Wanha lieksalainen, markkinahumua

Markkinat ovat Suomessa hyvin vanha kaupankäyntimuoto. Niiden tiedetään alkaneen Karjalassa jo 1300-luvulla. Markkinoiden vilkkainta aikaa olivat 1600- ja 1700-luvut, jolloin ei vielä ollut muita markkinointitapoja kuten kauppaliikkeitä tai kiertäviä kauppiaita. Suurimmissa pitäjissä markkinoita pidettiin kerran vuodessa jonkin kirkollisen juhlan yhteydessä.

Markkinoilla oli kaupankäynnin lisäksi muitakin ulottuvuuksia. Monipäiväiset markkinat olivat suuri kansanjuhla, jonne tultiin pitkienkin matkojen takaa tapaamaan tuttuja ja huvittelemaan. Huvittelu saattoi käsittää myös juopottelua ja joskus välien selvittelyjä monenlaisin nahistelun keinoin. Markkinoilla saatiin tietoja maailman tapahtumista ja silloisista tuotteiden hinnoista, mikä oli ihmisille tärkeää kun muitakaan tietolähteitä ei ollut.

Pielisjärven Lieksan kylässä markkinoita ei pidetty, vaan pitäjäläiset kävivät halutessaan Joensuun markkinoilla, joita oli pidetty vuodesta 1849 lähtien. Kuopio oli suuri markkinapaikka, jonka tammimarkkinoille tuli väkeä sekä Itä- ja Pohjois-Suomesta että Venäjältä saakka. Myös Kajaanin markkinat olivat kansalaisten suosiossa.

Pielisjärvi ei ollut kiinnostunut markkinoiden pitämisestä. Myöskään eläinmarkkinat eivät saaneet täällä kannatusta. Markkinoiden pito pohjautui lakeihin ja asetuksiin. Pielisjärvellä markkinalupa piti anoa Kuopion läänin kuvernööriltä. Pielisjärvellä markkinoiden kilpailijoiksi tulivat 1800-luvun loppupuolella kulkukauppiaat.

Lieksan kauppalan kaksipäiväisiä markkinoita alettiin pitää kaksi kertaa vuodessa 1900-luvun puolivälin jälkeen, jolloin Suomen maata kiertävät torikauppiaat valtasivat Lieksan torin monenlaisine tuotteineen.

Nykyään markkina -sanakin on kärsinyt inflaation kun puhutaan markkinoista minkä tahansa tapahtuman yhteydessä. On joulu-, raha-, arvopaperi-, muikku-, silakka-, maalaismarkkinoita jne.

Seuraavat Lieksan maaliskuun markkinat pidetään vanhaa tapaan vesitornin viereisellä torilla.

36

497

    Vastaukset 36

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Näin entisenä lieksalaisena voin mainita että ainakin Helsingin silakkamarkkinat ovat yksi Suomen vanhimmista perinnetapahtumista vuodelta 1743.

      • Ne on isot pessotat, samoin Tampereen Silakkamarkkinat, joissa kävin jonain vuosina.
        Nykyään ei uskalla mennä käymäänkään tuttuja katsomaan Tampereelle, kun siellä on melkein koko keskustan kadut auki ja ruuhkat hirveät.


    • Markkinoista tulee mieleen myös sanonta "ei auta itku markkinoilla". Mistähän lie saanut alkunsa?

      • Tuohon useampi versio, yksi on ei auta tunteilu kovassa maailmassa.


      • "Ei auta itku markkinoilla, turkki juuva pittää".
        Tällaisena minä sen kuulin, ja sillä kuvastettiin sitä, että markkinoilla on oltava hauskaa maksoi mitä maksoi.
        Tätä käytti aivan raittiitkin ihmiset.


    • Nykyajan markkinoille on tullut uudehkona ilmiönä viime vuosina rompepäivät. Eli inflatorinen markkinat sana on korvattu päivä sanalla. Rompepäiviin on kuulunut oleellisena osana vanhojen ajoneuvojen, autojen ja traktoreiden näytteille asettelua. Mobilistit ja masinistit ovat olleet mukavasti mukana tapahtumissa. Minua sen verran kiinnostaa, että aion jatkossakin käydä noilla ”markkinoilla”. Nurmeksessa pidettiin viime kesänä peräti kahdet päivät. Aika paljon oli väkeä ainakin lomarompepäivillä.

      Näin naapurikaupungissa.
      https://www.youtube.com/watch?v=7OpN1YgoFeI

      Lieksassakin järjestettiin kesäkuussa raviradalla vastaavanlainen tapahtuma. Olin valitettavasti silloin Etelä-Suomessa, joten siitä ei ole omakohtaista kokemusta. Videolta sitten oli mahdollisuus katsella. Jos jatkossa järjestetään, en jätä väliin, mikäli mahdollista.

