Milloin lakkaan miettimästä vanhoja asioita, joille en voi yksinkertaisesti yhtään mitään? Miten pääsen eroon katkeruudesta ja vihasta, joka silloin tällöin hiipii mieleen ja valtaa ajatukset. Vaikkakin vihan järjettömyyden tiedostaa, ei sitä saa pois ajatuksista, viha kohdistuu yksittäisiin ihmisiin ja laitoksiin, oikeastaan kaikkeen mahdolliseen. Kukaan heistä ei ansaitse vihaani, aivan sama mitä he ovat minulle tehneet, en halua heitä vihata.
Jumala on minut yhdestä riippuvuudesta vapauttanut ja monessa asiassa auttanut, kunnia hänelle, ehkä vapaudun vihastakin kun aika on oikea.
Miten pääsen eroon katkeruudesta ja vihasta?
11
63
Vastaukset
- ÄläAnnaSilleArvoa
Et sinä siitä omin voimin pääse ja miksi pitäisi päästä? Ei sinulla ole velvollisuuksia tässä asiassa.
Viha on vastareaktio vääryydelle jota olet kokenut. Kun koetun vääryyden tuska alkaa helpottaa, myös viha laantuu.
Anna vihattujen asioiden olla. Toivut niistä ja tulee aika jolloin ne eivät sinua enää loukkaa.
Viha on reaktio kun esim. on itse jäänyt vaille odottamaansa hyväksyntää. Kun lakkaa antamasta arvoa sille kohteelle joka petti sinut, myös viha lakkaa. Vihatusta kohteesta tulee yhdentekevä. Sillä ei enää ole arvovaltaa, eikä se hallitse sinua.
Usein "totuus tekee vapaaksi". Kun totuus osoittaa odotustensa ja arvostuksensa ja pettymystensä kohteen todellisuudessa olleenkin arvoton, se muuttuu yhdentekeväksi. Jopa pikemminkin halveksittavaksi.
Sellaista ei enää viitsi edes vihata. Korkeintaan ehkä vain hymähtää sille.- outoja.ohjeita
Nyt menee kyllä ohjeet pieleen.
Uskovalla on lupa suutahtaa, mutta ei pitää ja helliä vihaa ja katkeruutta sydämessään, siis Raamatun opetuksen mukaan.
Ef. 4:26 "Vihastukaa, mutta älkää syntiä tehkö." Älkää antako auringon laskea vihanne yli,
Jo yön yli vihastumisen, eli siten vihan ja katkeruuden säilyttäminen sydämessään, on siis syntiä.
Hepr. 12:15 ja pitäkää huoli siitä, ettei kukaan jää osattomaksi Jumalan armosta, "ettei mikään katkeruuden juuri pääse kasvamaan ja tekemään häiriötä", ja monet sen kautta tule saastutetuiksi,
Katkeruuden eli säilytetyn vihan kautta ja vuoksi, muutkin tulevat saatutetuiksi, kun se katkera ja anteeksiantamaton siis kylvää katkeruuttaan ja vihaansa muille.
- laaja.aihekokonaisuus
Tämä on todella laaja aihekokonaisuus, eikä mitään oikotietä ole tässäkään asiassa olemassa.
Se on hienoa nähdä, että sinulle on tullut aito halu vapautua vihasta ja katkeruudestasi, olet jo pitkällä siinä suhteessa, sillä moni uskovakin hellii vihaa ja katkeruutta sydämessään, eikä edes halua luopua siitä, ikävä kyllä, varsinkin heidän itsensä kannalta.
Siis uskovan tulee ensinnäkin tajuta vielä syvemmin se, että vihaa ja katkeruutta kantamalla, hän eniten kiusaa vain itseään, eli uskova tuhoaa itseään ja aiheuttaa itselleen vain pahaa sillä tavalla toimien.
Itselläni ei ole enää mitään halua kiusata itseäni vihalla tai katkeruudella itseäni, näen sen jo täysin järjettömäksi touhuksi, jolla siis kiusasin eniten vain itseäni, minua se ahdisti ja haittasi, eivät ne kohteet siitä kärsineet, eikä se minua mitään hyödyttänyt.
Mutta sitten on se toinen asia, joka on uesin paljon enemmän aikaa vievämpi.
