Joidenkin sotahullujen asefriikkien mielestä torpedohankinta on normaalia kehittämistä, mutta valistuneen suomalaisen näkökulmasta se on mieletöntä omaan nilkkaan ampumista. Hankkeella yhdenmukaistetaan aseistusta Suomeen pyrkivän Naton kanssa.
Kun Nato tarpeeksi provosoi Venäjää, voi Venäjä puhdistaa rajojensa ulkopuolisen lähialueensa turhista asehimmeleistä.
Torpedohankinta on idioottimaista asevarustelua
38
224
Vastaukset
Se, että NATO muka provosoisi Venäjää on pelkkä venäläinen vale. Päinvastoin, NATO pyrkii saamaan Venäjän takaisin rauhanomaiseen yhteistyöhön. Mutta se ei Venäjä hallinnolle kelpaa, koska se tarvitsee keksityn ulkoisen uhan oman epäonnistumisensa peittelyyn.
Ja siksi jokaisen Venäjän naapurimaan tulee varustautua niin, ettei Venäjä niiden kohdalla toista samaa virhettä, jonka se teki Ukrainassa.- kysyisinkin
"Ja siksi jokaisen Venäjän naapurimaan tulee varustautua niin, ettei Venäjä niiden kohdalla toista samaa virhettä, jonka se teki Ukrainassa."
Venäjä ei tehnyt virhettä estäessään kansanmrhan Itä-Ukrainassa.
Virheen teki Kiovan vallankumousjohto, joka hyökkäsi itäukrainassa venäläisväestön kimppu kun nämä eivät hyväksyneet Maidanin laitonta vallankaappausta.
PS Miten tämä liittyy torpedohankintoihin ja asevarusteluun? kysyisinkin kirjoitti:
"Ja siksi jokaisen Venäjän naapurimaan tulee varustautua niin, ettei Venäjä niiden kohdalla toista samaa virhettä, jonka se teki Ukrainassa."
Venäjä ei tehnyt virhettä estäessään kansanmrhan Itä-Ukrainassa.
Virheen teki Kiovan vallankumousjohto, joka hyökkäsi itäukrainassa venäläisväestön kimppu kun nämä eivät hyväksyneet Maidanin laitonta vallankaappausta.
PS Miten tämä liittyy torpedohankintoihin ja asevarusteluun?"Venäjä ei tehnyt virhettä estäessään kansanmrhan Itä-Ukrainassa."
Se ei estänyt kansanmurhaa, vaan päinvastoin aloitti sen ja ylläpitää sitä. Yli 10 000 ukrainalaista on jo kuollut Venäjän sotatoimien vuoksi.
"Virheen teki Kiovan vallankumousjohto, joka hyökkäsi itäukrainassa venäläisväestön kimppu kun nämä eivät hyväksyneet Maidanin laitonta vallankaappausta."
Ei hyökännyt. Ukrainan armeija vastasi Igor Girkinin hyökkäykseen vasta kun hän joukko-osastoineen oli riehunut itä-Ukrainassa jo pari viikkoa tappaen ukrainalaisia.
"PS Miten tämä liittyy torpedohankintoihin ja asevarusteluun?"
Tämä liittyy aloittajan valheeseen, että NATO muka provosoisi Venäjää,- Naton_lakeija
moloch_horridus kirjoitti:
"Venäjä ei tehnyt virhettä estäessään kansanmrhan Itä-Ukrainassa."
Se ei estänyt kansanmurhaa, vaan päinvastoin aloitti sen ja ylläpitää sitä. Yli 10 000 ukrainalaista on jo kuollut Venäjän sotatoimien vuoksi.
"Virheen teki Kiovan vallankumousjohto, joka hyökkäsi itäukrainassa venäläisväestön kimppu kun nämä eivät hyväksyneet Maidanin laitonta vallankaappausta."
Ei hyökännyt. Ukrainan armeija vastasi Igor Girkinin hyökkäykseen vasta kun hän joukko-osastoineen oli riehunut itä-Ukrainassa jo pari viikkoa tappaen ukrainalaisia.
