Tehkää valitus oikeuskanslerille

valitushallituksentoim

Työttömien aktiivimallista:

Tässä teille yksi valmis valitusmalli, saa kopioida:
Oikeuskansleri Tuomas Pöysti

Onko pääministeri ja hallitus asetettava syytteeseen?
Hallitus on nyt tehnyt työttömien pään menoksi lakeja, joita eivät työttömät voi noudattaa. Mitä tarkoittaa tuo työttömien ns. aktiivimalli. Kuka työnantaja ottaa työttömän töihin 18 tunniksi kolmen kuukaudan välein, jos ei oikeasti tarvitse lisää työvoimaa?
Millä rahoilla TE keskukset kouluttavat 270 000 työtöntä 3 kuukauden välein 5 päivän kurssilla? Onko hallitus oikeasti lisännyt noita kursseja ja niille määrärahoja?
Lasketaan siis kurssien tarve:
20 ihmistä on noin keskimäärin yhdellä kurssilla, jos halutaan oikeasti jotain saada aikaan. 270 000 jaettuna 20 = 13 500 viikon kurssia työttömille 3 kuukauden välein. Hallitus on rajannut työvoimakoulutuksen menot:
Vuonna 2018 saa työvoimakoulutuksen hankinnasta aiheutua valtiolle menoja enintään 70 000 000 euroa. Montako koulutuspäivää tuolla rahalla saa, jos keskimäärin yhden työvoimakoulutuspäivän hinta valtiolle on 50 e. Tuolla rahalla saa 1 400 000 koulutuspäivää työttömille. Aktiivimallin tarve: 13 500 viikon kurssia kolmen kuukauden välein, se tarkoittaa vuodessa 13 500 kertaa 4 = 54 000 viikon kurssia, joissa jokaisessa kurssissa on 20 työtöntä opiskelijaa. Se tarkoittaa 54 000 x 5 päivää = 270 000 päivää kertaa 20 opiskelijaa = 5 400 000 koulutuspäivää! Tuo määrä on moninkertainen siihen, mihin rahat riittävät?!
Hallitus on tehnyt lain, jota työttömät eivät oikeasti voi noudattaa. Vain pieni osa voi saada jonkun kurssipaikan tai täyttää tuon työvelvoitteen kolmen kuukauden välein – vain hyvin pieni osa.
Tekikö hallitus tietoisesti tämän petoksen työttömille, saadakseen vain näin alennettua työttömyyskorvausta?! Oliko tämä tahallinen eriarvoistaminen?
Pyydän oikeuskansleria tutkimaan asian ja ryhtymään tarvittaviin oikeustoimiin hallitusta ja sen ministereitä vastaan

nimi ja osoite tiedot

lähetä valitus oikeuskanslerin kirjaamoon: kirjaamo@okv.fi

34

289

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • werwerwerwewer

      Voiko oikeuskanslerille valittaa siitä, että aktiivimalli on liian lempeä, kun kerran Tanskassakin on käytössä paljon tiukempi aktiivimalli? Miksi Suomessa hyysätään tällä tavalla työnvieroksujia, kun muualla loisijoille on paljon ankarammat sanktiot?

      • faktat.pöytään

        Voisitko selventää vähän tätä Tanskan mallia ja muita vastaavia ankarampia malleja ja missä ne ovat voimassa?

        Tiesitkö tyhmeliini, että Suomessa perustuslaki vaatii kansalaisia kohtelemaan yhdenvertaisesti. Siis Suomen kansalaisia. Perustuslaki ei koske ulkomaalaisia, vaikka usein niin halutaan väittää.


      • Mitesnäinpäin

        Mihin voi valittaa että työt jaetaan epäoikeudenmukaisesti? Jos kaikki olemassaoleva työ jaettaisiin aina tasan ja palkat myös,eihän olisi työttömyyttä olemassakaan? Työssäkäyjillä ei pitäis olla mitään oikeutta päättää kuka saa työt ja kuka ei. Työnantajillehan se on sama kuka ne tekee tai vaikka kaikki.


      • Töitälöytyy

        Aktiivimalli on tosiaan lempeä työtöntä kohtaan. Eniten sitä vastustaa nuo "pitkäaikaistyöttömyyteen" tottuneet jotka pääosin omasta tahdostaan ovat jättäytyneet yhteiskunnan avustusten varaan. Nyt kun velvoitetaan rahaa saadakseen tulemaan työnantajien nähtäväksi alkoikin hätä! Mitäs jos joutuukin töihin??. Eikä voi vain lorvailla!


