Äänestäjistä on työväestöä yli 80 %, mutta silti suurimpana puolueena on sellainen mikä tekee kaikkensa riistääkseen työväestöä rikkaiden sijoittajien rikastuttamiseksi.
Suomeen sijoitettu 10 miljoonaa on tuottanut hyvässä kohteessa kymmenessä vuodessa n. 50 miljoonaa. Sama raha Kiinaan sijoitettuna on tuottanut yli 500 miljoonaa, sekä moniin ihmisoikeuksien riiston ja lapsityövoiman maihin sijoitettuna, 300-500 miljoonaa.
Kikyssä ja työttömien orjatyöhön pakottamisessa ei ole kyse siitä eivätkö yritysten omistajat ja sijoittajat jo nyt saisi korkeaa tuottoa. Kyse on siitä, että Suomen sijoitusten pitkäkkestoinen tuottotaso on 10-25 %, kun Kiinan ja monien ihmioikeuksia polkevien, myös lapsityövoimaa käyttävien maiden tuottotaso on 40-60 %. Tässä on se ainut ja todellinen syy palkkojen alennuksiin ja vähäosaisten elämän kurjistamiseen. Sijoitajien on saatava paljon enemmän kuin mitä nyt saavat.
Sipilä joka ei paljasta sijoituksiaan, on hyvin mahdollisesti sijoittanut Kiinan, muun Aasian, tai Intian rahastoihin, tuotto 40-60 %. Niin kauan kun hän sijoittaa voittonsa edelleen, ei hän maksa niistä veroa Suomeen, vaikka kaikki olisi verottajan tiedossa. ...Laki sallii, että verottajalle kuuluva osuus voitosta voidaan sijoittaa edelleen tuottamaan lisää voittoja Sipilälle. Tämä on jotain täydellisen moraalitonta ja epäoikedenmukaista verrattuna siihen miten työväestöä verotetaan.
Mutta, jos Sipilä on sijoittanut esim. 10 miljoonaa veroparatiisin kautta Kiinaan, on hän ehkä jo tehnyt, tai tulee tekemään kymmenessä vuodessa yli 500 miljoonaa voittoa, maksamatta veroa Suomeen lainkaan. Juuri tällä tavalla toimivat Suomen rikkaat sijoittajat, joiden etuja Kokoomus ajaa keinoja kaihtamatta. On selvää, että tuollaisia verovapaita voittoja keräävät tahot ovat käyttäneet paljon rahaa päättäjien lahjomiseen, jottei tilanne muuttuisi. Eikä se ole muuttunut, eikä muutu niin kauan kun Kokoomuksen ja Sipilän kaltaiset ovat vallassa.
Kikyissä, pakkoaktivoinneissa, ja tulevista yhä uusissa työväestön oikeuksia polkevissa laeissa on aina kyse kansan riistämisestä rikkaimpien hyväksi, kun suomalaista työkarjaa pakotetaan jo ennestään epäoikeudenmukaisen tulonjaon muuttamiseen yhä lähemmäksi lapsi- ja orjatyövoiman maiden tasoa.
Äänestämällä Kokoomusta ja Sipilän kaltaisia, tuet ihmisyyden loputonta riistoa suuromistajien hyväksi, jotta nämä saisivat nykyisen hyvin korkean tuoton sijasta paljon enemmän.
Jos olet palkkatyöläinen ja äänestää Kokoomusta, ajat omia työehtojasi yhä lähemmäs muun maailman lapsi-ja orjatyövoimaa, rikkaimpien rikastuttamiseksi. ...Tätäkö todella haluat?
https://yle.fi/aihe/tekstitv?P=183#4
JPCHAAULX +63 % Kiina
FC CHINA +62 % Kiina
JFGRCHINA +57 % Kiina
JPGCAAULX +57 % Kiina
HENHORGLTI +56 % Henderson Horizon Global Technology...
