näin sanoo Herra: Riemuitkaa iloiten Jaakobista,

ihana-tulevaisuus

Jeremia: 31->"Siihen aikaan, sanoo Herra, minä olen kaikkien Israelin sukukuntien Jumala, ja he ovat minun kansani."
Näin sanoo Herra:
"Kansa, miekalta säästynyt,
löysi erämaassa armon;
minä menen saattamaan sen,
Israelin, rauhaan."
Kaukaa ilmestyy minulle Herra:
"Iankaikkisella rakkaudella minä olen sinua rakastanut,
sentähden minä olen vetänyt sinua puoleeni armosta.
Minä rakennan sinut jälleen,
ja sinä tulet rakennetuksi,
neitsyt Israel.
Sinä kaunistat itsesi jälleen käsirummuillasi
ja lähdet iloitsevaisten karkeloon.
Sinä istutat jälleen viinitarhoja Samarian vuorille;
ne, jotka istuttavat, saavat korjata hedelmätkin.
Sillä päivä on tuleva,
jolloin vartijat huutavat Efraimin vuorella:
'Nouskaa, lähtekäämme Siioniin Herran, meidän Jumalamme, tykö.'

Sillä näin sanoo Herra: Riemuitkaa iloiten Jaakobista,
kohottakaa riemuhuuto hänelle,
joka on kansojen pää;
kuuluttakaa, kiittäkää
ja sanokaa:
'Auta, Herra, kansaasi, Israelin jäännöstä.'
Katso, minä tuon heidät pohjoisesta maasta,
kokoan heidät maan perimmäisiltä ääriltä.
Heissä on sokeita
ja rampoja ynnä raskaita
ja synnyttäväisiä:
suurena joukkona he palajavat tänne.
Itkien he tulevat,
ja minä johdatan heitä,
kun he kulkevat rukoillen.
Minä vien heidät vesipuroille,
tasaista tietä,
jolla he eivät kompastu.
Sillä minä olen Israelin isä,
ja Efraim on minun esikoiseni.
Kuulkaa Herran sana,
te kansat,
ilmoittakaa kaukaisissa merensaarissa
ja sanokaa: Hän,
joka Israelin hajotti,
on sen kokoava
ja varjeleva sitä niinkuin paimen laumaansa.
Sillä Herra on lunastanut Jaakobin
ja vapahtanut hänet häntä väkevämmän kädestä.

5

491

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • iloitaan-Israelista

      Malakia: 1:2
      Minä olen teitä rakastanut,
      sanoo Herra.
      Mutta te sanotte:
      "Missä sinä olet osoittanut rakkautesi meihin?"
      Eikö Eesau ollut Jaakobin veli,
      sanoo Herra,
      ja Jaakobia minä rakastin,

      Room 9:13
      niinkuin kirjoitettu on:
      "Jaakobia minä rakastin,
      mutta Eesauta minä vihasin."

    • Eesaun-trauma-jatkuu

      1 Ms 28:1->"Silloin Iisak kutsui Jaakobin
      ja siunasi hänet;
      hän käski häntä
      ja sanoi hänelle:
      "Älä ota vaimoksesi ketään Kanaanin tyttäristä,
      vaan nouse
      ja mene Mesopotamiaan,
      isoisäsi Betuelin kotiin,
      ja ota sieltä itsellesi vaimo enosi Laabanin tyttäristä.
      Ja Jumala,
      Kaikkivaltias,
      siunatkoon sinua
      ja antakoon sinun tulla hedelmälliseksi
      ja lisääntyä,
      niin että sinusta tulee suuri kansojen joukko.
      Ja hän suokoon sinulle Aabrahamin siunauksen,
      sinulle ynnä sinun jälkeläisille,
      että saisit omaksesi maan,
      jossa sinä muukalaisena asut
      ja jonka Jumala on antanut Aabrahamille."
      Niin Iisak lähetti Jaakobin matkalle,
      ja hän lähti Mesopotamiaan Laabanin luo,
      joka oli aramilaisen Betuelin poika
      ja Rebekan,
      Jaakobin
      ja Eesaun äidin,
      veli.

