On mielenkiintoista kuinka Ps:n kaupunginvaltuutettu julkisesti sanomalehti Ilkassa kertoo olevansa Paavo Väyrysen kannattaja ja kehoittaa ihmisiä äänestämään Paavoa Presidentinvaaleissa allekirjoittaen yleisöosastonkirjoituksen yhdessä paikallisen Keskustapuolueen valtuutetun kanssa. Tämän voidaan katsoa tarkoittavan siten, että mies on täysin Keskustan kannattaja kuten pari muutakin Ps:n valtuutettua, heillä ei vain ole tulevaisuutta Keskustan riveissä, tuskin edes kelpaisivat keskustan joukkoihin, joten yrittävät päteä Ps:n riveissä. Häpeällistä toimintaa omaa puoluetta kohtaan kaikilta kolmelta valtuutetulta, toivottavasti oma puolue ottaa asian keskustelun alle....
Kauhavan PS:n valtuutettu Väyrysen joukoissa
7
271
Vastaukset
- Ymmärrettävää
Kukaan ei halua sotkeutua huhtasaari-hakkarainen-hullu-uho akselille,pakko etsiä ehdokas muualta.
Nämä on presidentin vaalit ei eduskuntavaalit.
Presidentin ensimäinen tehtävä on irtisanoutua puoluepolitikoinnista. - Pariskunnan_mielipide
Mitä ihmeen merkitystä sillä on, mitä hörhöt keskenään hörhöilevät? Eihän se meitä normaaleja kansalaisia koske mitenkään.
- kaislikossasuhiseepi
Kyllä pitää olla jonkunverran munaa jos tässä ilmapiirissä tunnustautuu julkisesti Väyrysen kannattajaksi.
- EiMediapelille
Mitäpä jos sovitaan että jokainen kauhavalainen äänestää Tohtori Paavo Väyrystä.Sillä ylitettäisiin varmasti uutiskynnys ja päästäisiin maailmankartalle,jopa Hesarikin tulisi haastattelemaan omilla aivoilla ajattelevia kauhavalaisia.
- Pariskunnan_mielipide
Uutiskynnys ei ylity sillä että aivot jätetään vaalihuoneiston narikkaan.
- potpotkut
puronvarren uuvatti
- Yhtäjatoista
Mutta yhteistyökykyinen.
Ei huutele nurkasta yksin rumia
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Martina oli sarjassaan tänään 32.
Mutta eikö pyöräily ja uinti ole vahvempia hänellä kuin juoksu? Aikaa on vielä harjoitella ennen Frankfurtin kisoja.2081726Sofia miksi soitit torstaina Stefanil ja pyysit käymään kun muka olet ahdistunut.?
Oliko asia suunniteltu, kun pyysi käymään ja varmasti tiesi et miten Stefan asiaan suhtautuu.Oliko myös Seiskan toimittaja pyydetty tarkoituksella pai1031723Stepuli itkee facessa
Haluaisin pyytää julkisesti karseaa käytöstäni anteeksi lähimmiltä, naapureilta ja etenkin Sofialta! Ei ole missään olosuhteissa hyväksyttävää käyttä1031635Sofia oli ainoastaan rahan takia suhteessa Stefanin ja Nikon kanssa.
Järkyttävää miten Sofia on käyttänyt hyväksi näitä molempia miehiä ja rahat loppu niin vain haukkumiset tullut kiitokseksi heille.2541416Voi kun menisi nyt Stefan katsoo tyttären uutta ponia, viettäisi aikaa hänen kanssa.
Aika parantaa kaiken ja meillä kaikilla on elämässä vastoinkäymisiä ja yli kyllä pääsee ainakin ajan kanssa.1341372Suomi teki typeryyttään Venäjästä nyt konkreettisesti vihollisen, jota se ei aiemmin ollut.
Venäjä ei ole uhannut Suomen turvallisuutta, eikä Venäjän ja Ukrainan välinen konflikti ole signaloinut minkäänlaista uhkaa Suomelle. Se "uhka" luotii472941Minä menetän sinut kokonaan
Siksi olen paniikissa, sekaisin ja surullinen. Taitaa olla jonkinasteinen stressitila päällä. Toivottavasti sinulla on kaikki hyvin.50934Onpas Martina valinnut sopivan laulun
Storyssa kun Isben poni tulee, " älä vie lapsuuttani pois." Äiti se lähtee mieluummin panopuuksi hotelliin, kuin viettäisi senkin ajan lastensa kanssa115896Veikkauksia milloin Venäjä hyökkää Suomeen?
Veikkaan että se tapahtuu nopeasti, ehkäpä jo kesäkuussa. Suomi 5,5 miljoonan harvaan asuttu maa. Venäjä ei tarvitse suurta joukkoa Suomeen, joten kai297869Uskomatonta miten "kassatyttö Sannasta" tuli hetkessä kuoleman kauppias.
Demarit on kautta historian olleet "takinkääntäjien"mestariluokkaa kokoomuksen hihassa kiinni. Sannan arviointikyky petti täysin Naton suhteen, Brysse347823