SPAASIAB +55 % Aasia
STINDIAEQA +53 % Intia
STCHINAEQD +52 % Kiina
STINDIAEQA +51 % Intia
STCHINAEQA +50 % Kiina
SCHPSCALX +50 % Kiina
Miksi äänestät itsesi riistäjiä?
33
197
Vastaukset
- ÄäntenKalastaja
Mielipide: Sauli Niinistö valitsee sanansa yleisen mielipiteen mukaan
https://www.turkulainen.fi/artikkeli/598008-mielipide-sauli-niinisto-valitsee-sanansa-yleisen-mielipiteen-mukaan
Helsingin Sanomien vaalikoneessa mitataan myös arvokysymyksiä muun muassa akselilla oikeisto–vasemmisto ja konservatiivi–liberaali.
Ei liene kovin suuri yllätys, että kokoomustaustainen istuva presidentti Sauli Niinistö on ehdokkaista vastausten perusteella oikeistolaisin ja Laura Huhtasaari puolestaan konservatiivisin. Kun tämä selvisi, ei ollut myöskään ihme, että verrattuna minun vastauksiini tuo parivaljakko jäi kahdelle viimeiselle sijalle.
Mistähän sitten johtuu Niinistön gallupsuosio? Yhden selityksen aavistaa, kun katselee, miten ehdokkaat sijoittuvat edellä mainituilla arvoakseleilla. Ja kas kummaa Niinistö on lähinnä akseleiden neutraalia, mitäänsanomatonta keskipistettä ja samanaikaisesti muita enemmän oikealla tai vähemmän vasemmalla.
Mielenkiintoista on myös havaita, että mies, joka uskoo Jumalaan ja pitää kotia, uskontoa ja isänmaata hyvänä politiikan arvopohjana, on sitä mieltä, ettei presidentin puoluepoliittisen taustan tule näkyä presidentin tehtävien hoidossa. Kysynkin, miten arvoiltaan oikeistolaisimman ehdokkaan Kokoomus-tausta ei vaikuttaisi hänen tapaansa hoitaa asioita.
Itse tulkitsen niin, että Niinistö valitsee sanansa yleisen mielipiteen mukaan siten, että julkisuudessa ilmaistut kannat mahtuvat yleisen mielipiteen haarukkaan. Sillä saa ääniä, mutta sillä ei tarvitse olla mitään tekemistä hyvin hoidetun presidentin tehtävän kanssa.
Niinistön ei tietenkään tarvitse huolestua kokoomuslaisista äänestäjistä. Vaikka hän sanoisi jotain hiukan arkkikokoomuslaiselle kiusallista, ei tuolla äänestäjällä ole käytännössä toista vaihtoehtoa.
Jotkut toki antavat äänensä Niinistölle hänelle luodun miehisyyden imagon ja isäksi tulemisen ansiosta itseään selkeästi nuoremman naisen rinnalla.
Isot gallupluvut kertovat myös, että yleensä työväen- ja vasemmistopuolueitakin äänestäjistä osa on toistaiseksi kallistumassa istuvan ehdokkaan taakse.
Ja monet ajattelevat myös niin, että silloin on äänestänyt oikein ja viisaasti, kun oma ehdokas on voittanut. Ja mitä demokratia- tai kansanvaltakäsitystä edustaa ajattelu, että äänestää oman ehdokkaan sijasta ennakkosuosikkia, jotta ei tarvita toista kierrosta.
Oi pyhä yksinkertaisuus!
Leo Lindstedt
Turku- Mätä-ON-pelkkää-MÄTÄÄ
On ihan sama puhutaanko Niinistöstä, Kataisesta, Vapaavuoresta jne. Kokoomuksen poliitikosta. Aina on kyse siitä että puheet ja esiintyminen ovat kansan huijaamista ja suosion kalastelua, jotta sataisiin valtaa. Kokoomuslaiset esiintyvät koko kansan edun ajajina ja asioiden hoitajina, muttaa aina kun mahdollista käyttävät he valtaansa Caruna-kauppojen kaltaisiin kusetuksiin, missä kansaa alistetaan mitä härskeimmän riistokapitalismin uhreiksi.