      Kun Eesau näki,
      että Iisak oli siunannut Jaakobin
      ja lähettänyt hänet Mesopotamiaan ottamaan sieltä itselleen vaimoa - sillä hän oli siunannut hänet, käskenyt häntä
      ja sanonut:
      "Älä ota vaimoa Kanaanin tyttäristä" -
      ja että Jaakob oli totellut isäänsä
      ja äitiänsä
      ja lähtenyt Mesopotamiaan,
      silloin (Esau) hän huomasi,
      että Kanaanin tyttäret olivat hänen isälleen Iisakille vastenmieliset;
      ja niin Eesau meni Ismaelin luo
      ja otti Mahalatin,
      Aabrahamin pojan Ismaelin tyttären,
      Nebajotin sisaren,
      vaimokseen entisten lisäksi.

      • hohhoijakkaa

        Vai että piti ihan raamattua lainata! Eikö sinulla ole yhtään omaa ajatusta edes aloitukseksi?


      • Jeesus-nimessä-amen
        hohhoijakkaa kirjoitti:

        Vai että piti ihan raamattua lainata! Eikö sinulla ole yhtään omaa ajatusta edes aloitukseksi?

        Joh 6:35->"Jeesus sanoi heille: =Jeesus sanoo nyt meille:
        "Minä olen elämän leipä;
        joka tulee minun luokseni,
        se ei koskaan isoa,
        ja joka uskoo minuun,
        se ei koskaan janoa.

        Mutta minä olen sanonut teille,
        että te olette nähneet minut,
        ettekä kuitenkaan usko.
        Kaikki,
        minkä Isä antaa minulle,
        tulee minun luokseni;
        ja sitä,
        joka minun tyköni tulee,
        minä en heitä ulos.

        Sillä minä olen tullut taivaasta,
        en tekemään omaa tahtoani,
        vaan hänen tahtonsa,
        joka on minut lähettänyt.
        Ja minun lähettäjäni tahto on se,
        että minä kaikista niistä,
        jotka hän on minulle antanut,
        en kadota yhtäkään,
        vaan herätän heidät viimeisenä päivänä.
        Sillä minun Isäni tahto on se,
        että jokaisella,
        joka näkee Pojan ja uskoo häneen,
        on iankaikkinen elämä;
        ja minä herätän hänet viimeisenä päivänä."

        Niin juutalaiset murisivat häntä vastaan,
        koska hän sanoi:
        "Minä olen se leipä,
        joka on tullut alas taivaasta";
        ja he sanoivat:
        "Eikö tämä ole Jeesus,
        Joosefin poika,
        jonka isän
        ja äidin me tunnemme?
        Kuinka hän sitten sanoo:
        'Minä olen tullut alas taivaasta'?"
        Jeesus vastasi ja sanoi heille:
        "Älkää nurisko keskenänne.
        Ei kukaan voi tulla minun tyköni,
        ellei Isä,
        joka on minut lähettänyt,
        häntä vedä;
        ja minä herätän hänet viimeisenä päivänä.
        Profeetoissa on kirjoitettuna:
        'Ja he tulevat kaikki Jumalan opetta miksi.'
        Jokainen,
        joka on Isältä kuullut ja oppinut,
        tulee minun luokseni.
        Ei niin,
        että kukaan olisi Isää nähnyt;
        ainoastaan hän,
        joka on Jumalasta,
        on nähnyt Isän.
        Totisesti,
        totisesti minä sanon teille:
        joka uskoo, sillä on iankaikkinen elämä.

        Minä olen elämän leipä.
        Teidän isänne söivät mannaa erämaassa,
        ja he kuolivat.

        Mutta tämä on se leipä,
        joka tulee alas taivaasta,
        että se,
        joka sitä syö,
        ei kuolisi.
        Minä olen se elävä leipä,
        joka on tullut alas taivaasta.
        Jos joku syö tätä leipää,
        hän elää iankaikkisesti.
        Ja se leipä,
        jonka minä annan,
        on minun lihani,
        maailman elämän puolesta."


    • Kristuksen-Mieli

      1 Kor 2:4->minun puheeni
      ja saarna ei ollut kiehtovia viisauden sanoja,
      vaan Hengen
      ja voiman osoittamista,

      ettei teidän uskonne perustuisi ihmisten viisauteen,
      vaan Jumalan voimaan.
      Kuitenkin me puhumme viisautta täydellisten seurassa,
      mutta emme tämän maailman viisautta emmekä tämän maailman valtiaiden,
      jotka kukistuu,
      vaan me puhumme salattua Jumalan viisautta,
      sitä kätkettyä,
      jonka Jumala on edeltämäärännyt ennen maailman aikoja meidän kirkkaudeksemme,
      sitä,
      jota ei kukaan tämän maailman valtiaista ole tuntenut
      - sillä jos he olisivat sen tunteneet,
      eivät he olisi kirkkauden Herraa ristiinnaulinneet -
      vaan,
      niinkuin kirjoitettu on:
      "mitä silmä ei ole nähnyt eikä korva kuullut,
      mikä ei ole ihmisen sydämeen noussut
      ja minkä Jumala on valmistanut niille,
      jotka häntä rakastavat."

