Olen itse aktiivinen ortodoksisen kirkon jäsen, mutta katolisella kirkolla on ollut paljon myönteistä vaikutusta elämääni. Muistelen usein pian puolen vuosisadan takaista leikkikoulua, jota Jumalan johdatuksesta sain käydä parin vuoden ajan p. Marian kirkon seurakuntasalissa. Muistan usein rukouksissani sisar Joannitaa, jonka lämpö ja huolenpito välittyivät meihin lapsiin hänen vaatimattomasta olemuksestaan. Jos joku tietää hänestä (elääkö?, missä?, terve? minkähän ikäinen?), olisi kovasti kiinnostunut kuulemaan vaikka tässä keskustelussa!
Muistelen usein myös matkojani Roomaan, käyntiä paavi Paavali VI:n audienssilla jne. Epävarmana koululaisena kävin usein - oman kirkon ollessa kiinni - rukoilemassa Jyväskylän p. Olavin kirkossa Jumalalta oikeaa suuntaa elämälleni. Seurakunnan papit isät Slegers ja Koolen olivat vähän perhetuttujakin ja he suhtautuivat joviaalilla ymmärtämyksellä eriuskoiseen. Isä Jan kuoli äskettäin - iankaikkinen muisto ja taivasten valtakunta hänelle! - mutta isä Wimistä en tiedä... tietääkö kukaan?
Nyt vanhana ja harmaapartaisena eläkeikää lähestyvänä käyn usein töiden välillä hiljentymässä p. Henrikin kirkossa, joka - vastoin kuin "omat" kirkkoni - on melkein aina auki. Aika monta isoakin kysymystä on sitten kirkon hiljaisuudessa ratkennut ja olen kokenut saaneeni vastauksen ja oikean suunnan tulevaisuudelle.
Olen seurannut ulkopuolisena surulla sitä henkeä, joka katolisessa kirkossa nykyään vallitsee. Minua kammottaa se jumalaton asenne, jolla olette koko ajan hyökänneet uutta piispaanne vastaan. Mikään loukkaus, henkilöön tai ulkonäköön tai ruokavalioon tai kansallisuuteen tai mielipiteisiin kohdistuva rienaus ei tunnu olevan tarpeeksi. Ilmeisesti pienehkö osin ulkopuolisten muodostama ryhmittymä on saanut aikaan kaiken tämän loanheiton.
Piispa olisi varmaan voinut toimia toisinkin, hän on varmasti menetellyt lyhytnäköisesti ja epäviisaasti monessa asiassa. Olisi tietenkin ollut erinomaista, jos piispaa nimitettäessä olisi jotenkin pystytty ottamaan huomioon maamme poikkeukselliset kielitaitovaatimukset jne jne.
Kuitenkaan - jos toimimme Kristuksen esimerkin mukaan - MIKÄÄN tällainen seikka ei oikeuta toimintaan, jollaista olemme ainakin viimeisen vuoden ajan joutuneet todistamaan.
Elättekö eukaristisessa yhteydessä? Käyttekö ripittäytymässä? Oletteko yhtään perillä siitä, että kielen synnit - ja sydämen - ovat usein pahimpia? Emme me tee jatkuvasti huorin, tapa, varasta... Me tuomitsemme, loukkaamme, olemme kovasydämisiä, ksenofoobikkoja, julmureita JA mielessämme, ajatuksissamme ja sanoillamme teemme suurimman osan synneistämme. Voi teitä, jos sellaisessa tilassa käytte kommuuniolla! VOI teitä, jos ripittäytyessänne olette ohittaneet kaiken tämän julmuuden, jota olemme saaneet todistaa näissäkin keskusteluissa!
En osaa oikein ymmärtää aneita, en katolisen kirkkonne mielestäni omituista kantaa raskauden ehkäisyyn (abortti on ihan toinen asia) jne. Ne ovat kuitenkin kirkkonne opetusta, josta muistuttamisesta piispaa EI voi moittia. Siitä häntä voisi hyvinkin moittia, jos hän ei pitäisi kyseisiä asioita esillä. Mikäli nämä asiat ASIOINA ovat teille militanteille vastenmielisiä, täytyy niihin ottaa pesäero, mutta syytä ei saa oksentaa piispan niskaan.
