että hän presidenttinä hajottaisi heti eduskunnan. Siis...mitä, onko kasvatustieteiden maisteri, luokanopettaja Huhtasaarelta jäänyt jotain huomaamatta, eli se mitä muutoksia Suomen perustuslakiin on 30 viime vuoden aikana tehty. Vuonna 1991 presidentin hajotusoikeus poistettiin. Nykyään hajottaminen vaatii pääministerin aloitteen. Hallituksen muodostaminenkin on eduskunnan käsissä, eikä presidentti voi puuttua eduskunnan päätöksentekoon.
Itse asiassa tässä presidentin valtaoikeuksiiin liittyvässä asiassa näkyy se, miten Huhtasaari elää täysin reaalipolitiikan ulkopuolella...omassa evoluutiota/perustuslakia vastustavassa maailmassa.
Eka kauden kansanedustaja pressaksi-saako nauraa!
24
110
Vastaukset
- asiaamies
Kirjoitat täyttä asiaa!
- NiinistöJatkoon
Tiedoksi: Presidentti Ahtisaarella on luokanopettajan koulutus eikä päivääkään kansanedustajan tai ministerin kokemusta. Harva silti väittää, ettei hän onnistunut ulkopolitiikassa. Huhtasaarella on akateeminen opettajankoulutus ja erikoistuminen päälle. Kokemus osoittaa, että opettajankoulutus ei ole este presidentin tehtävissä onnistumiselle.
- tieedoksi
Tiedoksi...
Ahtisaari siirtyi 1965 ulkoministeriön tehtäviin. Vuoteen 1971 saakka hän työskenteli kansainvälisen kehitysaputoimiston sihteerinä, vuonna 1971 jaosto- ja toimistopäällikkönä ja vuosina 1972–1973 kehitysyhteistyöosaston apulaisosastopäällikkönä. Hänestä tuli 1973 lähetysneuvos, ja samana vuonna hänet nimitettiin suurlähettilääksi Tansaniaan, Sambiaan ja Somaliaan, vuodesta 1975 lähtien myös Mosambikiin. Hän toimi suurlähettiläänä vuoteen 1977 saakka.[7] Jyrki Vesikansan mukaan Suomessa suhtauduttiin tuolloin kehitysyhteistyöhön joko syvän epäluuloisesti tai idealisoiden: Ahtisaari koetti käytännöllisenä miehenä etsiä välittävää näkemystä.[3]
Ahtisaari nimitettiin 22. joulukuuta 1976 YK:n Namibia-valtuutetuksi, jona hän toimi 1977–1981. Tehtävässä hän valvoi namibialaisten etua New Yorkissa, missä maailmanjärjestö suunnitteli Namibian itsenäistymistä. Ahtisaari piti yllä keskusteluyhteyttä SWAPOn, Afrikan yhtenäisyysjärjestön (OAU), maailmanpolitiikan keskeisten valtioiden ja YK:n ylimmän johdon välillä. YK:n pääsihteeri Kurt Waldheim nimitti hänet 27. kesäkuuta 1978 erikoisedustajakseen Namibiaan.[7]
Namibian itsenäistymisen lähestyessä Ahtisaari johti YK:n siirtymävaiheen tukiryhmää (United Nations Transition Assistance Group, UNTAG). Se oli ensimmäinen YK:n operaatio, johon sisältyi perinteisen rauhanturvaamisen lisäksi siviiliosa, joka avusti itsenäistyvää maata vaalien järjestämisessä, ihmisoikeuksissa, poliisilaitoksen ja koulutuksen järjestämisessä. Tämä kokemus oli tärkeä Ahtisaaren myöhempien tehtävien kannalta.[15] Ahtisaari vaimoineen sai Namibian kunniakansalaisuuden vuonna 1992 kunnioituksenosoituksena maassa tekemälleen työlle.[7]
Entisessä Jugoslaviassa Ahtisaari etsi diplomaattista ratkaisua jo ennen Suomen presidentinvaalia 1994.
https://fi.wikipedia.org/wiki/Martti_Ahtisaari - Beetuunias
tieedoksi kirjoitti:
Tiedoksi...
