Torvalds on Niinistön pahin vastus ei Väyrynen

Jo alkuvaiheen tenteistä kävi hyvin selväksi, että ainoa todellinen haastaja Niinistölle olisi Nils Torvalds, koska Paavo Väyrynen loisti poissaolollaan. Pitkään ajattelin, että olisiko kuitenkin Väyrynen jos ehdokkaaksi päässee vielä vaikeampi este Niinistön uudelleen valinnalle. Tähänastiset ehdokkaiden haastattelut ja tentit kuitenkin osoittavat, että Väyrynen on ehkä liiankin kiinni pelkästään Niinistössä ja menneisyydessä. Väyrysen siis täytyisi hieman enemmän lopputenteissä keskittyä tähänpäivään ja tulevaisuuden haasteisiin ellei sitten onnistu vetämään Niinistöä totaalisesti mukaan väitteisiinsä menneisyyden valinnoista.

Tästä ja parista muusta syystä Niinistön todennäköisimmin toisella kierroksella voisi voittaa Nils Torvalds, mutta miksi? Torvalds on Väyrysen ohella ainoa ehdokas, joka on osoittanut halua haastaa Sauli Niinistöä ja omaa erinlaisia näkemyksiä. Muut pätevimmät ehdokkaat näiden ohella eli Haavisto ja Vanhanen taas ovat liian myötäileviä ja emme halua sanoa asioita ihan suoraan persoonia ja yritetään miellyttää kaikkia. Koska Niinistö on kaikkien miellyttämisessä omaa luokkaansa eivät Haavisto tai Vanhanen toiselle kierrokselle päästyään pystyisi mitenkään voittamaan Sauli Niinistöä.

Yksi asia on varma, jos Väyrynen tai Torvalds on toisella kierroksella Niinistöä vastaan nähdään mielenkiintoinen toinen kierros. Torvaldsin vankka tietämys ja näkemykset erityisesti isoista globaaleista kysymyksista ja USA:n ja Venäjän tilanteesta takaavat sen, että hän ei jää jalkoihin näissä keskusteluissa toisella kierroksella. Väyrysen ongelmaksi tai voitoksi voi muodostua se, että hän ei puhu tästäpäivästä ja tulevaisuudesta vaan enimmäkseen Sauli Niinistön ja kumppaneiden menneistä toilailuista. Kuten totesin Haavisto ja Vanhanen eivät tule kysymykseen, koska eivät ole riittävän halukkaita haastamaan eivätkä omaa lähes yhtä vahvaa tai vahvempaa näkemystä edellämainituista asioista kuten Niinistö tai ole edes samalla tasolla kuin Torvalds,

Se on jokaisen oma asia minkä näkemyksen haluaa ostaa ja keneltä, mutta pommin varmaa on että toisesta kierroksesta, jonka uskon tulevan, tulee tylsä, väritön ja Niinistön selvä voitto, jos vastassa ei ole Torvalds tai Väyrynen. MIETIKÄÄPÄ SITÄ KUN ÄÄNESTÄTTE! Niin kivalta kun joku muu tämän kolmikon ulkopuolelta olisikin saada presidentiksi ei vain tule onnistumaan, kun Niinistö on mukana.
264
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Kylmä fakta! Jos vertaa ehdokkaiden tietämystä ja halua oikeasti haastaa Niinistö ja olla erimieltä minkä se vaatii saadakseen kannattajat taakseen eikä Niinistön laariin.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


faktojaeikiistäminen kirjoitti:

Jo alkuvaiheen tenteistä kävi hyvin selväksi, että ainoa todellinen haastaja Niinistölle olisi Nils Torvalds, koska Paavo Väyrynen loisti poissaolollaan. Pitkään ajattelin, että olisiko kuitenkin Väyrynen jos ehdokkaaksi päässee vielä vaikeampi este Niinistön uudelleen valinnalle. Tähänastiset ehdokkaiden haastattelut ja tentit kuitenkin osoittavat, että Väyrynen on ehkä liiankin kiinni pelkästään Niinistössä ja menneisyydessä. Väyrysen siis täytyisi hieman enemmän lopputenteissä keskittyä tähänpäivään ja tulevaisuuden haasteisiin ellei sitten onnistu vetämään Niinistöä totaalisesti mukaan väitteisiinsä menneisyyden valinnoista.

Tästä ja parista muusta syystä Niinistön todennäköisimmin toisella kierroksella voisi voittaa Nils Torvalds, mutta miksi? Torvalds on Väyrysen ohella ainoa ehdokas, joka on osoittanut halua haastaa Sauli Niinistöä ja omaa erinlaisia näkemyksiä. Muut pätevimmät ehdokkaat näiden ohella eli Haavisto ja Vanhanen taas ovat liian myötäileviä ja emme halua sanoa asioita ihan suoraan persoonia ja yritetään miellyttää kaikkia. Koska Niinistö on kaikkien miellyttämisessä omaa luokkaansa eivät Haavisto tai Vanhanen toiselle kierrokselle päästyään pystyisi mitenkään voittamaan Sauli Niinistöä.

Yksi asia on varma, jos Väyrynen tai Torvalds on toisella kierroksella Niinistöä vastaan nähdään mielenkiintoinen toinen kierros. Torvaldsin vankka tietämys ja näkemykset erityisesti isoista globaaleista kysymyksista ja USA:n ja Venäjän tilanteesta takaavat sen, että hän ei jää jalkoihin näissä keskusteluissa toisella kierroksella. Väyrysen ongelmaksi tai voitoksi voi muodostua se, että hän ei puhu tästäpäivästä ja tulevaisuudesta vaan enimmäkseen Sauli Niinistön ja kumppaneiden menneistä toilailuista. Kuten totesin Haavisto ja Vanhanen eivät tule kysymykseen, koska eivät ole riittävän halukkaita haastamaan eivätkä omaa lähes yhtä vahvaa tai vahvempaa näkemystä edellämainituista asioista kuten Niinistö tai ole edes samalla tasolla kuin Torvalds,

Se on jokaisen oma asia minkä näkemyksen haluaa ostaa ja keneltä, mutta pommin varmaa on että toisesta kierroksesta, jonka uskon tulevan, tulee tylsä, väritön ja Niinistön selvä voitto, jos vastassa ei ole Torvalds tai Väyrynen. MIETIKÄÄPÄ SITÄ KUN ÄÄNESTÄTTE! Niin kivalta kun joku muu tämän kolmikon ulkopuolelta olisikin saada presidentiksi ei vain tule onnistumaan, kun Niinistö on mukana.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu