Nils Torvalds kohta grillattavana!!!

NISSE.VOITTOON

Pistäkää kaikki jotka omistatte television kanavalle TV1. Pate ja Laura meni jo toissapäivänä ja eilen, mutta nyt on minun ehdokas joka on jota äänestän ylpeänä suomalaisena!

22

235

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Tuuliviirikö

      Kumma kaveri,käy kommunisti koulun mutta ei kuitenkaan aja asiaa. Luulisi että edes jotenkin ajaisi asiaa vaikka hänkään ei telaketjulinjasta pitänyt,mutta itse kyllä ajan nykyisinkin vasemmiston asiaa,en kapitalistin.

      • ei.mitään.uutta

        Presidentti on arvojohtaja ja maanpuolustaja, ei talouspoliitikko.

        Vasemmisto on ollut Suomen surma aina vuodesta 1918 lähtien eikä mikään ole siinä suhteessa muuttunut.

        Ikävää, että vasemmiston kanta maanpuolustukseenkin on aina määräytynyt pelkästään isojaon perusteella. Tekisi hyvää unohtaa kateus edes hetkeksi jos teikäläisillä ylipäätään isänmaata on.


    • sdfasfasd

      Kommunismia siis tänä päivänä maailmassa edustaa EU ja NATO?

    • Reilukerho

      Grilli oli jätetty niin pienelle, että Nils paran nakki tais jäädä nahkean hikiseksi. Melkoinen ero Paten ja Lauran grillibileisiin, joissa näppejä poltteli metrien päästä.

      Melko tasa-arvoista...toisille vaan vähän tasa-arvoisempaa, kuin toisille

      • reilu.peli

        Valmiiksi grillattua poliitikkoa ei tarvitse enää grillata.

        Laura Huhtasaaresta suorastaan huutaa nousukasmaisuus ja viisaan ja itsenäisen isänmaallisuuden puute joten häntä grillataan!


    • gjgjg

      monikulttuurisuus on itsestään selvyys

      • tällä.varauksella

        Mutta ei itsetarkoitus eikä kantaväestön arvojen kustannuksella tapahtuva pakkomuutos.

        Vain vapaaehtoinen monikulttuurisuus on arvokas asia.


    • Paraspuhe

      Ehdottomasti paras puheosuus tähän asti kuulluista. Ministeriainesta ainakin.

    • Ryökäles

      Torvaldsilta harvinaisen ala-arvoinen heitto, kun hän aiemmin sanoi ,"että ei näe Huhtasaaressa muuta hyvää kuin että hän on nainen."
      Tällaista ihmisarvon halveksintaa harvoin näkee - vapaamielinen ja suvaitseva ruotsinkielinen..?

      • kaksinaamaista

        No mutta Torvalds puhui totta.

        Kuinkas teikäläiset nyt yhtäkkiä penäätte sensuuria kun peräänkuulutatte sananvapautta jo vaaliohjelmassanne.


      • Ryökäles
        kaksinaamaista kirjoitti:

        No mutta Torvalds puhui totta.

        Kuinkas teikäläiset nyt yhtäkkiä penäätte sensuuria kun peräänkuulutatte sananvapautta jo vaaliohjelmassanne.

        Ihmisarvon kunnioitusta tässä penätään eikä sen halveksuntaa, joka sinun kaltaisellesi pikkufasistille näköjään sopii.
        Sensuurista en ole havainnut kenenkään puhuvan.
        Torvaldsin kaksinaamaisuus oli kyllä kiistämätön, totta.


      • ryökäleelle
        Ryökäles kirjoitti:

        Ihmisarvon kunnioitusta tässä penätään eikä sen halveksuntaa, joka sinun kaltaisellesi pikkufasistille näköjään sopii.
        Sensuurista en ole havainnut kenenkään puhuvan.
        Torvaldsin kaksinaamaisuus oli kyllä kiistämätön, totta.

        Johan nyt jotakin. Persu penäämässä "ihmisarvon kunnioitusta"? :D

        Miksi sinä minua nimittelet siitä, ettei Torvalds keksi hyvää sanottavaa Huhtasaaresta (muuta kuin että tämä on nainen)?

        Kaksinaamaista on se, että kannatatte sananvapautta vain omalle asiallenne.

        Samalla tavalla kuin kannatatte rajoja kiinni vain tietyssä ilmansuunnassa.

        Miksi ei kaikissa ilmansuunnissa?


    • Meetuunn

      Eikö se toimittaja huutanutkaan päälle. Epäillyt mielenterveyttä. Kieltänyt hymyilemästä.
      Eikös se toimittaja tiennyt kaikesta kaiken ja huutanut omia totuuksiaan.
      Vai istuiko jalat levällään kutsuvana. Huulet raollaan ja hokenut miituun.

    • ylepakkoveropois

      Iltalehti/ Tommi Parkkonen . Torvalds pääsi kymmenen kertaa helpommalla kuin Huhtasaari. Luulin että vaalitenteissä edes jotain tasapuolisuutta. Mut luulo ei näytä oleva tiedon . . .

      • tästä.kyse

        Rehellistä miestä on mahdotonta pistää koville, trollaava huijaritar helppoa.


      • alpoorusiii

        Moskovan kommunistikoulun ajoilta paljonkin epämääräistä. Venäjä pystyisi kiristämään. Rehellinen?


