Rinne kertoo iltalehdessä saamastaan kansalaispalautteesta.
Hallitus toimii koulukiusaajan malliesimerkkinä, lyö lyötyä.
Rinne arvostelee hallituksen toimia Hölmöläisten
11
<50
Vastaukset
- Yteydenotto
Elo rajoittaisi sananvapauden vain hallituksen hyväksymässä.
- Voitetåöä
Hallitus toimii kuin hölmöläiset.
Kun varpaat palelee peiton alla niin leikataan yläpäästä ja neulotaan peiton alapäähän. - Kiusaajatkuriin
Aktiivimalli on niskalaukauksella työttömälle.
Työpaikkoja ei ole , hallitus ratkaisee se lisäämällä työttömien työnhakua, miten työpaikat näin lisääntyy.
Hallitus on kuin koulukiusaaja kun arvostellaan niin lisää kiusaamista, - Rustiinajk
Miksi työttömyysvakuutusmaksua maksetaan,
Työntekijä miksi tosiaan maksat työttömyysvakuutusmaksua.
Meneekö vakuutusmaksu vain hallituksen pohjattomaan kukkaroon veroparatiiseihin.
Vai tuliko huono sijoitus.
Olisiko syytä vaihtaa johtaja, joka ei osaa palkkiovirkaansa hoitaa. - Uskokaakenvoi
Sipilän toimet on kuin talvella housiinsa kusisi , hetken lämmittää.
Kenen akenraa Sipilä ajaa. Onko taas tulossa 10 000 pakolaista josta nyt halutaan keskustelu muualle. - Tässämuutama
Hallitus kaikilla päätöksillään jarruttaa tavallisen kansalaisen elämää
Ei maata johdeta kuin yritystä,
Hallituksen tehtävä on kansalaisten turvallisuus, elinolot. Ym..
Yritykset siirtävät tuotantoaan ulkomaille
Missä päästömaksun ovat pienemmät ja Tiilikainen joku ministeri. Lupaa että päästöjen tulee Suomessa vähentää 30%
Kuka tähän on syyllinen.
Yritykset jotka lisäävät työttömyyttä.
Mikä on vegeruuan hiilijalanjälki?
Kannattaako tuoda riisiä Kiinasta.
Eikö kaurapuuro kelpaa - Yrmiikokopas
Mikä on työttömyyden perus ongelma,
Onko se ettei haeta töitä. Ei. Näin
Työpaikkoja ei ole, Pitää luoda uusia työpaikkoja,
Hallitus on tehnyt läksynsä tosi huonosti. - hermunentai
Maataloustuet seuraavaksi leikkaus listalle.
- näinmeillä
Ei onnistu yritystukia meinattiin leikata ja mikä olikaan tulos, kutsuttiin johtajat neuvotteluun
ja konjakkia pöytään Orpolle ja lopputulos oli ei leikata - lomestarus
Mites kävi eläkepakolaisten ,, Orpo totes tässä nyt kävi näin.
Hallitus tekee harkittua syrjintää. - vainherroille
Työttömien mollaaja Björn poika sai vastiikkettomia tukia...
Talousvaikuttaja Björn Wahlroos sai tukea viljanviljelyyn 242 000 euroa.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Martina oli sarjassaan tänään 32.
Mutta eikö pyöräily ja uinti ole vahvempia hänellä kuin juoksu? Aikaa on vielä harjoitella ennen Frankfurtin kisoja.2081668Sofia miksi soitit torstaina Stefanil ja pyysit käymään kun muka olet ahdistunut.?
Oliko asia suunniteltu, kun pyysi käymään ja varmasti tiesi et miten Stefan asiaan suhtautuu.Oliko myös Seiskan toimittaja pyydetty tarkoituksella pai961590Stepuli itkee facessa
Haluaisin pyytää julkisesti karseaa käytöstäni anteeksi lähimmiltä, naapureilta ja etenkin Sofialta! Ei ole missään olosuhteissa hyväksyttävää käyttä961496Sofia oli ainoastaan rahan takia suhteessa Stefanin ja Nikon kanssa.
Järkyttävää miten Sofia on käyttänyt hyväksi näitä molempia miehiä ja rahat loppu niin vain haukkumiset tullut kiitokseksi heille.2541394Voi kun menisi nyt Stefan katsoo tyttären uutta ponia, viettäisi aikaa hänen kanssa.
Aika parantaa kaiken ja meillä kaikilla on elämässä vastoinkäymisiä ja yli kyllä pääsee ainakin ajan kanssa.1341362Minä menetän sinut kokonaan
Siksi olen paniikissa, sekaisin ja surullinen. Taitaa olla jonkinasteinen stressitila päällä. Toivottavasti sinulla on kaikki hyvin.48893Onpas Martina valinnut sopivan laulun
Storyssa kun Isben poni tulee, " älä vie lapsuuttani pois." Äiti se lähtee mieluummin panopuuksi hotelliin, kuin viettäisi senkin ajan lastensa kanssa115882Suomi teki typeryyttään Venäjästä nyt konkreettisesti vihollisen, jota se ei aiemmin ollut.
Venäjä ei ole uhannut Suomen turvallisuutta, eikä Venäjän ja Ukrainan välinen konflikti ole signaloinut minkäänlaista uhkaa Suomelle. Se "uhka" luotii420857Veikkauksia milloin Venäjä hyökkää Suomeen?
Veikkaan että se tapahtuu nopeasti, ehkäpä jo kesäkuussa. Suomi 5,5 miljoonan harvaan asuttu maa. Venäjä ei tarvitse suurta joukkoa Suomeen, joten kai290826Uskomatonta miten "kassatyttö Sannasta" tuli hetkessä kuoleman kauppias.
Demarit on kautta historian olleet "takinkääntäjien"mestariluokkaa kokoomuksen hihassa kiinni. Sannan arviointikyky petti täysin Naton suhteen, Brysse347812