"PS Miten tämä liittyy torpedohankintoihin ja asevarusteluun?"
Tämä liittyy aloittajan valheeseen, että NATO muka provosoisi Venäjää,Nato on vyörännyt 4000 öykkrimäistä arrganttia rauhalliseen Puolaan. Maan ei anneta elää omaa elämäänsä ja säätää omia lakejaan.
Kerropa ihan omin sanoin, mitä tapahtui Maidanin jälkeen Itä-Ukrainassa. Eikö muistu mieleen ne monet liikekannallepanot, joita Yatsenjuk ja Turtsinov yritti saada aikaseksi? Naton_lakeija kirjoitti:
Nato on vyörännyt 4000 öykkrimäistä arrganttia rauhalliseen Puolaan. Maan ei anneta elää omaa elämäänsä ja säätää omia lakejaan.
Kerropa ihan omin sanoin, mitä tapahtui Maidanin jälkeen Itä-Ukrainassa. Eikö muistu mieleen ne monet liikekannallepanot, joita Yatsenjuk ja Turtsinov yritti saada aikaseksi?"Nato on vyörännyt 4000 öykkrimäistä arrganttia rauhalliseen Puolaan. Maan ei anneta elää omaa elämäänsä ja säätää omia lakejaan."
Puola on pyytänyt NATO:n joukkoja alueelleen ja saanut niitä.
"Kerropa ihan omin sanoin, mitä tapahtui Maidanin jälkeen Itä-Ukrainassa. Eikö muistu mieleen ne monet liikekannallepanot, joita Yatsenjuk ja Turtsinov yritti saada aikaseksi?"
Muistuu, Ukrainahan aloitti liikekannallepanon vastavetona Venäjän parlamentin ylähuoneen päätökseen. Ylähuone antoi luvan käyttää Venäjän asevoimia Ukrainassa. Muistelen vielä, että ne eponnistuivat.
Voit lukea muuten kantani tästä lainauksesta Wikipediasta:
"Venäjä oli suunnitellut Krimin ja Itä-Ukrainan haltuunottoja jo ennen vuonna alkaneita 2014 tapahtumia. Jo vuonna 2008 Venäjän presidentti Vladimir Putin ilmoitti: "Jos Ukraina menee Natoon, se menee ilman Krimiä ja itää". Ennen varsinaisen Itä-Ukrainan kriisin alkamista Venäjän joukot miehittivät Krimin. Itä-Ukrainan tapahtumien taustalla on osittain myös Ukrainan parlamentin helmikuun 2014 lopulla peruuttama vuoden 2012 kielilaki, joka turvasi Venäjän ja muiden vähemmistökielien asemaa Ukrainassa. Tämä päätös huolestutti Ukrainan venäjänkielistä väestönosaa.
Tapahtumat alkoivat, kun useissa Itä-Ukrainan kaupungissa käynnistettiin protesteja Ukrainan uutta valtionjohtoa vastaan. Ukrainan presidentti perui myöhemmin kielilain muutoksen hyväksymisen, mutta protestointi jatkui. Itä-Ukrainassa protestoijat valtasivat monilla paikkakunnilla hallintorakennuksia. Valtaajat, joiden seassa oli Venäjän tiedusteluviranomaisten joukkoja, vastustivat maan uutta hallintoa ja vaativat alueille suurempaan itsehallintoa tai Itä-Ukrainan pääosin venäjänkielisten alueiden liittämistä Venäjään. Itäisimmän Ukrainan asukkaista noin 10 prosenttia on syntynyt Venäjällä."
Venäjä siis provosoi noita levottomuuksia ja kun ne olivat laantumassa Putin lähetti Girkinin lietsomaan sodan. Muistatko sinä sen?- ammut_puusilmääsi
"Se, että NATO muka provosoisi Venäjää on pelkkä venäläinen vale."
Erehdyt ystäväni, se on ihan Suomessa todettu tosiasia, eikä sillä ole mitään tekemistä venäläisten kanssa. ammut_puusilmääsi kirjoitti:
"Se, että NATO muka provosoisi Venäjää on pelkkä venäläinen vale."
Erehdyt ystäväni, se on ihan Suomessa todettu tosiasia, eikä sillä ole mitään tekemistä venäläisten kanssa."Erehdyt ystäväni, se on ihan Suomessa todettu tosiasia, eikä sillä ole mitään tekemistä venäläisten kanssa."
Vaikka joku tiltu noin Suomessa toteaisi, se ei tee siitä tosiasiaa. Todellisuudessa NATO hakee vuoropuhelua ja yhteistyötä Venäjän kanssa, mutta mainitsemistani syistä se ei oikein onnistu.- wtge5th5yh4y
moloch_horridus kirjoitti:
"Nato on vyörännyt 4000 öykkrimäistä arrganttia rauhalliseen Puolaan. Maan ei anneta elää omaa elämäänsä ja säätää omia lakejaan."
Puola on pyytänyt NATO:n joukkoja alueelleen ja saanut niitä.
"Kerropa ihan omin sanoin, mitä tapahtui Maidanin jälkeen Itä-Ukrainassa. Eikö muistu mieleen ne monet liikekannallepanot, joita Yatsenjuk ja Turtsinov yritti saada aikaseksi?"
Muistuu, Ukrainahan aloitti liikekannallepanon vastavetona Venäjän parlamentin ylähuoneen päätökseen. Ylähuone antoi luvan käyttää Venäjän asevoimia Ukrainassa. Muistelen vielä, että ne eponnistuivat.
Voit lukea muuten kantani tästä lainauksesta Wikipediasta:
"Venäjä oli suunnitellut Krimin ja Itä-Ukrainan haltuunottoja jo ennen vuonna alkaneita 2014 tapahtumia. Jo vuonna 2008 Venäjän presidentti Vladimir Putin ilmoitti: "Jos Ukraina menee Natoon, se menee ilman Krimiä ja itää". Ennen varsinaisen Itä-Ukrainan kriisin alkamista Venäjän joukot miehittivät Krimin. Itä-Ukrainan tapahtumien taustalla on osittain myös Ukrainan parlamentin helmikuun 2014 lopulla peruuttama vuoden 2012 kielilaki, joka turvasi Venäjän ja muiden vähemmistökielien asemaa Ukrainassa. Tämä päätös huolestutti Ukrainan venäjänkielistä väestönosaa.
Tapahtumat alkoivat, kun useissa Itä-Ukrainan kaupungissa käynnistettiin protesteja Ukrainan uutta valtionjohtoa vastaan. Ukrainan presidentti perui myöhemmin kielilain muutoksen hyväksymisen, mutta protestointi jatkui. Itä-Ukrainassa protestoijat valtasivat monilla paikkakunnilla hallintorakennuksia. Valtaajat, joiden seassa oli Venäjän tiedusteluviranomaisten joukkoja, vastustivat maan uutta hallintoa ja vaativat alueille suurempaan itsehallintoa tai Itä-Ukrainan pääosin venäjänkielisten alueiden liittämistä Venäjään. Itäisimmän Ukrainan asukkaista noin 10 prosenttia on syntynyt Venäjällä."
Venäjä siis provosoi noita levottomuuksia ja kun ne olivat laantumassa Putin lähetti Girkinin lietsomaan sodan. Muistatko sinä sen?Puola on setelitukulla suostuteltu ottamaan rodunjalostajia maaperälleen.
- Gullisch_von_Pimp
moloch_horridus kirjoitti:
"Venäjä ei tehnyt virhettä estäessään kansanmrhan Itä-Ukrainassa."
Se ei estänyt kansanmurhaa, vaan päinvastoin aloitti sen ja ylläpitää sitä. Yli 10 000 ukrainalaista on jo kuollut Venäjän sotatoimien vuoksi.
"Virheen teki Kiovan vallankumousjohto, joka hyökkäsi itäukrainassa venäläisväestön kimppu kun nämä eivät hyväksyneet Maidanin laitonta vallankaappausta."
Ei hyökännyt. Ukrainan armeija vastasi Igor Girkinin hyökkäykseen vasta kun hän joukko-osastoineen oli riehunut itä-Ukrainassa jo pari viikkoa tappaen ukrainalaisia.