      • työtön61v
        Töitälöytyy kirjoitti:

        Aktiivimalli on tosiaan lempeä työtöntä kohtaan. Eniten sitä vastustaa nuo "pitkäaikaistyöttömyyteen" tottuneet jotka pääosin omasta tahdostaan ovat jättäytyneet yhteiskunnan avustusten varaan. Nyt kun velvoitetaan rahaa saadakseen tulemaan työnantajien nähtäväksi alkoikin hätä! Mitäs jos joutuukin töihin??. Eikä voi vain lorvailla!

        Kerro mistä löytyy minullekin, olen pian täyttämässä 62 vuotta.
        Kokeile hakea itse niitä töitä. Hae mielellään oman työkokemuksesi ulkopuolelta, kerro miten kävi! Jos olet jo 60, kerro mitäTyötön työhakemuksellesi kuuluu!
        Ja nyt tähän listaa niistä työpaikoista!

        Esim. puhelinmyyntityö on usein vain työnantajan unelmissa oleva työpaikka. Ei mitään huonoa tuotetta ta parempaakaan voi jatkuvasti tuputtaa asiakkaille.
        Tuossa työssä voi olla pelkkä provisiopalkka.


      • OletPaskanpuhuja

        Tanskan malli ei pakoita mihinkään, eikä puutu työttömyyskorvauksen määrään tai toimeentuloon. Siellä voi myös irtisanoa koska vain ilman perusteluja, joten työhön otetaan helpommin.


    • ihme.ja.kumma

      Oikein hyvä malli!

      Ajatelkaa - presidentti Sauli Niinistö HYVÄKSYI tämän lain!!!

      • Onkohan_Sauli

        jo niin dementoitunut ettei tiedä edes mihin nimensä laittaa?


    • työtön61v

      Tuo tuleva rankaisumalli2 on paljon pahempi. Siinä voi menettää 60 päiväksi työttömyyspäivärahat. Joku vertasi sitä rikokseen, josta saisi 60 päiväsakkoa. Sehän on jo iso rike. Tuossa on ajatusvirhe. Laskin oman päiväsakkoni olevan 17 euroa. Googlellä löytyy päiväsakkolaskuri. Ansiosidonnainen työttömyyspäivärahani on bruttona joko 1730 tai 1808 euroa kuukaudessa. Netto vastaavasti noin 1400 tai 1300 euroa/kk. Mielestäni päiväsakkoni on alle puolet ehdotetusta karenssista. Siispä tästä uudesta seuraavasta akt.mallista on tulossa aivan kohtuuton työttömän kannalta. Mitä jos palkansaajalta otettaisiin 2 kk palkka joskus pois? Lakiehdotus olisi tulossa nyt elokuussa. Se tulisi voimaan v. 2020. Ty

      • veevallallepaskat

        Karenssi on käytännössä eläkeikään tai kuolemaan asti, jos ja kun turhia hakemuksia ei ala lähetellä. Omaisuus menee myyntiin ja rahojen loputtua haetaan toimeentulotukea Kelasta. Haistakoon v-valta pitkän paskan.


    • dfghjkjuhygt

      Mihinkähän tässä enää valittaa kun kohta kaikki virkamiehetkin rikollisia .Iskällekkään ei voi valittaa kun on poistunut keskuudesta.

    • Buuyyåå

      Kannattaa valittaa myös EU tuomioistuimien ja YK-hon. Saadaan kivaa ja kaivattua kansainvälistä näkyvyyttä, sitähän kokkareet aina peräänkuuluttaa, jepjep.

    • valittakaa

      muistakaa valittaa tästä työttömien aktiivimallista...

      Sauli Niinistö hyväksyi lain ja puolustaa työttömien sortamista ja painamista alas...

      koulutuspaikkoja ei ole kaikille työttömille .. ei kertakaikkiaan ole ..

      Työttömät eivät voi mitenkään täyttää ehtoja...

    • valitustehkää

      Aivan järjetöntä tuo hallituksen touhu .. tehkää todella valitus ...

      Kursseja ei ole tarjolla, jonne kaikki työttömät voisivat mennä ...

    • Joppasjotakkii

      Tanskan malli on todellakin lempeä,jopa löysä.
      Työttömyyskorvaus myös Tanskassa paljon korkeampi,sekä toimeentulotuki,joten turha vertailla,ennenkuin päästään edes lähelle samaatasoa,

    • realismi____

      suomi on jo ennestään saanut valituksia liian pienestä työttömyyskorvauksesta?

    • valitustehty

      Olen lähettänyt valituksen oikeuskanslerille!

      Lähetä sinäkin! Aja kerrankin Suomalaisen köyhän kansan asiaa!

    • Jarkko.Elovaara

      Minäkin vaadin oikeutta jatkaa makoilua mitään tekemättä. Muiden maksaessa.

    • lähetettyon

      Laki työttömien aktiivimallista on täysin perustuslain 6 § vastainen

      Perustuslaki edellyttää, että jokainen on lain edessä yhdenvertainen.

      Työttömien aktiivimalli asettaa työttömät täysin eriarvoiseen asemaan, koska siinä edellytetään, että työtön osallistuu kolmen kuukauden jaksossa 5 päivän koulutukseen, mutta koulutusta ei ole kuin hyvin harvoille.

      Työvoimakoulutuksen määrärahat ovat niin pienet ja suunnattu enimmäkseen tällä hetkellä maahanmuuttajille, että vain hyvin pieni osa työttömistä, jotka haluaisivat hakeutua koulutukseen, eivät voi päästä, koska koulutuspaikkoja on olemattoman vähän työttömien määrään verrattuna.

      Työttömiä on 270 000 ja jokaiselle pitäisi järjestää mahdollisuus päästä halutessaan 5 päivän koulutukseen joka kolmas kuukausi. Tämä tarkoittaa vuodessa jokaiselle työttömälle 20 koulutuspäivää. 270 000 x 20 = 5 400 000 koulutuspäivää. Näin paljon pitäisi olla koullutusta tarjolla työttömille, jotta työttömät olisivat tasavertaisessa asemassa toisiinsa nähden.

      Tuo koulutus maksaisi valtiolle 5 400 000 x 50 e = 270 000 000 euroa vuodessa. Työvomakoulutukseen on asetettu yläraja rahoitukselle ja se ei saa vuodessa ylittää 70 000 000 e. Suurin osa tuosta koulutukseen varatusta määrärahasta on varattu maahanmuuttajien työttömyyskoulutukseen, heillehän on järjestettävä pitkäkestoista koulutusta kielikoulutuksineen.

      Työttömät on siis asetettu perustuslain vastaisesti eriarvoiseen asemaan. He eivät voi päästä aktiivimallin vaatimaan koulutukseen, vaikka haluaisivat. Näin aktiivimalli rikkoo räikeästi perustuslakia.

      Pyydän oikeuskansleria ryhtymään asian vaatimiin oikeustoimiin perustuslain vastaisen lain laatijoita ja voimaan saattajia vastaan, heidät on pantava vastuuseen perustuslain rikkomisesta.

    • mieletönlaki

      Laki, josta tulee rangaistus, vaikka ei ole mitään mahdollisuutta täyttää lakia, vaikka haluaisi tehdä ja toimia lain mukaan!

      Sellainen laki on mieletön! Sellaiset lait johtavat väkivaltaan ja kansannousuun!

    • mieletönlaki

      Tosin minun osalta kansannousu jää tekemättä, kun en viitsi muutenkaan nousta punkasta.

    • eriarvoistaa

      Niinistö allekirjoitti lain, jota ei voi noudattaa, vaikka haluaisi sitä noudattaa.

      Tällainen laki on täysin perustuslain vastainen, järjetön ja mieletön.

      Hallitus halusi vain leikata kaikilta työttömiltä päivärahoja. Kaikki työttömät joutuvat leikkauksen kohteeksi.

      joka kolmas kuukausi pitäisi löytää yritys, joka tarjoaa 18 tuntia työtä tai mennä koulutukseen, jota ei ole tarjolla kuin maahanmuuttajille, koska määrärahjoja koulutuksen järjestämiseen ei ole.

    • Ghhttrr

      Vähintä mitä hallitus voisi tehdä, on budjetoida valtavasti rahaa, jotta kaikille työttömille varmasti järjestyy kurssipaikka neljä kertaa vuodessa, muuten perustuslain vastainen laki. Nämä kurssit täytyy pyöriä nonstop periaatteella ja massaluentoja eli vähintään 100 henkilöö per kurssi kuten yliopistoilla. Tietysti Barona-Luona tästä laista eniten hyötyy eli kokoomus yrittäjät kiittää oikeistohallitusta.

    • kohtajärkyttää

      Työttömät marssivat kaduilla ja veri vuotaa hallituksen laittomuuksien tähden.

      Voi surku, missä jamassa suomi on.

    • nytonaikatullut

      'Maan orjat sorron alta nouskaa ...'

    • valivalivali

      Jos kaiken valitusajan käyttäisi esimerkiksi sen työpaikan saamiseen niin saattaisikin saada töitä, mutta ei. Silloinhan joutuisi lopettaa lorvimisen.

    • Kappasvuan

      Taidetaan kohta tarvita valtakunnankansleria jos joku yrittää tehdä vetelehtimisestä oikein hyveen. Hienoa on että jo 100000 työnvieroksujaa on vapaehtoisesti listautunut, osataan vältellä kunhan nimet vain julkaistaan.

    • ilmoitanemeille

      Onko sinun mielestäsi Suomessa heti vapaana 270 000 työttömälle työpaikka ... ilmota nyt ihmeessä tuollainen ihmejuttu kaikille työttömille ...

      Missä noin valtavasti työttömiä otetaan töihin ... missä missä?

      Sehän on rikos salata 300 000 avointa työpaikaa.. suuri rikos!

    • onhanniitätöitä

      Oi että on työpaikkoja Suomessa, kun luppoopi mennä 1 e / h töihin, niin kyllä töitä löytyy aika äkkiä aika monille ja lähtöpassit tulee samalle määrälle nyt työssä olevia.. siksihän meille pitäisi saada ainakin puoli miljoonaa maahanmuuttajaa, jotta saadaan Saksan malliin halpatyövoiman markkinat toimimaan kunnollaa..

    • oikiameininki

      Työntekijän kannattaa maksaa työnantajalle pientä provisiota, että pääsee 18 tunniksi töihin, jotta tuo työssäolo ehto täyttyy, koska silloin jää itse vielä voitolle, kun ei tuo työttömyyskorvaus alene.

      Maksat siis 18 tunnin työpaikasta esim. 30 euroa työnantajalle, niin säästyt vuosien työttömyystuen leikkauksilta. Tämän teet aina 3 kk välein ja kas sinä täytät silloin ehdot.

      Luovuutta vain peliin pojat ja tytöt!

    • oikeapalkka

      Aktiivimallin työksi kelpaa vain sellainen työ, jossa maksetaan työehtosopimmuksen mukaista palkaa tai jos ei alalle ole työehtosopimusta, niin minimipalkkaa 6,91 e/ tunnilta. Tuosta aktiivimalliin kelpaavasta työstä täytyy toimittaa kaikka viralliset maksut ja työnantajamaksut ja vakuutukset ja saada virallinen työantajan palkkatodistus, jotta se kelpaa täyttämään työssäoloehdon 18 tunita kuudenkymmenen päivän aikana.

    • vääryyttävastaan

      Kun esivalta eli tässä tapauksessa hallitus lyö jo lyötyä, se on väärin. Monelle on ollut katkera paikka joutua työttömäksi, moni on joutunut myymään asuntonsa, kun velkaa ei ole kyetty enää maksamaan asunnosta, monien työttömien perheiden lapset eivät ole enää päässeet opiskelemaan, kun vanhemmilla ei ole ollut varaa ostaa enää koulukirjoja edes ja niin työttömyys on vienyt perheen elämän pois raiteiltaan ja monet perheet ovat eronneet, kun ei ole enää kestetty sitä hirveää nuukailua, kun ei ole saanut ostettua lapsille edes ehjiä vaatteita rikki menneiden tilalle. Työttömät jonottavat leipäjonoissa ja ruokajonoissa, että saisivat lapsilleen leipää - tällaista oli 1917 ja tällaista on tänään.
      Nyt sadattuhannet työttömät joutuvat vielä vääryyden kohteeksi, että heiltä leikataan työttömyyspäivärahoja. Vaikka työtön pyrikisi 100 yritykseen, jotta saisi tuon 18 tunnin työpaikan, eikä pääse yhteenkään yritykseen; häneltä leikataan työttömyystukea. Vaikka työtön pyrkisi kaikkiin koulutuksiin, mitä TE keskukset järjestävät, eikä pääse, häneltä leikataan työttömyystukea; vaikka työtön yrittäisi täyttää kaiken mahdollisen, että tuo työttömien aktiivilain vaatima aktivisuus täyttyisi, eikä pääse, häneltä leikataan työttömyystukea. Aktiivisuus ei riitä, vaan pitää saada tuloksia. Miten voi päästä koulutukseen, jos valtio ei ole antanut määrärahoja riittävästi TE keskuksille, että he voisivat järjestää koulutusta. Valtio on rajannut koulutusmäärärahat 70 miljoonaan ja suurin osa on määrätty käytettäväksi maahanmuuttajien koulutukseen (68 miljoonaa heille). Aktiivisuusmalli vaatisi 270 miljoonaa koulutukseen rahaa, että kaikki halukkaat pääsisivät aktiivilain vaatimaan 5 päivän koulutukseen kolmen kuukauden välein.

