Purmosen tapaus, mitä tapahtui?

Mitä tämä eräs pappi Purmonen teki, että hänet erotettiin? Olen muualta muuttanut, en tiedä muutakuin kuullut useampaan kertaan, että kun Purmosta kaivataan, oli sääli että hänelle kävi kuin kävi. Kuka oli tämä Purmonen ja hänen kohtalonsa?
9400
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 9

Vanhimmat

Niin monta, niin monta on tielle uupunut, niin monta niin monta on taistoissa kaatunut. Täällä on muodostunut "joutavien pappien" joukko, ja parhaasta päästä.

Äänestä

Ystävällisesti suosittelisin ottamaan itse rovasti Purmoseen yhteyttä, hänen yhteystietonsa ovat julkisia, joten niitä ei tarvinne tässä antaa. Jos esität asiasi asiallisesti iin voimiensa mukaan saattaa hyvinkin vastata. Mutta suosittelen lukemaan hänen kirjansa "matkan varrelta".

Äänestä
  • Purmonenhan jäi eläkkeelle, olisi halunnut jatkaa "yli-ikäisenäkin" vielä virkansa hoitoa, muttei saanut,

    Äänestä

Purmosta kyllä uhattiin irtisanomisella, ellei jää eläkkeelle puolen vuoden kuluttua. Hän jäi eläkkeelle laittoman uhkauksen painostamana 67 vuoden ja kolmen kuukauden ikäisenä ja siten vältti irtisanomisen.

Työsuojeluviranomaisen selvityksen ja poliisitutkinnan mukaan Purmonen oli usean vuoden aikana joutunut työpaikkakiusaamisen kohteeksi. Avoimeen seurakuntaan kuuluneita luottamushenkilöitä epäiltiin työturvallisuusrikoksista, syrjinnästä ja useista kunnianloukkauksista. Seurakunnalle tämä Avoin seurakunta -ryhmittymän menettely tuli maksamaan satoja tuhansia euroja.

Äänestä

Avoin seurakunta-ryhmittymä on tällä hetkellä kaikkea muuta kuin avoin. Sillä on omalla tunnollaan monen seurakuntalaisen ja työntekijän järkyttävä kohtalo. Heistä yksi on isä Veikko ja hänen perheensä. Silloinen hiippakunnan piispa on siunannut kaiken. Oikeuslaitoksen ovet käyvät tiuhaan tahtiin. Rahaa palaa. Varmaan puhutaan yhteissummana jo miljoonasta eurosta. Työmoraali on kadoksissa. Taloudellisia tunnuslukuja ja tietoja pantataan. Mitähän kaikkea on seurakunnan verovaroilla touhuttu ja puuhattu? Ei ihme, että kaivataan isä Veikon aikaa, toimintatapoja ja työmoraalia. Pohjakosketus on lähellä ja kaikki tämä näkyy seurakunnan väestökehityksessä, joka on poikkeuksellisen heikko.

Äänestä
  • Julkisyhteisönä Suomen ortodoksisen kirkon seurakunnan on annettava tiedot taloudesta ja hallinnosta julkisuuslain mukaan. Tarkoittaako panttaaminen sitä, että tietojen , joiden pitäisi olla kaikkien luettavissa verkossa kuten esim. Ilomantsin seurakunnassa on, saaminen on hankalaa ja eriarvoista? On eri asia käydä lukemassa seurakunnan ilmoitustaulua Helsingin keskustasta kuin Lohjalta. Kaiken pitäisi olla itsestään selvästi luettavissa verkossa. Vain salassa pidettävät tiedot tekevät poikkeuksen ja salassapito pitää aina perusteella.

    Äänestä

itekkö se täällä näitä aloituksia tehtailee ei tätä toistoa jaksa katsella täällä toisekseen ei yhtään kiinnosta

Äänestä
  • Kuka sinua pakottaa näitä tarinoita katselemaan, jos et jaksa katsella? Miksi sitten katselet, vaikka sanot, ettei yhtään kiinnosta? Taidat itse olla aikamoinen pelimies!

    Äänestä

  • Tai peräti nainen! Ei kiinnosta nämä vanhat parrat ja niiden pönötyksen tarpeet.

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


movenp kirjoitti:

Mitä tämä eräs pappi Purmonen teki, että hänet erotettiin? Olen muualta muuttanut, en tiedä muutakuin kuullut useampaan kertaan, että kun Purmosta kaivataan, oli sääli että hänelle kävi kuin kävi. Kuka oli tämä Purmonen ja hänen kohtalonsa?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu