"pers-läpimaaksi" - Suomi mukana?
Tietty kaikkki terroristivaltiot?
Montako maata tunnisti itsensä
4
<50
Vastaukset
- Haju.Rako
Ainakin ne, jotka pahoittivat mielensä.
- Haju.Rako_
Kaikki kafferimaat???
- Persepoliista
"Isisrael julkaisi mustan listan kansalaisjärjestöistä
Israel julkaisi sunnuntaina mustan listan 21 kansalaisjärjestöstä, joiden edustajia ei enää päästetä Israeliin.
Maahantulokiellon syyksi ilmoitettiin järjestöjen tuki BDS-liikkeelle. BDS (Boycott, Sanctions and Divestment) on maailmanlaajuinen kampanja, jossa halutaan boikotilla sekä muilla taloudellisilla ja poliittisilla painostuskeinoilla saada Israel toimimaan kansainvälisen oikeuden mukaisesti.
Liikkeen päämääränä on palestiinalaisalueiden miehityksen lopettaminen, täysi tasavertaisuus Israelin arabikansalaisille sekä palestiinalaispakolaisten paluuoikeuden tunnustaminen.
Israelin strategia- ja turvallisuusministeri Gilad Erdanin valmistelemalla listalla on pohjoismaisia kansalaisjärjestöjä Ruotsista ja Norjasta, ei kuitenkaan Suomesta.
Monet listan järjestöistä ovat eri maiden BDS-järjestöjä. Mukana ovat kuitenkin myös esimerkiksi yhdysvaltalaiset rauhanjärjestöt Jewish Voice for Peace ja Code Pink. Myös kveekarien rauhanjärjestö American Friends Service Committee on kieltolistalla.
Koko lista on alhaalla faktalaatikossa.
Maahantuloa jo rajoitettu
Erdan sanoi sunnuntaina, että listan julkaisemalla ”Israel on siirtynyt puolustuksesta hyökkäykseen”. Erdanin mukaan listan järjestöt käyvät ”kiihotus- ja valhekampanjaa Israelia vastaan”.
Israelin hallitus on uhannut listan laatimisella jo useita kuukausia. Syksyllä se esti maahantulon muun muassa Kirkkojen maailmanneuvoston sekä Amnestyn edustajalta. Amnesty ei kuitenkaan ole sunnuntaina julkaistulla listalla.
Vuonna 2015 työnsä aloittanut pääministeri Benjamin Netanjahun neljäs hallitus on Israelin historian oikeistolaisin. Viime viikolla se ilmoitti, että maassa oleville 40 000 lähinnä afrikkalaiselle siirtolaiselle annetaan vaihtoehdoksi joko poistua Israelista tai mennä vankilaan.
Myös israelilainen sotaveteraanien rauhanjärjestö Breaking the Silence on ollut jatkuvasti kovemman viranomaisten painostuksen kohteena.
Useat listan järjestöistä ovat tuominneet listan sananvapauden rajoituksena.
https://www.kansanuutiset.fi/artikkeli/3831497-israel-julkaisi-mustan-listan-kansalaisjarjestoista - 2varmaa
Ainakin persläpi YK ja persläpi EU?
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Martina oli sarjassaan tänään 32.
Mutta eikö pyöräily ja uinti ole vahvempia hänellä kuin juoksu? Aikaa on vielä harjoitella ennen Frankfurtin kisoja.2081705Sofia miksi soitit torstaina Stefanil ja pyysit käymään kun muka olet ahdistunut.?
Oliko asia suunniteltu, kun pyysi käymään ja varmasti tiesi et miten Stefan asiaan suhtautuu.Oliko myös Seiskan toimittaja pyydetty tarkoituksella pai1031679Stepuli itkee facessa
Haluaisin pyytää julkisesti karseaa käytöstäni anteeksi lähimmiltä, naapureilta ja etenkin Sofialta! Ei ole missään olosuhteissa hyväksyttävää käyttä1021593Sofia oli ainoastaan rahan takia suhteessa Stefanin ja Nikon kanssa.
Järkyttävää miten Sofia on käyttänyt hyväksi näitä molempia miehiä ja rahat loppu niin vain haukkumiset tullut kiitokseksi heille.2541409Voi kun menisi nyt Stefan katsoo tyttären uutta ponia, viettäisi aikaa hänen kanssa.
Aika parantaa kaiken ja meillä kaikilla on elämässä vastoinkäymisiä ja yli kyllä pääsee ainakin ajan kanssa.1341369Minä menetän sinut kokonaan
Siksi olen paniikissa, sekaisin ja surullinen. Taitaa olla jonkinasteinen stressitila päällä. Toivottavasti sinulla on kaikki hyvin.49916Suomi teki typeryyttään Venäjästä nyt konkreettisesti vihollisen, jota se ei aiemmin ollut.
Venäjä ei ole uhannut Suomen turvallisuutta, eikä Venäjän ja Ukrainan välinen konflikti ole signaloinut minkäänlaista uhkaa Suomelle. Se "uhka" luotii460915Onpas Martina valinnut sopivan laulun
Storyssa kun Isben poni tulee, " älä vie lapsuuttani pois." Äiti se lähtee mieluummin panopuuksi hotelliin, kuin viettäisi senkin ajan lastensa kanssa115891Veikkauksia milloin Venäjä hyökkää Suomeen?
Veikkaan että se tapahtuu nopeasti, ehkäpä jo kesäkuussa. Suomi 5,5 miljoonan harvaan asuttu maa. Venäjä ei tarvitse suurta joukkoa Suomeen, joten kai294853Uskomatonta miten "kassatyttö Sannasta" tuli hetkessä kuoleman kauppias.
Demarit on kautta historian olleet "takinkääntäjien"mestariluokkaa kokoomuksen hihassa kiinni. Sannan arviointikyky petti täysin Naton suhteen, Brysse347821