Kirkko soittaa Aleppon kelloja ja kirkosta erotaan

Minä_Uskon

Näin siinä on käynyt, kun kirkko on mädäntynyt sisäisesti ja ruvennut politikoimaan. Olisiko aika palata kirkon papiston takaisin kristillisyyden juurille ja ruveta huolehtimaan suomalaisista köyhistä. Maailmasta ei epäjärjestys ja sodat lopu koskaan ja tähän on tärkeimpänä syynä muslimien kykenemättömyys rationaaliseen ajatteluun ja tasapuolisen yhteiskunnan luomiseen. Raamattu ohjeistaa auttamaan lähimmäistä eli ei niitä autettavia tarvitse sieltä merien takaa etsiä ja tuoda Suomeen. Ihmisellä siis myös muslimilla on velvollisuus auttaa itseään ja lähimmäistään eikä vain sotia ja tapella.

18

151

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Lyhyt_kysymys

      Vihapuheelllako sinä luulet ajavasi kirkon asiaa?

      • SeurakunnanJäsen

        Kirjoitus ei ole vihapuhe, vaan asiaa. Jos tarkastelee Lapuan vilpillisen piispan virkatoimia, ei voi tulla muuhun tulokseen. Samoin Helsingin piispan ja arkkipiispan juopottelua ja verovarojen väärinkäyttöä. Kansankirkkomme on mädätetty vilpillisten piispojen ja papiston toimesta. Mitä Jeesus sanoo tästä vilpistä?

      • omahyväisyys-jätettävä

        Joopas kyllä nämä juuri aiheuttavat kirkon maksuista irtautumista, miksi sekoilevat tällä tyylillä, kun kirkko on muutenkin murroksen vaiheissa ja menoja pitäisi muutenkin kehitellä nykypäiväisiksi sekä tätä yhteis-eloamme palvelua piristää...

        miksi miksi

      • Kirkko itse lähettää eronneille uhkauskirjeen, että sinua ei välttämättä haudata ollenkaan hautausmaalle ja sielusi tietysti päätyy alakertaan.
        Herkkähermoisimmat päätyvät liittymään takaisin tulikivenkatkuisen saarnan jälkeen.

      • asiaaasiaa
        nuorissa_on_tulevaisuus kirjoitti:

        Kirkko itse lähettää eronneille uhkauskirjeen, että sinua ei välttämättä haudata ollenkaan hautausmaalle ja sielusi tietysti päätyy alakertaan.
        Herkkähermoisimmat päätyvät liittymään takaisin tulikivenkatkuisen saarnan jälkeen.

        Missä kunnassa tällaista tapahtuu, ei se varmaan joka seurakuntaa kuitenkaan koske. Eikä se ole edes totta, koska kirkolla on velvollisuus haudata kaikki, jotka hautaan haluavat. Hinta tietysti voi olla eri kirkkoon kuulumattomalle. Suunta kuitenkin on polttohautaukseen, jolloin kiistat hautausmaiden hoidosta poistuu.

      • mikäakka
        nuorissa_on_tulevaisuus kirjoitti:

        Kirkko itse lähettää eronneille uhkauskirjeen, että sinua ei välttämättä haudata ollenkaan hautausmaalle ja sielusi tietysti päätyy alakertaan.
        Herkkähermoisimmat päätyvät liittymään takaisin tulikivenkatkuisen saarnan jälkeen.

        Koitas nyt pitää ees joku raja tolla trollauksella.

      • mikäakka kirjoitti:

        Koitas nyt pitää ees joku raja tolla trollauksella.

        Anteeksi että vastaus vähän viipyi, mutta en halunnut kirjoittaa tätä ulkomuistista. Tässä siis suoria lainauksia kirjeestä jonka lapualaiset kirkosta eronneet saavat.

        " Hyvä seurakuntamme entinen jäsen "

        " Olet tehnyt ratkaisusi ja eronnut Lapuan tuomiokirkkoseurakunnasta ja luterilaisesta kirkosta. Ehkä takana on on pitkä pohdinta tai sitten kaikki tapahtui hyvin nopeasti ja ilman sen suurempaa miettimistä. Niin tai näin, haluan vielä tuoda esiin muutaman asian. "
        ....
        ....
        " Joku eroaa kirkosta, koska ei omien sanojensa mukaan enää usko Jumalaan. Toinen eroaa säästääkseen kirkollisverorahat "parempaan käyttöön". Joku eroaa suutuksissaan seurakunnan työntekijään tai kirkon opetukseen Joku vaihtaa toiseen uskontokuntaan. Syitä on monia ja jokaisella on vapaus tulla ja mennä. Kirkosta eroava sulkee kuitenkin itsensä samalla sen yhteisön ulkopuolelle, jossa usko voi syntyä ja vahvistua. Ratkaisu on siis varsin iso.