Eli Pyhän Hengen tulee näyttää meille oma viheliäisyytemme ja kurjuutemme ja köyhyytemme ja alastomuutemme ja syntisyytemme, ja myös sen, kuinka paljon olemme ITSE syntiä tehneet ja satuttaneet omilla toimillamme muita ihmisiä, ihan TÄYSIN SAMOIN, kuin ne meitä vastaan rikkoneet ihmiset ja tahot !
Eli vasta kun uskovalle Herra voi näyttää syvemmin sen, kuinka syntinen ja kuinka väärin hän itse on toiminut, ja kuinka kipeästi MINÄ ITSE olen pelastusta ja armoa ja anteeksiantamusta tarvinnut, niin vasta sen kautta kun tajuamme todella riippuvamme Jumalan Armon ja Laupeuden varassa, me tajuamme, että muutkin tarvitsevat laupeutta ja armoa myös yhtä kipeästi.
Eli olemme kaikki yhtä syyllisiä ja yhtä paljon ja kipeästi tarvitsemme ITSE armoa, joten kun näkee oman viheliäisyytensä selvästi, siis selvääkin selvemmin, ei voi itse olla tuomitsemassa ja vihaamassa muita Herran Armon ja Anteeksiannon tarvitsevia.
Miksi tämä vie aikaa ?
No, kun me emme keralla kestäisi sitä kaikkea syntisyyttämme, jos Pyhä Henki sen kerralla ja liian isoissa paloissa meille paljastaisi, me ja meidän uskomme tuhoutuisi, emme siis kestäisi niin suurta syyllisyyttä, ihmisen psyyke vain ei kestäisi sellaista.
Siksi Herra ja Pyhä Henki avaa asiat meille vain meidän sietokykymme mukaan, ei yli sen.
Nyt sinulla on aika käsitellä tämä asia, mutta luota Herran ja Pyhän Hengen aikatauluun tässäkin, se on pitkä prosessi monesti, ja itsellänikin kävi niin monesti, että itse luulin jo vapautuneeni, kunnes Henki nosti yhä lisää asioita menneisyydestä käsittelyyn, jotka olin itse unohtanut, mutta jotka sielun haavoina yhä vaikuttivat minuun ja toimintaani vääristävästi.
Tästä olisi paljon muutakin kirjoitettavaa, mutta eiköhän tässä jo ollut vähäksi aikaa pureskeltavaa ?
Niin ja ano Herralta kestäväisenä sitä, että Hän sinut vapauttaa, itse et sitä pyhittymistä voi aikaan saada, mutta sinun kohdallasi Herrasi edessä on tärkeintä se, että ilmoitat yhä uudestaan halusi luopua vihasta ja katkeruudesta ja pyydät siihen Herran apua.
Tärkeää on siis ymmärtää, että pyhityksemme on YKSIN ja AINOASTAAN Herran työtä meissä.
Me emme itse sitä kykene itsestämme ja omalla uskollamme puristamaan.
Mutta Herra haluaa meiltä vapaat kädet, eli suostumuksemme siihen, että Hän saa tehdä työtään meissä, ja kerta ei riitä siksi, että kun etenemme, niin annamme yhä uudestaan Herralle luvan yhä syvemmin käsitellä meitä.
Mutta se pitää sanoa, että jos ja kun niitä vääriä ajatuksia nousee mieleen, niin siinä kohtaa irtisanoudu niistä, ja päätä antaa anteeksi omasta halustasi.
Se ei sinua pyhitä, mutta siten myös sinä itse näytät Herralle aidon ja todellisen halusi vapautua niistä vääristä ajatuksista ! - laukkuryssä
Oikeastaan me emme pääse kyseisistä ajatuksistamme katkeruuteen ja vihaan liittyen tämän elämämme aikana milloinkaan eroon, koska ne asuvat meidän syntisessä lihassamme. Mutta me voimme hengellisen sisimpämme kautta ikäänkuin kuolettaa maalliset vihan tunteemme ja katkeruutemme siten, että rukoilemme sen henkilön tai yhteisön puolesta Herraa, joka on katkeroittanut mielemme; sillä rukouksemme kautta katkeruutemme ja vihamme muuttuu meille siunaukseksi.
