Suomalaisia ei ole neuvottu sodan varalta

i76urr

Ruotsi aikoo lähettää touko-kesäkuussa kaikkiin ruotsalaiskoteihin ohjevihkosen, jossa neuvotaan, kuinka kansalaisten pitää varautua esimerkiksi terrori-iskun, luonnonkatastrofin, informaatiovaikuttamisen tai sodan varalta, uutisoi Aftonbladet.

Noin 4,7 miljoonaan ruotsalaiskotiin lähetettävän julkaisun työnimi on tällä hetkellä "Jos kriisi tai sota tulee".

Lehden mukaan ohjeistus julkaistaan, koska turvallisuustilanne on huonontunut Euroopassa ja Ruotsin lähialueilla.

Esite on myös osa hallituksen tavoitteita lisätä ihmisten tietämystä muun muassa kriiseistä ja sodasta. Aftonbladetin mukaan tavoite on, että koko ruotsalainen yhteiskunta on varautunut sotilaalliseen konfliktiin.

10

185

1Äänestä

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • trujed

      Eihän täällä Venäjän rajalla mitään uhkaa ole. Ruotsi pelkää Norjan hyökkäystä.

    • yikrt

      Hyvä olisi saada suomalaistenkin vastaava ohjevihkonen. Nykysodissa pyritään nopeasti lamauttamaan tiedonvälitys ja liikenne ja sähkönsaanti.

      Venäläisten maanostot laivaväylien ja linkkimastojen ympäriltä tähtäävät juuri siihen.

    • kerään_vihkoja

      Yhyy, suomalaisia ei ole neuvottu. Enpä nyt tiedä mitä tehdä ilman ohjevihkoani. Helppohan ruotsalaisten on kun he saavat ohjevihkosensa. Ilmankos siellä menee paremmin. Mitähän siellä meistä nyt ajatellaan? Mennään siis jo NATOon niin varmaan saadaan vihkosia.

    • yhesrfgs

      Tilanne olisi paha jos mistään ei saisi mitäänn tietoa ja liikenne ei toimi eikä sähköä saa.

    • o87tt7

      Pitäisi perustaa jotain paikkoja joihin voisi mennä ja josta saisi tietoa mitä tehdä.

    • otutty

      Suomessa presidenttiehdokkaat Torvaldsia lukuunottamatta tavoittelevat Naton vastustajien ääniä.

      Siinä auttaa vakuuttelu ettei mitään sodanuhkaa ole.

    • SonOfMarx

      Så?

    • 76iu65

      Venäjä selvästi luo valmiuksia hyökkäykselle Suomeen. Maanostot laivaväylien ja linkkimastojen ja varuskuntien ympäriltä eivät voi olla sattumaa.

    • 76i5

      Sotaan pitäisi varautua mutta Suomen kansa ei halua kuulla poliitikoilta puhetta sodanuhasta. Tämä on demokratian huono puoli.

      Pohjois-Koreassa vallanpitäjien ei tarvitse ajatella kansan mielipiteitä. Voidaan kehitellä ydinasetta vaikka kansa näkee nälkää.

    • 76i6rty

      Ennen talvisotaa Neuvostoliitto loi myös valmiuksia hyökkäykselle Suomeen. Siitä todisteena kirja Marssiopas Suomeen.

      Periaatteessa nykyisillä maanostoilla on aivan sama tarkoitus.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Sofia miksi soitit torstaina Stefanil ja pyysit käymään kun muka olet ahdistunut.?

      Oliko asia suunniteltu, kun pyysi käymään ja varmasti tiesi et miten Stefan asiaan suhtautuu.Oliko myös Seiskan toimittaja pyydetty tarkoituksella pai
      Kotimaiset julkkisjuorut
      124
      2150
    2. Stepuli itkee facessa

      Haluaisin pyytää julkisesti karseaa käytöstäni anteeksi lähimmiltä, naapureilta ja etenkin Sofialta! Ei ole missään olosuhteissa hyväksyttävää käyttä
      Kotimaiset julkkisjuorut
      135
      2053
    3. Martina oli sarjassaan tänään 32.

      Mutta eikö pyöräily ja uinti ole vahvempia hänellä kuin juoksu? Aikaa on vielä harjoitella ennen Frankfurtin kisoja.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      211
      1822
    4. Sofia oli ainoastaan rahan takia suhteessa Stefanin ja Nikon kanssa.

      Järkyttävää miten Sofia on käyttänyt hyväksi näitä molempia miehiä ja rahat loppu niin vain haukkumiset tullut kiitokseksi heille.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      258
      1498
    5. Voi kun menisi nyt Stefan katsoo tyttären uutta ponia, viettäisi aikaa hänen kanssa.

      Aika parantaa kaiken ja meillä kaikilla on elämässä vastoinkäymisiä ja yli kyllä pääsee ainakin ajan kanssa.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      134
      1404
    6. Suomi teki typeryyttään Venäjästä nyt konkreettisesti vihollisen, jota se ei aiemmin ollut.

      Venäjä ei ole uhannut Suomen turvallisuutta, eikä Venäjän ja Ukrainan välinen konflikti ole signaloinut minkäänlaista uhkaa Suomelle. Se "uhka" luotii
      Maailman menoa
      558
      1181
    7. Minä menetän sinut kokonaan

      Siksi olen paniikissa, sekaisin ja surullinen. Taitaa olla jonkinasteinen stressitila päällä. Toivottavasti sinulla on kaikki hyvin.
      Ikävä
      50
      1005
    8. Onpas Martina valinnut sopivan laulun

      Storyssa kun Isben poni tulee, " älä vie lapsuuttani pois." Äiti se lähtee mieluummin panopuuksi hotelliin, kuin viettäisi senkin ajan lastensa kanssa
      Kotimaiset julkkisjuorut
      115
      942
    9. Uskomatonta miten "kassatyttö Sannasta" tuli hetkessä kuoleman kauppias.

      Demarit on kautta historian olleet "takinkääntäjien"mestariluokkaa kokoomuksen hihassa kiinni. Sannan arviointikyky petti täysin Naton suhteen, Brysse
      Maailman menoa
      350
      936
    Aihe