Olkoon teillä se mieli, joka myös Kristuksella

Jeesuksella-oli

Fil 2:5 Olkoon teillä se mieli, joka myös Kristuksella Jeesuksella oli, 
2:6 joka ei, vaikka hänellä olikin Jumalan muoto, katsonut saaliiksensa olla Jumalan kaltainen, 
2:7 vaan tyhjensi itsensä ja otti orjan muodon, tuli ihmisten kaltaiseksi, ja hänet havaittiin olennaltaan sellaiseksi kuin ihminen; 
2:8 hän nöyryytti itsensä ja oli kuuliainen kuolemaan asti, hamaan ristin kuolemaan asti. 
2:9 Sentähden onkin Jumala hänet korkealle korottanut ja antanut hänelle nimen, kaikkia muita nimiä korkeamman, 
2:10 niin että kaikkien polvien pitää Jeesuksen nimeen notkistuman, sekä niitten, jotka taivaissa ovat, että niitten, jotka maan päällä ovat, ja niitten, jotka maan alla ovat, 
2:11 ja jokaisen kielen pitää tunnustaman Isän Jumalan kunniaksi, että Jeesus Kristus on Herra.

6

296

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • onko-sulla-sellainen

      Fil 2:5 Olkoon teillä se mieli,
      joka myös Kristuksella Jeesuksella oli,
      joka ei,
      vaikka hänellä olikin Jumalan muoto,
      katsonut saaliikseen olla Jumalan kaltainen,
      vaan tyhjensi itsensä
      ja otti orjan muodon,
      tuli ihmisten kaltaiseksi,
      ja hänet havaittiin olennaltaan sellaiseksi kuin ihminen;
      hän nöyryytti itsensä
      ja oli kuuliainen kuolemaan asti,
      hamaan ristin kuolemaan asti.

      Asiasta enemmän: http://www.saarnatuoli.net/?page_id=35

    • Ei ole kovin monella kristinuskonharhaisella samanlaista mieltä.

      Pitää omaa harhaista ainutlaatuisuuttaan korottaa, kuten aloittajakin.

      Tuonkin ajan jos olisi tutkinut uskonsa perusteena olevan raamatun syntyhistoariaa, olisi oitis hylännyt kristinuskon kolmiomaisen jumaluuden epäjumalana.

    • paalunaVITTU

      "Hamaan puuhun ripustettuna", Paaluun ripustettuna, mistä sinä sen RISTIN keksit ? Ennen se teloitus-puu oli kuvailtu "suorana pysty-paaluna" ?

      • Ihana-armo-hullutus

        Noinhan ne Jehovan todistajat väittävät.

        Gal 3:13 "Kristus on lunastanut meidät lain kirouksesta, kun hän tuli kiroukseksi meidän edestämme - sillä kirjoitettu on: "Kirottu on jokainen, joka on puuhun ripustettu" -"

        Markuksen evankeliumi:
        15:24 Ja he ristiinnaulitsivat hänet ja jakoivat keskenään hänen vaatteensa heittäen niistä arpaa, mitä kukin oli saava.
        15:25 Oli kolmas hetki, kun he hänet ristiinnaulitsivat.
        15:27 Ja he ristiinnaulitsivat hänen kanssaan kaksi ryöväriä, toisen hänen oikealle ja toisen hänen vasemmalle puolellensa.
        Luukkaan evankeliumi:
        23:33 Ja kun saavuttiin paikalle, jota sanotaan Pääkallonpaikaksi, niin siellä he ristiinnaulitsivat hänet sekä pahantekijät, toisen oikealle ja toisen vasemmalle puolelle.
        24:20 kuinka meidän ylipappimme ja hallitusmiehemme antoivat hänet tuomittavaksi kuolemaan ja ristiinnaulitsivat hänet.
        Johanneksen evankeliumi:
        19:18 Siellä he hänet ristiinnaulitsivat ja hänen kanssaan kaksi muuta, yhden kummallekin puolelle, ja Jeesuksen keskelle.

        1 Kor 1:17-> Sillä Kristus ei lähettänyt minua kastamaan,
        vaan evankeliumia julistamaan - ei puheen viisaudella,
        ettei Kristuksen risti menisi mitättömäksi.

        Sillä sana rististä on hullutus niille,
        jotka kadotukseen joutuvat,
        mutta meille,
        jotka pelastumme,
        se on Jumalan voima.

        Onhan kirjoitettu:
        "Minä hävitän viisasten viisauden,
        ja ymmärtäväisten ymmärryksen minä teen mitättömäksi."

        Missä ovat viisaat?
        Missä kirjanoppineet?
        Missä tämän maailman älyniekat?
        Eikö Jumala ole tehnyt maailman viisautta hullutukseksi?

        Sillä kun,
        Jumalan viisaudesta,
        maailma ei oppinut viisauden avulla tuntemaan Jumalaa,
        niin Jumala näki hyväksi saarnauttamansa hullutuksen kautta pelastaa ne, jotka uskovat,


    • FasaaniKimmo

      Miten saan , saavutan Kristuksen mielen?

      Pidänkä Jeesuksen mieltä esikuvana, esimerkkinä, matkintatapa arvioida mitä Jeesus ajatteli ja siten toimisi?

      • Kristus-on-vastaus

        Filip 2:2-> niin tehkää minun iloni täydelliseksi siten,
        että olette samaa mieltä,
        että teillä on sama rakkaus,
        että olette sopuisat
        ja yksimieliset
        ettekä tee mitään itsekkyydestä tai turhan kunnian pyynnöstä,
        vaan että nöyryydessä pidätte toista parempana kuin itseänne
        ja että katsotte kukin,
        ette vain omaanne,
        vaan toistenkin parasta.
        Olkoon teillä se mieli,
        joka myös Kristuksella Jeesuksella oli,
        joka ei,
        vaikka hänellä olikin Jumalan muoto,
        katsonut saaliikseen olla Jumalan kaltainen,

        vaan tyhjensi itsensä
        ja otti orjan muodon,
        tuli ihmisten kaltaiseksi,
        ja hänet havaittiin olennaltaan sellaiseksi kuin ihminen;
        hän nöyryytti itsensä
        ja oli kuuliainen kuolemaan asti,
        hamaan ristin kuolemaan asti.
        Sentähden onkin Jumala hänet korkealle korottanut
        ja antanut hänelle nimen,
        kaikkia muita nimiä korkeamman,
        niin että kaikkien polvien pitää Jeesuksen nimeen notkistuman,
        sekä niitten,
        jotka taivaissa ovat,
        että niitten,
        jotka maan päällä ovat,
        ja niitten,
        jotka maan alla ovat,
        ja jokaisen kielen pitää tunnustaman Isän Jumalan kunniaksi,
        että Jeesus Kristus on Herra.
        Siis,
        rakkaani,
        samoin kuin aina olette olleet kuuliaiset,
        niin ahkeroikaa,
        ei ainoastaan niinkuin silloin,
        kun minä olin teidän tykönänne,
        vaan paljoa enemmän nyt,
        kun olen poissa,
        pelolla
        ja vavistuksella,
        että pelastuisitte;
        sillä Jumala on se,
        joka teissä vaikuttaa sekä tahtomisen että tekemisen,
        että hänen hyvä tahtonsa tapahtuisi.
        Tehkää kaikki nurisematta
        ja epäröimättä,
        että olisitte moitteettomat
        ja puhtaat,
        olisitte tahrattomat Jumalan lapset kieron
        ja nurjan sukukunnan keskellä,
        joiden joukossa te loistatte niinkuin tähdet maailmassa,

        tarjolla pitäessänne elämän sanaa,
        ollen minulle kerskaukseni Kristuksen päivänä siitä,
        etten ole turhaan juossut enkä turhaan vaivaa nähnyt.

        Johanneksen evankeliumi: 6:29
        Jeesus vastasi
        ja sanoi heille:
        "Se on Jumalan teko,
        että te uskotte häneen,
        jonka Jumala on lähettänyt."

        Joh 5:24 Totisesti,
        totisesti minä sanon teille:
        joka kuulee minun sanani
        ja uskoo häneen,
        joka on minut lähettänyt,
        sillä on iankaikkinen elämä,
        eikä hän joudu tuomittavaksi,
        vaan on siirtynyt kuolemasta elämään.


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Martina oli sarjassaan tänään 32.

      Mutta eikö pyöräily ja uinti ole vahvempia hänellä kuin juoksu? Aikaa on vielä harjoitella ennen Frankfurtin kisoja.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      208
      1668
    2. Sofia miksi soitit torstaina Stefanil ja pyysit käymään kun muka olet ahdistunut.?

      Oliko asia suunniteltu, kun pyysi käymään ja varmasti tiesi et miten Stefan asiaan suhtautuu.Oliko myös Seiskan toimittaja pyydetty tarkoituksella pai
      Kotimaiset julkkisjuorut
      96
      1590
    3. Stepuli itkee facessa

      Haluaisin pyytää julkisesti karseaa käytöstäni anteeksi lähimmiltä, naapureilta ja etenkin Sofialta! Ei ole missään olosuhteissa hyväksyttävää käyttä
      Kotimaiset julkkisjuorut
      96
      1496
    4. Sofia oli ainoastaan rahan takia suhteessa Stefanin ja Nikon kanssa.

      Järkyttävää miten Sofia on käyttänyt hyväksi näitä molempia miehiä ja rahat loppu niin vain haukkumiset tullut kiitokseksi heille.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      254
      1394
    5. Voi kun menisi nyt Stefan katsoo tyttären uutta ponia, viettäisi aikaa hänen kanssa.

      Aika parantaa kaiken ja meillä kaikilla on elämässä vastoinkäymisiä ja yli kyllä pääsee ainakin ajan kanssa.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      134
      1362
    6. Minä menetän sinut kokonaan

      Siksi olen paniikissa, sekaisin ja surullinen. Taitaa olla jonkinasteinen stressitila päällä. Toivottavasti sinulla on kaikki hyvin.
      Ikävä
      48
      893
    7. Onpas Martina valinnut sopivan laulun

      Storyssa kun Isben poni tulee, " älä vie lapsuuttani pois." Äiti se lähtee mieluummin panopuuksi hotelliin, kuin viettäisi senkin ajan lastensa kanssa
      Kotimaiset julkkisjuorut
      115
      882
    8. Suomi teki typeryyttään Venäjästä nyt konkreettisesti vihollisen, jota se ei aiemmin ollut.

      Venäjä ei ole uhannut Suomen turvallisuutta, eikä Venäjän ja Ukrainan välinen konflikti ole signaloinut minkäänlaista uhkaa Suomelle. Se "uhka" luotii
      Maailman menoa
      420
      857
    9. Veikkauksia milloin Venäjä hyökkää Suomeen?

      Veikkaan että se tapahtuu nopeasti, ehkäpä jo kesäkuussa. Suomi 5,5 miljoonan harvaan asuttu maa. Venäjä ei tarvitse suurta joukkoa Suomeen, joten kai
      Maailman menoa
      290
      826
    10. Uskomatonta miten "kassatyttö Sannasta" tuli hetkessä kuoleman kauppias.

      Demarit on kautta historian olleet "takinkääntäjien"mestariluokkaa kokoomuksen hihassa kiinni. Sannan arviointikyky petti täysin Naton suhteen, Brysse
      Maailman menoa
      347
      812
    Aihe