Tietäkää että Jumala elää on elänyt ja elää iankakkisesti.
Meidän on nöyrryttävä Kaikkivaltiaan Jumalan edessä. Hän omistaa koko telluksen ja ympäröivän avaruuden miljardien valovuosien päähän. Jokaisen elävän solun, maan, vedet vuoret ilmakehän … kaikki, kaikki, kaikki, jopa meidän tarkkaan varjellun omaisuutemme. Jumalan on kullat ja hopeat.
Ennen kaikkea Hän hallitsee sielujamme, jotka pysyvät myös iankaikkisesti halusimmepa tai ei. Jumalan ainoa Poika Jeesus Kristus nöyrtyi omasta tahdostaan Isänsä tahtoon sovittamaan syntimme ristinkuolemalla sielujemme pelastukseksi.
Siis meidän ei tarvitse hävetä nöyrtymistä Juman edessä kun Hänen oma Poikansakin nöyrtyi Isänsä tahtoon omasta halustaan. Hän kuitenkin nousi kuolleista ja voitti saatanan perkeleen vallat.
Hän ilmestyi ennen lähtöään opetuslapsilleen ja kun Hänen lähtönsä aika koitti, lupasi Hän lähettää meille Puolustajan Pyhän Hengen ja näin totisesti on käynyt. Jeesus oikeasti lähti pilviin ja sanottiin Hänen tulevan takaisin samalla tavalla yllättäen odottamattomalla hetkellä pilvistä. Silloin kannattaa olla valmis,
Miten tulla valmiiksi? Se tuntuu liian helpolta ollakseen totta.
Rukoilet vain ja sanot Jeesukselle halun seurata Häntä ja että Hän antaa anteeksi ja kantaa kaikki pahat ajatuksesti ja tekosi.
Se on siinä ja tulet tuntemaan Hänen armonsa ja ylitsevuotavan rakkauden.
Suosittelen tekemään tuon. Siltä tieltä et halua palata entiseen.
Jumala suojelee ja vartioitsee meitä
Immanueltotisesti
0
<50
Vastaukset
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Martina oli sarjassaan tänään 32.
Mutta eikö pyöräily ja uinti ole vahvempia hänellä kuin juoksu? Aikaa on vielä harjoitella ennen Frankfurtin kisoja.2081660Sofia miksi soitit torstaina Stefanil ja pyysit käymään kun muka olet ahdistunut.?
Oliko asia suunniteltu, kun pyysi käymään ja varmasti tiesi et miten Stefan asiaan suhtautuu.Oliko myös Seiskan toimittaja pyydetty tarkoituksella pai841566Stepuli itkee facessa
Haluaisin pyytää julkisesti karseaa käytöstäni anteeksi lähimmiltä, naapureilta ja etenkin Sofialta! Ei ole missään olosuhteissa hyväksyttävää käyttä961463Sofia oli ainoastaan rahan takia suhteessa Stefanin ja Nikon kanssa.
Järkyttävää miten Sofia on käyttänyt hyväksi näitä molempia miehiä ja rahat loppu niin vain haukkumiset tullut kiitokseksi heille.2541392Voi kun menisi nyt Stefan katsoo tyttären uutta ponia, viettäisi aikaa hänen kanssa.
Aika parantaa kaiken ja meillä kaikilla on elämässä vastoinkäymisiä ja yli kyllä pääsee ainakin ajan kanssa.1341361Minä menetän sinut kokonaan
Siksi olen paniikissa, sekaisin ja surullinen. Taitaa olla jonkinasteinen stressitila päällä. Toivottavasti sinulla on kaikki hyvin.48892Onpas Martina valinnut sopivan laulun
Storyssa kun Isben poni tulee, " älä vie lapsuuttani pois." Äiti se lähtee mieluummin panopuuksi hotelliin, kuin viettäisi senkin ajan lastensa kanssa115880Suomi teki typeryyttään Venäjästä nyt konkreettisesti vihollisen, jota se ei aiemmin ollut.
Venäjä ei ole uhannut Suomen turvallisuutta, eikä Venäjän ja Ukrainan välinen konflikti ole signaloinut minkäänlaista uhkaa Suomelle. Se "uhka" luotii414852Veikkauksia milloin Venäjä hyökkää Suomeen?
Veikkaan että se tapahtuu nopeasti, ehkäpä jo kesäkuussa. Suomi 5,5 miljoonan harvaan asuttu maa. Venäjä ei tarvitse suurta joukkoa Suomeen, joten kai290822Uskomatonta miten "kassatyttö Sannasta" tuli hetkessä kuoleman kauppias.
Demarit on kautta historian olleet "takinkääntäjien"mestariluokkaa kokoomuksen hihassa kiinni. Sannan arviointikyky petti täysin Naton suhteen, Brysse347807