YLE:ltä äsken hyvä dokumentti Putinin peloista

PutinTakertuiValtaan

YLE esitti ensimmäisen osan dokumentista Putinin kosto. Se kertoo siitä, kuinka Putin pelkää kuollakseen sitä, että kansa syrjäyttää hänet vallasta ns. "värivallankumouksen" kautta.

Dokumentin katsottuaan typerinkin tajuaa, että Putinia ei kiinnosta se, mitä kansa haluaa. Ei se, kenet kansa haluaa maansa johtoon eikä se, minkälaista politiikkaa kansa haluaisi maansa toteuttavan. Putinia ei kiinnosta kansan hyvinvointi ainakaan ensisijaisesti. Putinia kiinnostaa vain vallassa pysyminen, sillä vallasta pois joutuessaan hän menettäisi työpaikkansa, mahdollisesti vapautensa tai jopa henkensä, kuten dokumentissa joku haastateltava totesi. Erityisesti Gaddafin kohtalo järkytti Putinia suuresti, hän näki siinä kauhuskenaarion omasta kohtalostaan.

https://areena.yle.fi/1-4290078

56

665

1Äänestä

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • juyk7ty

      Putin on heikko.

      Hän pelkää.

      Hän pelkää omaa kansaansa.

      • Puttinpotti

      • RussofobinenPutin

        Putinin omiin mafianturvajoukkoihin kuuluu 400 000 miestä.

        Putin on sairastunut suuruudenhulluuteen tai russofobiaan.


      • ClintoninNautinnot

        Hillary Clinton nautti ja myhäili tyytyväisenä katsoessaan julmaa Gaddafin kidutusvideota.
        Outo ämmä.
        Ei montaa vastaavaa "naista" löydy.


      • TerrorisminKummisetä

        Gaddafi oli terrorististen iskujen kummisetä.

        Ei sellaisia ole tapana surra.


    • imekööt-munaansa

      Putin pelkää ainoastaan sitä, että maailman paras rahastuskeino menee. Rosvo kun on.

      • Koneisto

        Putin kyllä myös pelkää sitä, että hän kuolee, joku muu kuin hän pääsee nauttimaan hänen Silovikki-Mafia-Koneistosta.


    • näinpäon

      Ei siis eroa millään lailla Suomen johtajistosta,ei heitäkään kansa kiinnosta.

      • Koneisto

        On eroa ja valtavasti onkin.

        Venäjä on KGB:n Silovikki-Mafiakoplan johtama roistotalous.


    • Putin-kuin-KOKOOMUSMÄTÄ

      Aloittajan kanssa samaa mieltä. Putin on on kuin Kokoomus Suomessa. Oman ja raha-/ omistajaeliitin vallan kasvattamien työväestöä orjuutamalla on kaikki kaikessa.

      • MuumionMaa

        Venäjän putinismi on kaukana suomalaisesta demokratiasta.

        Venäjä on kleptokratisen mafiaroistokoplan hallinnoima jälki-imperialistinen reliikki.


    • Ylenannonkanto

      YLEN tarinat on suoraan CIA:n satuarkistoista.Sieltä mistä tulee peppi pitkätossut ja vaahteramäen Eemelit.Putinin pelolla ratsastetaan natoa kohti!

      • RussoFobinenPutin

        Putinin sisäisen turvallisuuden joukkoihin kuuluu 400 000 aseistettua sotilasta.

        Putin ei näköjään pelkää NATOa, koska tietää ettei siinä ole pelättävää.

        Putinilla on RussoFobia.


      • pröötsis

        Juuri noin! YLE on ajautunut masentavaan tilaan oikeiston hallinnassa. Mitä itse "dokumenttiin" tulee, niin sopii kysyä, voiko yhtä miestä enää enempää demonisoida? Jotenkin olisi odottanut, että tuollaisen aiheen kyseessä ollen asiasta olisi esitetty dokumentti, joka ei ole toisen osapuolen tekemä.


      • yriytu6t
        pröötsis kirjoitti:

        Juuri noin! YLE on ajautunut masentavaan tilaan oikeiston hallinnassa. Mitä itse "dokumenttiin" tulee, niin sopii kysyä, voiko yhtä miestä enää enempää demonisoida? Jotenkin olisi odottanut, että tuollaisen aiheen kyseessä ollen asiasta olisi esitetty dokumentti, joka ei ole toisen osapuolen tekemä.

        Dokumentissa haastateltiin myös useita venäläisiä henkilöitä, myös korkeissa asemissa Venäjällä toimineita sellaisia.


    • pallit-teräksestä

      Tuohon seHollywood YLE:n kompetenssi sitten jääkin.Putin on jo nyt voittaja,vertaansa vailla oleva globaalishakin suurmestari jonka pallit ovat terästä.

      • OrjanOrjuutusta

        Voi trolliraukkaa, kaikkea se joutuukin ottamaan vastaan..


    • Hallaahon.äänestäjä

      En katso Yleä mutta olet oikeassa

      Sekä pKorean että Venäjän johto pelkäävät Saddamin ja Gaddafin kohaloa hysteerisesti
      eli pKorea haluaa ydinaseen ettei sukua syrjäytetä
      (Gaddafin rakastamiseen liittyy Kremlissä vielä se että hän kiristi länttä jos panette hallitukseni boikottiin
      annan laivastotukikohdan Kremille, nyt Kreml ja Iran puuhaavat Syyrian jakoa ja laivastotukikohtia Välimerelle häiriköimään Eurooppaa)

      Gaddafi otti USEIN PUHEEKSI sen arabikokouksissa että täällä te saudit ja muut naureskelette mutta teidän voi käydä kuin Saddamin eli tapetaan

      Kokous puhkesi valtavaan nauruun ja pilkkaan. Gaddafi oli oikeassa

      Tripolin yliopisto oli hengenvaarallinen paikka naisille
      http://keskustelu.mvlehti.net/index.php?topic=41607.msg210898#msg210898

      • TyranninSaastainenLoppu

        Putini Pupu kehuskeli Gaddafia Leijonaksi.

        Saatanan kätyri ja ihmisten räjäyttelijä naisten raiskaaja Gaddafi oli.

        Sai ansaitsemansa kohtalon.

        Hitler tappii itsensä, Stalin kuoli kusilammikkoonsa jne. Olkoon Natsi-Putininkin loppu hänen pahojen tekojensa näköinen.


    • ei-ikinä-natoon

      Katsoin tuon ohjelman. Mitä pidemmälle ohjelma eteni, sen vastenmielisemmältä se tuntui. Niin yököttävän yksipuolista demonisointia, aivan käsittämätöntä sontaa YLE päästää ja vielä tarkoituksellisesti presidentin vaalin aikaan.

      Putin on isänmaallinen. Se näkyy harmittavan USAa ja Suomeakin. Suomessahan ei ole isänmaallista presidenttiä, hän on EUn osavaltion presidentiksi puskeva oikeistoloinen.

      Mutta ohjelmaan. Rouva Clinton - voiko enää epäinhimillisempää NAISTA olla minkään maan johdossa. Onneksi Clinton sai mitä tilasi. Ei koskaan presidentinpallille.

      Libyan Gaddafi teki paljon maansa hyväksi. Tosi paljon. Tunsin murhetta hänen kohtalostaan. USAlaiset ovat susia.

      • PommiGaddafi

        Gaddafi räjäytteli saatanasti lapsia ja naisia.

        Onko se Libyan hyväksi?


      • cvbcvbn
        PommiGaddafi kirjoitti:

        Gaddafi räjäytteli saatanasti lapsia ja naisia.

        Onko se Libyan hyväksi?

