ETIIKKA JA MORAALI
Nykyistä maailmanmenoa ihmetellessä herää väkisinkin kysymys, onko se aina ollut näin moraalitonta vai onko jokin käännekohta jossa moraalittomuus sai vallan?
Jokunen vuosi sitten katsoin wikipediasta miten se määrittelee moraalin. Siellä oli puurot ja vellit menneet pahasti sekaisin, moraali määriteltiin etiikalla ja etiikka moraalilla. Niinpäs minulle ei jäänyt muuta mahdollisuutta kuin määritellä ne itse.
ETIIKKA: KÄSITYS OIKEASTA JA VÄÄRÄSTÄ.
Jostain syystä ihmisillä näyttäisi olevan luontainen käsitys oikeasta ja väärästä. Pahinkin rosvo tietää väärin tehdessään tekevänsä väärin vaikka kuinka selittäisikin mustan valkoiseksi. Ihmisyhteisöt kuitenkin korvaavat nämä luontaiset tuntemukset omilla säännöillään, joiden muodostumisperusteet ovat niin hämäriä, ettei niitä oikein voi määritellä, voidaan vain todeta että ne poikkeavat toisistaan joskus suurestikin ajan ja paikan mukaan. Sisäiset tuntemukset on siis korvattu julkilausutuilla säännöillä.
Raamatun Kymmenen käskyä on yksi parhaita yrityksiä saada nämä tuntemukset sanalliseen muotoon, kunhan jätetään yliluonnolliseen viittaavat kohdat pois.
MORAALI: KYKY JA HALU NOUDATTAA EETTISIÄ SÄÄNTÖJÄ.
Moraalinen selkäranka punnitaan kun eteen tulee ”tilaisuus tekee varkaan” tilanne.
Jotkut ”varkaudet” on helpompi selittää parhain päin kuin toiset. Esim. haisulimedian haisulitoimittajat pystyvät varmaankin selittämään itselleen miksi he päivästä toiseen antavat väärää todistusta, valehtelevat. Varsinkin kun vaihtoehto on potkut ja leipäjono.
Jos sitten palataan kysymykseen onko jokin käännekohta jossa moraalittomuus sai vallan, niin luulen että ei. Moraalisuus ja moraalittomuus jonkin verran vaihtelee ajan myötä mutta pitkällä aikavälillä meno on tasaisen moraalitonta.
ETIIKKA JA MORAALI
0
<50
Vastaukset
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Epäily: Räppäri yritti tappaa vauvansa.
https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/epaily-mies-yritti-tappaa-vauvansa/9300728 Tämä on erittäin järkyttävä teko täysin p525612Räppäri kuoli vankilassa
Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "682661Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä
Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella181960Onko Sanna menossa Ukrainaan viettämään vuosipäivää?
Kun on bongattu Varsovan lentokentältä?1541796No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen
Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol371766- 191733
Kulukusuunnat
Eikö kuhmolaiset iha oikiasti tiiä kumpi o vasen ja kumpi oikia? Tuolla ku liikennemerkissä näkyy nuolet ylös ja alas, v5148881-vuotias Frederik avoimena - Ei omasta mielestä kelpaa tästä syystä realityihin: "Veemäinen..."
Junttidiscon kuninkaana tunnettu Frederik, 81, on esiintymislavoilla suvereeni tekijä. Mies on viihdyttänyt ympäri Suome191141Muusikko yritti tappaa kaksiviikkoisen vauvan
Karu epäily: Muusikko, 32, yritti tappaa kaksiviikkoisen vauvan Oulussa. IS:n selvityksen perusteella miestä ei ole syy801129Tynkä Eläintarha ei ole enää visiitin väärti
Ähtärin MesiZoo on vajonnut alas. Näytillä olevien eläinten määrä on romahtanut lähemmäs -40%. Paikat ovat päässeet pah62935
