"Suomi kuuluu kaikille" , lausui Tarja Halonen. Ja kuorossa samaa toistamaan koko Refugees Welcome-porukka. Heillehän sopii, että suomalaisten veronmaksajien selkänahasta revitään luksusolosuhteet salskeille "turvapaikanhakijoille", joilla ei papereita tarvitse olla.
Vaan kuinka on, jos kantasuomalainen lähtee töihin Suomen ulkopuolelle? (Koska töihin me menemme, emme loisimaan).
No, kolmen ensimmäisen vuoden ajan maksat veroja Suomeen (maailman korkein verotusaste), et uuteen kotimaahasi, sen todennäköisesti huomattavasti alemman veroprosentin mukaan. Noiden kolmen vuoden ajan maksat myös YLE-veroa, vaikket sitä sekuntiakaan katsoisi.
Tämän uuden aktiivimallin myötä työttömän näyttäisi olevan pakko myös tehdä kuittaaminen TE-palveluissa joka viikko. Saako siis esim. olla toisessa EU-maassa töitä hakemassa ja tehdä kuittauksen sieltä käsin, vai kelpaako vain suomalainen IP-osoite?

Vastaukset 14
Vanhimmat
Oliko liian hapokasta lumihiutaleille? Tosiasioita ei millään voi myöntää?
Nuo yleensä tunnepitoisuudessaan julistavat, esim. että "kuka vaan voi mennä minne vaan" jne.
Ei synny keskustelua, kun ei voikaan alkaa huutaa "rasisti, natsi" jne., perustelematta.
Fakta tosiaan on, ettei suomalainen pääse suomalaisesta verottajasta kolmeen vuoteen maastamuuttonsa jälkeen.
Olisi siis syytä korjata tuo "Suomi kuuluu kaikille" muotoon "suomalaisten veronmaksajien rahat kuuluvat kaikille, vielä senkin jälkeen, kun suomalainen on jo muuttanut Suomesta".
Suomalaiset on orjakansa.
Sinisilmäinen, hyväuskoinen ja omalla tavallaan hölmö, vaikka niin perin luottavainen ja hyväntahtoinen orjakansa.
Piruakos siinä kitiset. Äänestä Kokoomusta, Persuja ja Kepua. Sitä saa mitä tilaa.
Persujahan kannattaa äänestää, ainoa vaihtoehto mokutukselle.
Muistuu mieleen Halla-ahon järjestämä mielenosoitus. Meillä on unelma.
Oliko se yksi niistä joihin kauheasta uhosta huolimatta jaksoi raahautua paikalle muutama kymmenen keskikaljapersua?
Tämä on asia, joka ei ole entisten, nykyisten eikä tulevien presidenttien päätettävissä.
Oletkos ikinä käynyt niissä keskuksissa katsomassa niitä "luksus"oloja, jos käsityksesi luksuksesta on nukkua patjalla lattialla huoneessa muiden ukkojen kanssa.
Suomalaiset kodittomat nukkuu kadulla pakkasessa siinä sitä luksusta.
Kyllä vielä tuo "kerran viikossa ilmoitettava TE-keskukselle" ihmetyttää? Kuitenkin EU:ssa on oikeus mennä toiseen EU-maahan kolmeksi kuukaudeksi työnhakuun.
Työttömyysturvalla olevallahan ei ole todellisuutta oikeutta olla päivääkään ulkomailla, jopa toisella paikkakunnalla olo tulee ilmoittaa päivärahahakemuksessa. Hakemuksessa ohjeistetaan ilmoittamaan ulkomailla olo hyvin selvästi, ja siitä seuraa ongelmia jos näin tekee.
Siis todellisuudessa, hiton autocorrect.
Saan orkut katkeruudesta, lisää tätä.! Lisäksi annan vain ulkomaalaisille(tumma iho plussaa)