Onko Jumalan rangaistus kasvatusta vai ei?

Kommentti adventismin ulkopuolelta

Jos kymmenen käskyn mukaan Jumala kostaa kolmanteen sukupolveen asti tai pidemmälle, väärin tehneiden lapsille, niin muuttuvatko nämä väärintekijät sillä konstilla paremmiksi? Tai muuttuuko hirmuhallitsija diktaattori joksikin enkeliksi, jos lukee Raamattua joka päivä?

Raamatussa puhutaan monesti siitä, mitä yhdelle yksittäiselle ihmiselle, tai hahmolle, tai muutamalle tapahtui menneisyydessä. Turhan usein tulkitaan Raamattua yleistäen, kuin historia olisi jotain sääntöä, että näin käy kaikille. Esim. Jeesus vaikka oli Poika, oppi kuuliaisuutta siitä, mitä kärsi. Ei tässä kohdassa väitetä, että Hän oli pelastuksen saamisen tarpeessa, tai vanhurskautta vailla. Eikä siinä kohdassa väitetä, että näin käy kaikille uskoville. Mutta mitä väitetään? Mitä oli tämä kuuliaisuus? Orjamaista muiden tahtoon suostumista lapsena, vai tarkoittaako Raamattu kuuliaisuudella usein vain uskoa tai oppia?

Jeesus kärsi vääryyttä ihmisiltä, ja oppi siitä ajattelemaan, että on olemassa jotain parempaa - Jumalalla?

Raamatun jumala on pikkumainen nillittäjä. Todella narsistinen, arvaamaton ja äkkipikainen persoona. Kuuluisi kyllä suljettuun laitokseen.
Jaksaa jauhaa mitä saa syödä ja mitä ei. Mitä saa pukea ja mitä ei. Miten saa naida ja miten ei ja jne, jne. Ohjeita ei ole päivittänyt tuhansiin vuosiin. Jakaa aivvan kohtuuttomia rangaistuksia jos jokin ei satu miellyttämään.
Ei jatkoon!

Jos ajattelee esim. Israelin erämaavaellusta, joka on meille kirjoitettu myös opiksi. Ensin Jumala vapautti kansansa Egyptin orjuudesta. Sen jälkeen Jumala antoi heille säännöt, jota heidän tuli noudattaa. Valitettavasti he rikkoivat säännöt, josta seurasi rangaistus. Se sukukunta ei päässyt luvattuun maahan ja erämaavaellus kesti niin kauan kuin kesti. Ainoastaan kaksi Egyptistä lähtenyttä pääsi perille. Muut olivat kuolleet ja uusi sukupolvi pääsi perille luvattuun maahan. Tämä on myös meille opiksi, että noudatamme Herran tahtoa emmekä tekisi tieten tahtoen syntiä.

Olen tuota erämaa-asiaa tulkinnut vertauskuvallisemmin. Vanha ihminen, vanha sukupolvi ei päässyt luvattuun maahan. Uusi luomus pääsee. Tähän vihjaa vertauskuvallinen Joosuan nimi. Uskovat ovat Jeesuksessa.

Ei se vanha sukupolvi siitä rääkistä erämaassa mitään sellaista "oppinut", että olisi sillä opilla tai tekemisellä ansainnut pelastuksen, luvattuun maahan päästä. Kristinuskoa ei ole tuo, että omia tekoja kuvitellaan pelastuksen perustaksi. Mutta uskomaton tai vanha Aatami tahtoo kuvitella luvattuun maahan pääsevänsä.

Ei ole mikään uutinen, että laki on annettu noudatettavaksi. Mutta Raamattu selostaa laista, että sillä oli kuoleman virka, laki saa aikaan vihaa, laki oli kasvattaja Kristukseen, ja mikään liha ei tule vanhurskaaksi lain teoista. Lain kautta synnin tunto. Onko Yksi_uskolla synnin tunto, vai onko paatunut, joka kuvittelee lakia annetuksi itselle kiitokseksi hyvistä teoista? Sanotaanko Raamatussa, että pitää uskoville opettaa lakia kuin sisäsiistiyttä 60-vuotiaille?

Jumala käski Aabrahamia murhaamaan poikansa tai käski Hooseaa ottamaan porttoja vaimoiksi. Mitä tekemistä tällä on lain kanssa, ja sääntöjen kanssa. He noudattivat "Herran tahtoa". Jumala toimii mielivaltaisesti. Vanhurskaus, ennaltamäärääminen ja muut tällaiset termit ovat sen mielivallan selittelyä. Laki on kuin sumuverho, jonka taakse mielivaltainen Jumala on kätkeytynyt.