Ahtisaari siirtyi 1965 ulkoministeriön tehtäviin. Vuoteen 1971 saakka hän työskenteli kansainvälisen kehitysaputoimiston sihteerinä, vuonna 1971 jaosto- ja toimistopäällikkönä ja vuosina 1972–1973 kehitysyhteistyöosaston apulaisosastopäällikkönä. Hänestä tuli 1973 lähetysneuvos, ja samana vuonna hänet nimitettiin suurlähettilääksi Tansaniaan, Sambiaan ja Somaliaan, vuodesta 1975 lähtien myös Mosambikiin. Hän toimi suurlähettiläänä vuoteen 1977 saakka.[7] Jyrki Vesikansan mukaan Suomessa suhtauduttiin tuolloin kehitysyhteistyöhön joko syvän epäluuloisesti tai idealisoiden: Ahtisaari koetti käytännöllisenä miehenä etsiä välittävää näkemystä.[3]
Ahtisaari nimitettiin 22. joulukuuta 1976 YK:n Namibia-valtuutetuksi, jona hän toimi 1977–1981. Tehtävässä hän valvoi namibialaisten etua New Yorkissa, missä maailmanjärjestö suunnitteli Namibian itsenäistymistä. Ahtisaari piti yllä keskusteluyhteyttä SWAPOn, Afrikan yhtenäisyysjärjestön (OAU), maailmanpolitiikan keskeisten valtioiden ja YK:n ylimmän johdon välillä. YK:n pääsihteeri Kurt Waldheim nimitti hänet 27. kesäkuuta 1978 erikoisedustajakseen Namibiaan.[7]
Namibian itsenäistymisen lähestyessä Ahtisaari johti YK:n siirtymävaiheen tukiryhmää (United Nations Transition Assistance Group, UNTAG). Se oli ensimmäinen YK:n operaatio, johon sisältyi perinteisen rauhanturvaamisen lisäksi siviiliosa, joka avusti itsenäistyvää maata vaalien järjestämisessä, ihmisoikeuksissa, poliisilaitoksen ja koulutuksen järjestämisessä. Tämä kokemus oli tärkeä Ahtisaaren myöhempien tehtävien kannalta.[15] Ahtisaari vaimoineen sai Namibian kunniakansalaisuuden vuonna 1992 kunnioituksenosoituksena maassa tekemälleen työlle.[7]
Entisessä Jugoslaviassa Ahtisaari etsi diplomaattista ratkaisua jo ennen Suomen presidentinvaalia 1994.
https://fi.wikipedia.org/wiki/Martti_AhtisaariNiinhä ne naureskelivat Ahtisaarellekkin.
Jopa hänen kävelytyylilleen.
Samoin ruttuiselle puvulle.
Joskus puku ei ollut pukukoodin mukainen.
Myös tuo kansakoulun opettajius oli "parenpien" naurun aihe.
Tuskin Laura pressaksi tulee, mutta hyvä kokemus ainakin.
Onpahan ainakin yksi syntikki siellä , johon voivat kaiken loan kaataa.
Moniko kestäisi tuot painetta, mitä Laurara tällä hetkellä kestää.
Lyöntejä tulee joka suunnalta.
Kun Huhtasaareen kiinnitetään huomiota ja parjataan, muut ehdokkaat kiittävät onneaan, pääsevät kuin koira veräjästä.
Varmasti siellä on jokaisella luurankoja, joiden eivät halua tulla keskusteluun mukaan.
Jo tuon parjauksen takia
- Vcgghh
Huhtasaari on mätä ankka!! Persut on historian huonoin puolue ikinä
- Nvvppjjjhh
Huhtasaarella on myös todistukset esittää suoritetuista tutkinnoista toisin kun Niinistöllä.