      Ja Lieksan 2017 tapahtuman video.
      https://www.youtube.com/watch?v=A3oZO1I4_P8

      PS. Tuosta videosta päätellen vain on harmittavan vähän porukkaa, vai miten? Kertokaa jotka kävitte Lieksan päivillä.

    • Monena vuotena ovat tainneet olla Suomen suurimmat Rompepäivät Kangasalla.
      Kävin niissä joskus, kun oli parempi kunto, parina vuotena oli oma myyntikojukin, ja täytyy sanoa, että tein kyllä hyvän tilin, kauppa kävi lujasti.
      Kerran myin vaatteita, auton osia, ja vaikka mitä, mutta toisen vuotena myin vain puukkoja, ja niitä meni lähes sata.
      Puukot oli kaikki erikoisia, alkaen sota aikaisista pistimistä, Andorrassa tehtyihin kauriinsarvi kahvaisiin.
      En ole enää lähes kymmeneen vuoteen käynyt Kangasalan päivillä.

    • Lieksan markkinat oivat monelle merkittävä tapahtuma silloin kun ne alkoivat.
      Päivät löytyivät Almanakastakin ja sinne tuli "salolaisetkin" vaikka kävellen.

      Tummaa heimoa oli paljon, mutta olivat poikkeuksetta mukavaa väkeä.
      Väkeä oli aamusta asti paljon, ja myytävääkin oli.

      • Todellakin - ruskeankellertäväkantinen Yliopiston almanakka ("annakka") kertoi vuosittain Suomessa pidettävien markkinoiden ajankohdat. Almanakka ilmestyi ensimmäisen kerran vuonna 1705 ja se ilmestyy edelleenkin. Se on hyvin monipuolinen kansalaisen tietolähde juhlapäivineen, planeettojen liikkeineen, säätaulukkoineen aiemmilta vuosilta jne.

        https://almanakka.helsinki.fi/fi/julkaisut/yliopiston-almanakka.html


      • wanha_lieksalainen kirjoitti:

        Todellakin - ruskeankellertäväkantinen Yliopiston almanakka ("annakka") kertoi vuosittain Suomessa pidettävien markkinoiden ajankohdat. Almanakka ilmestyi ensimmäisen kerran vuonna 1705 ja se ilmestyy edelleenkin. Se on hyvin monipuolinen kansalaisen tietolähde juhlapäivineen, planeettojen liikkeineen, säätaulukkoineen aiemmilta vuosilta jne.

        https://almanakka.helsinki.fi/fi/julkaisut/yliopiston-almanakka.html

        Annakka oli hyvä teos.
        Pikkupoikana joskus opettelin huvikseni ulkoa kaikki nimipäivät.
        Nyt en meinaa muistaa omaanikaan aina.


    • Jos Kamuttaja tarkoitat Restaurantapäiviä Pikkolan koululla niin olemme tavanneet siellä joskus.
      Varmaan joku sanakin vaihdettu, olen siellä ollut ostoreissulla useastikin. Vaan suurin rompetori on nykyään Jyväskylässä, Paviljongilla. Oli viime lauantaina, väkeä oli kuin helluntai epistolassa.

      • No niitä just tarkoitin, en vain muistanut, että ne oli sillä nimellä.
        On varmaan tavattu, kun muistin just, että olin monesti joidenkin kavereitten kanssa myös myymässä.
        Minun myynti oli aivan harrastuspohjaista, oli mukava olla siellä.
        Ostin joskus autojen moottoreitakin ja vanhoja autoja, sekä purin niistä osia joita myin.
        Pari kertaa oli oikein iso alue vuokrattu ja apulaisiakin myynnissä, mutta useimmiten olin samassa pöydässä jonkun muun kanssa.
        Vai on se tuttu paikka sinulle.

        Pikkolan koulu oli monena vuotena Suomen suurin yläaste, reilusti yli tuhat oppilasta.
        Muutaman kerran olen käynyt sielläkin työni vuoksi.


      • Vai on Jyväskylä kiilannut suurimmaksi.
        Vieläköhän Kangasalla järjestetään, en ole seurannut.


      • Toukokuussa on Jokimaan raviradalla kaksipäiväinen rompetapahtuma, iso sekin.
        Jyväskylä lie suurin sisätiloissa oleva. Enpä Sinua tunnistaisi vaikka kävelisit vastaan, ja
        vaikka tuntisinkin niin enpä kertoisi kellekään. Restauranta on kutistunut suuruuden päivistään.


    • Restauranta tapahtuma on siirretty Teivon raviradalle. Lieksan tapahtumaan en päässyt koska
      samana viikonloppuna oli eräs ajoneuvotapahtuma Keski-Suomessa.

      • Vai Teivoon ne ovat sen heittäneet.
        Olen kerran ollut Teivossa katsomassa raveja.

        Aivan aiheeseen kuulumattomana asiana kerron, että Teivo tarkoittaa nykyisellä merkityksellä sanaa taivas.


      • Vai Teivoon ne ovat sen heittäneet.
        Olen kerran ollut Teivossa katsomassa raveja.

        Aivan aiheeseen kuulumattomana asiana kerron, että Teivo tarkoittaa nykyisellä merkityksellä sanaa taivas.


      • Vai Teivoon ne ovat sen heittäneet.
        Olen kerran ollut Teivossa katsomassa raveja.

        Aivan aiheeseen kuulumattomana asiana kerron, että Teivo tarkoittaa nykyisellä merkityksellä sanaa taivas.


      • kamuttaja kirjoitti:

        Vai Teivoon ne ovat sen heittäneet.
        Olen kerran ollut Teivossa katsomassa raveja.

        Aivan aiheeseen kuulumattomana asiana kerron, että Teivo tarkoittaa nykyisellä merkityksellä sanaa taivas.

        Katos vaan, tuli tuplana.
        Hyvittääköhän ylläpito tällä tavalla aiheettomia poistoja?


    • rompepäivät

      Katuvankka ja rotestimökinpoika , kuulin harrastajilta että Kuhmon Mobilisti ry ja Lieksan autoharrastajat puuhaavat rompepäiviä 8-10 kesäkuuta amiksen ja Kuhmon kadun koulun alueelle. Toivottavasti tulee ja intoa riittää, minä ainakin käyn jos tapahtuma toteutuu.

      • Kiitos infosta. Laitan kalenteriini. Minulla tuo viikonloppu vielä vapaata täynnä ja matkakaan ei ole pitkä, vaikkapa traktorilla. 👍🚜


      • Talkoolainen

        Tervetuloa tapahtumaan, järjestelyt on menossa.


    • Kesällä on viikonloppuja liian vähän, samaan aikaan sattuu taas oma motoristihenkinen kokoontuminen nyt Länsi-Suomessa.

    • vähänkauempaa

      Ei millään pahalla;
      sekä markkinat, että rompetorit ja tavalliset toritapahtumat pilataan mm. karaokelaululla ja muulla ohjelmalla.
      Iltatorit Nurmes Lieksa, Ilomantsi ja jokaisessa ohjelmaa ja se pilaa kaupankäynnin.
      Nurmeksen lomarompe on perseestä, Hyvärilä pilataan ohjelmalla, Lieksassa en käynyt ja Kuhmossa viimmeksi 5 vuotta sitten.
      Lieksan markkinoilla kävin myymässä viimmeksi 1970 syksyllä, Nurmeksessa 1969,
      Ilomantsissa 2004 ja tämä kulman markkinat on kuolleet.
      Onko tietoo, että vieläkö Lieksan vanhoja markkinamiehiä on elossa.
      Ei ole vuosiin kuullut.

      • Talkoolainen

        Saat uskoa että karaoke laulua ei ole Lieksan rompepäivillä!!!!


      • TämmönenKysymys
        Talkoolainen kirjoitti:

        Saat uskoa että karaoke laulua ei ole Lieksan rompepäivillä!!!!

        Takaatko niin tulen 600 kilometrin päästä ?


      • Talkoolainen

        Takaan, asiasta on keskustelut pidetty ei karaokea eikä alkoholia näyttely alueella.


      • TämmönenKysymys
        Talkoolainen kirjoitti:

        Takaan, asiasta on keskustelut pidetty ei karaokea eikä alkoholia näyttely alueella.

        Nostan hattua, onko Kuhmon järjestäjäjengi vaihtunut ?


      • Talkoolainen

        Lieksan tapahtuman porukka sama kuin viimekesän raviradalla .


    • Hurra-Anni

      Olen samaa mieltä. Lieksan tiistaitorilla olen käynyt kymmenen vuoden aikana kaksi kertaa ne riittävät minullekin. Iltapäivän tunnelman pilasi esiintymispömpelissä kitaraa rämpyttävä ja jollottava mies. Lieneekö jokaisella kerralla mukana sama joikuja?

      Nurmeksen maanantaitorille satuin kymmenisen vuotta sitten ja silloin esiintymislavalla oli venäläinen mustalaisorkesteri ja se hallitsi taidokkaasti soitannan ja laulut. Upeassa esityksessä silmä lepäsi musiikin ohella! Samana iltana ryhmä esiintyi Nurmeksen Hannikaisen salissa.

      Jos jotain esitystä haalitaan torille, sen pitää olla tasokasta. Yleisön pyynnöstä huolimatta tulevia laulajia ei pidä suvaita.

    • ottaako-nokkiinsa

      Entäs jos lieksan trubadurix suuttuu jos ei ole karaokea rompepäivillä, vaikka on voittanut lukuisia karsintoja, mutta muuta merkittävämpää meriittiä ei ole!

