Venäjän talouskasvu on jo pitkään ollut vahvasti miinusmerkkistä ja pankit suoritustilassa, tällä hetkelläkin ne ovat EU/NATO maiden pankeille velkaa tuplasti oman kokonaisarvonsa.
Tuosta todellisuudesta huolimatta tälläkin palstalla julistetaan parempaa tulevaisuutta ja ylistetään talouden rajua kasvua, siis sitä mitä ei koskaan ole tapahtunut, eikä tapahdu.
Todellisuus kun on se että jos tämä alkanut vuosi ei tuo tullessaan merkittävää parannusta Venäjän talouteen, on koko maa vuoden kuluttua konkurssissa.
Pikkupeikkojen osalta voikin kysyä että onko tuossa kyse provoilusta vai pohjattomasta tyhmyydestä, itse epäilen vahvasti jälkimmäistä.
Ja vaikka EU/NATO maiden talous kasvaakin keskimäärin hitaasti, se kuitenkin kasvaa koko ajan.
Tällä nykyisellä kehityksellä Venäjä on alle kymmenessä vuodessa täysin muiden armoilla oleva kehitysmaa, jonka ainoa virka on toimia halvan energian ja raaka-aineiden tuottajana.
Venäjän talouskasvu ja pikkupeikkojen ylistyslaulu
108
1240
Vastaukset
- hyvin.menee
Ei se mitään haittaa, pääasia että lapset osaa käyttää aseita ...
- psykolooginen
Älä ole katkera, ei ole Venäjän vika jos sinä olet epäonnistunut elämässäsi. Ota itseäsi niskasta kiinni ja uskaltaudu ensi askeleena ulos, siitä se lähtee.
Vuositolkulla peräkamarissa lymyily on tehnyt sinussa pahaa jälkeä, mutta toivo ei ole kuitenkaan kohdallasi menetetty.- Firestuck
Niin no olihan toi avaus pelkkää asiaa, mutta ei kai sen nyt koville pitäisi ottaa, ei edes yksinkertaisella.
Tosta sun kommentista tuli heti mieleen hiekkalaatikolla kiukutteleva pikku kakara joka on just kusassu housuihinsa eikä pysty märkiä housujaan peittelemään, tietää kuitenkin että kohta kaikki nauravat.
Ja kuule kyllä se Venäjän peli taitaa olla menetetty, sitä mä en vaan tajua että mitä se on sulta pois. - psykolooginen
Firestuck kirjoitti:
Niin no olihan toi avaus pelkkää asiaa, mutta ei kai sen nyt koville pitäisi ottaa, ei edes yksinkertaisella.
Tosta sun kommentista tuli heti mieleen hiekkalaatikolla kiukutteleva pikku kakara joka on just kusassu housuihinsa eikä pysty märkiä housujaan peittelemään, tietää kuitenkin että kohta kaikki nauravat.
Ja kuule kyllä se Venäjän peli taitaa olla menetetty, sitä mä en vaan tajua että mitä se on sulta pois.Hehheh, menit halpaan, paljastit itsesi peräkamarin pojaksi. Ottaako koville? no, noudata neuvoani, se helpottaa.
Minua ei Venäjän tilanne hetkauta mihinkään suuntaan, huvittuneena seuraan vaan traumaasi. - Firestuck
psykolooginen kirjoitti:
Hehheh, menit halpaan, paljastit itsesi peräkamarin pojaksi. Ottaako koville? no, noudata neuvoani, se helpottaa.
Minua ei Venäjän tilanne hetkauta mihinkään suuntaan, huvittuneena seuraan vaan traumaasi.Niinkö, noinkin älykkäänä osaat sitten varmaan kertoa mikä trauma mulla on ja miten se mielestäsi ilmeni tuossa edellisessä kommentissani.
Vai pitäisikö sulta kysyä että tiedätkö edes mitä traumalla tarkoitetaan?
(menit halpaan, paljastit itsesi peräkamarin pojaksi. Ottaako koville)
Mielestäsi varmaan kovin nokkela ja varsin älykäs kommentti, avaatko vähän? - psykolooginen
Firestuck kirjoitti:
Niinkö, noinkin älykkäänä osaat sitten varmaan kertoa mikä trauma mulla on ja miten se mielestäsi ilmeni tuossa edellisessä kommentissani.
Vai pitäisikö sulta kysyä että tiedätkö edes mitä traumalla tarkoitetaan?
(menit halpaan, paljastit itsesi peräkamarin pojaksi. Ottaako koville)
Mielestäsi varmaan kovin nokkela ja varsin älykäs kommentti, avaatko vähän?Avaatko vähän? Heittäydytkö nyt tietämättömäksi. Sinulla on Venäjä-trauma. Venäjä aiheuttaa sinulle suunnatonta ahdistusta ja tuskaa. Peräkamarin pojaksi tekee sinut juuri se, muilla kuin peräkamarin pojilla ei kyseistä traumaa ole, etkö tiennyt?
Sinulle tuottaa suurta tuskaa tieto että Venäjän talous kasvaa, olet syvästi pettynyt, koska toivot Venäjän romahtavan. - Firestuck
psykolooginen kirjoitti:
Avaatko vähän? Heittäydytkö nyt tietämättömäksi. Sinulla on Venäjä-trauma. Venäjä aiheuttaa sinulle suunnatonta ahdistusta ja tuskaa. Peräkamarin pojaksi tekee sinut juuri se, muilla kuin peräkamarin pojilla ei kyseistä traumaa ole, etkö tiennyt?
Sinulle tuottaa suurta tuskaa tieto että Venäjän talous kasvaa, olet syvästi pettynyt, koska toivot Venäjän romahtavan.Että oikein Venäjä-trauma, no kerro nyt vielä että miten se ilmeni tosta mun kommentistani jossa totesin että avaus oli ihan asiaa.
Voithan sä toki osoittaa siitä ne jutut mitkä ei pidä paikkaansa, niin ja totesinhan mä että sä kitiset kuin kuin häiriintynyt kakara kuset housuissa.
(Sinulle tuottaa suurta tuskaa tieto että Venäjän talous kasvaa, olet syvästi pettynyt, koska toivot Venäjän romahtavan)
Eipä toi sun älykkyytes juurikaan häikäise, Venäjän talous kun kasvaa ainoastaan negatiivisesti, ymmärrätkö mitä se negatiivinen kasvu on?
Mistä päättelet että minä toivon Venäjän romahtavan, kun todellisuudessa asia on juuri päinvastoin, sillä Venäjän taloudenkasvu olisi myös meille eduksi.
Aika paljon sä teet noita omia päätelmiäs ihan arvaamalla ja toistaiseksi järjestään päin helvettiä on menny, kyllä noilla sun väitteilläs pitäisi olla jotain perusteitakin, vaan ei ole.
Annat muuten aika lapsellisen ja yksinkertaisen kuvan itsestäs noilla mutuheitoilla. - psykolooginen
Firestuck kirjoitti:
Että oikein Venäjä-trauma, no kerro nyt vielä että miten se ilmeni tosta mun kommentistani jossa totesin että avaus oli ihan asiaa.
Voithan sä toki osoittaa siitä ne jutut mitkä ei pidä paikkaansa, niin ja totesinhan mä että sä kitiset kuin kuin häiriintynyt kakara kuset housuissa.
(Sinulle tuottaa suurta tuskaa tieto että Venäjän talous kasvaa, olet syvästi pettynyt, koska toivot Venäjän romahtavan)
Eipä toi sun älykkyytes juurikaan häikäise, Venäjän talous kun kasvaa ainoastaan negatiivisesti, ymmärrätkö mitä se negatiivinen kasvu on?
Mistä päättelet että minä toivon Venäjän romahtavan, kun todellisuudessa asia on juuri päinvastoin, sillä Venäjän taloudenkasvu olisi myös meille eduksi.
Aika paljon sä teet noita omia päätelmiäs ihan arvaamalla ja toistaiseksi järjestään päin helvettiä on menny, kyllä noilla sun väitteilläs pitäisi olla jotain perusteitakin, vaan ei ole.
Annat muuten aika lapsellisen ja yksinkertaisen kuvan itsestäs noilla mutuheitoilla.Mutuheitoilla? 100% oikeassa olen suhteesi, olet Venäjätraumainen pelle, tiedätköa että Venäjän talous todellakin kasvaa. Viime vuonna 1,7%, ennustettu tänä vuonna 1,7 ja 2019 1,6%. Luvut ovat vain hieman alempana kuin euroalueen kasvu.
Ymmärrätkö ylipäätään mitä kasvu on, tuskin, Venäjätrauma on sumentanut viimeisenkin järjenhitusesi. - KöyhäVenäjä
Venäjän lähtötaso on niin matala, ettei Venäjä noilla lukemilla yllä kymmeniin vuosiin lähellekään hyvinvointivaltioiden lukemia.
Venäjä on bkt/asukas-tilastoissa Euroopan aivan kaikkien köyhimpien maiden seassa. - Psykolooginen
KöyhäVenäjä kirjoitti:
Venäjän lähtötaso on niin matala, ettei Venäjä noilla lukemilla yllä kymmeniin vuosiin lähellekään hyvinvointivaltioiden lukemia.
Venäjä on bkt/asukas-tilastoissa Euroopan aivan kaikkien köyhimpien maiden seassa.Joo, lähtötaso no matala, mutta siitä ei nyt ollut kysymys, vaan kasvaako Venäjän talous vai ei? Se kasvaa.
- VenäjäTalousOnKangastus
Matokin näyttää kasvavan itseään oikoessaan.
Psykolooginen kirjoitti:
Joo, lähtötaso no matala, mutta siitä ei nyt ollut kysymys, vaan kasvaako Venäjän talous vai ei? Se kasvaa.
Kasvaahan se lehmänkin häntä, tosin alaspäin, kuten venäjän talouskin ... n. -3,6% vuosivauhtia. Siinäpä on taas Kumipää PPM keskoselle hiukan "derivoitavaa", kuinka asia selitään parhain päin. ;-)
Ja taas viedään märkää vantusta, niin että p*skainen vesi vain roiskuu. ;-)
IMHO.- Firestuck
psykolooginen kirjoitti:
Mutuheitoilla? 100% oikeassa olen suhteesi, olet Venäjätraumainen pelle, tiedätköa että Venäjän talous todellakin kasvaa. Viime vuonna 1,7%, ennustettu tänä vuonna 1,7 ja 2019 1,6%. Luvut ovat vain hieman alempana kuin euroalueen kasvu.
Ymmärrätkö ylipäätään mitä kasvu on, tuskin, Venäjätrauma on sumentanut viimeisenkin järjenhitusesi.Eipä toi sun älykkyytes juurikaan häikäise, Venäjän talous kun kasvaa ainoastaan negatiivisesti, ymmärrätkö mitä se negatiivinen kasvu on?
Mistä päättelet että minä toivon Venäjän romahtavan, kun todellisuudessa asia on juuri päinvastoin, sillä Venäjän taloudenkasvu olisi myös meille eduksi.
Aika paljon sä teet noita omia päätelmiäs ihan arvaamalla ja toistaiseksi järjestään päin helvettiä on menny, kyllä noilla sun väitteilläs pitäisi olla jotain perusteitakin, vaan ei ole.
Annat muuten aika lapsellisen ja yksinkertaisen kuvan itsestäs noilla mutuheitoilla.
Niinpä niin pikkuinen pelkkää mutua kaikki sinu juttusi, etkä ensimmäistäkään perustetta ole pystynyt antamaan.
Vähintään yhtä vahvoilla ''perusteilla'' mä voisin väittää sua eläimiin sekaantuvaksi surkeaksi pedarihintiksi, mutta enhän mä toki sellaista tee koska aikuisena sitä oppii sen että väitteet pitää pystyä myös perustelemaan muuten se lapsellisuus ja yksinkertaisuus paljastuu aika nopeasti.
Ps. Ei se Venäjän talous oikeasti sillä kasva että sinä sitä julistat täällä. - Psykolooginen
Firestuck kirjoitti:
Eipä toi sun älykkyytes juurikaan häikäise, Venäjän talous kun kasvaa ainoastaan negatiivisesti, ymmärrätkö mitä se negatiivinen kasvu on?
Mistä päättelet että minä toivon Venäjän romahtavan, kun todellisuudessa asia on juuri päinvastoin, sillä Venäjän taloudenkasvu olisi myös meille eduksi.
Aika paljon sä teet noita omia päätelmiäs ihan arvaamalla ja toistaiseksi järjestään päin helvettiä on menny, kyllä noilla sun väitteilläs pitäisi olla jotain perusteitakin, vaan ei ole.
Annat muuten aika lapsellisen ja yksinkertaisen kuvan itsestäs noilla mutuheitoilla.
Niinpä niin pikkuinen pelkkää mutua kaikki sinu juttusi, etkä ensimmäistäkään perustetta ole pystynyt antamaan.
Vähintään yhtä vahvoilla ''perusteilla'' mä voisin väittää sua eläimiin sekaantuvaksi surkeaksi pedarihintiksi, mutta enhän mä toki sellaista tee koska aikuisena sitä oppii sen että väitteet pitää pystyä myös perustelemaan muuten se lapsellisuus ja yksinkertaisuus paljastuu aika nopeasti.
Ps. Ei se Venäjän talous oikeasti sillä kasva että sinä sitä julistat täällä."Ps. Ei se Venäjän talous oikeasti sillä kasva että sinä sitä julistat täällä. "
Lapsi raukka, Venäjän talous kasvoi viime vuonna 1,7%, kasvaa ennusteen mukaan saman verran tänä vuonna ja 1,6% vuonna 2019.
Viime vuoden talouskasvu on luvuin todennettu, et sinä faktoille mitään voi.
Juttusi ylipäätään on tyypillistä tykkijullin länkytystä. - MissäOnTodennettu
Psykolooginen kirjoitti:
"Ps. Ei se Venäjän talous oikeasti sillä kasva että sinä sitä julistat täällä. "
Lapsi raukka, Venäjän talous kasvoi viime vuonna 1,7%, kasvaa ennusteen mukaan saman verran tänä vuonna ja 1,6% vuonna 2019.
Viime vuoden talouskasvu on luvuin todennettu, et sinä faktoille mitään voi.
Juttusi ylipäätään on tyypillistä tykkijullin länkytystä.Olisihan se kovin mukavaa jos nuo keksimäsi luvut löytyisivät jostain muualtakin kuin sinun päästäsi, en tiedä minkä ikäisen kaverin kanssa sinä kinastelet mutta kyllä sinä teistä kahdesta olet huomattavasti lapsellisempi.
- Psykolooginen
MissäOnTodennettu kirjoitti:
Olisihan se kovin mukavaa jos nuo keksimäsi luvut löytyisivät jostain muualtakin kuin sinun päästäsi, en tiedä minkä ikäisen kaverin kanssa sinä kinastelet mutta kyllä sinä teistä kahdesta olet huomattavasti lapsellisempi.
https://talous.aktia.fi/fi/artikkelit/maailmantalous-on-hyvassa-kasvussa
Aktian pääekonomistin ennusteet, löytyy taulukkona sieltä kun rullaat alaspäin. Ennuste oli 1,7% vuodelle 2016 ja toteutunut samaa luokkaa: (tammi-syyskuu 1,6%), vaikkakin se alkuvuodesta hidastui. https://www.is.fi/taloussanomat/porssiuutiset/art-2000005487465.html
"Olisihan se kovin mukavaa jos nuo keksimäsi luvut löytyisivät jostain muualtakin kuin sinun päästäsi, en tiedä minkä ikäisen kaverin kanssa sinä kinastelet mutta kyllä sinä teistä kahdesta olet huomattavasti lapsellisempi. "
Niin, mutta sinähän olet palsan tunnettu idiootti, joten mielipiteesi on yhden tekevä. Idiootti ei edes ymmärrä mitä talouskasvu tarkoittaa, joten tavaa nuo sivut useampaan kertaan. - psykolle-epäloogiselle
Psykolooginen kirjoitti:
https://talous.aktia.fi/fi/artikkelit/maailmantalous-on-hyvassa-kasvussa
Aktian pääekonomistin ennusteet, löytyy taulukkona sieltä kun rullaat alaspäin. Ennuste oli 1,7% vuodelle 2016 ja toteutunut samaa luokkaa: (tammi-syyskuu 1,6%), vaikkakin se alkuvuodesta hidastui. https://www.is.fi/taloussanomat/porssiuutiset/art-2000005487465.html
"Olisihan se kovin mukavaa jos nuo keksimäsi luvut löytyisivät jostain muualtakin kuin sinun päästäsi, en tiedä minkä ikäisen kaverin kanssa sinä kinastelet mutta kyllä sinä teistä kahdesta olet huomattavasti lapsellisempi. "
Niin, mutta sinähän olet palsan tunnettu idiootti, joten mielipiteesi on yhden tekevä. Idiootti ei edes ymmärrä mitä talouskasvu tarkoittaa, joten tavaa nuo sivut useampaan kertaan.Puhut pelkästä ennusteesta, et lopputulemasta.
Venäjän ennuste vuodelle 2016 oli sekin alunperin positiivinen, mutta tulos jäi sitten negatiiviseksi eli talous supistui.
Samoin tulee käymään 2017.
Miksi sinä "Psykolooginen" valkopeset Suomen vanhaa vihollista suomalaisella foorumilla?
Oletko skitsofreenikko vai itse venäläinen? - Psykolooginen
psykolle-epäloogiselle kirjoitti:
Puhut pelkästä ennusteesta, et lopputulemasta.
Venäjän ennuste vuodelle 2016 oli sekin alunperin positiivinen, mutta tulos jäi sitten negatiiviseksi eli talous supistui.
Samoin tulee käymään 2017.
Miksi sinä "Psykolooginen" valkopeset Suomen vanhaa vihollista suomalaisella foorumilla?
Oletko skitsofreenikko vai itse venäläinen?"Samoin tulee käymään 2017."
Niinkö, no lienet vähäjärkinen, kasvu tammi-syyskuu 1,6%, ymmärrätkö. Tosin tuo juttu olikin nimenoman vuodelta 2017. Kasvu 1,6%, meneekö jakeluun? Ei, taida, umpiluupäälle on näköjään turha lukuja laitella.
Toteutuma oli siis siinä toisessa linkissä, lienetkö lukutaidotonkin vielä. 2018 ja 2019 tilastoja ei tietenkään ole saatavissa (ymmärtänetkö tuotakaan). - MissäOnTodennettu
Psykolooginen kirjoitti:
https://talous.aktia.fi/fi/artikkelit/maailmantalous-on-hyvassa-kasvussa
Aktian pääekonomistin ennusteet, löytyy taulukkona sieltä kun rullaat alaspäin. Ennuste oli 1,7% vuodelle 2016 ja toteutunut samaa luokkaa: (tammi-syyskuu 1,6%), vaikkakin se alkuvuodesta hidastui. https://www.is.fi/taloussanomat/porssiuutiset/art-2000005487465.html
"Olisihan se kovin mukavaa jos nuo keksimäsi luvut löytyisivät jostain muualtakin kuin sinun päästäsi, en tiedä minkä ikäisen kaverin kanssa sinä kinastelet mutta kyllä sinä teistä kahdesta olet huomattavasti lapsellisempi. "
Niin, mutta sinähän olet palsan tunnettu idiootti, joten mielipiteesi on yhden tekevä. Idiootti ei edes ymmärrä mitä talouskasvu tarkoittaa, joten tavaa nuo sivut useampaan kertaan.'' mutta sinähän olet palsan tunnettu idiootti, joten mielipiteesi on yhden tekevä''
No sinähän et osaa edes kirjoittaa, etkä ilmeisestikään lukea joten ei kai voi odottaa että ymmärtäisit eron ennusteen ja todellisuuden välillä.
