Lindström ulospotkittu koulukiusattu

Vastuutonministerimme

Kun lukee monitoimsählääjäministerimme Lidströmin twitter tiliä ja/tai blogia, ei voi välttyä ajatukselta, että kyseessä on äärimmäisen katkeroitunut ja sadistista mielihyvää saava entinen koulukiusattu ja työttömäksi potkittu entinen paperityöläinen. Ilman suurempia koulutuksia suoraan peruskoulusta paperitehtaalle duuniin - isänsä suhteilla -https://yle.fi/uutiset/3-8lä727589 -
sillä ylipalkattuihin paperinpainalluskoneiden pyörittäjiksi ei pääse kuin suhteilla.
Ehkä taustalla jotain isäkapinaa, sillä artikkelissa isänsä ottaa poikansa perussuomalaisuuteen - lue nykyiseen smurffilaisuuteen - jyrkästi etäisyttä.

Jouluisessa twitter viestissä tämä sanojen mestari tuli sanoneeksi työttömien leikkauksia ilkkuen - leikkasin taas - ei hätää - siis kinkkua - tms. Jos tämän tasoinen sanansäiläri on ministerinä, pilkaten ahdinkoon asetettujen asemaa - nauttien valtaan pääsystä kehnoillakin avulla, mutta jees -miehenä hallituksen ideoille - en ihmettele, josko jollain ahdinkoon ajetulta huumori loppuu ja tämä ex ulospotkittu saa oikeasti varoa ihmisiä tuolla ulkona.

Sillä 500-600 000 ihmistä ei nimittäin sivallukset naurata, kun ideoinnit vaikuttavat kuin kafkan oikeusjutulta reväistyltä. Työttömiä syytetään kollektiivisesti siitä, että maassamme on massatyöttömyys - osaksi kehnosti ajetun työllisyyspolitiikan takia - ja ulos maasta ajaneet firmat - automatisaatio - 90-luvun lama - masentuneisuus ja työkyvyttömäksi ajautuminen - tosin ilman kelan lausuntoja. Jotta voidaan pitää löysässä hirressä.
Nyt kaikki vaan rustaamaan jotain määrällisiä hakemuksia, vaikka työpaikkoja on vähintään 10x liian vähän työttömiin nähden - ehkä paljon enemmänkin, sillä suuri osa auki olevista paikoista ovat ns nollasopimuksia - puhelintyötä - tai jotain erityisosaamista vaativia aloja.

Oman turvallisuuden maksimoinniksi kannattaisi pitää suuta soukemmalla, vaikka miten valta kihahtaisi päähän - jota ei vuoden päästä enää olekaan tarjolla. Ihan viisas neuvo. Kellä on valtaa pitäisi olla myös vastuuta. Varsinkin sanoissa. Jos ei teoissa olekaan.

Some ei ole niin yksityinen, kuin arvon herra ilmeisesti kuvittelee mielessään.
Ja - sydämen sivistystä ja varsinkaan sitä muuta sivistystä ei saa syntymälahjana.

Se kannattaa muistaa.

20

125

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • ffsffff

      ei taida tulla jatkoa tälle pojalle

    • yhteinen.tekijä

      Suurimpia muIkkuja tuntuu olevan nämä ruotsalaisperäisen sukunimen omaavat, vai voiko olla vain sattumaa? Tuskin.

    • ghhfhjgh

      Ihan selvä koulukiusaajahan tuo on, eikä kiusattu.

    • sirkkapihvi

      Nyt tulee muistaa että Lindström on perinteiden vaalija. Hän vaalii sitä pitkää ja perinteikästä osaamattomien ministerien historiaa johon kuuluu muun muassa, Berner, Sipilä tästä hallituksesta ( unohdinko jotain)...ainiin Orpo ja Soini..sekä tietysti edellisistä hallituksista Katainen ja Urpilainen joka hoiti peruskoulun opettajana valtion kirstua, unohtamatta Stubbia jota ei voisi vähempää kiinnostaa Suomen kansallinen etu Eu federalistina.

      Vaikka hallitusta ei pätkääkään kiinnosta oikeat toimenpiteet työllisyden parantamiseksi, niin luulisi että he ymmärtäisi edes sen, että tämä aktiivimalli on omaan jalkaan ampumista. Hallitus suorastaan lahjoittaa ensi vuoden eduskuntavaaleissa hallitusvastuun vasemmistopuolueille. Sitten meillä vasta hulinat alkaakin. Aktiiivimalli ei sentään paljoa lisää työttömyyttä vaikka kelvoton esitys onkin, mutta vasemmistopuolueet kuten demarit, vahvistaa edelleen ay-liikkeen valtaa ja velanottoa. Tuhotaan se pienikin sarastava kasvun polku johon on nyt päästy käsiksi suhdanteiden (ei hallituksen) ansiosta.

    • asdsasddaasd

      ministereiden pitkä linja surkeita oman egon ajajia vailla pätevyyttä - oikeassa olet.