      • Hurra-Anni

        Lieksalaista trubadurixia en tunne, mutta tiistaitorin kitaran rämpyttäjä oli melkoisesti pyylevöitynyt mies. Hän ei vaikuttanut karaokemieheltä, vaan ihan normaalilta nälkätaiteilijalta.


    • Eikaraokea

      Sen voin luvata ettei minkään valtakunnan karaokemestaria rompepäiville tule julkisesti laulamaan.

    • varmuuden-varalle

      Onko tervaa ja höyheniä varattu jos trubadurix tulee jodlaamaan?

    • näin.sanoo.laki

      Omissa teltoissaan saa tietysti laulaa niin paljon kuin haluaa kun ei käytä vahvistinta.

      • lallati.lallati.laa

        Jos haluaa karkoittaa asiakkaat niin saa laulaa ihan ääneen.


    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Nyt se syksy on sitten alkanut

      Esimerkiksi tänään sataa aamusta iltaan, ja nytkin.
      Maailman menoa
      50
      979
    2. Minä en ole koskaan

      Rakastanut ketään toista yhtä paljon kuin sinua
      Ikävä
      95
      953
    3. Tiesitkö? Jorma Uotisen EX-rakas on Helena Lindgren - Nämä ovat välit nyt: "Me ollaan..."

      Jorma Uotinen ja Helena Lindgren olivat avoliitossa v. 1982-1999. Pariskunta oli aikansa näyttävä julkkispari, missä i
      Kotimaiset julkkisjuorut
      19
      815
    4. Vähän pitää

      Kiusia ja näyttää
      Ikävä
      120
      764
    5. Anteeksi J-mies

      Anteeksi että myötävaikutin siihen että rakastuit minuun, jota et voi koskaan saada. Viimeksi kun näimme ja katselimme t
      Ikävä
      115
      735
    6. Olet nainen ollut vaikein rasti

      Eniten olet tunteitani myllännyt ja niitä kuluttanut, ja tuottanut. 🤔
      Ikävä
      36
      663
    7. Taidat olla

      Luovuttanut jo minun suhteeni osalta?
      Ikävä
      45
      646
    8. Minä muistan

      Minä muistan sinut nauravana. Sellaisena, joka sai tavallisenkin hetken tuntumaan vähän kevyemmältä, kuin huoneeseen ol
      Ikävä
      45
      610
    9. Kenen viisautta on ollut laittaa tie väärällä murskeella pilalle

      Kenen viisautta on ollut kun Siimeksen/Kylmänpurontie pantu pilalle kun on ajettu liian karkeaa mursketta. Rengasliikke
      Hyrynsalmi
      22
      596
    10. Mä voisin rakastua noihin tähti silmiin

      Katseesi on niin lumoava nainen💚.
      Ikävä
      19
      596
    11. Jos tullaan toisiamme vastaan, niin

      pitäiskö pysähtyä ja onnitella?
      Ikävä
      46
      568
    12. Riittääkö mahkut

      Kaivattuusi 🤭.
      Ikävä
      38
      559
    13. Siinä kävi mies nyt niin että tämä ämmä muuttaa ulkomaille

      Vuonojen maa kutsuu, joten ei hätää. Et kuule minusta enää. 😂 Lycka till! Ämmä riittää.
      Ikävä
      72
      548
    14. Voisiko vielä välillemme jotain kehittyä

      Vai heihei ja ei nähdä enää.
      Ikävä
      33
      543
    15. Koska Martina viettää aikaansa lapsiensa kanssa

      Äiti vaan juoksee miehen perässä Tallinnassa, Lontoossa, Turussa. Kyllä oli kätilö oikeassa, kun sanoi, että ei olisi ka
      Kotimaiset julkkisjuorut
      136
      509
    16. Ähtäri on taas TV: n ja radion ykkösuutinen

      Uusi podcast on julkaistu ja on nyt kuunneltavissa. Mot on tehnyt hyvää työtä! Mikko Savola ja kepu ei ota mitään vast
      Ähtäri
      44
      506
    17. Kerro kolme hyvää asiaa

      Kaipaamastasi ihmisestä ja lisää perään onko kaivattusi n vai m 😍
      Ikävä
      25
      502
    18. Mitä muuta on olemassa kuin lisääntyminen

      Jos mies ei pääse lisääntymään niin mikä hänen osansa elämässä on? mitä jää jäljelle? Hän on vain muiden palvelija kok
      Sinkut
      108
      500
    19. Tilanteenne

      Onko tilanteenne tällä hetkellä hyvä?
      Ikävä
      47
      495
    20. Pahkalassa tapahtuu

      Mitäs on tapahtunut yöllä pahkalan kerrostaloilla.oli poliisia ja ambulanssia taas vaihteeksi
      Parkano
      7
      477
    Aihe