Lata joku esimerkki rangaistuksesta niin mietitään.
Minun mielestäni on kolmenlaista "rankaisua". Sellaista "seitsemänteen polveen" ulottuvaa, joka ei oikeastaan ole varsinaisesti rankaisua lainkaan, vaan yksinkertaisesti tekojen seurauksien vaikutusta. Sitten on sellaista ns. kuritusta, jonka tarkoituksena on tuoda ihminen Jumalan puolelle. Ja sitten on tietysti se viimeistä tuomiota seuraava rangaistus.
Näistä ensimmäinen on varmaan se mistä puhut.
Selvästi Jumala ottaa tällaisen pahuuden sallimisesta vastuun, koska se on nimetty rangaistukseksi raamatussa.

Tämä asia liittyy läheisesti kärsimyksen ongelmaan, johon Raamattu antaa karkeasti neljä eri vastausta:

- Profeetat (kuten Aamos, Hoosea, Jesaja, ...) ovat kautta aikain opettaneet, että kärsimys on Jumalan rangaistus kansalle sen tottelemattomuudesta ja synneistä. Jumala tekee tämän saadakseen kansansa palaamaan Hänen luokseen.

- Job taas ottaa aivan toisenlaisen kannan: Jobin mukaan ne, joita Jumala rakastaa, joutuvat usein kärsimään, kun muut pääsevät vähemmällä kärsimyksellä. Toisin sanoen juuri syyttömät kärsivät enemmän, eli juuri päinvastoin kuin profeetat sanovat. Jumala sallii sen uskollisimmille vaikka voisi sen kieltääkin.

- Daniel ja UT antavat erilaisen vastauksen, eli että ei Jumala aiheuta kärsimystä, vaan paholainen aiheuttaa kärsimyksen. Danielin kirja viimeisteltiin nykyiseen muotoonsa lähes viimeisimpänä VT:n kirjana, joidenkin mukaan kenties vasta n. 150-200eKr, mikä selittää sen, miksi sen näkemys on niin samanlainen UT:n (erityisesti Ilmestyskirjan) kanssa. Tuohon aikaanhan juutalaisuudessa nousi juuri apokalyptinen suuntaus, joka opettaa että kaikki on joko Jumalasta tai paholaisesta. Mutta näin siis Daniel ja UT ovat aivan eri mieltä kuin profeetat ja Job kärsimyksen ongelmasta: paholainen aiheuttaa kärsimyksen, ja aiheuttaa sitä pääosin syyttömille, suosien väärintekijöitä.

- Sananlaskujen kirja taas on eri mieltä oikeastaan kaikkien edeltä mainittujen kanssa, esittäessään että kärsimys ei ole sen paremmin Jumalan kuin paholaisenkaan aiheuttamaa, vaan johtuu siitä miten tämä maailma on rakennettu - eli vanhurskaat eivät koe kärsimystä, vaan ainoastaan syntiset, vaikka kyse ei olekaan paholaisen tai Jumalan vaikutuksesta.

Joten sinänsä meidän on ensin valittava, mitä näistä neljästä Raamatun ilmoittamasta vaihtoehdosta haluamme käyttää ajattelumme pohjana, koska nämä ovat keskenään ristiriidassa.

Kuritus ei taas ole sama asia kuin rangaistus. Sekin pitää ensin erottaa, puhutaanko Jumalan kurituksesta vai - kuten otsikko sanoo - rangaistuksesta.

Nyt kun asian käsittely meni noin syvälliseksi, lisäisin seuraavia korsia kekoon.

Saarnaajan kirjassa on vastaavaa syyttömän kärsimyksen asiaa kuin Jobin kirjassa. Ja eikö jo Joosefin myyminen ja orjuutus Egyptissä ollut (profeetallista) ennakkokuvaa, miten koko kansa oli joutuva myöhemmin Egyptin orjuuteen, tai Jeesus maailmaan, ja syyttömään kärsimykseen.

Uskon kautta voi aueta tämäkin näkökulma, että ilman Jumalaa ei ole mitään tehty, vrt. Joh 15. Joten periaatteessa kaikki teot ovat olleet pohjimmiltaan Jumalan tekoja, Jumalan näytelmää. Siinä mielessä mikään ihmisten kärsimys ei pohjimmiltaan ollut oikeudenmukaista, vaan mielivaltaisen Jumalan aiheuttamaa syytöntä kärsimystä. Siksikin voi kuulostaa inhottavalta Hebrelaiskirjeen 12. luvun mainitsema kuritus. Olen itse kyllä raivonnut Jumalalle moneen kertaan, koetuista vääryyksistä ja kärsimyksistä. En kuten Job, vaan mieluummin sarkastisesti tai murhanhimoisella vihalla.