    • rajattuyksilönvapaus

      Sekö se nyt sitten oikeuttaaa kisamaan työttömiä jos on itseä kiusattu ?

      Työttömyydetä on otettu oikeutus rajata ihmisen yksilön vapautta tekemisen valintaan ja lähteä harjoittamaan toisten ihmisten elämänhallintaa, luoden rajoitteita saktioiden kautta.

      Meinaan jos itsenäisesti olisi haluja kurssittautua,niin ei se ole itsestään selviö työttömille ,että niin voi toimia. Asia on syytä selvittää ja lupa täytyy kysyä työvoimaviranomaiselta ,että ei mene työttömyys etuus.

      Myöskään talkoo työt ei ole itsestään selvyys .Talkoo työ on sallittua,mutta tulkita on sitten ???? merkki. Takavuosien toiminta on tuon osoittanut.

      https://www.ksml.fi/kotimaa/Työttömien-vapaaehtoistyöstä-järkevät-ohjeet/353830

      https://yle.fi/uutiset/3-6534461

      Työvoima viranomaisen luvalla tietty ja he sitten aktiivimallin myötäkin vaikuttavat tähän yksilönvapauteen yhä enenevässä määrin kun näitä tulevia muita työövoimaviranomaisen toimia osoittelevat.

      https://www.uusisuomi.fi/kotimaa/238214-aktiivimalli-kela-seuraa-tyottoman-toimintaa-tulkinnanvaraisuutta-voi-tulla

      Menee hiukka liian pitkälle nuo elämänhallinta toimet .Ei työtön sentään ole rikollinen jonka elämää /harrasteita pitää hallita ja toimia rajoittaa jatkuvalla valvonnalla yhteiskunnan taholta.

      Holhous yhteikuntaako luovat ,että saavat teettää työttömillä mitä tahansa mielensä mukaisia sirkustemppuja päähän milloinkin pälkähtää .

    • Hallituksenkaatoedessa

      Oikeassa edellinen oler! Jotain järjetöntä kaikille sama sapluuna ollaan oppimattoman paperiduunarimiehen aivoilla esittelemässä - robottimalli vailla luovaa jörkeä, joka kannustaisi positiivisuuden kautta PALkiten, kuin suominegaation kautta RANgaistaen,, jos ei toteuta jörjetöntä kyykytusmallia piiruntarkadti! Että saa pitää alle 3xminimitason korvauksensa, jos suostuu kyykkyhypptyn!!!??
      Ennenkuulumatonta!
      Toivon mahdollisimman moben ottavan yhteyden oikeudkansleriin, mitä tulee peruustuslakiin, näiden orjatyömallien kaavailujen suhteen. Jos ei ole varaa ,- halua palkata, ei ihmidiä voi pakottaa itsekseen heilumaan firmojen hyväkdi!
      Yli 20v kaiketihyväksikäyttöä on jatkunut ja osaltaan siksikin palkanmaksulliset työt kadonneet!!
      Nostakas meteli, työtä vailla olevat!! Ette ole mikään minidterioikkujen kohde, jolloin teitä saa kohdella miten laittomasti tahansa!!!!
      Saman koin itsekin te viranomaisen luona, kuinka hän nrkästyi suorastaan, kun kyykytystemput eivät tehonneet. Olin saanut duunipaikan ja ilman te toimiston temppuilua. Ja kun sanoin että no no palkkatuilla sun muille toimille, koska pätevänä valittiin hommiin - tädin ilme oli jotakuinkin romahtanut - kun narut katkeaa.
      Koko te laitos harjoittaa niin älytöntä kyyyttämistä keski ikäisine obeesine vähän kouluttautuneine täteineen - jotka ntkyään vaikuttavat pelaavan mieluummin pasianssia ukittujen ovien takana ja hörpien kahvia, kuin tavaten niitä POTentiaasia asiakkaita! Ne kun niin kvin rasittavat päivän noin muutoin kepeää kulkua - turvassa kavalalta maailmalta veronmaksajien runsailla rahoilla tekemättä Ei MitäänOleellista työtä vailla olevien HYVäksi!!
      Rukoikaa järkeä tämän maan ylle, koska päättäjämme vaikuttavat toinen toistaan idiootimmalta puliveivarilta, jotka halveksivat täysin avoimesti kansan syviä ja voimakkaammaksi näkyvyydeltään käyviä rivejä!

      • peperirulla

        Ei paperityömiehenä oleminen tarkoita suinkaan oppimattomuutta. Paperimies voi hyvin olla sivistänyt itseään mielin määrin joka ilta kotonaan. Jarista en tiedä, hän voi olla ollut sivistämättäkin. Eihän meidän pääministerinkään toimintaa kyllä svistyneen ihmisen toiminnaksi voi kutsua. Toisaalta voihan sitä olla sivistystä noin tiedon osalta vaikka miten paljon mutta ei se takaa vielä onnistumista ministerin tehtävissä. Tarvitaan käsityskykyä siitä että mitä tapahtuu taloudellisesti, sosiaalisesti, psykologisesti, jne jne kun tätä ruuvia käännetään tähän ja tähän asentoon politiikkaa tehdessä. On lukemattomia muuttujia johon jokainen tehty päätös vaikuttaa negatiivisesti ja positiivisesti. Tämä käsityskyky tuntuisi puuttuvan ministeteiltämme. Ministerin tulisi olla näissä asioissa hyvä strategikko, ennen kaikkea hyvä strategikko.