- sdfsfsfsdf
gallup ja gallup
http://www.strawpoll.me/14826642/r - MV-media
Te älykääpiöt ette tajua, että kuka teidät työllistää! Voin vihjata, että ei ainakaan sosialistit eikä vihreät.
- mene.sinne.nilkki
Mikset nilkki pysy mätäviestin foorumilla.
- pahvisale
Vielä kun se työllistäjä maksaisi palkkaakin.
- MV-media
Jos sinä olet tekevinäsi töitä, niin työnantaja on maksavinaan palkkaa! Saat mitä tilaat! Apina!🐵
- ääni.kurjuudelle
Ja jos äänestää vasureita, äänestää väkeä joka on kiinnostunut vain matujen hyvinvoinnista ja homotuksesta sen minkä aikaa matutuksesta jää.
Ääni vasureille on ääni sille että duunarin ruokapöydässä syö suuri määrä loisijoita, jotka eivät ole koskaan maksaneet lanttiakaan veroja Suomeen ja joille kaikki on ilmaista loppuelämän ajan. He syövät suomalaisen duunarin sosiaaliturvan, terveydenhoidon ja eläkkeetkin.
Äänestä vasureita, äänestät köyhtymisellesi, kurjistamisellesi ja raatamiselle jonka hyödyn saavat ulkomaiset hengailijat, joiden elättämiseen et ole millään lailla velvollinen.- Oikeudenmukaisuudelle
Ei Huhtasaari ole vasuri, vaikka on oikeudenmukaisesti sitä mieltä että talousvaikeuksiin ajautuneiden velkaantumista on pahennettu törkeällä tavalla perintäkuluilla joissa ei ole järjen-, eikä oikeudenmukaisuuden häivää. Samoin persut ovat pyrkineet suitsimaan eliitin veronkiertoa ja matutusta. He myös ajavat työhön aktivointia, mikä ei ole huono asia. Ero rosvoporvareihin onkin siinä, että rosvokokkareet haluavat pakottaa työttömät ilmaistöihin, kun taas Huhtasaaren kaltaiset haluavat ihmisten saavan palkaa työstään.
- helsinginvihreä
"Ääni vasureille on ääni sille että duunarin ruokapöydässä syö suuri määrä loisijoita, jotka eivät ole koskaan maksaneet lanttiakaan veroja Suomeen ja joille kaikki on ilmaista loppuelämän ajan. He syövät suomalaisen duunarin sosiaaliturvan, terveydenhoidon ja eläkkeetkin."
Taisi käydä niin, että "laura" menee tuohon loisijoita fanittavaan kategoriaan:). YLE:n vaalikonevastausten perusteella ehdokkaat oli aseteltu arvokartalle akselilla vasemmisto-oikeisto ja konservatiivi-liberaali.
Omien vastausteni perusteella sijoituin arvoakselille "oikeisto-liberaali", isänmaalliseksi itsensä julistanut "laura" asteikolle "vasemmisto-konservatiivi".
Koska olen sitä mieltä, että isänmaalle on vähemmän vahingollista olla oikeisto-liberaali kuin vasemmisto-konservatiivi, äänestän Saulia... - turhaehdokashän
Oikeudenmukaisuudelle kirjoitti:
Ei Huhtasaari ole vasuri, vaikka on oikeudenmukaisesti sitä mieltä että talousvaikeuksiin ajautuneiden velkaantumista on pahennettu törkeällä tavalla perintäkuluilla joissa ei ole järjen-, eikä oikeudenmukaisuuden häivää. Samoin persut ovat pyrkineet suitsimaan eliitin veronkiertoa ja matutusta. He myös ajavat työhön aktivointia, mikä ei ole huono asia. Ero rosvoporvareihin onkin siinä, että rosvokokkareet haluavat pakottaa työttömät ilmaistöihin, kun taas Huhtasaaren kaltaiset haluavat ihmisten saavan palkaa työstään.