        Vai räjäytteli. Olet propagandan uhri, tyhmä. USA räjäyttelee paljon enemmän naisia ja lapsia.


      • mikseipuhuta

        Tätä minäkin epäilen. Kas kun siitä ei puhuta?


      • SairasVenäjä

        Venäjä tunnistaa toisen terroristin eli Gaddafin ystäväkseen.

        Venäjä on sairas maa.


    • NjetNjetNjet

      Dasvidanja Mafioso Putin, kyllä Venäjän kansa sinutkin grillaa tai balsamoi nekrofiilien iloksi.

    • Amerikkalaista propagandapaskaa, vähän sitä samaa millä Husseiniakin lähdettiin syrjäyttämään. USA:n ulkomaanpolitiikka on syvältä perseestä ollut jo kauan, oikeastaan jo syntyhetkistä alkaen ja melkein ennen sitäkin. Tuollaisella "dokumentilla" ei ole edes viihdearvoa, aineistoon poimitaan vain kaikki negatiivinen, joista niistäkään ei ole edes faktoja esittää.
      Niistä USA:n taannoisen presidentin mainitsemista pahan akseleista yksi on just itse USA, jonka hän jätti mainitsematta. Veto-oikeudellaan on torpannut kaikki Israelin vastaiset päätöslauselmat YK:ssa. Jo pelkästään siitä kumpuaa maailmalla USA-vastaisuutta. USA/CIA on myös aina takapiruna muiden maiden vallanvaihdoille ja Venäjä-vastaisuudelle. Ilmeisesti USA haluaisi, että Venäjä pilkkoutuisi pienempiin osiin ja saisi jotain jalansijaa niiden luonnonvaroihin.

      • VarkaanOmatunto

        Natsi-Venäjä pitää laittomasti suomalaisilta perheiltä varastamiaan kiinteistöjä, asuntoja, mökkitontteja, merenrantoja, mäntymaita...

        Milloin ne palautetaan takaisin?


      • VarkaanOmatunto kirjoitti:

        Natsi-Venäjä pitää laittomasti suomalaisilta perheiltä varastamiaan kiinteistöjä, asuntoja, mökkitontteja, merenrantoja, mäntymaita...

        Milloin ne palautetaan takaisin?

        Se oli kylläkin Neuvostoliitto silloin ja Stalin ei ollut edes venäläinen, vaan georgialainen. Koivisto hukkasi mahdollisuuden alueiden palautukseen Neuvostoliiton romahdettua, syytä häntä, älä Venäjää.


      • Hoplaax
        Kairakettu kirjoitti:

        Se oli kylläkin Neuvostoliitto silloin ja Stalin ei ollut edes venäläinen, vaan georgialainen. Koivisto hukkasi mahdollisuuden alueiden palautukseen Neuvostoliiton romahdettua, syytä häntä, älä Venäjää.

        Neuvostoliitto ryösti Suomelta laajat maa-alueet 1940-luvulla - siis se sama kansakunta, joka elää itärajamme takana. Venäjä pitää edelleen hallussaan noita ryöstettyjä maa-alueita - siis se sama kansakunta, joka elää itärajamme takana.

        Jos joku minulta joskus jotain varastaa, syytän ensisijaisesti tuota varasta, en esim. poliisia, joka ei ole onnistunut minulta varastettua omaisuutta palauttamaan.


      • Hoplaax kirjoitti:

        Neuvostoliitto ryösti Suomelta laajat maa-alueet 1940-luvulla - siis se sama kansakunta, joka elää itärajamme takana. Venäjä pitää edelleen hallussaan noita ryöstettyjä maa-alueita - siis se sama kansakunta, joka elää itärajamme takana.

        Jos joku minulta joskus jotain varastaa, syytän ensisijaisesti tuota varasta, en esim. poliisia, joka ei ole onnistunut minulta varastettua omaisuutta palauttamaan.

        Se tehtiin Stalinin käskystä (aggressiosta), sen totesi Jeltsinkin aikoinaan ja sanoi, että häntä venäläisenä hävettää se. Ei se kansakunta sitä halunnut tehdä, ehei. Heidät pakotettiin siihen, eikä heillä ollut mahdollisuutta muutakaan tehdä.
        Olen käynyt vanhalla rajalla nykyisten venäläisten kanssa, jotka siinä lähellä asuvat ja heidän mielestään maat kuuluisi palauttaa. Koivisto ei niitä halunnut takaisin, joten yritähän seuraavissa vaaleissa äänestää parempaa ulkopoliittista johtoa, jos mielit maita takaisin. Demarien riveistä sellaista et tule löytämään ja vaikeaa löytää enää muualtakaan. Se juna meni jo.


      • LokaRuSSo

        Venäjä on typeryydessään räpistelevä natsi-saatana.

        Venäjän tulevaisuuden näkymä on lokainen.


      • LokaRuSSo kirjoitti:

        Venäjä on typeryydessään räpistelevä natsi-saatana.

        Venäjän tulevaisuuden näkymä on lokainen.

        Venäjä on luonnonvaroiltaan niin rikas, että se tietysti kismittää Usaa ja USA:n nuolijota, kuten sinuakin.


      • KöyhäVenäjä

        Venäjä on Euroopan köyhimpiä surkimuksia bkt/asukas.

        Yritä russonatsi elää sen ajatuksen kanssa.


      • kehitettävääon
        Kairakettu kirjoitti:

        Venäjä on luonnonvaroiltaan niin rikas, että se tietysti kismittää Usaa ja USA:n nuolijota, kuten sinuakin.

        Venäjä on maailman rikkain kehitysmaa. Venäjän ei ole tarvinnut kehittää infrastruktuuriaan muutamaa suurtakaupunkia lukuunottamatta, kun ulkomaankauppaa voi käydä suoraan öljyllä maakaasulla ja muilla suoraan maasta otettavilla luonnonvaroilla, joita ei tarvitse juurikaan jatkojalostaa ja tietysti aseilla. Luonnonvaroista tulevat voitot menne kouralliselle bisnesmiehiä eikä juurikaan hyödytä tavallista kansalaista ja myös läntisestä venäjästä kaukana olevat alueet on käytännössä oman onnensa nojassa. Jos joku on käynyt esim Karjalan tasavallassa ja entisillä suomen alueilla niin useimmiten infra on ihan perseellään, eikä teillä pääse liikumaan kuin maastoautoilla.


      • KöyhäVenäjä kirjoitti:

        Venäjä on Euroopan köyhimpiä surkimuksia bkt/asukas.

        Yritä russonatsi elää sen ajatuksen kanssa.

        Minä paskat välitän heidän bruttokansantuotteestaan.


      • kehitettävääon kirjoitti:

        Venäjä on maailman rikkain kehitysmaa. Venäjän ei ole tarvinnut kehittää infrastruktuuriaan muutamaa suurtakaupunkia lukuunottamatta, kun ulkomaankauppaa voi käydä suoraan öljyllä maakaasulla ja muilla suoraan maasta otettavilla luonnonvaroilla, joita ei tarvitse juurikaan jatkojalostaa ja tietysti aseilla. Luonnonvaroista tulevat voitot menne kouralliselle bisnesmiehiä eikä juurikaan hyödytä tavallista kansalaista ja myös läntisestä venäjästä kaukana olevat alueet on käytännössä oman onnensa nojassa. Jos joku on käynyt esim Karjalan tasavallassa ja entisillä suomen alueilla niin useimmiten infra on ihan perseellään, eikä teillä pääse liikumaan kuin maastoautoilla.

        Olen käynyt Sortavalan kautta syheröistä tietä Petroskoissa henkilöautolla. Ei se paha ollut kulkea talvisaikaan, vaikka hidas olikin. Nykyään Petroskoihin on kuulemma hyvä tie (joltain suunnalta) ja voi ajaa sen mitä autosta irti saa. Olen myös matkustanut junalla Tallinnasta Moskovaan ja takaisin, se oli melko möykkyinen kokemus se, vielä 3 päivää matkan jälkeen maisemat kieppui silmissä ja tasapainoa sai hakea kävellessä.


    • 7.9

      Mikähän lienee Putinin rahakirstun arvo dollareissa? Jääköhän senttiäkään alle sadan miljardin. Nynnyköille maksetaan - mahtimiehet ottavat.

      • VenäjälleAktivoitumaan

        Venäjämaksaa eläkeläisille alle 100 euroa kuussa eläkettä.

        Työttömille ei makseta edes sitäkäkään.

        Mene työtön Venäjälle aktivoitumaan!


    • kylmänsota-nykyään

      Suurvallat on vahvoja ja kansa yhtenäistä silloin kun on selkeästi joku uhkakuva, jota syyttää omista ongelmista. Trump meuhkaa maahanmuttajista ja Putin lännen uhasta.
      Tuossa dokumentissa juuri sanottiin miten Beslanin koulukaappauksesta syytettiin länsimaita vaikka se johtui Tšetšenian sodasta, joka taas johtui siitä ettei Venäjä antanut muista kaukasuksen alueista poiketen Tšetšenian itsenäistyä.

      • IdiootinIdiootit

        Putinin idiootit KGB- dvorakit taas asialla.


    • hail_haiti

      Tahtoisin nähdä kun suvakki menisi haitiin, vaikka kuutamokävelylle laitakaupungille..

      Hirveä älämölö ja rasistihuutelu jos asian tuo esille, vaikka tietävät varmasti itsekin että valkoihoisella on loistavat mahdollisuudet tulla jopa tapetuksi siellä. Ryöstö tai raiskatuksi tuleminen on haitissa enemmän sääntö kuin poikkeus. Siellä suhtaudutaan valkoihoiseen äärimmäisen vihamielisesti ja rasistisesti.

      • SeSeOnTyhmilleSe

        RuSSoNatsiSuvakin ei tarvitse matkustaa suomalaisten veronmaksajien rahoilla toiselle puolelle maapalloa kokeakseen olevansa tyhmä ja eksyksissä.

        Jokainen tervejärkinen suomalainen tietää, mikä itärajan takana odottaa.

        Ja se se vasta on vain tyhmille se.
        Joten mene sinne. Ja pysy siellä.


    • cvbcvbn
    • 34t34t34g34t

      Tuo "dokumentti" oli täyttä valetta ja propagandaa.

      Ohjelman tuottajia ei uskalla mainita nykymailmassa.

      • NjetNjetNjet

        Venäjä on tyhmien onnela.


    • Kohti_Koillisväylää

      Se, joka hallitsee Euraasian keskiosia, hallitsee maailmaa. Katsokaa karttaa, niin saatatte ymmärtää tuon vanhan geopoliittisen totuuden. Yhdysvallat on hylkysyrjä. Venäjä ja Kiina määrittelevät meidänkin kohtalomme.

      • HölmönTölväys

        Et voi olla tosissasi.

        Enpä muista hölmömpää lukeneeni.


    • ei_ole_totta

      Pientä on Lauran hymyili siihen verrattuna miten H Clinton naureskeli Gaddafin kuolemaa.

      • OutosSuremista

        Gaddafi räjäytteli naisia ja lapsia terrori-iskuissaan lentokoneisiin.

        Samoin Venäjän tukemat Novo-Nazi Rossijan terroristit ampuivat alas naisia ja lapsia täynnä olevan siviililentokoneen.

        Venäjällä ja sen liittolaisilla on saatanalliset huvit.


      • hgtrdfyuh

        USA NATO EU räjäytti koko Libyan ja nyt koko Afrikka leviää tänne asti,oletko tyytyväinen.