      • ruotsalainen.jyrää
        alpoorusiii kirjoitti:

        Moskovan kommunistikoulun ajoilta paljonkin epämääräistä. Venäjä pystyisi kiristämään. Rehellinen?

        "Venäjä pystyisi kiristämään."

        Älä nyt! Korvat höröllä odotamme suurta paljastusta Torvaldsin menneisyydestä! :D


    • Ettäkeitettyon

      Torvadsi sanoo toimittajattarelle, että mee...ttuun.

    • Ääriehdokkaat

      Vertaapa persujen Huhtasaareen. Toimittaja joutui kysymään 4-5 kertaa saamatta minkäälaista vastausta - joko ei ymmärtänyt lainkaan kysymyksiä, tai ei osannut vastata. Huhtasaari yritti puhua harvakseen välttääkseen kysymyksiä - sitten kun tuli maahanmuttoasiat painoi paatoksella hullunkiilto silmissä. Voi raukkaa. Sitten yksinkertaiset kannattajat pitivät haastattelijaa hankalana - totuus kun oli päinvastoin - mitäs voit keskustelukyvyttömälle!

      • SamanTentinNähnyt

        Toimittaja ei yksinkertaisuudessaan ymmärtänyt vastausta. Ei ollu huhtasaaren vika! Sama vika näemmä sinunkin päässäsi. Liekkö punavihreiden ammattitauti?


      • lääh-puuh
        SamanTentinNähnyt kirjoitti:

        Toimittaja ei yksinkertaisuudessaan ymmärtänyt vastausta. Ei ollu huhtasaaren vika! Sama vika näemmä sinunkin päässäsi. Liekkö punavihreiden ammattitauti?

        Jeesus että te persut olette umpisokeita uskongurunne jutuille.


    • Osmo.Kyrväs

      Kerran kommari, aina kommari. Jo se, että on joskus silmät kiiluen kannattanut kommunismia ja jopa mennyt sitä opiskelemaan Nevostoliittoon, osoittaa, että kaveri on PÖYSTI!!!

      Nyt Nisse-vanhusta vaan vituttaa, kun Venäjä on kapitalistinen maa.

    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Martina oli sarjassaan tänään 32.

      Mutta eikö pyöräily ja uinti ole vahvempia hänellä kuin juoksu? Aikaa on vielä harjoitella ennen Frankfurtin kisoja.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      208
      1713
    2. Sofia miksi soitit torstaina Stefanil ja pyysit käymään kun muka olet ahdistunut.?

      Oliko asia suunniteltu, kun pyysi käymään ja varmasti tiesi et miten Stefan asiaan suhtautuu.Oliko myös Seiskan toimittaja pyydetty tarkoituksella pai
      Kotimaiset julkkisjuorut
      103
      1701
    3. Stepuli itkee facessa

      Haluaisin pyytää julkisesti karseaa käytöstäni anteeksi lähimmiltä, naapureilta ja etenkin Sofialta! Ei ole missään olosuhteissa hyväksyttävää käyttä
      Kotimaiset julkkisjuorut
      103
      1609
    4. Sofia oli ainoastaan rahan takia suhteessa Stefanin ja Nikon kanssa.

      Järkyttävää miten Sofia on käyttänyt hyväksi näitä molempia miehiä ja rahat loppu niin vain haukkumiset tullut kiitokseksi heille.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      254
      1413
    5. Voi kun menisi nyt Stefan katsoo tyttären uutta ponia, viettäisi aikaa hänen kanssa.

      Aika parantaa kaiken ja meillä kaikilla on elämässä vastoinkäymisiä ja yli kyllä pääsee ainakin ajan kanssa.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      134
      1370
    6. Suomi teki typeryyttään Venäjästä nyt konkreettisesti vihollisen, jota se ei aiemmin ollut.

      Venäjä ei ole uhannut Suomen turvallisuutta, eikä Venäjän ja Ukrainan välinen konflikti ole signaloinut minkäänlaista uhkaa Suomelle. Se "uhka" luotii
      Maailman menoa
      466
      926
    7. Minä menetän sinut kokonaan

      Siksi olen paniikissa, sekaisin ja surullinen. Taitaa olla jonkinasteinen stressitila päällä. Toivottavasti sinulla on kaikki hyvin.
      Ikävä
      50
      926
    8. Onpas Martina valinnut sopivan laulun

      Storyssa kun Isben poni tulee, " älä vie lapsuuttani pois." Äiti se lähtee mieluummin panopuuksi hotelliin, kuin viettäisi senkin ajan lastensa kanssa
      Kotimaiset julkkisjuorut
      115
      895
    9. Veikkauksia milloin Venäjä hyökkää Suomeen?

      Veikkaan että se tapahtuu nopeasti, ehkäpä jo kesäkuussa. Suomi 5,5 miljoonan harvaan asuttu maa. Venäjä ei tarvitse suurta joukkoa Suomeen, joten kai
      Maailman menoa
      296
      862
    10. Uskomatonta miten "kassatyttö Sannasta" tuli hetkessä kuoleman kauppias.

      Demarit on kautta historian olleet "takinkääntäjien"mestariluokkaa kokoomuksen hihassa kiinni. Sannan arviointikyky petti täysin Naton suhteen, Brysse
      Maailman menoa
      347
      822
    Aihe