- laaja.aihekokonaisuus
Nyt olet "laukkuryssä" väärässä.
Minä olen Herran pyhittämisen kautta ja avulla päässyt katkeruuksistani ja vihastani, joka oli patoutuneena sisälläni eroon.
Eli olen päässyt vapaaksi niistä.
Minä sen hyvin tiedän siis omasta kokemuksesta, ja nyt siis on paljon paljon helpompaa olla, kun ei tarvitse katkeruudella kiusata enää itseään ihan turhaan ja järjenvastaisesti jopa.
Siis onpa kevyt olo, ja se siis on Raamatun mukaan mahdollista saavuttaa.
25 Voi teitä, kirjanoppineet ja fariseukset, te ulkokullatut, kun te puhdistatte maljan ja vadin ulkopuolen, mutta sisältä ne ovat täynnä ryöstöä ja hillittömyyttä!
26 Sinä sokea fariseus, puhdista ensin maljan sisus, että sen ulkopuolikin tulisi puhtaaksi!
Eli sitä vihaa ja katkeruutta siis uskovakin kantaa sydämessään, mutta kun Herra pääsee sen sydämen puhdistamaan, niin loppuvat samalla ne katkerat ajatukset ja vihaamiset.
Se on sama mekanismi kuin voikukan kanssa, eli jos pelkkää näkyvää kasvustoa yrittää poistaa, niin juuresta kasvaa uusi aina, mutta jos itse juuren poistaa, ei voi millään tulla enää kasvustoa.
Tämän vuoksi kirjoitin siis sen asian, että vaikka ihminen itse kykenisi vastustamaan mieleensä nousevia katkeria ajatuksia ja vihaansa, niin se ei hyödytä eikä pyhitä uskovaa, vaan se sydän pitää Herran avulla saada puhtaaksi ja sitten ei siis enää nouse niitä vääriä ajatuksia.
Mutta sinulle siis tiedoksi, että Jumala voi ja Jumalalle se on mahdollista, minä siis tiedän sen omasta kokemuksesta, ja voin sen todistaa sinulle "laukkuryssä" vilpittömästi ! - laaja.aihekokonaisuus
he-ma kirjoitti:
Hyvänä mallina toimii itse epäjumalanne, joka kostaa vääryydet aina kolmanteen polveen saakka.
Hei "hema" !
Raamatussa lukee seuraavaa myös:
19 Ja vielä te kysytte: 'Minkätähden ei poika kanna isän syntivelkaa?' Kun poika on tehnyt oikeuden ja vanhurskauden, noudattanut kaikkia minun käskyjäni ja tehnyt niitten mukaan, hän totisesti saa elää. Se sielu, joka syntiä tekee-sen on kuoltava.
20 Poika ei kanna isän syntivelkaa, eikä isä kanna pojan syntivelkaa. Vanhurskaan ylitse on tuleva hänen vanhurskautensa, ja jumalattoman ylitse on tuleva hänen jumalattomuutensa.
21 Ja jos jumalaton kääntyy pois kaikesta synnistänsä, mitä hän on tehnyt, ja noudattaa kaikkia minun käskyjäni ja tekee oikeuden ja vanhurskauden, hän totisesti saa elää; ei hänen ole kuoltava.
22 Ei yhtäkään hänen synneistänsä, jotka hän on tehnyt, muisteta; vanhurskautensa tähden, jota hän on noudattanut, hän saa elää.
23 Olisiko minulle mieleen jumalattoman kuolema, sanoo Herra, Herra; eikö se, että hän kääntyy pois teiltänsä ja elää?
24 Ja jos vanhurskas kääntyy pois vanhurskaudestansa ja tekee vääryyttä, tekee kaikkien niiden kauhistusten kaltaisia, joita jumalaton tekee-saisiko hän tehdä niin ja elää? Ei yhtäkään hänen vanhurskasta tekoansa, jonka hän on tehnyt, muisteta. Uskottomuutensa tähden, johon hän on langennut, ja syntinsä tähden, jota on tehnyt, niiden tähden hänen on kuoltava. laaja.aihekokonaisuus kirjoitti:
Hei "hema" !