"PS Miten tämä liittyy torpedohankintoihin ja asevarusteluun?"
Tämä liittyy aloittajan valheeseen, että NATO muka provosoisi Venäjää,"vaan päinvastoin aloitti sen"
Miten se sen aloitti, mitään Maidaniako ei ollutkaan? - EtköOleSeurannut
Se aloitti siten, että tuki voimakkaasti itä-Ukrainan separatisteja ja lopulta lähetti sinne valtavan määrän sotakalustoa ja usein niille myös käyttäjät!
Gullisch_von_Pimp kirjoitti:
"vaan päinvastoin aloitti sen"
Miten se sen aloitti, mitään Maidaniako ei ollutkaan?"Miten se sen aloitti, mitään Maidaniako ei ollutkaan?"
Venäjä aloitti sodan Ukrainassa kevätkesällä 2014 kauan Maidanin jälkeen. Ensin Venäjän media, lähinnä TV kärjisti alueella ja myös itse Venäjällä venäläisten mielipiteitä ja villitsi venäläiset mellakoimaan valeuutisilla ja syyttäen mm. ukrainan uutta hallinta fasisteiksi ja äärioikeistolaisksi ja sitten esittämällä noissa mellakoissa kuolleita muka marttyyreinä ym. Noita mellakoita johtivat Venäjän hallituksen edustajat ja he myös perustivat ns. Donetskin tasavallan. Venäjä aseisti kapinallisia ja lähetti armeijansa edustajia Ukrainaan. Huhtikuussa Putin lähetti Venäjältä Igor Girkin joukko-osastoineen lietsomaan sodan, kun nuo mellakat alkoivat laantua. Ukrainan hallitus katseli pari viikkoa tuota riehumista ennen kuin vastasi sotilaallisesti ja varsinainen sota alkoi. Kun Venäjä armeija valtasi Ukrainan rajavartioston asemat, sen oli helppo lähtettää joukkoja ja aseistusta Ukrainan alueelle, varsinkin kun se on estänyt ETYJ:ä tarkkailemasta noita rajanylityspaikkoja. Toki paikallisia asukkaita on edelleen mukana sotimassa, mutta hekin saavat määräyksensä ja aseistuksensa Venäjän armeijalta, jolla on itä-Ukrainassa sotimassa paitsi vakinaista henkilökuntaa, myös palkka-armeijaa ja vapaaehtoisia venäläisiä sotilaita ja lisäksi runsaasti venälistä raskasta sotilaskalustoa.
Venäjä on naamioinut sotilaallisen hyökkäyksensä naapurimaahansa muka sisällisodaksi, mutta se on pelkkä vale: kyse on Venäjän sodasta Ukrainaa vastaan.
- Nato-kyllä
Sehän ei ole ihme että Venäjän asiamiehet suuttuvat kun Suomi ei enää riisu aseitaan kuten Stasi-Halosen aikaan.
- PaniikkiaPaniikkia
Putintontut panikoi ja taas.
- Oolanninkauhiasota
Pakko hankkia koska joku rakentaa idioottimaisia sukellusveneitä !
- SeAvarakatseinen
Tiltut itkumuurille Sauli järjestää Suomen natoon
- joka_kuuppaan_tarttuu
Torpedot eivät mitään ratkaise. Jos torpedoi jonkun vihollisen laivan, niin sen jälkeen pitäisi olla iso pino isompia aseita, joilla vastata torpedoimisen aiheuttamaan vihollisen tuleen. Ja sen jälkeen voisi tulla sitä samaa alushousupyykkiä, jota koettiin viime yönä Havajilla.
- TiltunKuuppaTäyttyy
Tiltu vastustaa jokaista lännen asetta kun taas Venäjän aseet ovat tuikitarpeellisia!
- poikien-opettaja
Natojäsenenä Suomella on optio liisata itselleen ydinasita Naton keskusvarastolta kuittausta vastaan. Paha siitä olis vihollisen tulla.
