Jääkiekon KHL-liigassa pelaava Jokerit on tehnyt neljän viime tilikauden aikana yhteensä 47,6 miljoonan euron tappiot, uutisoi Kauppalehti.
Jokerit Hockey Club Oy:n oma pääoma painui 2017 huhtikuussa päättyneellä tilikaudella 37,6 miljoonaa euroa miinukselle.
Avainsana ovat pääomalainat, sillä Kauppalehden mukaan oman pääoman vajetta oli paikattu 36,5 miljoonan euron pääomalainoin, mutta niistä huolimatta oman pääoma jäi kuitenkin tilikauden lopussa 1,1 miljoonaa euroa miinukselle.
Kauppalehti kertoo, että pääomalainojen määrä on noussut kuluvan tilikauden aikana jo 6 miljoonalla eurolla, joten Jokerit on saanut toimintansa ylläpitämiseksi ja tappioidensa katteeksi 42,5 miljoonaa euroa pääomalainaa.
Onko Harkimo pieni vihreä mies?
4
57
Vastaukset
- Faktantarkistaja
Harkimo kyllä vaikuttaa epäilyttävältä. Mutta sellaisiahan kokoomuslaiset ovat.
- HulluHullulle
Kuka hullu tuolle hullulle lainaa rahaa????
Se piilottaa ne. - proJokerit
Tappiot? ei oikeasti, Roman Rotenberg kaivaa erotuksen omasta pussistaan, omistaa 49% Jokereista ja Hartwall areenan, sekä Pietarin SKAn areenoineen ja on Venäjän jääkiekkoliiton puhjoht ja miljardööri. Muutamat kymmenet miljoonat sinne tänne ei tunnu missään. Jokereille ja Suomelle tästä on suuri etu.
- frgthyjuiokijuhygfds
Osingot jakoon kuitenkin. Omistajat ja johtajat on aina ansainnut palkkionsa. Tuli sitten voittoa tai tappiota, niin omistajien rahat on omistajien eikä velat paljon paina.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Räppäri kuoli vankilassa
Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "874138Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä
Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella283067No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen
Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol452330- 351338
- 10919
- 133901
- 6894
Masan touhut etenee
Punatiilitalon tietotoimiston mukaan Masa on saanut viimein myytyä kämppänsä ja kaavoittaa uudelle lukaalille tonttia pa12832Naisten ja miesten tasoeroista
Oletteko huomanneet, että naisissa ylemmän tason naiset ovat sinkkuja, ja miehissä alemman tason incelit? Toimivat paris124776- 11760