- olematonta
Tarvitaan niitä työtodistuksia, mitä löytyy?
- ffakttaa
olematonta kirjoitti:
Tarvitaan niitä työtodistuksia, mitä löytyy?
Niinistö on ollut Turun hovioikeuden hovioikeudenviskaalina vuosina 1976–1987,
Laki hovioikeudesta...
6 § (19.12.2003/1203)
Hovioikeuden esittelijöitä ovat asessori ja viskaali. Kelpoisuusvaatimuksena asessorin ja viskaalin virkaan on oikeustieteen kandidaatin tutkinto sekä kokemusta tuomarin tehtävistä.
https://www.finlex.fi/fi/laki/ajantasa/kumotut/1994/19940056#P6
Valtion virkaan haettaessa pitää aina näyttää alkuperäiset työ- ja tutkintotodistukset.
- lauraonpop
Laurasta tulee hieno ja edustava Presidentti ! Eläköön Lauraa, Numero 5
- eikiiitos
Mä numerosta viis veisaan!
- Vale_juristi
"Minä – –, jonka Suomen kansa on valinnut Suomen tasavallan presidentiksi, vakuutan, että minä presidentintoimessani vilpittömästi ja uskollisesti noudatan tasavallan valtiosääntöä ja lakeja sekä kaikin voimin edistän Suomen kansan menestystä."
Nythän meillä on presidentti joka ei ole toiminut tuon julistuksen mukaisesti,
vaan myynyt Suomen aivan ilmaiseksi EU:hun ja markkakin lähti saman tein!
Joten ei yhtään parempaa ole saatavilla jos ei Paavoa valita tällä kertaa - fbcbncn
Sehän vasta naurattaakin et siellä on tyyppejä ehdokkaana monelta vuosikymmeneltä ja tyypit on vaan tullu tyhmemmiksi luulisi iän tuovan viisautta,mutta ei.
Merinaako aloittaja jotta Lauran olisi pitänyt olla eduskunnassa muutama kausi opettelemassa rosvoksi. jotta kelpaisi pressaksi?
Late Lapista. SSSS Ry!- naarattaaa
Kaikki järkevät ihmiset nauravat Huhtasaarelle...hah haaa!
- lkdsjfsjd
Kohta se nähdään kenestä tulee, mitä siitä tappelemaan!
Äänestäkää!Niinpäs medaljonkeja ei kannata jakaa ennen kuin kisat ovat ohi! Muistakaa miten kävi jenkeissä Bill Clitoriksen vaimolle joka oli ennen kisoja gallupeiden varma voittaja !
Trump voitti kisat ja jenkit saivat kaltaisensa pressan!
Late Lapista. SSSS Ry!
- näin-se-vaan-menee
Uusimman mittauksen mukaan persujen kannattajista 56% äänestää Huhtasaarta.
Ei tule saamaan edes kaikkia OMIA taakseen!
Kun esim. Kokoomuksen kannattajista 95% äänestää Niinistö.
Persuistakin 33% äänestää Niinistöä.
Tämän takia Huhtasaari ei tule pärjäämään eikä voita missään tapauksessa- rouva.presidentti
Voi pikkuisia, älkää uskoko oikeiston maksettuja ja vääristeltyjä galluppeja. Tulossa on JYTKY. Laurasta tulee presidentti eka kierroksella.
- Jvotyrnbbb
Koivistokaan ei ikinä ollut kansanedustaja, silti kaks kautta pressana. Vaimonsa Tellervo sensijaan oli k-edustaja. Aloittajan argumentit ovat tosi heppoisat.
- pätemätön
Pääministerinä Koivisto oli vuosina 1968–1970 ja 1979–1982, yhteensä 1 761 vuorokautta.[ Pääministerinä hän on Suomen viidenneksi pitkäaikaisin. Koivisto toimi Suomen Pankin pääjohtajana 1968–1982.