    • Hsgdfcvv

      Ja mobiililla kirjoittaminen ei ole järin helppoa.. Tsorit siittä!!

    • Vdvnnn

      Ja mulla on duha sitäpaitsi!

    • persuilija

      Kiusaamiselle uusi synonyymi. Tehdä Lindströmit.

    • töitä_tekevinään

      Epäilen tuota Lindstöminpihvin säilyvyyttä... taitaapi joutua biojätteisiin.

    • HäpeäLinde

      Punainen kuin punajuuri herrojen pöydässä käskytettävänä!

      • org-mummeli

        Eikös se Paperiliiton Ahonenkin saanut viimein potkut, kun paljastui herrojen juoksupojaksi ja ihan omaa typeryyttään. Olen ihmetellyt noiden ns. luottamusmiesten ja naisten palkkoja joidenkin palkka nousi 5000 kk, että mihin se perustuu? Kenen etua he ajavat?

        Duunaritaustan omaava henkilö, kun pääsee maistamaan "veskunasoppaa" sitä täytyy saada lisää hinnalla millä hyvänsä.
        Heidät ostetaan hiljaiseksi ja myötämieliseksi, näin se nyt vaan menee.

        Politiikoista se näkyy oikein selvästi ja varsinkin tästä hallituksesta. EK on hyvin tyytyväinen ja Svinhuvudin rengin pojan poika on ollut hyvin hiljaa.


      • hahahohoho

        Paras työministeri oli Tarja Filatov, hän oivalsi muitten demareitten kanssa, kuinka työttömät saadaan innostumaan töistä. Opinnotkin jäi pitkäksi aikaa kesken, kun ministerinhommissa piti puuhastella työttömien palkka-asioita!
        Varttukaas pikku demarit, kun saatte oman puolueenne ministerin taas hommiin. Ennen niin turha duunissa juoksu muuttuu taas taivaaniloksi!


    • Kaisanarvat

      Lindströmmi meinaa jäädä eläkkeelle, kahden kauden jälkeen pääsee, ja ministerin pesti mukavasti sitä nostaa.
      Rahaa tulee, eikä tarvitse osoittaa aktiivisuutta.

      • suvakkitäti

        Niin se menee, ja hyvä niin. Ei tarvikaan olla valtiotieteenmaisteri enää, jotta pääsee rahakkaisiin hommiin, kuten Katainen ja Jaakonsaari! Puolue vaan tarvii valita oikein! Eikä tuo ylioppilas Arhinmäkikään ole ihan huonosti hoitanut ministeripestiään, koska kevyttä rahaa saa edelleenkin. Taitaa kännikeikatkin olla jo salaisia?


      • mysterioussss

        Sekin on mysteeri miten Arhinmäki saatettiin ministeriksi päästää. Ei hänessä ole mitään valtiomiesmäisyyttä. Ei sen enempää kuin Kyllösessäkään. Enempikin räksyttäjiä kuin valtio-henkilöitä ( sukupuolineutraali ilmaisu)


    • Nyt olen minä kiusaajana ettekä mahda mitään minulle

      • Vvvvvnp

        itse jarppako se siellå hakee revanssia...
        kannattaa varoa liukkaita kelejä! nastakengät jalkaan..


    Ketjusta on poistettu 4 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Räppäri kuoli vankilassa

      Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "
      Maailman menoa
      87
      4188
    2. Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä

      Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella
      Ikävä
      29
      3163
    3. No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen

      Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol
      Ikävä
      45
      2340
    4. Missä näitte viimeksi?

      Missä näit kaivattua viimeksi ja oliko sähköä ilmassa?
      Ikävä
      35
      1348
    5. Puukotus yöllä

      Oli kaveri hermostunut ja antanut puukosta.
      Sotkamo
      10
      929
    6. 134
      921
    7. rakas J siellä jossain

      Niin ikävä sua. -P. Nainen
      Ikävä
      6
      894
    8. Masan touhut etenee

      Punatiilitalon tietotoimiston mukaan Masa on saanut viimein myytyä kämppänsä ja kaavoittaa uudelle lukaalille tonttia pa
      Äänekoski
      12
      832
    9. Naisten ja miesten tasoeroista

      Oletteko huomanneet, että naisissa ylemmän tason naiset ovat sinkkuja, ja miehissä alemman tason incelit? Toimivat paris
      Ikävä
      124
      776
    10. You've been running and

      so has your mind, I'm thinking of you all the time... 💘
      Ikävä
      11
      770
    Aihe