      Mutta meille Jumala on sen ilmoittanut Henkensä kautta,
      sillä Henki tutkii kaikki,
      Jumalan syvyydet.

      Sillä kuka ihminen tietää,
      mitä ihmisessä on,
      paitsi ihmisen henki,
      joka hänessä on?
      Samoin ei myös kukaan tiedä,
      mitä Jumalassa on,
      paitsi Jumalan Henki.

      Mutta me emme ole saaneet maailman henkeä,
      vaan sen Hengen,
      joka on Jumalasta,
      että tietäisimme,
      mitä Jumala on meille lahjoittanut;
      ja siitä me myös puhumme,
      emme inhimillisen viisauden opettamilla sanoilla,
      vaan Hengen opettamilla,
      selittäen hengelliset hengellisesti.

      Mutta luonnollinen ihminen ei ota vastaan sitä,
      mikä Jumalan Hengen on;
      sillä se on hänelle hullutus,
      eikä hän voi sitä ymmärtää,
      koska se on tutkisteltava hengellisesti.

      Hengellinen ihminen sitä vastoin tutkistelee kaiken,
      mutta häntä itseään ei kukaan kykene tutkimaan.

      Sillä: "kuka on tullut tuntemaan Herran mielen,
      niin että voisi neuvoa häntä?"
      Mutta meillä on Kristuksen mieli.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Selvästi näyttää siltä, että SDP:n kannattajat hyväksyy kiusaamisen

      ja seksuaalisen ahdistelun, kun puolueen kannatus pysyy korkealla. Mitä tämä kertoo demari-äänestäjien moraalista?
      Maailman menoa
      167
      4949
    2. Kenen joukoissa Suomi seisoo maailmalla, jos SDP voittaa seuraavat vaalit?

      SDP on ainoa pohjoismainen sosialidemokraattinen puolue, joka edelleen kuuluu Sosialistiseen internationaaliin. Sitä ka
      Maailman menoa
      62
      1565
    3. Kukka kuoli ja kukka tappo Kokkolassa?

      Ouluntiellä tapettu nainen torstaina kukka tappo?
      Kokkola
      12
      1519
    4. Jos mies oikeasti haluaa sinut

      Hän ei ota riskiä että menettäisi sinut. Ei pienintäkään. Mies ei jätä vastaamatta viesteihin eikä pidä sinua epätietois
      Ikävä
      121
      1411
    5. Helena Puolakka laukoo suorat sanat Vappu Pimiän MasterChef -pestistä

      Vappu Pimiä on uusi MasterChef Suomi -tuomari. Kokenut keittiömestari ja ravintoloitsija Helena Puolakka laukoo suorat s
      Tv-sarjat
      9
      1153
    6. Ketä ehdotatte seuraavaksi kuntanne johtohahmoksi

      Ei ole teitä riitaisia kehityksen jarruja helppo yrittää kohti valoa ohjata. Siinä on teille pähkinä purtavaksi.
      Lappajärvi
      95
      1037
    7. Voiko ryyppäämisellä tienata elantonsa?

      Lassi Kuhlman on rappiostriimaaja. Hän kuvaa omaa päihteiden käyttöään pitkissä somestriimeissä. Katsojat voivat lahjoit
      Maailman menoa
      40
      967
    8. Persuille 1,8 prosenttiyksikköä laskua. Keskusta meni ohi ja Vasl hengittää niskassa

      Erityisesti työväestö on hylkäämässä persut. https://yle.fi/a/74-20208249
      Maailman menoa
      298
      925
    9. Vasemmistoliitto menossa perussuomalaisten ohi!

      Keskustapuolue meni jo...
      Maailman menoa
      151
      824
    10. Hinduille tiedoksi

      USA Pressa sanoi '' kansakuntaa ei voi johtaa ilman Raamattua''. Tämä löytyy sitaateista. Raamatusta tulee kaikki julmu
      Hindulaisuus
      279
      747
    Aihe