"Poliisi määrää rikoksen uhrin ja epäillyn suun suppuun yhä useammin, selviää Poliisiammattikorkeakoulun tilastoista.
Kun 2000-luvun alkupuolella poliisi määräsi noin 15–20 ilmaisukieltoa vuodessa, viime vuonna kieltoja tuli marraskuun loppuun mennessä 100. Kiellolla poliisi määrää, etteivät rikostutkinnan asianosaiset saa kertoa joistakin tutkintaan liittyvistä asioista ulkopuolisille, esimerkiksi medialle".
https://www.kp24.fi/uutiset/525316/poliisi-maaraa-rikosjutussa-suut-suppuun-yha-useammin?src=rss
Ilmaisukiellon tarkoituksena on varmistaa, ettei rikoksen selvittäminen vaikeudu tai tutkinnan asianosaisille aiheudu haittaa. Ilmaisukielto koskee vain tutkinnan aikana saatuja tietoja. Sen, mitä on tiennyt aikaisemmin, saa Hankilanojan mukaan kertoa myös julkisuuteen.
Pulkkisen mukaan asianajajat eivät uskalla kuitenkaan ottaa riskiä, koska kiellon rikkominen on rikos eikä asiasta ole juuri oikeuskäytäntöä. Hän kritisoi myös sitä, että tuomioistuin ei valvo poliisia, joka käyttää ilmaisukiellolla paljon valtaa.
Mamujen rikoksista suut suppuun
Väri_kiellossa
1
<50
Vastaukset
- Onhan_tuo_ollut
käytäntönä jo jonkin aikaa. Pääsääntöisesti aina kun rikoksentekijänä on maahanmuuttajataustainen, varoittaa poliisi että tapauksesta julkisesti puhuminen ja eritoten tekijän maahanmuuttajataustaisuuden paljastaminen voi johtaa monin verroin tapahtuneesta rikoksesta langetettavaa tuomiota kovempaan rangaistukseen.
Tästä syystä maahanmuuttajataustainen rikollisuus kasvaa tasaisesti, mutta siitä eivät uhrit eikä uutisointi kerro.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Martina oli sarjassaan tänään 32.
Mutta eikö pyöräily ja uinti ole vahvempia hänellä kuin juoksu? Aikaa on vielä harjoitella ennen Frankfurtin kisoja.2081683Sofia miksi soitit torstaina Stefanil ja pyysit käymään kun muka olet ahdistunut.?
Oliko asia suunniteltu, kun pyysi käymään ja varmasti tiesi et miten Stefan asiaan suhtautuu.Oliko myös Seiskan toimittaja pyydetty tarkoituksella pai1011635Stepuli itkee facessa
Haluaisin pyytää julkisesti karseaa käytöstäni anteeksi lähimmiltä, naapureilta ja etenkin Sofialta! Ei ole missään olosuhteissa hyväksyttävää käyttä1011544Sofia oli ainoastaan rahan takia suhteessa Stefanin ja Nikon kanssa.
Järkyttävää miten Sofia on käyttänyt hyväksi näitä molempia miehiä ja rahat loppu niin vain haukkumiset tullut kiitokseksi heille.2541405Voi kun menisi nyt Stefan katsoo tyttären uutta ponia, viettäisi aikaa hänen kanssa.
Aika parantaa kaiken ja meillä kaikilla on elämässä vastoinkäymisiä ja yli kyllä pääsee ainakin ajan kanssa.1341365Minä menetän sinut kokonaan
Siksi olen paniikissa, sekaisin ja surullinen. Taitaa olla jonkinasteinen stressitila päällä. Toivottavasti sinulla on kaikki hyvin.48901Suomi teki typeryyttään Venäjästä nyt konkreettisesti vihollisen, jota se ei aiemmin ollut.
Venäjä ei ole uhannut Suomen turvallisuutta, eikä Venäjän ja Ukrainan välinen konflikti ole signaloinut minkäänlaista uhkaa Suomelle. Se "uhka" luotii448885Onpas Martina valinnut sopivan laulun
Storyssa kun Isben poni tulee, " älä vie lapsuuttani pois." Äiti se lähtee mieluummin panopuuksi hotelliin, kuin viettäisi senkin ajan lastensa kanssa115885Veikkauksia milloin Venäjä hyökkää Suomeen?
Veikkaan että se tapahtuu nopeasti, ehkäpä jo kesäkuussa. Suomi 5,5 miljoonan harvaan asuttu maa. Venäjä ei tarvitse suurta joukkoa Suomeen, joten kai293835Uskomatonta miten "kassatyttö Sannasta" tuli hetkessä kuoleman kauppias.
Demarit on kautta historian olleet "takinkääntäjien"mestariluokkaa kokoomuksen hihassa kiinni. Sannan arviointikyky petti täysin Naton suhteen, Brysse347818