- suvereeni_valtio
TiltunKuuppaTäyttyy kirjoitti:
Tiltu vastustaa jokaista lännen asetta kun taas Venäjän aseet ovat tuikitarpeellisia!
"Tiltu vastustaa jokaista lännen asetta kun taas Venäjän aseet ovat tuikitarpeellisia!"
Venäjän aseet ovat Venäjällä ja natotiltu itkee, että Venäjä pitää aseita omalla maaperällään. - OletVenäjänMies
"Venäjän aseet ovat Venäjällä ja natotiltu itkee, että Venäjä pitää aseita omalla maaperällään."
EI SUINKAAN! Sinä ITSE itket, että Suomen armeijalla on ylipäätään aseita omalla maaperällään!
- SiinäIdiootinmallia
''Torpedohankinta on idioottimaista asevarustelua''
Arvaas mikä idioottimaa on asevarustelussa ylivoimainen ykkönen, vaikka ei kykenekään tuottamaan muuta kuin sutta ja sekundaa, mutta saahan niitäkin vaihdettua eväspaketteihin kun ei niitä kukaan osta kuitenkaan. - OmituinenJuttu
Venäjän Tiltuille on JOKAINEN Suomen armeijalle hankittu vaatimattonkin taisteluvälinen "idioottimaista asevarustelua" kun taas Venäjän yletön asevasustelu, johon kulahtaa merkittävä osa maan BKT:stä, on ylen tarpeellista ja pakollista!
Tiltujen isänmaallisuus on huikeaa, mutta se isänmaa taitaa sijaita henkisesti muualla!Millainen poru TILTUJEN keskuudessa nousisikaan, jos ne saisivat tietää, kuinka paljon reserviläiset tekevät hankintoja kaikessa hiljaisuudessa ... jokohan silloin muutamalta TILTULTA aneurysma pääkopassa repeäisi, äkillisen verenpaineen pompsahduksen myötä?.
TILTUN muhakasaa ruokkivan arterian aneurysman repeäminen olisi erittäin toivottava lopputulos. TIRSK!.
IMHO.
- järkikäyttöön
Suomella ei ole sukellusveneitä. (Eikä niitä kannata hankkiakaan.)
Suomi tarvitsee moderneja ( itseohjautuvia ) huippumoderneja torpedoita, suojaamaan rannikkojaan ulkopuolisilta tunkeutujilta.
Ilman ennakkoilmoitusta ja salaa alueellemme tulevat tunkeutujat on kyettävä eliminoimaan tehokkaasti.
Suomen alueelle voi tulla luvan kanssa ja ilman salailua, näkyvästi ja kieroilematta. - hyker-et-hiker
Torpedohankinnoilla halutaan torpetoida jännityksen väheneminen lähialueillamme.
- TiltuPuolensaValinnut
Ja Venäjän laivastn aseet ovat ”rauhan aseita”, niinkö?
- Aku.Ankka.Laivasto
Ellei Suomella ole sukellusveneitä niin torpedotkin ovat turhia.
- TiltunTyhmyysKukkii
Älä paljasta tyhmyyttäsi!
Torpedo on meritaisteluase, jolla voi tuhota aluksia ja sukellusveneitä. Ei sen käyttö edellytä s-veneen omistusta!
- suomenruotsalainen_Å
Torpedot sinällään riittävät vain selkäsaunan hankkimiseen. Siksi kai se on niin idioottimaista.
- PukinsorkkaNäkyy
Jos on armeija niin tarvitaan myös kalustoa!
Tiltu on kova pasifisti lännessä!
Idän sotakalut ovatkin sitten ”rauhan aseita”! - HurriOnLälly
"Torpedot sinällään riittävät vain selkäsaunan hankkimiseen."
JOS suomalaiset olisivat Talvisodassa ajatelleet SINUN tapaasi niin olisimme jonottaneet kaupoissa lihaa ja puhuneet venäjää seuraavat 50 vuotta! - ne-uter
HurriOnLälly kirjoitti:
"Torpedot sinällään riittävät vain selkäsaunan hankkimiseen."
JOS suomalaiset olisivat Talvisodassa ajatelleet SINUN tapaasi niin olisimme jonottaneet kaupoissa lihaa ja puhuneet venäjää seuraavat 50 vuotta!Avaisitko vähän, on ilmeisesti natoyhteensopivaa logiikkasi sun.
- rakkauden_rutistus
Mutta miten saisimme halatuksi nuo torpedoja halajavat kilteiksi?
- ÄläMenetäToivoasi
Anna vaan olla! Me olemme heteroja. Sen sijaan venäläiset huolii sinut mielellään!
- General-Klonk
Torpedohankinta on on samaa täkin paikkaamista kuin maamiinojen hävittäminen ja ylivertaisten BUK-ohjusten romuttaminen, Suomen alistamista Naton anturan alle.
- TiltujenStandUppia
MITEN ruotsalainen torpedo "alistaa meidät Naton anturan alle"?
- SBOSSS
Siis mitä ylivertainen buk? Joo todistettavasti sillä on ammuttu 1 siviilikone mh17 alas onnistuneesti venäjän armejan toimesta itäukrainassa, sotilaskoneiden pudotukseen liian vanha,kelpaa ainoastaan terrori iskuihin
- SBOSSS
Punapekoilla ei vaan yksinkertaisesti älykkyys riitä miettimään sitä miksi Suomi tarvitsee aseita sekä natoa
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Martina oli sarjassaan tänään 32.
Mutta eikö pyöräily ja uinti ole vahvempia hänellä kuin juoksu? Aikaa on vielä harjoitella ennen Frankfurtin kisoja.2081713Sofia miksi soitit torstaina Stefanil ja pyysit käymään kun muka olet ahdistunut.?
Oliko asia suunniteltu, kun pyysi käymään ja varmasti tiesi et miten Stefan asiaan suhtautuu.Oliko myös Seiskan toimittaja pyydetty tarkoituksella pai1031701Stepuli itkee facessa
Haluaisin pyytää julkisesti karseaa käytöstäni anteeksi lähimmiltä, naapureilta ja etenkin Sofialta! Ei ole missään olosuhteissa hyväksyttävää käyttä1031609Sofia oli ainoastaan rahan takia suhteessa Stefanin ja Nikon kanssa.
Järkyttävää miten Sofia on käyttänyt hyväksi näitä molempia miehiä ja rahat loppu niin vain haukkumiset tullut kiitokseksi heille.2541413Voi kun menisi nyt Stefan katsoo tyttären uutta ponia, viettäisi aikaa hänen kanssa.
Aika parantaa kaiken ja meillä kaikilla on elämässä vastoinkäymisiä ja yli kyllä pääsee ainakin ajan kanssa.1341370Suomi teki typeryyttään Venäjästä nyt konkreettisesti vihollisen, jota se ei aiemmin ollut.
Venäjä ei ole uhannut Suomen turvallisuutta, eikä Venäjän ja Ukrainan välinen konflikti ole signaloinut minkäänlaista uhkaa Suomelle. Se "uhka" luotii466926Minä menetän sinut kokonaan
Siksi olen paniikissa, sekaisin ja surullinen. Taitaa olla jonkinasteinen stressitila päällä. Toivottavasti sinulla on kaikki hyvin.50926Onpas Martina valinnut sopivan laulun
Storyssa kun Isben poni tulee, " älä vie lapsuuttani pois." Äiti se lähtee mieluummin panopuuksi hotelliin, kuin viettäisi senkin ajan lastensa kanssa115895Veikkauksia milloin Venäjä hyökkää Suomeen?
Veikkaan että se tapahtuu nopeasti, ehkäpä jo kesäkuussa. Suomi 5,5 miljoonan harvaan asuttu maa. Venäjä ei tarvitse suurta joukkoa Suomeen, joten kai296862Uskomatonta miten "kassatyttö Sannasta" tuli hetkessä kuoleman kauppias.
Demarit on kautta historian olleet "takinkääntäjien"mestariluokkaa kokoomuksen hihassa kiinni. Sannan arviointikyky petti täysin Naton suhteen, Brysse347822