Raamatussa lukee seuraavaa myös:
19 Ja vielä te kysytte: 'Minkätähden ei poika kanna isän syntivelkaa?' Kun poika on tehnyt oikeuden ja vanhurskauden, noudattanut kaikkia minun käskyjäni ja tehnyt niitten mukaan, hän totisesti saa elää. Se sielu, joka syntiä tekee-sen on kuoltava.
20 Poika ei kanna isän syntivelkaa, eikä isä kanna pojan syntivelkaa. Vanhurskaan ylitse on tuleva hänen vanhurskautensa, ja jumalattoman ylitse on tuleva hänen jumalattomuutensa.
21 Ja jos jumalaton kääntyy pois kaikesta synnistänsä, mitä hän on tehnyt, ja noudattaa kaikkia minun käskyjäni ja tekee oikeuden ja vanhurskauden, hän totisesti saa elää; ei hänen ole kuoltava.
22 Ei yhtäkään hänen synneistänsä, jotka hän on tehnyt, muisteta; vanhurskautensa tähden, jota hän on noudattanut, hän saa elää.
23 Olisiko minulle mieleen jumalattoman kuolema, sanoo Herra, Herra; eikö se, että hän kääntyy pois teiltänsä ja elää?
24 Ja jos vanhurskas kääntyy pois vanhurskaudestansa ja tekee vääryyttä, tekee kaikkien niiden kauhistusten kaltaisia, joita jumalaton tekee-saisiko hän tehdä niin ja elää? Ei yhtäkään hänen vanhurskasta tekoansa, jonka hän on tehnyt, muisteta. Uskottomuutensa tähden, johon hän on langennut, ja syntinsä tähden, jota on tehnyt, niiden tähden hänen on kuoltava.2. Moos. 34:7 joka pysyy armollisena tuhansille, joka antaa anteeksi pahat teot, rikokset ja synnit, mutta ei kuitenkaan jätä rankaisematta, vaan kostaa isien pahat teot lapsille ja lasten lapsille kolmanteen ja neljänteen polveen.
Ristiriitaista, mutta ihmisten muodostaman komitean kokoamalta opukselta ei voi muuta odottaakaan.
Kenelle muuten kristinuskonharhainen voi valittaa, kun menettää väistämättä ainokaisensa?- laaja.aihekokonaisuus
he-ma kirjoitti:
2. Moos. 34:7 joka pysyy armollisena tuhansille, joka antaa anteeksi pahat teot, rikokset ja synnit, mutta ei kuitenkaan jätä rankaisematta, vaan kostaa isien pahat teot lapsille ja lasten lapsille kolmanteen ja neljänteen polveen.
Ristiriitaista, mutta ihmisten muodostaman komitean kokoamalta opukselta ei voi muuta odottaakaan.
Kenelle muuten kristinuskonharhainen voi valittaa, kun menettää väistämättä ainokaisensa?Nyt pitäisi lukea se asiakokonaisuus, tuossa kohtaa kunnolla:
6 Ja Herra kulki hänen ohitsensa ja huusi: "Herra, Herra on laupias ja armahtavainen Jumala, pitkämielinen ja suuri armossa ja uskollisuudessa,
7 joka pysyy armollisena tuhansille, joka antaa anteeksi pahat teot, rikokset ja synnit, mutta ei kuitenkaan jätä rankaisematta, vaan kostaa isien pahat teot lapsille ja lasten lapsille kolmanteen ja neljänteen polveen".
Siis tuossa on siunaukset ja kiroukset kerrottu, eli oikeille ja väärille.
Kiroukset eivät koske Jumalan siunaamia, eli niitä jotka ovat uudestisyntyneet ja toimivat oikein.
Kirous katkeaa siis Kristuksessa.
Oletko sinä siis menettänyt menettämssä ainokaisesi ?
Jos noin on, tai on käynyt, olen todella pahoillani puolestasi ! laaja.aihekokonaisuus kirjoitti:
Nyt pitäisi lukea se asiakokonaisuus, tuossa kohtaa kunnolla:
6 Ja Herra kulki hänen ohitsensa ja huusi: "Herra, Herra on laupias ja armahtavainen Jumala, pitkämielinen ja suuri armossa ja uskollisuudessa,
7 joka pysyy armollisena tuhansille, joka antaa anteeksi pahat teot, rikokset ja synnit, mutta ei kuitenkaan jätä rankaisematta, vaan kostaa isien pahat teot lapsille ja lasten lapsille kolmanteen ja neljänteen polveen".