Mutta hei, totta kai toiset ovat idiootteja kun ymmärtävät asiat sinua paremmin, kuten jo totesinkin niin ainoa asia missä sinä pärjäät on oman lapsellisuutesi osoittaminen, siinä olet todellakin täysin ylivoimainen.
No turha sinun kanssasi on vääntää kun et yksinkertaisuuttasi ymmärrä koko asiaa, kaikki muut näyttävät ymmärtävän selvän asian ja kykenevän siitä keskustelemaankin.
Terve. - psykolle-epäloogiselle
Psykolooginen kirjoitti:
"Samoin tulee käymään 2017."
Niinkö, no lienet vähäjärkinen, kasvu tammi-syyskuu 1,6%, ymmärrätkö. Tosin tuo juttu olikin nimenoman vuodelta 2017. Kasvu 1,6%, meneekö jakeluun? Ei, taida, umpiluupäälle on näköjään turha lukuja laitella.
Toteutuma oli siis siinä toisessa linkissä, lienetkö lukutaidotonkin vielä. 2018 ja 2019 tilastoja ei tietenkään ole saatavissa (ymmärtänetkö tuotakaan).Koko vuoden tulos on se mikä ratkaisee. On ihan turha ripustautua oljenkorsiin kun realiteetti on, että Venäjän taloudella ei mene hyvin.
Maailmanpankki summaa Venäjän tilanteen vuoden 2017 osalta näin:
"Global growth has gained momentum in 2017, with a further modest growth expected for Russia. However, Russia is experiencing uneven growth dynamics."
Lähtökohta on kuitenkin, että Venäjän bkt / asukas on romahtanut lähes puoleen 2012-2016 mikä on ennenkuulumattoman raju pudotus:
https://www.focus-economics.com/countries/russia
- Harashoo.kaput
Asuntolainojen korot n. 10%....kyl on halpaa, toteaa Igor.
- neuvvoja
Älä helvetissä? Aika alhainen korko suhteessa inflaatioon, kannattaisi ehkä Igorin tarttua tilaisuuteen.
- Toinen_todellisuus
neuvvoja kirjoitti:
Älä helvetissä? Aika alhainen korko suhteessa inflaatioon, kannattaisi ehkä Igorin tarttua tilaisuuteen.
Igor ei saa lainaa :( Palkka on surkea eikä omaisuutta ole kuin vanha ladanrähjä ja nuhjuiset vaatteet päällä. Monella ei ole ladaakaan. Pankkikin on selvitystilassa...
Ne joilla on rahaa elävät dollari- ja eurotaloudessa. Putin on sijoittanut miljardinsa amerikkalaisiin firmoihin ja veroparatiiseihin.
Köyhät venäläiset vaan elää kituuttavat roskarupliensa kanssa. - neuvvoja
Toinen_todellisuus kirjoitti:
Igor ei saa lainaa :( Palkka on surkea eikä omaisuutta ole kuin vanha ladanrähjä ja nuhjuiset vaatteet päällä. Monella ei ole ladaakaan. Pankkikin on selvitystilassa...
Ne joilla on rahaa elävät dollari- ja eurotaloudessa. Putin on sijoittanut miljardinsa amerikkalaisiin firmoihin ja veroparatiiseihin.
Köyhät venäläiset vaan elää kituuttavat roskarupliensa kanssa.Voi voi kun sinulla heittää iso pyörä, ei lainaa tarvitse ne yksityishenkilöt joilla on rahhhhaa, vaan ne joilla ei ole.
Asuntolainat pyörivät Venäjällä samalla periaatteella kuin muuallakin, ostettu asunto on pääasiallinen vakuus. - KonkkaavaVenäjä
Venäjällä on miljoonittain ihmisiä, joiden tulot eivät yllä edes 300 dollariin kuukaudessa.
Kyllä sellaisille ihmisille kannattaa tarjota asuntolainaa?
Ilmankos Venäjän pankkisektorilla on meneillään konkurssiaalto. neuvvoja kirjoitti:
Voi voi kun sinulla heittää iso pyörä, ei lainaa tarvitse ne yksityishenkilöt joilla on rahhhhaa, vaan ne joilla ei ole.
Asuntolainat pyörivät Venäjällä samalla periaatteella kuin muuallakin, ostettu asunto on pääasiallinen vakuus."Asuntolainat pyörivät Venäjällä samalla periaatteella kuin muuallakin, ostettu asunto on pääasiallinen vakuus. "
... kunnes tulee iso, paha miliisisetä ja näyttää NL:n aikaisilla leimoilla varustetun ja lahjotun tuomarin nimmarilla varustetun probuskan, että kvartiirum onkin hänen.
Tuosta ..... https://www.youtube.com/watch?v=j7NyhHdpFvA&t=138s
IMHO.
- Venäjän.ystävä
Suomi voisi auttaa Venäjää talouskasvussa. Erotaan EU:sta ja tehdään Venäjän kanssa talousliitto. Molemmat hyötyvät. Suomen tulevaisuus on Idässä!
- VallatonPutin
Putinin idässä ei ole tulevaisuutta vaan siellä itää vallankumous.
- IhmettelenMiksi
olemme häviäjien puolella. Kiinan ja Venäjän johtama koalitio pääsee niskan päälle. USA ja EU-maat taantuvat takiasvaltioiksi. Talouden keskipiste on ajat sitten siirtynyt Aasiaan ja erityisesti Kiinaan. Kiinalla on hallussa lähes kaikki harvinaisten metallien varannot. USAn hävittäjätuotantokin on täysin riippuvainen Kiinan USA:lle toimittamista metalleista.
- PravdaaPukkaa
Itseään voi huijata aina. Useimpia vain kerran.
Venäjän tonttusilla on itselleen uskoteltavaa. Muut ovat uskonsa Venäjään ja heihin jo ajat sitten menettäneet.
Venäjällä on jäljellä vain ja ainoastaan hävittävää. - hilpeää.trollausta
"Suomi voisi auttaa Venäjää talouskasvussa."
Miksi?
Miksi Suomi auttaisi maata joka otti meiltä alueita ja pisti meidät vielä maksamaan sotakorvauksia itse aloittamastaan sodasta (sodista)?
Onko Venäjän ystävien (lue Venäjä -trollien) keskuudessa yleistäkin narsistinen avun odottaminen?
- quugel
Aloittaja aivan oikeassa ja myös putin tietää jo venäjän romahtamisen olevan tulossa.
Ja vain siksi tarvitaan 400 000 sisäisen turvallisuuden puolustajaa, en nyt muista millä nimellä ne joukot oli mutta oman maan kansannousua vastaan kuitenkin.
Tiltut täällä tosin kehuu miten kaikki on hyvin, aivan loisteliaat olot kuten Libyassa Gaddaffin aikaan.- KansaKuriin
"...en nyt muista millä nimellä ne joukot..."
Nimi on jotain Natsionalnoiy Gvardia, lyhyesti suomennettuna natsikaarti. Joukko on Putinin rautanyrkki venäläisiä vastaan.
Hitlerin vastaavat joukot olivat SA-joukot, Sturmabteilung. Tosin SA:n miesvahvuus oli vain murto-osa Putinin kaartin vahvuuteen verrattuna.
- tästä_poikki
Valitettavasti Venäjä ei ainakaan lähitulevaisuudessa kykene rakentamaan taloudestaan modernia ja monipuolista korkean teknologian tuotantotaloutta, jonka laadukkat tuotteet kelpaisivat vientiin, muutoin kuin aseteollisuudessa, jossa sillä on jo Neuvostoliiton aikojen perintönä vankkaa tietotaitoa.
Muutoin taloudessa mennään pitkälle öljyn ja kaasun raaka-ainemyyntinä ulos, eikä sillä pitkän päälle taloutta nosteta.
"Hyvät uutiset eivät ole poistaneet Venäjän talouden pysyviä ongelmia
Presidentti Vladimir Putinin todellisuus on jakautunut. Hänen puheissaan ja ohjelmissaan kangastaa korkean tuottavuuden hightech-talous. Hänen tekonsa ovat pitäneet Venäjää öljystä elävänä maana, joka jatkaa kohti umpikujaa."
https://www.hs.fi/paakirjoitukset/art-2000005494025.html- PitkäMatka
Turhaa ennustelua, Venäjällä on aikaa 30-40 vuotta kehittää talouttaan, sen aikaa vähintäänkin vielä fossiiliset polttoaineet kattavat suurimman osan maailman energiantarpeesta. Öljyn ja kaasun kauppa käy siis vielä pitkään. toki jos ei mitään tee talouden kehityksen eteen tuona aikana, seuraa romahdus, mutta niin tuskin tapahtuu.
- MatkaAuringonlaskuun
"Venäjällä on aikaa 30-40 vuotta kehittää talouttaan, sen aikaa vähintäänkin vielä fossiiliset polttoaineet kattavat suurimman osan maailman energiantarpeesta. "
TOSIN Venäjä ei ole ainoa myyjä ja mitään muutahan se ei juuri myy! Öljyn hinta halpenee taas kun sitä tuotetaan liikaa. - Kannataako
noita toimittajan arvauksia Venäjästä nyt aivan todesta ottaa? Tähän asti kaikki arvaukset ovat menneet pieleen. Niin kauan kuin muistan niin aina on povattu Venäjän talouden romahtavan, ruoan loppuneen. Mikään noista arvauksista ei ole osunut kohdilleen.
- samavirsi
Kannataako kirjoitti:
noita toimittajan arvauksia Venäjästä nyt aivan todesta ottaa? Tähän asti kaikki arvaukset ovat menneet pieleen. Niin kauan kuin muistan niin aina on povattu Venäjän talouden romahtavan, ruoan loppuneen. Mikään noista arvauksista ei ole osunut kohdilleen.
Ei ne kovin pieleen ole menneet, eikä kukaan ole kertonutkaan aikataulua milloin tuo romahtaminen tapahtuu.
Niin se piti olla neuvostoliitonkin niin mahtava ettei mikään kaataisi sitä, muistat kai? - Barrrrrelll
MatkaAuringonlaskuun kirjoitti:
"Venäjällä on aikaa 30-40 vuotta kehittää talouttaan, sen aikaa vähintäänkin vielä fossiiliset polttoaineet kattavat suurimman osan maailman energiantarpeesta. "
TOSIN Venäjä ei ole ainoa myyjä ja mitään muutahan se ei juuri myy! Öljyn hinta halpenee taas kun sitä tuotetaan liikaa.Opec maat huolehtivat öljyn hinnasta, edellinen "monttu" oli tilapäinen häiriö markkinoilla. Nyt öljyn maailmanmarkkinahinta on 60 dollarin yläpuolella/barrel, se on riittävä kaikille öljynmyyjille, myös Venäjälle, jopa Norjalle.
- J.R.Ewingko
Barrrrrelll kirjoitti:
Opec maat huolehtivat öljyn hinnasta, edellinen "monttu" oli tilapäinen häiriö markkinoilla. Nyt öljyn maailmanmarkkinahinta on 60 dollarin yläpuolella/barrel, se on riittävä kaikille öljynmyyjille, myös Venäjälle, jopa Norjalle.
Pitkälti juurikin noin paitsi että venäläinen raakaöljy on aina halvempaa kuin norjalainen, johtuen sen korkeammasta rikkipitoisuudesta.
Keskimäärin niiden hintaero liikkuu 5-10% välillä, eli jos norjalainen brentlaadun öljy maksaa noin 60 taalaa barrelilta niin venäläisestä öljystä saa silloin noin 55 taalaa koska sen jalostaminen on hitaampaa johtuen siitä rikkipitoisuudesta.
Sitä paitsi jo vuodelle 2015 Venäjän budjetoitu öljyhinta oli 65 taalaa barrelilta, se ei toteutunut lähellekään ja siksi sitä joudutaan joka vuosi nostamaan.
Joten ei se noin 55 taalaa ole läheskään riittävä Venäjälle, ei jos haluaa vielä saada taloutensa kuntoon. - Barrrrrelll
J.R.Ewingko kirjoitti:
Pitkälti juurikin noin paitsi että venäläinen raakaöljy on aina halvempaa kuin norjalainen, johtuen sen korkeammasta rikkipitoisuudesta.
Keskimäärin niiden hintaero liikkuu 5-10% välillä, eli jos norjalainen brentlaadun öljy maksaa noin 60 taalaa barrelilta niin venäläisestä öljystä saa silloin noin 55 taalaa koska sen jalostaminen on hitaampaa johtuen siitä rikkipitoisuudesta.
Sitä paitsi jo vuodelle 2015 Venäjän budjetoitu öljyhinta oli 65 taalaa barrelilta, se ei toteutunut lähellekään ja siksi sitä joudutaan joka vuosi nostamaan.
Joten ei se noin 55 taalaa ole läheskään riittävä Venäjälle, ei jos haluaa vielä saada taloutensa kuntoon.5 dollaria barrelilta peittyy alempiin tuotantokustannuksiin Venäjällä. Raakaöljyn nyk hinta riittää talouskasvuun Venäjällä.
Neste jalostaa menestyksellisesti venäläistä rikkipitoista öljyä ja on Suomen merkittävin kemianteollisuuden viejä. - J.R.Ewingko
Barrrrrelll kirjoitti:
5 dollaria barrelilta peittyy alempiin tuotantokustannuksiin Venäjällä. Raakaöljyn nyk hinta riittää talouskasvuun Venäjällä.
Neste jalostaa menestyksellisesti venäläistä rikkipitoista öljyä ja on Suomen merkittävin kemianteollisuuden viejä.''5 dollaria barrelilta peittyy alempiin tuotantokustannuksiin Venäjällä''
Ei se mihinkään peity, se kun ei edes vaikuta tuotantokustannuksiin, ne kun ovat samat öljyn hinnasta riippumatta.
Mutta vähentää kyllä myyntivoitto joka barrelilta.
''Raakaöljyn nyk hinta riittää talouskasvuun Venäjällä''
No ei riitä edes venäläisten mielestä, kolme vuotta sitten se kasvu vaati sen 65 dollaria barrelilta ja nyt Venäjän talous on paljon tiukemmalla kuin silloin.
''Neste jalostaa menestyksellisesti venäläistä rikkipitoista öljyä ja on Suomen merkittävin kemianteollisuuden viejä.''
Totta, tosin siihen kykenee kuka vaan, se jalostaminen vaan on hitaampaa ja tulee kalliimmaksi. - Barrrrrelll
J.R.Ewingko kirjoitti:
''5 dollaria barrelilta peittyy alempiin tuotantokustannuksiin Venäjällä''
Ei se mihinkään peity, se kun ei edes vaikuta tuotantokustannuksiin, ne kun ovat samat öljyn hinnasta riippumatta.
Mutta vähentää kyllä myyntivoitto joka barrelilta.
''Raakaöljyn nyk hinta riittää talouskasvuun Venäjällä''
No ei riitä edes venäläisten mielestä, kolme vuotta sitten se kasvu vaati sen 65 dollaria barrelilta ja nyt Venäjän talous on paljon tiukemmalla kuin silloin.
''Neste jalostaa menestyksellisesti venäläistä rikkipitoista öljyä ja on Suomen merkittävin kemianteollisuuden viejä.''
Totta, tosin siihen kykenee kuka vaan, se jalostaminen vaan on hitaampaa ja tulee kalliimmaksi.Täyttä sondaa kirjoittelet, Venäjällä on odotetusti alemmat tuotantokustannukset, koska palkat maksetaan ruplissa, tuohan on ihan perusasia. Ei tietenkään maskettu hinta siitä riipu, mutta Venäjälle/venäläisille syntynyt voitto liittyy, mikä taas liittyy talouskasvuun ja faktahan lukujen muodossa on että Venäjän talous kasvoi viime vuonna 1,7% ja se taas on täysin riippuvainen öljyn ja kaasun myynnistä.
"Neste jalostaa menestyksellisesti venäläistä rikkipitoista öljyä ja on Suomen merkittävin kemianteollisuuden viejä.''
Totta, tosin siihen kykenee kuka vaan, se jalostaminen vaan on hitaampaa ja tulee kalliimmaksi. "
Ei kykene, nesteellä on rikkipitoisen öljyn tehokkaaseen jalostukseen kehitetty aivan oma menetelmä. - J.R.Ewingko
Barrrrrelll kirjoitti:
Täyttä sondaa kirjoittelet, Venäjällä on odotetusti alemmat tuotantokustannukset, koska palkat maksetaan ruplissa, tuohan on ihan perusasia. Ei tietenkään maskettu hinta siitä riipu, mutta Venäjälle/venäläisille syntynyt voitto liittyy, mikä taas liittyy talouskasvuun ja faktahan lukujen muodossa on että Venäjän talous kasvoi viime vuonna 1,7% ja se taas on täysin riippuvainen öljyn ja kaasun myynnistä.
"Neste jalostaa menestyksellisesti venäläistä rikkipitoista öljyä ja on Suomen merkittävin kemianteollisuuden viejä.''
Totta, tosin siihen kykenee kuka vaan, se jalostaminen vaan on hitaampaa ja tulee kalliimmaksi. "
Ei kykene, nesteellä on rikkipitoisen öljyn tehokkaaseen jalostukseen kehitetty aivan oma menetelmä.''Täyttä sondaa kirjoittelet''
Luitko oikein ajatuksella, vai etkö vaan ymmärtänyt?
''5 dollaria barrelilta peittyy alempiin tuotantokustannuksiin Venäjällä''
Ei se mihinkään peity, se kun ei edes vaikuta tuotantokustannuksiin, ne kun ovat samat öljyn hinnasta riippumatta.
Mutta vähentää kyllä myyntivoittoa joka barrelilta.''
Yksinkertaista matematiikkaa, vakio ja muuttujat niiden yhteenlasketusta tuloksesta on nyt kysymys.
''Venäjän talous kasvoi viime vuonna 1,7% ja se taas on täysin riippuvainen öljyn ja kaasun myynnistä.''
Kumma ettei tuota kasvua tunnusta kuin venäläiset itse, W-E forumin mukaan Venäjän talous laski viime vuonna 2,2% ja samaa kirjoitti WS-Journalkin, eli yleisen mielipiteen mukaan Venäjän talouskasvu oli negatiivista.
Ja tuossahan riippuvuuskin näkyy kun vientienergian hinta jää liian monta pistettä tavoitteesta.
"Neste jalostaa menestyksellisesti venäläistä rikkipitoista öljyä ja on Suomen merkittävin kemianteollisuuden viejä.''
No ei kai tuosta kukaan ole eri mieltä ollutkaan.
''Totta, tosin siihen kykenee kuka vaan, se jalostaminen vaan on hitaampaa ja tulee kalliimmaksi. "
Ei kykene, nesteellä on rikkipitoisen öljyn tehokkaaseen jalostukseen kehitetty aivan oma menetelmä. ''
Tuo Nesteen kehittämä menetelmä on käytössä ainakin Hollannissa ja Ruotsissa ja varmasti myös muuallakin. - EiLupaaPoistaa
J.R.Ewingko kirjoitti:
''Täyttä sondaa kirjoittelet''
Luitko oikein ajatuksella, vai etkö vaan ymmärtänyt?
''5 dollaria barrelilta peittyy alempiin tuotantokustannuksiin Venäjällä''
Ei se mihinkään peity, se kun ei edes vaikuta tuotantokustannuksiin, ne kun ovat samat öljyn hinnasta riippumatta.
Mutta vähentää kyllä myyntivoittoa joka barrelilta.''
Yksinkertaista matematiikkaa, vakio ja muuttujat niiden yhteenlasketusta tuloksesta on nyt kysymys.
''Venäjän talous kasvoi viime vuonna 1,7% ja se taas on täysin riippuvainen öljyn ja kaasun myynnistä.''
Kumma ettei tuota kasvua tunnusta kuin venäläiset itse, W-E forumin mukaan Venäjän talous laski viime vuonna 2,2% ja samaa kirjoitti WS-Journalkin, eli yleisen mielipiteen mukaan Venäjän talouskasvu oli negatiivista.
Ja tuossahan riippuvuuskin näkyy kun vientienergian hinta jää liian monta pistettä tavoitteesta.
"Neste jalostaa menestyksellisesti venäläistä rikkipitoista öljyä ja on Suomen merkittävin kemianteollisuuden viejä.''
No ei kai tuosta kukaan ole eri mieltä ollutkaan.
''Totta, tosin siihen kykenee kuka vaan, se jalostaminen vaan on hitaampaa ja tulee kalliimmaksi. "
Ei kykene, nesteellä on rikkipitoisen öljyn tehokkaaseen jalostukseen kehitetty aivan oma menetelmä. ''
Tuo Nesteen kehittämä menetelmä on käytössä ainakin Hollannissa ja Ruotsissa ja varmasti myös muuallakin.Onhan tämä nyt kummallista ettei täällä viestit pysy? Ilmeisesti ei tuohon saa linkkiä laittaa? "Tammi-syyskuussa Venäjän talous kasvoi 1,6 prosentin tahtia, tilastoviranomainen kertoi." EI se lopuilla kolmella kuukaudella ole miinukselle ehtinyt, varsinkin kun öljyn hinta nousee koko ajan. Tämä tilanne siis viime vuonna 2017
"Tuo Nesteen kehittämä menetelmä on käytössä ainakin Hollannissa ja Ruotsissa ja varmasti myös muuallakin."
Kerro kyseisten jalostajien nimet ja mistä tuovat runsasrikkistä öljyä tarvitakseen Nesteen kehittämää jalostusmenetelmää? - J.R.Ewingko
EiLupaaPoistaa kirjoitti:
Onhan tämä nyt kummallista ettei täällä viestit pysy? Ilmeisesti ei tuohon saa linkkiä laittaa? "Tammi-syyskuussa Venäjän talous kasvoi 1,6 prosentin tahtia, tilastoviranomainen kertoi." EI se lopuilla kolmella kuukaudella ole miinukselle ehtinyt, varsinkin kun öljyn hinta nousee koko ajan. Tämä tilanne siis viime vuonna 2017
"Tuo Nesteen kehittämä menetelmä on käytössä ainakin Hollannissa ja Ruotsissa ja varmasti myös muuallakin."
Kerro kyseisten jalostajien nimet ja mistä tuovat runsasrikkistä öljyä tarvitakseen Nesteen kehittämää jalostusmenetelmää?Ruotsissa venäjänöljyn jalostuksesta vastaa Preemi ja Hollannissa Neste, mutta tuonhan sinä varmaan jo tiesitkin ja Hollannissa myöskin määritetään juuri tuon venäläisen rikkiöljyn mm-hinta.
Ja kyllähän tuota halvempaa venäläistä öljyä tuodaan moneen muuhunkin maahan, sentään Venäjän koko raakaöljyviennistä 60% menee EU-maihin.
''EI se lopuilla kolmella kuukaudella ole miinukselle ehtinyt''
W-S journal 1.1.2018 mukaan on, Venäjän talous 2017 -2,2% ja tuosta on turha kinata kun kumpikin käyttää eri lähdettä mutta keskustella toki voidaan.
Tosiasia nyt kuitenkin on se että Venäjän talous on ihan viturallaan, BKT syöksyssä ja pankit velkojien armoilla.
Niin eikä tuo ole todellakaan meille eduksi.
- VenäjäTalous
on valtavassa nousussa. Se on päiväselvä asia. Sen todistaa jo elpynyt turistien tulo Suomeen. Venäjä ja Kiina tekevät nyt läheisempää yhteistyötä kuin koskaan, koska molemmat maat vihaavat USA:ta. Tänä päivänä pitää olla hyvissä väleissä Kiinan kanssa. Maailman talouskasvu on jo ajat siirtynyt Aasiaan ja erityisesti Kiinan. USA ja EU on kehittymässä takapajulaksi.
- Kurallaon
Mikä se sinutkin laittaa noin lapsellisia julistamaan, varsinkin asioista jotka jokainen ymmärtää, no paitsi sinä ehkä.
- Vaihdannaistalouteenko
''Venäjän talous on valtavassa nousussa. Se on päiväselvä asia.''
Voi kun kiva juttu.
Ja sitten raakaa faktaa, koko Venäjän pankkijärjestelmä on totaalisen ylivelkaantunut ja elää pelkästään laina-ajalla.
Tätä vuotta on vasta viikko takana ja yksi pankki kaatui jo, kohta on seuraavan vuoro. - VenäjälläOn
Vaihdannaistalouteenko kirjoitti:
''Venäjän talous on valtavassa nousussa. Se on päiväselvä asia.''
Voi kun kiva juttu.
Ja sitten raakaa faktaa, koko Venäjän pankkijärjestelmä on totaalisen ylivelkaantunut ja elää pelkästään laina-ajalla.
Tätä vuotta on vasta viikko takana ja yksi pankki kaatui jo, kohta on seuraavan vuoro.satoja pankkeja. Pienempiä pankkeja menee usein nurin ja uusia syntyy tilalle. Vertailun vuoksi Suomessa on vain 52 pankkia.
- MeuhkaavaVenäjä
Venäjän reaalitalous on siellä Espanjan tuntumassa, Italian alapuolella.
Pelkästään Ranska on kaksi kertaa Venäjää suurempi, Saksa ja Japani vielä suurempia. Usasta puhumattakaan.
Ei Venäjällä ole oikein uskottavaa potentiaalia meuhkata maailman turuilla ja toreilla. Paukut eivät riitä kuin köyhien hämäämiseen. - Vaihdannaistalouteenko
VenäjälläOn kirjoitti:
satoja pankkeja. Pienempiä pankkeja menee usein nurin ja uusia syntyy tilalle. Vertailun vuoksi Suomessa on vain 52 pankkia.
Siinä olet oikeassa että siellä on paljon pankkeja, mutta nyt ei ole kyse normaalista vaihtuvuudesta vaan koko Venäjän pankkisektorista.
World-Economy varoitti jo vuosi sitten että venäläispankkien velkaantuminen on saatava kuriin, no nyt sitä velkaa on yli kolmannes enemmän kuin vuosi sitten.
Käytännössähän länsimaiset pankit omistavat jo koko Venäjän pankkisektorin, niin että kyllä kannattaa täälläkin mainostaa sitä talouskasvua. - KoskaKellotSoivat
Vaihdannaistalouteenko kirjoitti:
Siinä olet oikeassa että siellä on paljon pankkeja, mutta nyt ei ole kyse normaalista vaihtuvuudesta vaan koko Venäjän pankkisektorista.
World-Economy varoitti jo vuosi sitten että venäläispankkien velkaantuminen on saatava kuriin, no nyt sitä velkaa on yli kolmannes enemmän kuin vuosi sitten.
Käytännössähän länsimaiset pankit omistavat jo koko Venäjän pankkisektorin, niin että kyllä kannattaa täälläkin mainostaa sitä talouskasvua.''Käytännössähän länsimaiset pankit omistavat jo koko Venäjän pankkisektorin, niin että kyllä kannattaa täälläkin mainostaa sitä talouskasvua.''
Jo vain kannattaa, vasta kolme viikkoa sitten Venäjän keskuspankki anoi lisää maksuaikaa venäläisille pankeille niiltä suurimmilta velkojilta, Englanti, Saksa, Ranska ja muutama muu.
Jotta on päätähuimaavaa tuo talouskasvu Venäjällä. - NuoPankit
Vaihdannaistalouteenko kirjoitti:
Siinä olet oikeassa että siellä on paljon pankkeja, mutta nyt ei ole kyse normaalista vaihtuvuudesta vaan koko Venäjän pankkisektorista.
World-Economy varoitti jo vuosi sitten että venäläispankkien velkaantuminen on saatava kuriin, no nyt sitä velkaa on yli kolmannes enemmän kuin vuosi sitten.
Käytännössähän länsimaiset pankit omistavat jo koko Venäjän pankkisektorin, niin että kyllä kannattaa täälläkin mainostaa sitä talouskasvua.voivat jättää vain velat maksamatta niin velkojapankit joutuvat suuriin vaikeuksiin.
- ToivottavastiKokeilevat
NuoPankit kirjoitti:
voivat jättää vain velat maksamatta niin velkojapankit joutuvat suuriin vaikeuksiin.
Ja varmasti jättäisivätkin, jos vain voisivat.
Mitä luulisit tapahtuvan esim. Venäjän KV-rahaliikenteelle sen jälkeen? - Valitettavasti
ToivottavastiKokeilevat kirjoitti:
Ja varmasti jättäisivätkin, jos vain voisivat.
Mitä luulisit tapahtuvan esim. Venäjän KV-rahaliikenteelle sen jälkeen?Venäjä on kehittänyt oman vaihtoehtoisen järjestelmän SWIFTn tilalle. Venäjä voi tehdä nyt mitä haluaa. Esimerkiksi kiristää kaasulla. Voi tulla Euroopassa holotna.
https://www.rt.com/business/382017-russia-swift-central-bank/ - TyhmyydestäSakotetaan
Venäjä voi tehdä tyhmyyden kerran.
Mutta vain sen yhden kerran. - ToivottavastiKokeilevat
Valitettavasti kirjoitti:
Venäjä on kehittänyt oman vaihtoehtoisen järjestelmän SWIFTn tilalle. Venäjä voi tehdä nyt mitä haluaa. Esimerkiksi kiristää kaasulla. Voi tulla Euroopassa holotna.
https://www.rt.com/business/382017-russia-swift-central-bank/Ja kuinkahan se vaihtoehtoinen järjestelmä toimii kun muu maailma käyttää SWIFTiä, joten Venäjä ei todellakaan voi tehdä mitä haluaa, se on jo nyt yksin kaikkia vastaan.
Kiristää kaasulla, oletko tosissasi?
Venäjällä kun ei ole varaa menettää kaasutuloistaan kopeekkaakaan, jo yksi ainoa viikko kaataisi Venäjän savijaloilla seisovan talouden.
Ja ennemmin alkaa Venäjällä nälkäkuolemat kuin Euroopassa paleleminen, kannattaa muistaa että Venäjä on kaikessa hiljaisuudessa käyttänyt koko vararahastonsa ja on nyt peeaa. - EiköhänKuitentin
ToivottavastiKokeilevat kirjoitti:
Ja kuinkahan se vaihtoehtoinen järjestelmä toimii kun muu maailma käyttää SWIFTiä, joten Venäjä ei todellakaan voi tehdä mitä haluaa, se on jo nyt yksin kaikkia vastaan.
Kiristää kaasulla, oletko tosissasi?
Venäjällä kun ei ole varaa menettää kaasutuloistaan kopeekkaakaan, jo yksi ainoa viikko kaataisi Venäjän savijaloilla seisovan talouden.
Ja ennemmin alkaa Venäjällä nälkäkuolemat kuin Euroopassa paleleminen, kannattaa muistaa että Venäjä on kaikessa hiljaisuudessa käyttänyt koko vararahastonsa ja on nyt peeaa.Länsimaat kaadu ennen. Monen EU-maan mm. Italian, Kreikan, Espanjan ja Portugalin talous kaatuu minä hetkenä hyvänsä. Valtionvelka, yritysten ja yksityisten ihmisten velka on aivan tapissa. Lisäksi verotus on niin korkeata kun olla vaan voi. Venäjällä valtionvelka on minimaalista ja 13% tasavero käytössä. Siltinkin rahaa ja kultaa on säästössä vaikka kuinka paljon. Länsimaissa ei ole koskaan edes ollut tilanne, että rahaa olisi säästössä.
- ToivottavastiKokeilevat
EiköhänKuitentin kirjoitti:
Länsimaat kaadu ennen. Monen EU-maan mm. Italian, Kreikan, Espanjan ja Portugalin talous kaatuu minä hetkenä hyvänsä. Valtionvelka, yritysten ja yksityisten ihmisten velka on aivan tapissa. Lisäksi verotus on niin korkeata kun olla vaan voi. Venäjällä valtionvelka on minimaalista ja 13% tasavero käytössä. Siltinkin rahaa ja kultaa on säästössä vaikka kuinka paljon. Länsimaissa ei ole koskaan edes ollut tilanne, että rahaa olisi säästössä.
'' Siltinkin rahaa ja kultaa on säästössä vaikka kuinka paljon''
Kerro nyt vielä että mistä moinen tieto on peräisin?
World Economyn mukaan tilanne on täysin päinvastainen,Venäjä on kaikessa hiljaisuudessa käyttänyt koko vararahastonsa ja on nyt peeaa.
Kuinka voi se valtionvelka olla minimaalinen kun koko pankkisektori on jo velkaa tuplasti oman arvonsa, siinä kun on takaajana Venäjän keskuspankki eli valtio?
Niin että mistä nuo sinun väitteesi voi tarkistaa? - VenäjäVarannot
ToivottavastiKokeilevat kirjoitti:
'' Siltinkin rahaa ja kultaa on säästössä vaikka kuinka paljon''
Kerro nyt vielä että mistä moinen tieto on peräisin?
World Economyn mukaan tilanne on täysin päinvastainen,Venäjä on kaikessa hiljaisuudessa käyttänyt koko vararahastonsa ja on nyt peeaa.
Kuinka voi se valtionvelka olla minimaalinen kun koko pankkisektori on jo velkaa tuplasti oman arvonsa, siinä kun on takaajana Venäjän keskuspankki eli valtio?
Niin että mistä nuo sinun väitteesi voi tarkistaa?kasvavat kaiken aikaa ja samoin kultavarannot. Katso tästä faktaa.
https://www.cbr.ru/eng/hd_base/mrrf/mrrf_m/ - ToivottavastiKokeilevat
VenäjäVarannot kirjoitti:
kasvavat kaiken aikaa ja samoin kultavarannot. Katso tästä faktaa.
https://www.cbr.ru/eng/hd_base/mrrf/mrrf_m/Faktaa, tarkoitat venäläisten omia tilastoja?
Ja kuitenkin kaikki KV-tilastot kertovat päinvastaista, kuten venäläisten omakin toiminta todellisuudessa.
Muun muassa ruokaa vaihdetaan aseteollisuuden tuotteisiin ja koko pankkisektori on tyystin ylivelkaantunut, jos sitä vararahaa todella olisi jäljellä niin kyllä sitä käytettäisiin talouden pelastamiseen. - Kukauskoo
VenäjäVarannot kirjoitti:
kasvavat kaiken aikaa ja samoin kultavarannot. Katso tästä faktaa.
https://www.cbr.ru/eng/hd_base/mrrf/mrrf_m/Heh, ja kuitenkin kerjäävät Suomelta jatkuvasti sitä lähialuetukea lähes kaikkiin mahdollisiin kissanristiäisiin kun ei omat rahat riitä.
- Kuinkakauanpysyy
Se vaan putinin akan pojalla oli tiedossa jo ennen Ukrainaan hyökkäystä että venäjän talous on romahtamassa!
Tästä kertoi myös Jeltsin.
Jeltsin kertoi että venäjän hallintokoneisto ei pysty uudistumaan niin kutewn tarve olisi!!!!!!!!
Ja vai siitä syystä oli twehtävä hyökätä johonkin ja se johonkin oli Ukraina.- anskattooja
huuuhaaajooo kirjoitti:
Niinpä tämän kertoi myös :
https://www.is.fi/ulkomaat/art-2000005181791.htmlSaakohan Gorba elää normaalisti elämänsä loppuun vai tuleeko joku "yllättävä" sairaus?
Se kun venäjällä vaan ilmaantuu näitä sydänkohtauksia nuoremmillekkin ja täysin terveille ihmisille. - VenäjäOnSairasMaa
Venäjällä terveys murenee.
Venäjä on sairas maa.
- Putin-Huilo
Kuin naurettava Venäjän talous kasvu kun kaikki säästöt kohta loppuu.
- SuomenTalous
Trolli valehtelee Suomen taloudesta.
Suomen talous kasvu on Pohjoismaiden nopeinta. Ja siis ylöspäin ☝
- VenäjänEläkkeet
Jokohan Venäjän eläkeläiset vihdoin saisisivat korotuksen eläkkeisiinsä?
Nyt siellä eläkkeet ovat 100 dollaria kuukaudessa.- Sberbank
Taitaa mennä putlerin uusiin leikkikaluihin ja veroparatiisiin. Jevgenin eläke on tuhlattu.
- ei.ne.opi
Putinin talous kasvaa ja Venäjän talous laskee. Pikkupeikolla nämä menee sekaisin.
- dscvi
Venäjän talous taitaa olla aika kehnossa jamassa.
"Kremlin lupaus vakaudesta on johtamassa Sperbankin ex-johtajan mukaan pysähtyneisyyden ilmapiiriin.
Sperbankin entinen pääjohtaja Andrei Kazmin lukeutui vuosia Venäjän elinkeinoelämän keskeisimpien vaikuttajien joukkoon.
Maan talouden nykytilasta ja tulevaisuudennäkymistä hän antaa synkän arvion."
https://www.verkkouutiset.fi/venajan-suurpankin-ex-paajohtaja-vladimir-putinia-suojataan-periaatteella-maksoi-mita-maksoi/ - Lähtölaskentaa
Torvalds kertoi vaalitentissään karun todellisuuden naapurimme synkästä taloustilanteesta. Mies tietää mistä puhuu. Opiskellut ja asunut Venäjällä kauan.
- TorvaldsinArvelut
ovat vuodelta 1998. Tuosta ajasta Venäjän elintaso on 15-kertaistunut.
TorvaldsinArvelut kirjoitti:
ovat vuodelta 1998. Tuosta ajasta Venäjän elintaso on 15-kertaistunut.
Venäjällä elintaso on laskussa, keskimääräinen ansiotaso on laskenut Putinin politiikan ansiosta yhtäjaksoisesti jo yli kolme vuotta, 37 kuukautta.
- HousutNilkoissa
Onko Putin Venäjän taloushistorian uusin rössijä?
Mistä veetun Ljubljankasta näitä natseja oikein putkahtelee jatkuvasti Venäjän taloutta sakkauttamaan?
- mihinpä.koira.karvoista
Mahtaa Putinilla olla korvat punasena seuratessaan muiden valtioiden arvioita Venäjän poliittisesta ja taloudellisesta tilasta. Suorat arviot siitä, kuinka "kuralla" yhteiskunnan rakenteet ovat, vaikuttaa väistämättä arvioihin siitä millaisena hänet nähdään persoonana, eikä ulospääsyä vanhalle KGB -miehelle vaikuta löytyvän.
- rahat.tai.henki
Ainahan Venäjä voi kiristää ruokaa ja rahaa länneltä ydinaseellaan.
- HenkiSiinäMenee
Voiko?
Eikö Venäjälle nyt jo naureta tarpeeksi, kenen uskoisit suostuvan kiristettäväksi, luuletko onnistuvan ilman seurauksia?
- analyyyttttinen
natonasselihaaskalinnut ovat odottaneet vuosikymmenet että Venäjästä tulee raato. Ei vaan tule, ei sitten millään ja sekös natonasseleita korpeaa.
Natonasset ovat kuin perintöä kieli pitkällä odottelevia peräkamarinpoikia.- Ilmarajaloukkaukset
Montako suomalaista laivaa suljettu sikäläisiin satamiin. Ai, et tiedä. Minäpä autan: seitsemän (7). Yhdessäkään ei ole ollut minkäänlaista huomautettavaa. Samoin kuin muutama vuosi sitten Atrian lihoissa ja Valion maitotuotteissa. Että sellainen ystävä meillä idässä.
- Hjllnnklökk
Ilmarajaloukkaukset kirjoitti:
Montako suomalaista laivaa suljettu sikäläisiin satamiin. Ai, et tiedä. Minäpä autan: seitsemän (7). Yhdessäkään ei ole ollut minkäänlaista huomautettavaa. Samoin kuin muutama vuosi sitten Atrian lihoissa ja Valion maitotuotteissa. Että sellainen ystävä meillä idässä.
Joo!
Jännä vaan että venäjä siinä ei häviä mitään.
Venäjä saa lastit ikäänkuin ilmaiseksi niistä suomalaisista aluksista.
Suomi maksaa siitä että pääsevät takaisin merille niillä aluksilla.... 😂🤣 - NotNatonasse
Ilmeisesti kukaan ei muistanut sinulle kertoa että johan siitä tuli raato, silloin kun NL otti ja hajosi.
Ja kohta on sama edessä uudemman kerran.
- Litvinenkolle.patsas
Putinin kaapissa on polloniumilla terästettyjä teepusseja tarjoiltavaksi liian teräville venäläisille, jotka hän kokee kilpailijoikseen. Tämän vuoksi siellä on älykkään sisäisen politiikan keskustelu loppunut aikoja sitten. Helppo ennustaa, miten käy 100%:lle da-da - yhteiskunnalle.
- TerveisetKurjalasta
Joo varma merkki siitä mahtavasta talouskasvusta on kun vertaa euron ja ruplan arvoa keskenään, 1euro =70 ruplaa.
Eilen Moskovassa.- julputi
Sitähän olisi meikäläinenkin miljonääri venäjällä!
Kyllä käyp kateeksi......... :) - Saakosiitäpuhua
Hurjaa on se talouskasvu ja paikallisten alkuasukkaiden luottamus siihen, viime kesänä Pietarissa kerjäläisetkin vaativat euroja tai dollareita, ei ruplat kelvannu.
- Viisumit_vetämään
Päästäänkö kohta taas 90 ruplaa per euro, mikä kurssi ol halvimmillaan muutamia vuosia sitten. Tai peräti 100 tai 200 ruplaa eurolla?
Pitänee laittaa viisumia tilaukseen. Toivottavasti ei mennä yli 100 ruplan, koska maassa saattaa syntyä kaaos, ja tavaroitten saatavuus huonontua.
Siitä taas saattaa seurata keinottelua ja vaatimus maksaa hyödykkeet eurolla tai dollarilla , kuten "vanhoina hyvinä" neuvostoaikoina. Bisnesmahdollisuutensa siinäkin, tietysti.
- nyt_tiedän
Asiapitoinen säie. Pitäkää natofanit tällaisia keskusteluja pitkään esillä.
- Blumps.upposi
Ilman muuta. Kuolintaistelu venäjällä alkamassa. Varataan popcornit ajoissa.
- Meetoox
Totta, eipä ole vielä yksikään Kremlin peikko onnistunut asiattomuuksia todistamaan, ainoastaan esittämään väitteitä ja palsta nauraa.
- Krasduk
Talouskasvuapa hyvinkin?
http://www.iltalehti.fi/ulkomaat/201801122200665042_ul.shtml?ref=juurinyt_desktop - Putin.kymmeniämiljardeja
Venäläiset eläkeläiset kaivavat roskiksia ruoan toivossa - eläke ei riitä
Venäläismediassa on yhä useammin nähtävillä kuvia ulkoroskakoreja kaivavista iäkkäistä ihmisistä. Maan eri kaupungeissa köyhyysrajalla kituvat vanhukset tonkivat roskakoreja sen toivossa, että löytäisivät jotakin kelvollista syötävää.
Venäläismedian mukaan eläkkeet ovat osalla ihmisistä niin pienet, ettei niillä ole mahdollista ostaa edes ruokaa koko kuukaudeksi. Keskimäärin eläke Venäjällä on tämän vuoden alussa 14 000 ruplaa eli noin 204 euroa.
Paikallinen uutistoimisto TIA kertoo, että venäläisessä Rževin kaupungissa eläkeläiset tappelevat supermarkettien roskisten edessä. He haalivat viimeisen käyttöpäivän ohittaneita elintarvikkeita, jotka markettien henkilökunta on heittänyt pois.
Sosiaalisessa mediassa levinneitä kuvia, joissa eläkeläiset tonkivat roskakoreja, on kauhisteltu. Kommentoijat ihmettelevät, miksei viimeisen käyttöpäivän ohittaneita elintarvikkeita voitaisi jakaa sivistyneesti iäkkäille ihmisille ilman, että heidän pitää alentua kaivamaan roskiksia.
Sosiaalisessa mediassa myös syytetään hallitusta siitä, että eläkkeet ovat niin pienet.
ANNA EGUTKINA
Entinen neuvonantaja: "Putin on maailman rikkain mies"
Venäjän presidentin entisen neuvonantajan ja entisen pankkiirin Sergei Pugatsovin mielestä Putin on ympäröinyt itsensä aggressiivisilla KGB:n miehillä. Putin itse haluaa vain rikastua
- Hän on käytännöllinen ihminen. Tiedän sen, sillä puhuimme tästä paljon. Hän ei halunnut jättää presidentinvirkaansa köyhänä.- tästäkysymys
Joo niin varmaan, täytyyhän natonassen jotain kaivella kun ensin valheita levittelee. Siis tässä ketjussa on ollut kyse, kasvaako Venäjän talous vai ei: Vastaus: kasvaa, vaikkakin vähän 1,6-1,7% viime vuonna ja ennusteen mukaan alkavana vuonna 1,7%.
Siis avaaja valehtelee, avaajan tekstistä lainaus :"Venäjän talouskasvu on jo pitkään ollut vahvasti miinusmerkkistä", siis täyttä passsskaaa jauhaa avaaja.
Kukaan ei ole väittänytkään etteikö Venäjän talouden tila olisi huono, pienestä kasvusta huolimatta. - tässävastaus
tästäkysymys kirjoitti:
Joo niin varmaan, täytyyhän natonassen jotain kaivella kun ensin valheita levittelee. Siis tässä ketjussa on ollut kyse, kasvaako Venäjän talous vai ei: Vastaus: kasvaa, vaikkakin vähän 1,6-1,7% viime vuonna ja ennusteen mukaan alkavana vuonna 1,7%.
Siis avaaja valehtelee, avaajan tekstistä lainaus :"Venäjän talouskasvu on jo pitkään ollut vahvasti miinusmerkkistä", siis täyttä passsskaaa jauhaa avaaja.
Kukaan ei ole väittänytkään etteikö Venäjän talouden tila olisi huono, pienestä kasvusta huolimatta.No on se vaan kumma juttu kun muutama teikäläinen pitää kynsin hampain kiinni tuosta Venäjän talouskasvusta, mutta kukaan teistä ei pysty tuota väitettä todistamaan.
Niin että herää kysymys, että mistä moinen tieto on peräisin kun ei sitä kellään muulla ole?
Ja kaikki maailman johtavat talousasiantuntijat ovat tuon vitsin jo tyrmänneet.
Niin että mistä tuon talouskasvun voi todeta, vai pitääkö vain uskoa kun sinä sellaista väität? - tästäkysymys
tässävastaus kirjoitti:
No on se vaan kumma juttu kun muutama teikäläinen pitää kynsin hampain kiinni tuosta Venäjän talouskasvusta, mutta kukaan teistä ei pysty tuota väitettä todistamaan.
Niin että herää kysymys, että mistä moinen tieto on peräisin kun ei sitä kellään muulla ole?
Ja kaikki maailman johtavat talousasiantuntijat ovat tuon vitsin jo tyrmänneet.
Niin että mistä tuon talouskasvun voi todeta, vai pitääkö vain uskoa kun sinä sellaista väität?https://www.is.fi/taloussanomat/porssiuutiset/art-2000005487465.html Tuolta sinulle selviää 2017 talouskasvu, tammi-syyskuu 1,7%, eikä se siitä ole ehtinyt kolmessa kuukaudessa miinukselle mennä. Kummallista porukkaa täällä, ei selviä lukuja uskota.
No, vedäpä tuo vitsiksi. - kuison
tästäkysymys kirjoitti:
https://www.is.fi/taloussanomat/porssiuutiset/art-2000005487465.html Tuolta sinulle selviää 2017 talouskasvu, tammi-syyskuu 1,7%, eikä se siitä ole ehtinyt kolmessa kuukaudessa miinukselle mennä. Kummallista porukkaa täällä, ei selviä lukuja uskota.
No, vedäpä tuo vitsiksi.Aivan sama jos nousee1,7 % eihän se mihinkään riitä jos lähtötilanne on se mitä on ja vararahastot ja eläkerahastot on syöty!
Siinäpä olet sitten vaan ylpeä kasvusta kun rahat kuitenkin on loppumassa.
Miten on muuten mahdollista noin pieni talouskasvu kun öljy ja siinä samassa kaasu on noussut valtavasti enemmän kuin tuo hehkuttamasi talouskasvu? Onko siis niin että säkki vuotaa ja venäjää ei pelasta enää mikään? - tästäkysymys
kuison kirjoitti:
Aivan sama jos nousee1,7 % eihän se mihinkään riitä jos lähtötilanne on se mitä on ja vararahastot ja eläkerahastot on syöty!
