Niinistö koko kansan Presidentti?

Jostain ohimennen luin Niinistön sanoneen että Suomessa pitäisi pääpainon olla pääkaupunki
seudun kehittämisellä,olisiko maalaisten aika herätä ja arvioida ehdokas Niinistö uudelleen.
Onko hän oikeasti koko kansan Presidentti vaiko Helsinkiläisten rahamiesten juoksupoika.
12112
1Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 12

Vanhimmat

Helsinkiläisten superrikkaiden ja paratiisisaarelaistan presidentti Niinistö on.

1Äänestä

Jotain tällaista itsekkin muistelen... Olisiko ollut joskus 2000-2004 aikoihin? Hän oli mm. sanonut että muu Suomi PK-seudun jälkeen on vain hyödynnettävää puupeltoa. Pelkkää metsää siis käytännössä. Silti hän kalastelee näiden samojen "metsäihmisten" ääniä kehien ulkopuolelta. Se olisi viimeinen kerta kun hänen sitä tarvitsisi tehdä. Sauli jos pääsee presidentiksi, niin seuraavaa tuskin tulee koska Niinistö ajaa osaltaan ja isossa roolissa Suomea EU.-liittovaltioon. Muistakaa tämä hyvät ihmiset ennen kuin rustaatte sen numeron äänestyskopissa!

1Äänestä
  • Sirola-opistolaisten trollipaja ahkerana?

    Äänestä

Samaa mieltä kirjoittajien kanssa, toivottavasti kansalla silmät avautuu ja vähän miettivät kenelle äänensä antavat.

1Äänestä

Voi, voi sauli. Et ole minun pressani.

1Äänestä

Koko kansan koirankusettaja. Ei jatkoon.

1Äänestä

Mutta Lennun kusettaja,,, vai tekeekö senkin palvelija???
Saulihan ehdotti kirjastokäyttäjien laittamista maksulliseksi, eli jos et pysty ostamaan kirjaa ,,maksat.
Minun vanha äitini oli intohimoinen lukija vielä 80ikävuoden jälkeenkin, me tytöt aina sanoimme että voit lainata sellaisiakin kirjoja joita et välttämättä jaksa lukea,, koska voimme ne palauttaa. Eikä MAKSA mitään.
Opiskelijat myös tästä nostivat metelin,, eikä syyttä,muistaako Sauli tätä.

1Äänestä
  • Jotenkin säälittää Lennu.
    Se ei tiedä että sitä käytetään hyväksi Salen likaisessa pelissä tulla uudelleen valituksi.
    Sitten sitä kuvataan lehtiin, kauheita kuvia sen hepistä ja palstalla pilkataan.

    Voi voi Lennu parka. Muuten söpö koira mutta sen isäntä..

    1Äänestä

"Sale Seliinistö, koko kansan kusettaja."

1Äänestä

Täytyykin tehdä otanta leipäjonossa olevilta ihmisiltä onko Sauli koko leipäjonon pressa......Mitäs meinaatte,onko?

1Äänestä
  • Onko Sauli työttömien pressa?
    Allekirjoitti kyykytys sopimuksen

    Onko Sauli naisten pressa?
    Naisia ei arabit kättele pressan linnassa.

    Onko Sauli isänmaallisten pressa?
    Tätä ei voi kommentoida koska rrrrassssisssmi.

    Ja jos Sauli on suvakkien pressa niin turha itkeä kun Suomi menee natoon ja eu:sta tulee liittovaltio.
    Turha itkeä kun suomessa autot palaa eikä ulkona enää uskalla liikkua. Ei voi enempää kommentoida koska rasssisssmi ja vihapuhe.

    1Äänestä

Sauli todellakin on ääneen sanonut näin, että Suomessa kasvukeskuksilla ja etunenässä Helsingillä vain on vain arvoa. Muu Suomi on vain hyödynnettävää metsää (puupeltoa) teollisuuden tarpeisiin. Nyt lienee myös pohjavesineen kun ulkomaiset sijoittajat sekä yhtiöt tulevat ryöväämään niitä pilkkahintaan myyrä Sipilän ja Kokoomuksen avulla.

Kävimme sillosen tyttöystäväni kanssa keskustelua tuosta kyseisestä Niinistön lausahduksesta jo tuolloin 2000-luvun alkupuolella heti tuoreeltaan... Tyttökaveri oli Etelä-Savosta ja myös demari puheidensa perusteella, joka kyseenalaisti jyrkästi tämän kokoomus Niinistön raha-arvomaailman" ja lausunnot maaseudusta pk-seudun ulkopuolella vain hyödynnettävänä metsänä. Minä keski-Suomalainen, keskustataustainen (kasvatus), mutta nuoresta iästä johtuen vähän politiikkaa seuraavana tätä tyttöä sitten toppuuttelin ja koitin kompata Niinistöä hyvänä miehenä, joka ei olisi niin ahne kumminkaan kokoomustaustasta riippumatta.

Olin kumminkin vain tuolloin 19-vuotias, naiivi keltanokka. Olisi jo tuolloin kannattanut itsekkin enemmän seurata politiikkaa. Vähintään tämän vuotta vanhemman tytön tavoin...

Noh sauli ei sillon päässyt tosin presidentiksi. Onneksi! Mutta nyt hän taas yrittää uudelleen - ei anneta hänen onnistua tuhotyössään enää.

Laura Huhtasaari on maan etu! Ja tälläkin äänestäjällä enemmän ikää, kokemusta ja näkemystä maailmasta.

1Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


Huomannut1 kirjoitti:

Jostain ohimennen luin Niinistön sanoneen että Suomessa pitäisi pääpainon olla pääkaupunki
seudun kehittämisellä,olisiko maalaisten aika herätä ja arvioida ehdokas Niinistö uudelleen.
Onko hän oikeasti koko kansan Presidentti vaiko Helsinkiläisten rahamiesten juoksupoika.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu