Kummallista ettei hallitus ota huomioon sitä, että tälläiset aktiivimallit ja muut kansankurjistamis toimet ajaa monia itsemurhiin. Todella moni hakee työkyvyttömyyseläkettä mielenterveys ja muista syistä. Osa pääseekin osa taas ei vaikka kuinka hakis. On todella huolestuttavaa jos aktiivimalli kohdistuu myös käytännössä työkyvyttömiin henkilöihin vaikka heille ei olisi myönnetty eläkettä. On paljon sellaisia ihmisiä jotka on niin suivaantuneet näistä heikennyksistä mitä nyt Sipilän aikana on tullut voimaan että, ei vaan voimat enää riitä ottamaan vastaan toistuvia eläkepäätöksen hylkyjä ja sitten vielä jotain mitä Sipilä on päättänyt.
Ehkä se on siinä että, liian monet ajattelee Sipilän toimet vaan normaali terveen ihmisen kannalta ei sellaisten kannalta joilla asiat on jo entuudestaan huonosti.
Mulle on monet sanoneet suoraan, että jos tarpeeksi huonoksi menee he tappaa itsensä sitä ei Sipilä pysty päättämään. Eipä Sipilä ole määräämässä ainakaan kuoleman jälkeisessä elämässä.
Toisilla voi olla suuri velkakierre jotka ei pääse lyhentämään kun töitä ei ole eikä noilla ns. työkkärin työllä sitä juurikaan lyhennetä. Kun ei ole mitään menetettävää niin sanotusti, ei ole paljon väliä vaikka aiheuttaisi kuolemaa sivullisillekin henkilöille jos kuitenkin päivänsä tiettäisi päättävänsä. On niitä paljon koulutettujakin ihmisiä jotka on sitten opiskeluiden jälkeen sairastuneet eivätkä töihin pysty. Sellainen voi saada paljon pahaa aikaa jossain pakko-työpaikassa johon haetaan vain koska yhteiskunta pakotti.
Hallituksen kannattaisi ottaa myös nämä lieve ilmiöt huomioon.
Sipilöinti ajaa itsemurhiin
Huolestunut__
1
63
Vastaukset
- tosiaankinkyykytystä
Kyllä ajatuksissasi on paljon järkeä. Muutenkin on jo nöyryyttävää kulkea työkkärien tenteissä ja hakea töitä joita ei takuulla saa ja siitä vain rangaistaan.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Epäily: Räppäri yritti tappaa vauvansa.
https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/epaily-mies-yritti-tappaa-vauvansa/9300728 Tämä on erittäin järkyttävä teko täysin p455070Onko Sanna menossa Ukrainaan viettämään vuosipäivää?
Kun on bongattu Varsovan lentokentältä?1131604Räppäri kuoli vankilassa
Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "481269Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä
Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella101189- 131133
81-vuotias Frederik avoimena - Ei omasta mielestä kelpaa tästä syystä realityihin: "Veemäinen..."
Junttidiscon kuninkaana tunnettu Frederik, 81, on esiintymislavoilla suvereeni tekijä. Mies on viihdyttänyt ympäri Suome171017Muusikko yritti tappaa kaksiviikkoisen vauvan
Karu epäily: Muusikko, 32, yritti tappaa kaksiviikkoisen vauvan Oulussa. IS:n selvityksen perusteella miestä ei ole syy76979Kulukusuunnat
Eikö kuhmolaiset iha oikiasti tiiä kumpi o vasen ja kumpi oikia? Tuolla ku liikennemerkissä näkyy nuolet ylös ja alas, v3895Tynkä Eläintarha ei ole enää visiitin väärti
Ähtärin MesiZoo on vajonnut alas. Näytillä olevien eläinten määrä on romahtanut lähemmäs -40%. Paikat ovat päässeet pah57779Junan alle
Kuka päätti tai yritti päättää päivänsä jäämällä junan alle ja aiheutti sen takia veturikuskille ja muille traumat..?27763