Siis tuossa on siunaukset ja kiroukset kerrottu, eli oikeille ja väärille.
Kiroukset eivät koske Jumalan siunaamia, eli niitä jotka ovat uudestisyntyneet ja toimivat oikein.
Kirous katkeaa siis Kristuksessa.
Oletko sinä siis menettänyt menettämssä ainokaisesi ?
Jos noin on, tai on käynyt, olen todella pahoillani puolestasi !Kyllä menetän ainokaiseni ennen pitkää ja olen siitä tyytyväinen.
Muistanet, että vuorisaarnassa mielikuvitusjeesuksenne ei kumonnut vanhan liiton lakia, vaan vahvisti se.
Ei ole ihme, että kolmiomaiseen kristinuskonepäjumalaan uskovat muistuttavat skitsofreenikkoja.
- Aloitus_faktaa
Voi jutella asianomaisten kanssa jos joutuu heidän kanssaan tekemisiin.
Tai jos on mennyttä elämää, alkaa elämään eteenpäin.
Keksii harrastuksen, vaikka valokuvaus, se sopii kaikille ja siinä kehittyy paljon ja videokuvauskin. Laittaa niitä nettiin aivan tekaistulla, kejsityllä nimellä.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Martina oli sarjassaan tänään 32.
Mutta eikö pyöräily ja uinti ole vahvempia hänellä kuin juoksu? Aikaa on vielä harjoitella ennen Frankfurtin kisoja.2081665Sofia miksi soitit torstaina Stefanil ja pyysit käymään kun muka olet ahdistunut.?
Oliko asia suunniteltu, kun pyysi käymään ja varmasti tiesi et miten Stefan asiaan suhtautuu.Oliko myös Seiskan toimittaja pyydetty tarkoituksella pai901576Stepuli itkee facessa
Haluaisin pyytää julkisesti karseaa käytöstäni anteeksi lähimmiltä, naapureilta ja etenkin Sofialta! Ei ole missään olosuhteissa hyväksyttävää käyttä961488Sofia oli ainoastaan rahan takia suhteessa Stefanin ja Nikon kanssa.
Järkyttävää miten Sofia on käyttänyt hyväksi näitä molempia miehiä ja rahat loppu niin vain haukkumiset tullut kiitokseksi heille.2541394Voi kun menisi nyt Stefan katsoo tyttären uutta ponia, viettäisi aikaa hänen kanssa.
Aika parantaa kaiken ja meillä kaikilla on elämässä vastoinkäymisiä ja yli kyllä pääsee ainakin ajan kanssa.1341362Minä menetän sinut kokonaan
Siksi olen paniikissa, sekaisin ja surullinen. Taitaa olla jonkinasteinen stressitila päällä. Toivottavasti sinulla on kaikki hyvin.48892Onpas Martina valinnut sopivan laulun
Storyssa kun Isben poni tulee, " älä vie lapsuuttani pois." Äiti se lähtee mieluummin panopuuksi hotelliin, kuin viettäisi senkin ajan lastensa kanssa115880Suomi teki typeryyttään Venäjästä nyt konkreettisesti vihollisen, jota se ei aiemmin ollut.
Venäjä ei ole uhannut Suomen turvallisuutta, eikä Venäjän ja Ukrainan välinen konflikti ole signaloinut minkäänlaista uhkaa Suomelle. Se "uhka" luotii414853Veikkauksia milloin Venäjä hyökkää Suomeen?
Veikkaan että se tapahtuu nopeasti, ehkäpä jo kesäkuussa. Suomi 5,5 miljoonan harvaan asuttu maa. Venäjä ei tarvitse suurta joukkoa Suomeen, joten kai290824Uskomatonta miten "kassatyttö Sannasta" tuli hetkessä kuoleman kauppias.
Demarit on kautta historian olleet "takinkääntäjien"mestariluokkaa kokoomuksen hihassa kiinni. Sannan arviointikyky petti täysin Naton suhteen, Brysse347809