Siinäpä olet sitten vaan ylpeä kasvusta kun rahat kuitenkin on loppumassa.
Miten on muuten mahdollista noin pieni talouskasvu kun öljy ja siinä samassa kaasu on noussut valtavasti enemmän kuin tuo hehkuttamasi talouskasvu? Onko siis niin että säkki vuotaa ja venäjää ei pelasta enää mikään?mitä vikiset, harmittaako noin paljon kun olit väärässä? Viddu, minulle on aivan sama mitä se kasvu on ja mitkä rahat on jo syöty, tai montako eläkeläistä kaivaa roskista ruokansa, olen vaan kertonut että Venäjän talous kasvoi viime vuonna (2017) , hyvä että tämä totuus on mennyt viimeinkin jakeluun, myös sinulle.
- kuison
tästäkysymys kirjoitti:
mitä vikiset, harmittaako noin paljon kun olit väärässä? Viddu, minulle on aivan sama mitä se kasvu on ja mitkä rahat on jo syöty, tai montako eläkeläistä kaivaa roskista ruokansa, olen vaan kertonut että Venäjän talous kasvoi viime vuonna (2017) , hyvä että tämä totuus on mennyt viimeinkin jakeluun, myös sinulle.
Ei Ei EI aivan sama millä sinä täällä hekumoit! Eikä se ole edes varmaa että se talous on kasvanut, noo mutta sinulle kelpaa jos jonain kuukausina päästään kasvuun ja muina rajusti laskuun.
Ja siis että myös ymmärrät: Jos vedät jaskaa housuun ja eilen meni kaksi kiloa ja tänään 1,99 kiloa ja taas huomenna 2,1 kiloa , sinä iloitset!
Hauska hemmo olet kuitenkin, sinunlaisia tarvitaan jotta muilla on hauskaa. - tästäkysymys
kuison kirjoitti:
Ei Ei EI aivan sama millä sinä täällä hekumoit! Eikä se ole edes varmaa että se talous on kasvanut, noo mutta sinulle kelpaa jos jonain kuukausina päästään kasvuun ja muina rajusti laskuun.
Ja siis että myös ymmärrät: Jos vedät jaskaa housuun ja eilen meni kaksi kiloa ja tänään 1,99 kiloa ja taas huomenna 2,1 kiloa , sinä iloitset!
Hauska hemmo olet kuitenkin, sinunlaisia tarvitaan jotta muilla on hauskaa.No jopas sinua korpeaa, kun et tiennyt Venäjän talouskasvusta mitään. Joinain kuukausina? HEHHEH, säälittävä yritys. Noh, sinulla meni vuorokausi tajuta Venäjän talouskasvu, MUTTA sentään osaat ihan omin sormin laskea housuissasi olevat paskat, se on edistystä kohdallasi.
- kuison
tästäkysymys kirjoitti:
No jopas sinua korpeaa, kun et tiennyt Venäjän talouskasvusta mitään. Joinain kuukausina? HEHHEH, säälittävä yritys. Noh, sinulla meni vuorokausi tajuta Venäjän talouskasvu, MUTTA sentään osaat ihan omin sormin laskea housuissasi olevat paskat, se on edistystä kohdallasi.
EI korpea yhtään, mutta naurattaa että vieläkin löytyy sinunkaltaisia.
Eli kun äitees antaa sulle piiskaa sinä itkuisena väität ettei satu yhtään!
- kolkko.tulevaisuus
JPMorganin uusien lukujen mukaan Venäjän vuositason BKT supistui 2017 viimeisellä neljänneksellä. Teollisuustuotanto supistui marraskuussa nollakasvuisen lokakuun jälkeen.
Moskovan Kauppakorkean edustaja Natalia Akindinova kommentoi että elpyminen talouskriisin syvimmästä alhosta pysähtyi nopeasti ja vuoden 2017 keskivaiheen jälkeen makroekonomiset indikaattorit kääntyivät pakkaselle.- jdvo
Barrrrrelll kirjoitti:
Tästä on poistettu viesti sääntöjen vastaisena.
Pohjoisen pallonpuoliskon talvi on lämmityskautta, mikä vaikuttaa raaka-öljyn ja kaasun hintaan. Toisaalta tuottajamaiden sopimat pumppausrajoitukset ovat pitäneet öljyn hinnan hienoisessa nousussa, mutta molemmat noista ovat markkinoiden muuttuvia tekijöitä.
- köhivä.karhu
Paljon puhuva fakta on että viime vuonna jopa 90% Venäjän sisäisistä investoinneista liittyy vain kolmeen valtion suurprojektiin. Ulkomailta ei tule investointeja pakotteiden vuoksi eikä Venäjällä juuri ole Kremlin oligarkkiringistä vapaata talouselämää. Ja jos jollain on rahaa se viedään vaikkapa Kyprokselle.
- VenäjäJa
Kiina tekevät nyt erittäin läheistä yhteistyötä juuri nyt. Se selviää kun katsoo tarpeeksi You Tube-videoita. Valtamediassa siitä ei puhuta. Venäjä auttaa Kiinaa sotilasteknologiassa ja Kiina auttaa taloudellisesti Venäjää. USA hyppii Kiinan silmille Aasiassa ja Venäjän silmille Euroopassa. Yhteistyöllä Kiina ajaa amerikkalaiset hemmettiin Aasiasta ja Venäjä ajaa amerikkalaiset hemmettiin Euroopasta.
- Suuri.Johtaja.johtaa
VenäjäJa kirjoitti:
Kiina tekevät nyt erittäin läheistä yhteistyötä juuri nyt. Se selviää kun katsoo tarpeeksi You Tube-videoita. Valtamediassa siitä ei puhuta. Venäjä auttaa Kiinaa sotilasteknologiassa ja Kiina auttaa taloudellisesti Venäjää. USA hyppii Kiinan silmille Aasiassa ja Venäjän silmille Euroopassa. Yhteistyöllä Kiina ajaa amerikkalaiset hemmettiin Aasiasta ja Venäjä ajaa amerikkalaiset hemmettiin Euroopasta.
"Se selviää kun katsoo tarpeeksi You Tube-videoita."
:D
"Venäjä ajaa amerikkalaiset hemmettiin Euroopasta."
Venäjän rauhankausi oli jo aika lailla ajanut amerikkalaiset pois Euroopasta kunnes sotaretki Georgiaan ja Ukrainaan toi amerikkalaiset takaisin, nyt jopa ihan Venäjän naapuriin.
Putte on nero strategina!
- KoreanSota
alkaa Olympialaisten jälkeen. Kiina on koonnut valtavan määrän kalustoa Pohjois-Korean rajalle. USA tarvitsee koko armeijansa sinne muuten Koreat yhdistyvät Kiinan ehdolla. Tällöin Venäjällä on helppo työ vallata koko Itä-Eurooppa. Sitä paitsi amerikkalaisia oli Georgiassa jo Georgian sodan aikana, mutta he pakenivat sieltä erittäin lujaa kin sota syttyi. Niin käy nytkin.
Ketjusta on poistettu 8 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Martina oli sarjassaan tänään 32.
Mutta eikö pyöräily ja uinti ole vahvempia hänellä kuin juoksu? Aikaa on vielä harjoitella ennen Frankfurtin kisoja.2081683Sofia miksi soitit torstaina Stefanil ja pyysit käymään kun muka olet ahdistunut.?
Oliko asia suunniteltu, kun pyysi käymään ja varmasti tiesi et miten Stefan asiaan suhtautuu.Oliko myös Seiskan toimittaja pyydetty tarkoituksella pai1011635Stepuli itkee facessa
Haluaisin pyytää julkisesti karseaa käytöstäni anteeksi lähimmiltä, naapureilta ja etenkin Sofialta! Ei ole missään olosuhteissa hyväksyttävää käyttä1011544Sofia oli ainoastaan rahan takia suhteessa Stefanin ja Nikon kanssa.
Järkyttävää miten Sofia on käyttänyt hyväksi näitä molempia miehiä ja rahat loppu niin vain haukkumiset tullut kiitokseksi heille.2541405Voi kun menisi nyt Stefan katsoo tyttären uutta ponia, viettäisi aikaa hänen kanssa.
Aika parantaa kaiken ja meillä kaikilla on elämässä vastoinkäymisiä ja yli kyllä pääsee ainakin ajan kanssa.1341365Minä menetän sinut kokonaan
Siksi olen paniikissa, sekaisin ja surullinen. Taitaa olla jonkinasteinen stressitila päällä. Toivottavasti sinulla on kaikki hyvin.48901Suomi teki typeryyttään Venäjästä nyt konkreettisesti vihollisen, jota se ei aiemmin ollut.
Venäjä ei ole uhannut Suomen turvallisuutta, eikä Venäjän ja Ukrainan välinen konflikti ole signaloinut minkäänlaista uhkaa Suomelle. Se "uhka" luotii448885Onpas Martina valinnut sopivan laulun
Storyssa kun Isben poni tulee, " älä vie lapsuuttani pois." Äiti se lähtee mieluummin panopuuksi hotelliin, kuin viettäisi senkin ajan lastensa kanssa115885Veikkauksia milloin Venäjä hyökkää Suomeen?
Veikkaan että se tapahtuu nopeasti, ehkäpä jo kesäkuussa. Suomi 5,5 miljoonan harvaan asuttu maa. Venäjä ei tarvitse suurta joukkoa Suomeen, joten kai293835Uskomatonta miten "kassatyttö Sannasta" tuli hetkessä kuoleman kauppias.
Demarit on kautta historian olleet "takinkääntäjien"mestariluokkaa kokoomuksen hihassa kiinni. Sannan arviointikyky petti täysin Naton suhteen, Brysse347818