Miten te muut jotka olette siis Jumalan johdatuksen kautta löytäneet puolisonne, niin kun kohtasitte ensi kerran, niin tunsitteko esim Pyhän Hengen vaikutusta välillänne tai jotakin sellaista, että sen saattoi tuntea, että tämä on Jumalasta?
Mietin kun olen ollut jo muutamia vuosia ihastunut uskovaan ihmiseen, ja muistan vieläkin, kun hän ensimmäisen kerran katsoi hymyillen minuun ja kysyi mitä kuuluu. Siinä hetkessä tapahtui jotakin, en koskaan ennen ollut edes kuvitellut että voisin juuri tuosta ihmisestä kiinnostua, ennenkuin hän sitten sen kerran katsoi minuun ja tunsin ihan selvästi sellaisen Pyhän Hengen vaikutuksen tuossa ihmisessä.
Mutta emme ole kuitenkaan tutustuneet sen jälkeen, enkä tiedä onko hän edes kiinnostunut minusta. Mutta onko kellekkään tapahtunut tälläistä? Tunsin siinä hetkessä jotakin omassa sisimmässä, kuin Pyhä Henki olisi koskettanut.
Ihastumisesta toiseen uskovaan
3
54
Vastaukset
- Onkomitääntoivoa
Ja edelleen kun näen häntä, ei oma kiinnostukseni häntä kohtaan ole hävinnyt. En tiedä miten lähestyisin häntä niin etten vaan karkottaisi kauemmas.
Olen aiemmin yrittänyt lähestyä, mutta ei ole onnistunut. Tietysti on vaan järkevintä antaa toisen olla, mutta en pääse siitä tunteesta, että meistä voisi tulla hyvä pari. Eihän tässä tietenkään auta muu kuin rukoilla ja odottaa.
Olen ymmärtänyt että tuolla ihmisellä ei ole pahemmin ollut parisuhteita, hän onkin tosi uskova, eikä varmasti kelpuuta ketä tahansa. Mutta voisiko olla mahollista että hän esim ei uskalla tehdä aloitetta mun puoleeni? Olen 10 vuotta häntä nuorempi.
Harmittaa kun haluaisin tutustua häneen mutta en halua tyrkyttää itseäni.Ei kannata.
Hanki ateistipuoliso, niin jälkeläisiset jäävät vähemmän sinne bellin kurvin vasempaan reunaan älykkyyttä mitattaessa.
- on_vain_mahdollisuuksia
Entä jos hän pohtii samalla tavoin? Ole rohkea ja toimi omalla tavallasi.
Ei mitään ihminen kadu enempää kuin elämätöntä elämäänsä, kun sinulla on luottamus siihen Korkeampaan niin on Se mukana myös näissä tapaamisissa.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Martina oli sarjassaan tänään 32.
Mutta eikö pyöräily ja uinti ole vahvempia hänellä kuin juoksu? Aikaa on vielä harjoitella ennen Frankfurtin kisoja.2081683Sofia miksi soitit torstaina Stefanil ja pyysit käymään kun muka olet ahdistunut.?
Oliko asia suunniteltu, kun pyysi käymään ja varmasti tiesi et miten Stefan asiaan suhtautuu.Oliko myös Seiskan toimittaja pyydetty tarkoituksella pai1011635Stepuli itkee facessa
Haluaisin pyytää julkisesti karseaa käytöstäni anteeksi lähimmiltä, naapureilta ja etenkin Sofialta! Ei ole missään olosuhteissa hyväksyttävää käyttä1011544Sofia oli ainoastaan rahan takia suhteessa Stefanin ja Nikon kanssa.
Järkyttävää miten Sofia on käyttänyt hyväksi näitä molempia miehiä ja rahat loppu niin vain haukkumiset tullut kiitokseksi heille.2541405Voi kun menisi nyt Stefan katsoo tyttären uutta ponia, viettäisi aikaa hänen kanssa.
Aika parantaa kaiken ja meillä kaikilla on elämässä vastoinkäymisiä ja yli kyllä pääsee ainakin ajan kanssa.1341365Minä menetän sinut kokonaan
Siksi olen paniikissa, sekaisin ja surullinen. Taitaa olla jonkinasteinen stressitila päällä. Toivottavasti sinulla on kaikki hyvin.48901Suomi teki typeryyttään Venäjästä nyt konkreettisesti vihollisen, jota se ei aiemmin ollut.
Venäjä ei ole uhannut Suomen turvallisuutta, eikä Venäjän ja Ukrainan välinen konflikti ole signaloinut minkäänlaista uhkaa Suomelle. Se "uhka" luotii448885Onpas Martina valinnut sopivan laulun
Storyssa kun Isben poni tulee, " älä vie lapsuuttani pois." Äiti se lähtee mieluummin panopuuksi hotelliin, kuin viettäisi senkin ajan lastensa kanssa115885Veikkauksia milloin Venäjä hyökkää Suomeen?
Veikkaan että se tapahtuu nopeasti, ehkäpä jo kesäkuussa. Suomi 5,5 miljoonan harvaan asuttu maa. Venäjä ei tarvitse suurta joukkoa Suomeen, joten kai293835Uskomatonta miten "kassatyttö Sannasta" tuli hetkessä kuoleman kauppias.
Demarit on kautta historian olleet "takinkääntäjien"mestariluokkaa kokoomuksen hihassa kiinni. Sannan arviointikyky petti täysin Naton suhteen, Brysse347818