Onhan se selviö, että kahden vuoden kansanedustajana olemisella Huhtasaari lyö kirkaasti Koiviston, joka on ollut vain noin 5 vuotta pääministerinä ja vain vajaa 15 vuotta Suomen pankin pääjohtajana.
- Punainenkortti
Entä jos Sauli Niinistö vetäytyy presidenttikisasta syystä, jota ei voida vielä ennakoida?
- jäljet.kertovat.paljon
syystä, esim. pelkää tulevaa valtakunnan oikeuden istuntoa. ja aihetta onkin
- Mitenolikaan
Aloittaja, mistä ja miten kuvittelet, että kansanedustajana toimiminen olisi edellytys presidentin tehtävään? Mennäänpä muutama vuosi tai vuosikymmen taaksepäin, siis ihan vain lähihistoriaan, mitä sieltä huomaammekaan?
- klax
Aloittajan mielestä pitää antaa virka jollekin politiikan palkintona, jolla on rahoittajat tulleet matkan varrella mukaan tukemaan kiitoksena jostakin omasta edusta.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Martina oli sarjassaan tänään 32.
Mutta eikö pyöräily ja uinti ole vahvempia hänellä kuin juoksu? Aikaa on vielä harjoitella ennen Frankfurtin kisoja.2081665Sofia miksi soitit torstaina Stefanil ja pyysit käymään kun muka olet ahdistunut.?
Oliko asia suunniteltu, kun pyysi käymään ja varmasti tiesi et miten Stefan asiaan suhtautuu.Oliko myös Seiskan toimittaja pyydetty tarkoituksella pai901576Stepuli itkee facessa
Haluaisin pyytää julkisesti karseaa käytöstäni anteeksi lähimmiltä, naapureilta ja etenkin Sofialta! Ei ole missään olosuhteissa hyväksyttävää käyttä961488Sofia oli ainoastaan rahan takia suhteessa Stefanin ja Nikon kanssa.
Järkyttävää miten Sofia on käyttänyt hyväksi näitä molempia miehiä ja rahat loppu niin vain haukkumiset tullut kiitokseksi heille.2541394Voi kun menisi nyt Stefan katsoo tyttären uutta ponia, viettäisi aikaa hänen kanssa.
Aika parantaa kaiken ja meillä kaikilla on elämässä vastoinkäymisiä ja yli kyllä pääsee ainakin ajan kanssa.1341362Minä menetän sinut kokonaan
Siksi olen paniikissa, sekaisin ja surullinen. Taitaa olla jonkinasteinen stressitila päällä. Toivottavasti sinulla on kaikki hyvin.48892Onpas Martina valinnut sopivan laulun
Storyssa kun Isben poni tulee, " älä vie lapsuuttani pois." Äiti se lähtee mieluummin panopuuksi hotelliin, kuin viettäisi senkin ajan lastensa kanssa115880Suomi teki typeryyttään Venäjästä nyt konkreettisesti vihollisen, jota se ei aiemmin ollut.
Venäjä ei ole uhannut Suomen turvallisuutta, eikä Venäjän ja Ukrainan välinen konflikti ole signaloinut minkäänlaista uhkaa Suomelle. Se "uhka" luotii414853Veikkauksia milloin Venäjä hyökkää Suomeen?
Veikkaan että se tapahtuu nopeasti, ehkäpä jo kesäkuussa. Suomi 5,5 miljoonan harvaan asuttu maa. Venäjä ei tarvitse suurta joukkoa Suomeen, joten kai290824Uskomatonta miten "kassatyttö Sannasta" tuli hetkessä kuoleman kauppias.
Demarit on kautta historian olleet "takinkääntäjien"mestariluokkaa kokoomuksen hihassa kiinni. Sannan arviointikyky petti täysin Naton suhteen, Brysse347809