Uskooko joku ihan aikuisen oikeasti, että Suomella on oma, itsenäinen, puolustusvoimiin perustuva puolustus ja joka vieläpä toimisi?
Jos Venäjä (joka on ainoa todellinen uhka Suomelle) päättäisi hyökätä Suomeen, niin se ei takuuvarmasti lähettäisi jotain piippalakkeja kävelemään rajan yli niin kuin viime sodassa. Meidän puolustusministeriömme ja armeijan kenraalikunta uskoo jonkin tehokkaan jalkaväkirykmentin voimaan hyviin tarkka-ampujiin Sekä käytettyihin Leobard panssarivaunuihin. NAURETTAVAA. On pelottavaa, että kokonaisen valtion turvallisuus lepää noin epäloogisen ajattelun varassa.
Se sota tulisi muistuttamaan sitä sotaa jota käydään Syyriassa. Siellä operoidaan ilmasodalla. Mahdolliseen venäjän hyökkäykseen kuuluu tehokkaat hävittäjät ja niiden täsmäohjukset, rypälepommit sekä maasta ja sukellusveneistä laukaistavat keskipitkänkantaman ohjukset. Vaikka Suomessa olisi kahden miljoonan sotilaan vahvuinen armeija niin sillä ei olisi mitään merkitystä. Venäjä pommittaisi aivan ensimmäiseksi kaikki kiitoradat ja sähkölinjat paskaksi ja sen jälkeen tästä maasta ei nousisi yksikään kone ilmaan eikä täällä palaisi yksikään lamppu. Jäljelle jäisi vaan tuo puskajussien reservi joilla ei olisi edes mitään ammuttavaa (jos eivät sitten toisiaan alkaisi ampumaan).
Suomi tarvitsee aivan ehdottomasti NATO jäsenyyden (jota emme ikävä kyllä tule saamaan) voidakseen edes haaveilla tehokkaasta puolustuksesta. Suomen Natojäsenyyden estää Turkki ja Kreikka etupäässä. Ne ovat oikeasti venäjän liittolaisia vaikka kuuluvatkin Natomaihin.
Suomen tosiasiallinen puolustus on ”näkyvän pinnan alla” ja perustuukin siihen, että Suomi ”ostaa” venäjän rauhalliseksi ja sitouttaa sen taloudellisesti esim, ydinvoimalahankkeilla ja telakkateollisuudella. Rahavirrat ovat naamioitu ties millaisiksi yhteistyö- ja tukiprojekteiksi. Ei edes venäjän päättäjät ole niin tyhmiä, että tappaisivat ”lypsävän lehmän”. Ei mafiakaan tapa kauppiasta joka maksaa säännöllisesti ja vaaditun summan.
”Sie perkele ammuit miulle jakkauksen mut siit hyväst mie sahhaan siult puol päätä pois, usot sie.”
Tästä mielikuvasta voimme nauttia jokaisena itsenäisyyspäivänä ja Kenraalikunta puolustusministerin ja Presidentin johdolla voivat runkata niin, että rintamerkit kilisevät.
Suomen itsenäinen puolustus HAH HAH
2
<50
Vastaukset
- niinpäjuu
Siksi läntinen arvoyhteisö NATO!
Suomi haluaa uskoa venäjän hyväntahtoisuuteen ja rehellisyyteen, ominaisuuksiin jotka venäjällä yhdistetään suoraan tyhmyyteen. Siellä rikosta ja se tekijää ei halveksita vaaan sitä että jäi kiinni. Tämä näkyy mm suhtautumisessa dopingiin. - kansanviholliset
Sais mennä Sale ja Sipilä kahestaan sinne itä-rajalle torrakat kourissa, me muut maattomat ja köyhät lähetään pois tästä maasta sillä sekunnilla kun ei ole mitään menetettävääkään joten ei myöskään mitään puolustettavaakaan.
EVVK Suomen puolustaminen, terveisiä lindströmille ja torkkupeitolle
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Martina oli sarjassaan tänään 32.
Mutta eikö pyöräily ja uinti ole vahvempia hänellä kuin juoksu? Aikaa on vielä harjoitella ennen Frankfurtin kisoja.2081668Sofia miksi soitit torstaina Stefanil ja pyysit käymään kun muka olet ahdistunut.?
Oliko asia suunniteltu, kun pyysi käymään ja varmasti tiesi et miten Stefan asiaan suhtautuu.Oliko myös Seiskan toimittaja pyydetty tarkoituksella pai961590Stepuli itkee facessa
Haluaisin pyytää julkisesti karseaa käytöstäni anteeksi lähimmiltä, naapureilta ja etenkin Sofialta! Ei ole missään olosuhteissa hyväksyttävää käyttä961496Sofia oli ainoastaan rahan takia suhteessa Stefanin ja Nikon kanssa.
Järkyttävää miten Sofia on käyttänyt hyväksi näitä molempia miehiä ja rahat loppu niin vain haukkumiset tullut kiitokseksi heille.2541394Voi kun menisi nyt Stefan katsoo tyttären uutta ponia, viettäisi aikaa hänen kanssa.
Aika parantaa kaiken ja meillä kaikilla on elämässä vastoinkäymisiä ja yli kyllä pääsee ainakin ajan kanssa.1341362Minä menetän sinut kokonaan
Siksi olen paniikissa, sekaisin ja surullinen. Taitaa olla jonkinasteinen stressitila päällä. Toivottavasti sinulla on kaikki hyvin.48893Onpas Martina valinnut sopivan laulun
Storyssa kun Isben poni tulee, " älä vie lapsuuttani pois." Äiti se lähtee mieluummin panopuuksi hotelliin, kuin viettäisi senkin ajan lastensa kanssa115882Suomi teki typeryyttään Venäjästä nyt konkreettisesti vihollisen, jota se ei aiemmin ollut.
Venäjä ei ole uhannut Suomen turvallisuutta, eikä Venäjän ja Ukrainan välinen konflikti ole signaloinut minkäänlaista uhkaa Suomelle. Se "uhka" luotii420857Veikkauksia milloin Venäjä hyökkää Suomeen?
Veikkaan että se tapahtuu nopeasti, ehkäpä jo kesäkuussa. Suomi 5,5 miljoonan harvaan asuttu maa. Venäjä ei tarvitse suurta joukkoa Suomeen, joten kai290826Uskomatonta miten "kassatyttö Sannasta" tuli hetkessä kuoleman kauppias.
Demarit on kautta historian olleet "takinkääntäjien"mestariluokkaa kokoomuksen hihassa kiinni. Sannan arviointikyky petti täysin Naton suhteen, Brysse347812