      • TerrorisminKummisetä

        Libyan kansa oli saanut tyranni Gaddafista tarpeekseen, kuten koko demokraattinen ja sivistynyt maailma.


    • maaninenko

      Oliko se vakava asia jolle naureskeli?

    • Hyrhyrrrr

      Hyvä dokumentti. Tuo selittää nykytodellisuutta niillekin joilla ei ollut tietoa lähihistoriasta.

    • Uhkis

      Huh onneksi olen puoliksi venäläinen on kivaa olla suomalaisten vihaama. Tosiaan olen kyllä uhka monelle suominaiselle, varokaa! ;)

      • ookko-

        toiselta puolikkaalta somali vai...


    Ketjusta on poistettu 4 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Martina oli sarjassaan tänään 32.

      Mutta eikö pyöräily ja uinti ole vahvempia hänellä kuin juoksu? Aikaa on vielä harjoitella ennen Frankfurtin kisoja.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      208
      1672
    2. Sofia miksi soitit torstaina Stefanil ja pyysit käymään kun muka olet ahdistunut.?

      Oliko asia suunniteltu, kun pyysi käymään ja varmasti tiesi et miten Stefan asiaan suhtautuu.Oliko myös Seiskan toimittaja pyydetty tarkoituksella pai
      Kotimaiset julkkisjuorut
      98
      1597
    3. Stepuli itkee facessa

      Haluaisin pyytää julkisesti karseaa käytöstäni anteeksi lähimmiltä, naapureilta ja etenkin Sofialta! Ei ole missään olosuhteissa hyväksyttävää käyttä
      Kotimaiset julkkisjuorut
      96
      1507
    4. Sofia oli ainoastaan rahan takia suhteessa Stefanin ja Nikon kanssa.

      Järkyttävää miten Sofia on käyttänyt hyväksi näitä molempia miehiä ja rahat loppu niin vain haukkumiset tullut kiitokseksi heille.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      254
      1396
    5. Voi kun menisi nyt Stefan katsoo tyttären uutta ponia, viettäisi aikaa hänen kanssa.

      Aika parantaa kaiken ja meillä kaikilla on elämässä vastoinkäymisiä ja yli kyllä pääsee ainakin ajan kanssa.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      134
      1362
    6. Minä menetän sinut kokonaan

      Siksi olen paniikissa, sekaisin ja surullinen. Taitaa olla jonkinasteinen stressitila päällä. Toivottavasti sinulla on kaikki hyvin.
      Ikävä
      48
      895
    7. Onpas Martina valinnut sopivan laulun

      Storyssa kun Isben poni tulee, " älä vie lapsuuttani pois." Äiti se lähtee mieluummin panopuuksi hotelliin, kuin viettäisi senkin ajan lastensa kanssa
      Kotimaiset julkkisjuorut
      115
      882
    8. Suomi teki typeryyttään Venäjästä nyt konkreettisesti vihollisen, jota se ei aiemmin ollut.

      Venäjä ei ole uhannut Suomen turvallisuutta, eikä Venäjän ja Ukrainan välinen konflikti ole signaloinut minkäänlaista uhkaa Suomelle. Se "uhka" luotii
      Maailman menoa
      427
      861
    9. Veikkauksia milloin Venäjä hyökkää Suomeen?

      Veikkaan että se tapahtuu nopeasti, ehkäpä jo kesäkuussa. Suomi 5,5 miljoonan harvaan asuttu maa. Venäjä ei tarvitse suurta joukkoa Suomeen, joten kai
      Maailman menoa
      290
      827
    10. Uskomatonta miten "kassatyttö Sannasta" tuli hetkessä kuoleman kauppias.

      Demarit on kautta historian olleet "takinkääntäjien"mestariluokkaa kokoomuksen hihassa kiinni. Sannan arviointikyky petti täysin Naton suhteen, Brysse
      Maailman menoa
      347
      815
    Aihe