Pyydän: yrittäkää edes näyttää kristityiltä! Tuolla alkupuolella mainitsin joitakin katolilaisia, joista voin antaa hyvän todistuksen aitoina kristittyinä isolla K:lla. En tunnista heidän esikuvansa piirteitä ollenkaan suurimmassa osassa tätä keskustelua. Valitettavasti.
Muistelen usein myös matkojani Roomaan, käyntiä paavi Paavali VI:n audienssilla jne. Epävarmana koululaisena kävin usein - oman kirkon ollessa kiinni - rukoilemassa Jyväskylän p. Olavin kirkossa Jumalalta oikeaa suuntaa elämälleni. Seurakunnan papit isät Slegers ja Koolen olivat vähän perhetuttujakin ja he suhtautuivat joviaalilla ymmärtämyksellä eriuskoiseen. Isä Jan kuoli äskettäin - iankaikkinen muisto ja taivasten valtakunta hänelle! - mutta isä Wimistä en tiedä... tietääkö kukaan?
Nyt vanhana ja harmaapartaisena eläkeikää lähestyvänä käyn usein töiden välillä hiljentymässä p. Henrikin kirkossa, joka - vastoin kuin "omat" kirkkoni - on melkein aina auki. Aika monta isoakin kysymystä on sitten kirkon hiljaisuudessa ratkennut ja olen kokenut saaneeni vastauksen ja oikean suunnan tulevaisuudelle.
Olen seurannut ulkopuolisena surulla sitä henkeä, joka katolisessa kirkossa nykyään vallitsee. Minua kammottaa se jumalaton asenne, jolla olette koko ajan hyökänneet uutta piispaanne vastaan. Mikään loukkaus, henkilöön tai ulkonäköön tai ruokavalioon tai kansallisuuteen tai mielipiteisiin kohdistuva rienaus ei tunnu olevan tarpeeksi. Ilmeisesti pienehkö osin ulkopuolisten muodostama ryhmittymä on saanut aikaan kaiken tämän loanheiton.
Piispa olisi varmaan voinut toimia toisinkin, hän on varmasti menetellyt lyhytnäköisesti ja epäviisaasti monessa asiassa. Olisi tietenkin ollut erinomaista, jos piispaa nimitettäessä olisi jotenkin pystytty ottamaan huomioon maamme poikkeukselliset kielitaitovaatimukset jne jne.
Kuitenkaan - jos toimimme Kristuksen esimerkin mukaan - MIKÄÄN tällainen seikka ei oikeuta toimintaan, jollaista olemme ainakin viimeisen vuoden ajan joutuneet todistamaan.
Elättekö eukaristisessa yhteydessä? Käyttekö ripittäytymässä? Oletteko yhtään perillä siitä, että kielen synnit - ja sydämen - ovat usein pahimpia? Emme me tee jatkuvasti huorin, tapa, varasta... Me tuomitsemme, loukkaamme, olemme kovasydämisiä, ksenofoobikkoja, julmureita JA mielessämme, ajatuksissamme ja sanoillamme teemme suurimman osan synneistämme. Voi teitä, jos sellaisessa tilassa käytte kommuuniolla! VOI teitä, jos ripittäytyessänne olette ohittaneet kaiken tämän julmuuden, jota olemme saaneet todistaa näissäkin keskusteluissa!
En osaa oikein ymmärtää aneita, en katolisen kirkkonne mielestäni omituista kantaa raskauden ehkäisyyn (abortti on ihan toinen asia) jne. Ne ovat kuitenkin kirkkonne opetusta, josta muistuttamisesta piispaa EI voi moittia. Siitä häntä voisi hyvinkin moittia, jos hän ei pitäisi kyseisiä asioita esillä. Mikäli nämä asiat ASIOINA ovat teille militanteille vastenmielisiä, täytyy niihin ottaa pesäero, mutta syytä ei saa oksentaa piispan niskaan.
Pyydän: yrittäkää edes näyttää kristityiltä! Tuolla alkupuolella mainitsin joitakin katolilaisia, joista voin antaa hyvän todistuksen aitoina kristittyinä isolla K:lla. En tunnista heidän esikuvansa piirteitä ollenkaan suurimmassa osassa tätä keskustelua. Valitettavasti.