        Mitä käytännön seurauksia kirkosta eroamisesta sitten on? Kirkosta eronnut ei voi tulla kummiksi eikä vihityksi kirkollisesti avioliittoon. Kirkkoon kuulumaton ei luonnollisestikaan voi osallistua kirkollisiin vaaleihin - äänestäjänä tai ehdokkaana. Kirkkoon kuulumaton ei voi vaatia tulevansa siunatuksi kirkollisin menoin viimeiselle matkalle. Kirkollisen hautaan siunaamisen suhteen asian ratkaisee oman harkintansa mukaan pappi, jolta omaiset palvelusta pyytävät. "

        ....
        ....
        Alla yhteystiedot ja kuka kirjeen on lähettänyt. Pisteiden paikalla jaarittelua ja raamatunlauseita.

        Sielunsa puolesta pelkäävälle aika rankkaa tekstiä, vai mitä?

      • Iri.oottille

        Iri ootti.

      • pappejakaikki

        Muslimit haudataan kirkollisverojen maksamille hautuumaalle ilmaseksi niin mitä väliä, siitäkin ne on valittanut!

        Raamatussa sanotaan että rahanahneus on synti, no mitä tekee kirkko, vetää rahoja köyhiltä, että niillä saadaan piispan kattohuoneisto maksettua tai majoittaa matuja, ketkä suomen valtio on käskenyt poistua maasta!

        Usko ja rahankeruupaikka on kaks eri asiaa, voi uskoa maksamattakin. Mikäs etuoikeus teennäisillä papeilla on ristiä viimeiselle tielle, miksi se ei voisi olla vaikka lähiomainen?!

      • suhteellisuusperseest
        pappejakaikki kirjoitti:

        Ja tuskin maksavat mitään muutenkaan, suomalainen joka on maksanut kirkollisveroja pahimmillaan niin kauan kun on elänyt niin joutuu maksamaan vielä lisää 10 000 euroa siitä hyvästä kun kuoli ja mitä matu maksaa?! Ei mitään!

      • Simmahtanut
        nuorissa_on_tulevaisuus kirjoitti:

        Anteeksi että vastaus vähän viipyi, mutta en halunnut kirjoittaa tätä ulkomuistista. Tässä siis suoria lainauksia kirjeestä jonka lapualaiset kirkosta eronneet saavat.

        " Hyvä seurakuntamme entinen jäsen "

        " Olet tehnyt ratkaisusi ja eronnut Lapuan tuomiokirkkoseurakunnasta ja luterilaisesta kirkosta. Ehkä takana on on pitkä pohdinta tai sitten kaikki tapahtui hyvin nopeasti ja ilman sen suurempaa miettimistä. Niin tai näin, haluan vielä tuoda esiin muutaman asian. "
        ....
        ....
        " Joku eroaa kirkosta, koska ei omien sanojensa mukaan enää usko Jumalaan. Toinen eroaa säästääkseen kirkollisverorahat "parempaan käyttöön". Joku eroaa suutuksissaan seurakunnan työntekijään tai kirkon opetukseen Joku vaihtaa toiseen uskontokuntaan. Syitä on monia ja jokaisella on vapaus tulla ja mennä. Kirkosta eroava sulkee kuitenkin itsensä samalla sen yhteisön ulkopuolelle, jossa usko voi syntyä ja vahvistua. Ratkaisu on siis varsin iso.

        Mitä käytännön seurauksia kirkosta eroamisesta sitten on? Kirkosta eronnut ei voi tulla kummiksi eikä vihityksi kirkollisesti avioliittoon. Kirkkoon kuulumaton ei luonnollisestikaan voi osallistua kirkollisiin vaaleihin - äänestäjänä tai ehdokkaana. Kirkkoon kuulumaton ei voi vaatia tulevansa siunatuksi kirkollisin menoin viimeiselle matkalle. Kirkollisen hautaan siunaamisen suhteen asian ratkaisee oman harkintansa mukaan pappi, jolta omaiset palvelusta pyytävät. "

        ....
        ....
        Alla yhteystiedot ja kuka kirjeen on lähettänyt. Pisteiden paikalla jaarittelua ja raamatunlauseita.

        Sielunsa puolesta pelkäävälle aika rankkaa tekstiä, vai mitä?

        Kyllähän se on piispa Peura aiheuttanut monta eroa kirkosta Lapualla toiminnallaan, jota voi kutsua petturuudeksi lapualaisia kohtaan. Olisi hyvä jos älyäisi itse erota.

      • Piispatläkshiihteleen
        SeurakunnanJäsen kirjoitti:

        Kirjoitus ei ole vihapuhe, vaan asiaa. Jos tarkastelee Lapuan vilpillisen piispan virkatoimia, ei voi tulla muuhun tulokseen. Samoin Helsingin piispan ja arkkipiispan juopottelua ja verovarojen väärinkäyttöä. Kansankirkkomme on mädätetty vilpillisten piispojen ja papiston toimesta. Mitä Jeesus sanoo tästä vilpistä?

        Piispoilla myös lapuan sellaisella on keväthankien piispain kokkous saariselällä, kuartane on liian kaukana hiihtokeskuksista. Vai liekö sieltä peräti ostanna miljoona lukkaalin piispain hiihroille. Verorahhoilla

    • Herbert_H

      Se koira älähtää johon kalikka kalahtaa. Aloittaja julistaa rotuoppia. Häntyrit alkavat sujuvasti puhua kokonaan muusta.

      • miksi-näitä-sieto

        Aloittajahan meinaa asiaa, koskas mussukat kokoavat kampeensa kasaan ja lähtevät kotio hässäköimään ja kantamaan siellä korttansa kekoon ja joutusasti.

        täyspalvelu lopetettava näiltä heti

      • Aikuisten..Hommia

        Miksi valitaan alle 50 v. showmiehiä piispoiksi.

      • PeräänKuuluttaen

        No huono kello kauas kuuluu. Piispojen tekemisiä pitääkin alkaa tutkimaan tarkemmin ja heidän hännystelijöitä ja hovejaan. On sentään niissäkin kyse veronmaksajien rahoista.

      • Omahyvä-sivuun-

        Kyllä kansan kirkon pitää olla kansan tahdon mukaisia ja toiminoiltaan jalkautua väen joukkoon, -tornista päläpättäminen on vanhaa aikaa ja loputtava,
        -itsevaltius ja näitten omavaltaiset kiemurat, niitä ei hyväksytä.

        Kansan ohjaksissa on kulettava -joka viulutkin makselee, elikkä kansan hyväksymin rajoin.

    • huuli-pyöreänä

      Millä ja mistä kirkko noita hakee suomeen?

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Martina oli sarjassaan tänään 32.

      Mutta eikö pyöräily ja uinti ole vahvempia hänellä kuin juoksu? Aikaa on vielä harjoitella ennen Frankfurtin kisoja.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      208
      1660
    2. Sofia miksi soitit torstaina Stefanil ja pyysit käymään kun muka olet ahdistunut.?

      Oliko asia suunniteltu, kun pyysi käymään ja varmasti tiesi et miten Stefan asiaan suhtautuu.Oliko myös Seiskan toimittaja pyydetty tarkoituksella pai
      Kotimaiset julkkisjuorut
      84
      1566
    3. Stepuli itkee facessa

      Haluaisin pyytää julkisesti karseaa käytöstäni anteeksi lähimmiltä, naapureilta ja etenkin Sofialta! Ei ole missään olosuhteissa hyväksyttävää käyttä
      Kotimaiset julkkisjuorut
      96
      1463
    4. Sofia oli ainoastaan rahan takia suhteessa Stefanin ja Nikon kanssa.

      Järkyttävää miten Sofia on käyttänyt hyväksi näitä molempia miehiä ja rahat loppu niin vain haukkumiset tullut kiitokseksi heille.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      254
      1392
    5. Voi kun menisi nyt Stefan katsoo tyttären uutta ponia, viettäisi aikaa hänen kanssa.

      Aika parantaa kaiken ja meillä kaikilla on elämässä vastoinkäymisiä ja yli kyllä pääsee ainakin ajan kanssa.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      134
      1361
    6. Minä menetän sinut kokonaan

      Siksi olen paniikissa, sekaisin ja surullinen. Taitaa olla jonkinasteinen stressitila päällä. Toivottavasti sinulla on kaikki hyvin.
      Ikävä
      48
      892
    7. Onpas Martina valinnut sopivan laulun

      Storyssa kun Isben poni tulee, " älä vie lapsuuttani pois." Äiti se lähtee mieluummin panopuuksi hotelliin, kuin viettäisi senkin ajan lastensa kanssa
      Kotimaiset julkkisjuorut
      115
      880
    8. Suomi teki typeryyttään Venäjästä nyt konkreettisesti vihollisen, jota se ei aiemmin ollut.

      Venäjä ei ole uhannut Suomen turvallisuutta, eikä Venäjän ja Ukrainan välinen konflikti ole signaloinut minkäänlaista uhkaa Suomelle. Se "uhka" luotii
      Maailman menoa
      414
      852
    9. Veikkauksia milloin Venäjä hyökkää Suomeen?

      Veikkaan että se tapahtuu nopeasti, ehkäpä jo kesäkuussa. Suomi 5,5 miljoonan harvaan asuttu maa. Venäjä ei tarvitse suurta joukkoa Suomeen, joten kai
      Maailman menoa
      290
      822
    10. Uskomatonta miten "kassatyttö Sannasta" tuli hetkessä kuoleman kauppias.

      Demarit on kautta historian olleet "takinkääntäjien"mestariluokkaa kokoomuksen hihassa kiinni. Sannan arviointikyky petti täysin Naton suhteen, Brysse
      Maailman menoa
      347
      807
    Aihe