Päättäjämme jaksavat jatkaa kompurointia työttömyysturvan aktiivimallin kanssa. Tänään oli kompasteluvuorossa kokoomuksen Ben Zyskowicz. Hän kertoi miksi hallitus hylkäsi aktiivimallin lievemmän muodon, jossa pelkän aktiivisuuden osoittaminen olisi estänyt tukien leikkaamisen.
–Byrokratian nousu olisi moninkertainen, jos yksilökohtaisesti jouduttaisiin jokaisen kohdalla selvittämään, että kun hän kertoo, että ”kyllä olen kaiken voitavani tehnyt”, niin onko näin todella tapahtunut, Zyskowicz selvensi Politiikkaradiossa.
Zyskowicz tuli paljastaneeksi, että tarkoitus oli päästä leikkaamaan mahdollisimman monen tukea. Puheet byrokratian lisääntymisestä ovat pötyä, sillä joka tapauksessa on jokaisen työttömän aktiivisuus tutkittava. Lisäksi leikkaukset on tehtävä käsityönä, sillä Kelan tutkimusjohtajan mukaan ongelmia tulee mm. 300 euron suojaosan ja sovitellun päivärahan kanssa.
Aktiivimalli hyväksytyssä muodossa ei ole yhtään vähemmän byrokraattinen kuin kaiken aktiivisuuden ottaminen huomioon olisi ollut, mutta epäoikeudenmukaisempi se on. Työttömän on nyt itse aukottomasti todistettava syyttömyytensä työttömyyteen, kun lievemmässä muodossa etuuden maksajan olisi pitänyt todistaa hänet syylliseksi.
Zyskowicz liittyy myös siihen kuoroon, joka jälkikäteen haluaa laajentaa aktiivisuutta vapaaehtoistyöhön. Yhteistä kaikille kuorolaisille on, että että he eivät muista tai tiedä hallituksen nimenomaan hylänneen tämän työ- ja tasa-arvovaliokunnan esittämän aktiivisuuden muodon. Se hylättiin nyt vaikenevan ministeri Pirkko Mattilan allekirjoittamalla kirjeellä näin:
”Vapaaehtois- ja talkootyö ovat myös osallistumisen tapoja, joita monet palkansaajat ja yrittäjät harjoittavat kokoaikaisen työllistymisen ohessa. Kyse ei ole toiminnasta, jota työttömyysturvajärjestelmässä missään muussakaan tilanteessa pidettäisiin vaihtoehtona työllistymiselle. Näin tulisi olla myös nyt käsiteltävän hallituksen esityksen kohdalla.”
Hallitukselle ei siis kelvannut se, mitä nyt jopa ministerit ovat esittäneet. Tästä voi vetää tänäänkin sen johtopäätöksen, että aktiivimallin puolesta äänestäneitä ei koko aikana ole kiinnostanut lain sisältö. Sen sijaan joku jossain kyllä tietää sekä tämän että tulevan lain sisällön ja tarkoituksen oikein hyvin. Työttömyysturvan aktiivimallista tulee ikuinen leikkausautomaatti, mutta keväällä esiteltävästä työnhaun aktiivimallista tulee ikuinen karenssiautomaatti.

Vastaukset 1
Vanhimmat
Kokoomus on Suomen syöpä, josta pitää päästä eroon mitä pikimmin.