Vastaukset 7
Vanhimmat
Viisaasta ja monia, monia ajatuksia herättävästä puheenvuorostasi. Se sopii erinomaisesti siirryttyämme suureen ja pyhään paastoon - katumuksen, sovituksen ja anteeksiannon aikaan.
P. Efraim Syyrialaisen paastorukouksen soisi olevan tutumpi myös meillä lännen katolisessa kirkossa...
Isä Wim oli pitkään minun rippi-isäni. Hän merkitsee siis paljon myös nykyisessä elämässäni. Hänen osoitteensa on
Klooster H. Hart
Wilhelminastraat 24
NL-5721 KJ ASTEN
Isä Wim on sairastellut, joten hänen päiväänsä kirkastaa varmasti viesti rakkaasta Jyväskylästä.
Kiitos ajatuksia herättävästä kirjoituksestasi. Oma aviopuolisoni on myös ortodoksi, ja tuo Idän kirkon viisaus ja lämpö kuvastui myös sinun mietteistäsi. Puhuit totuutta rakkaudessa, se on vaikea taito monelle. Kiitos siitä!
Kiitos, veli, kauniista ja viisaista sanoista.
Uskonpa, että jos omassakin kirkossamme olisi 60-70-luvuilla ja myöhemminkin osattu kunnioittaa perinnettä eikä kaikkea olisi suurin piirtein kärrätty kaatopaikalle, voisi tässäkin kotimaisten katolilaisten joukossa olla sydämen sivistystä ja rakkauden henkeä. Siihen tarvitaan juuria, ja juuret leikkaamalla katkeaa näemmä myös pää.
Kristus on kirkon pää ja hänet meidän pitäisi pitää uskonelämämme keskipisteenä. Tämä koskee jokaista meistä.
Kiitos vielä kauniista ja syvällisistä sanoistasi, Ivan_Andrejevitsh!
tuota Linusta muistaneet kärrätä kaatopaikalle, sinne se kuuluu haisemaan!
Ivan puhui asiaa. Ehkä on niin, että joiltain on unohtunut mielen, ajatusten, asenteiden synnit. Ja kun ne unohtuu, seuraa niiden mukaiset teot. Kyllä se on selkeä vähemmistö, joka hyökkää törkeällä tavalla piispaa ja kirkon auktoriteettia ja opetuksia vastaan. Katolilaisena en voi kuin rukoilla, että tilanne hiippakunnassamme paranisi. En tiedä, miksi meitä nyt "ravistellaan". Sen tietää vain Jumala. Mutta on mielenkiintoista havaita, miten elämässä jotkin tilanteet tuovat esiin ihmisen todellisen luonteen. On kuin ihminen "paljastuisi" - kuin jokin valhe vedettäisiin edestä pois. Kaikki kristityt tarvitsevat paljon esirukousta riippumatta siitä, mihin kirkkokuntaan kuuluvat! Muistetaan toisiamme.
Olet veli hyvä oikeassa. Toivottavasti osaat antaa arvoa huolestumisellemme koko hiippakuntaa ravistelleessa traagediassa. Me - katkirkkolaiset - emme vastusta kirkomme oppeja, me olemme ymmällä kaikesta mitä oli lyhyässä ajassa tapahtunut. Jos usko olisi meille vähäpätöinen asia, olankohautuksella olisimme käsitälleet koko tapahtumasarjaa. Katsos, näkymätön käsi työnsi tikarin selkään ja juuri sellaisessa paikassa joka meille oli ja on edelleen pyhä. Tämä oli niin odottamatonta, että minutkin mukaanluettuna, emme ole tästä vieläkään toipuneet. Tietysti piispan ruokavalio, ulkonäkö, etc, eivät kuulu asialliseen keskusteluun, se on totta. Se kuvaa ihmisten järkyttyneisyyttä, vaikka pitäisi aina hillitä itsensä. Kiitos vielä kerran kauniista sanoistasi. Rukoilkaamme toistemme puolesta. Me tarvitsemme toisiamme!!!