      Jos tällainen laki ei ole suuri vääryys ja epäoikeudenmukaisuus, niin mikä sitten on?

      Ellet nyt muuta tämän maan suuntaa; sinä voit olla seuraava hallituksen uhri, jolta otetaan pois!

      Vastako sitten ihmettelet, kun köyhien ja kurjien ja nälkäisten veri virtaa jälleen?

    • Tehdäänkehitysmaayhdessä

      Muistakaa äänestää hallituspuolueita ja niiden presidenttiehdokkaita. Kyykytys tulee jatkumaan pahempana . SITÄ SAATTE , MITÄ TILAATTE.

    • 3585379

      Oikeuskansleri ottaa kantaa lakeihin etukäteen, ei jälkikäteen minkään valituksen kautta. Jos valittaa haluaa, tässä on hyvä malli:

      "Rui, rui ,ruiiiii, rui, rui!"

    Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Martina oli sarjassaan tänään 32.

      Mutta eikö pyöräily ja uinti ole vahvempia hänellä kuin juoksu? Aikaa on vielä harjoitella ennen Frankfurtin kisoja.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      208
      1676
    2. Sofia miksi soitit torstaina Stefanil ja pyysit käymään kun muka olet ahdistunut.?

      Oliko asia suunniteltu, kun pyysi käymään ja varmasti tiesi et miten Stefan asiaan suhtautuu.Oliko myös Seiskan toimittaja pyydetty tarkoituksella pai
      Kotimaiset julkkisjuorut
      100
      1606
    3. Stepuli itkee facessa

      Haluaisin pyytää julkisesti karseaa käytöstäni anteeksi lähimmiltä, naapureilta ja etenkin Sofialta! Ei ole missään olosuhteissa hyväksyttävää käyttä
      Kotimaiset julkkisjuorut
      97
      1520
    4. Sofia oli ainoastaan rahan takia suhteessa Stefanin ja Nikon kanssa.

      Järkyttävää miten Sofia on käyttänyt hyväksi näitä molempia miehiä ja rahat loppu niin vain haukkumiset tullut kiitokseksi heille.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      254
      1398
    5. Voi kun menisi nyt Stefan katsoo tyttären uutta ponia, viettäisi aikaa hänen kanssa.

      Aika parantaa kaiken ja meillä kaikilla on elämässä vastoinkäymisiä ja yli kyllä pääsee ainakin ajan kanssa.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      134
      1363
    6. Minä menetän sinut kokonaan

      Siksi olen paniikissa, sekaisin ja surullinen. Taitaa olla jonkinasteinen stressitila päällä. Toivottavasti sinulla on kaikki hyvin.
      Ikävä
      48
      897
    7. Onpas Martina valinnut sopivan laulun

      Storyssa kun Isben poni tulee, " älä vie lapsuuttani pois." Äiti se lähtee mieluummin panopuuksi hotelliin, kuin viettäisi senkin ajan lastensa kanssa
      Kotimaiset julkkisjuorut
      115
      883
    8. Suomi teki typeryyttään Venäjästä nyt konkreettisesti vihollisen, jota se ei aiemmin ollut.

      Venäjä ei ole uhannut Suomen turvallisuutta, eikä Venäjän ja Ukrainan välinen konflikti ole signaloinut minkäänlaista uhkaa Suomelle. Se "uhka" luotii
      Maailman menoa
      437
      870
    9. Veikkauksia milloin Venäjä hyökkää Suomeen?

      Veikkaan että se tapahtuu nopeasti, ehkäpä jo kesäkuussa. Suomi 5,5 miljoonan harvaan asuttu maa. Venäjä ei tarvitse suurta joukkoa Suomeen, joten kai
      Maailman menoa
      291
      830
    10. Uskomatonta miten "kassatyttö Sannasta" tuli hetkessä kuoleman kauppias.

      Demarit on kautta historian olleet "takinkääntäjien"mestariluokkaa kokoomuksen hihassa kiinni. Sannan arviointikyky petti täysin Naton suhteen, Brysse
      Maailman menoa
      347
      815
    Aihe