Huhtasaari on idiootti! Perää mm. 90-luvun laman pankkikriisin aikaisia johtajia vastuuseen rikoksista! Pitäisi ymmärtää jo katsoa eteenpäin ja se seikka, että murha on ainut rikos mikä ei vanhene koskaan, mut vanhenee 20-vuodessa
- Riistäjät-kuvottavat
helsinginvihreä kirjoitti:
"Ääni vasureille on ääni sille että duunarin ruokapöydässä syö suuri määrä loisijoita, jotka eivät ole koskaan maksaneet lanttiakaan veroja Suomeen ja joille kaikki on ilmaista loppuelämän ajan. He syövät suomalaisen duunarin sosiaaliturvan, terveydenhoidon ja eläkkeetkin."
Taisi käydä niin, että "laura" menee tuohon loisijoita fanittavaan kategoriaan:). YLE:n vaalikonevastausten perusteella ehdokkaat oli aseteltu arvokartalle akselilla vasemmisto-oikeisto ja konservatiivi-liberaali.
Omien vastausteni perusteella sijoituin arvoakselille "oikeisto-liberaali", isänmaalliseksi itsensä julistanut "laura" asteikolle "vasemmisto-konservatiivi".
Koska olen sitä mieltä, että isänmaalle on vähemmän vahingollista olla oikeisto-liberaali kuin vasemmisto-konservatiivi, äänestän Saulia...Vain täysidiootti kuvittelee voivansa elitiin rikastuttamiseksi loputtomiin "kikyillä" omaa palkkaansa alas, kunnes se on samalla tasolla kuin Intian orjalapsilla.
Oman älykkyytesi tason vuoksi on toivottavaa, että et ole palkkatyössä.
Sitäpaitsi olen yrittäjä, jolle tärkeää on oikeudenmukainen tuloksen jako. Minua kuvottaa se miten ahneet riistäjät potkivat työvoimaa pois ja siirtävät tuotantoaan halpatyön maihin sen jälkeen, kun ensin ovat rikastuneet suomalaisen työvoiman osaamisen ja verovaroista kieroiltujen yritystukien avulla. Tämä! Kaikki punikkivaltaiset maat ovat työläisten helvettejä maan päällä. Niille on yhteistä raakuus, köyhyys. sairaudet, mielivaltaiset pidätykset, katoamiset, nälkä, vilukin itäisessä naapurissamme edelleenkin kommunismin jäljiltä ja ylipäätään kaikenlainen kurjuus mitä ikinä voi olla.
- helsinginvihreä
Riistäjät-kuvottavat kirjoitti:
Vain täysidiootti kuvittelee voivansa elitiin rikastuttamiseksi loputtomiin "kikyillä" omaa palkkaansa alas, kunnes se on samalla tasolla kuin Intian orjalapsilla.
Oman älykkyytesi tason vuoksi on toivottavaa, että et ole palkkatyössä.
Sitäpaitsi olen yrittäjä, jolle tärkeää on oikeudenmukainen tuloksen jako. Minua kuvottaa se miten ahneet riistäjät potkivat työvoimaa pois ja siirtävät tuotantoaan halpatyön maihin sen jälkeen, kun ensin ovat rikastuneet suomalaisen työvoiman osaamisen ja verovaroista kieroiltujen yritystukien avulla."Oman älykkyytesi tason vuoksi on toivottavaa, että et ole palkkatyössä."
Hilpeä kommentti! Miten se vaikuttaa esimerkiksi oman älykkyytesi tasoon oletko yrittäjä vai et?
Riippumatta siitä mikä vaikutus palkkatyöllä on oman älykkyyteni tasoon, Suomen kansantalouden kannalta on kuitenkin toivottavampaa että olen palkkatyössä:)... Tähän sinunkin varmaan olisi helppo yhtyä mikäli olisit ihan oikea yrittäjä, etkä pelkkä kiukkuinen luuseri. - Voisitko-tarkentaa
DonaId_Trump kirjoitti:
Tämä! Kaikki punikkivaltaiset maat ovat työläisten helvettejä maan päällä. Niille on yhteistä raakuus, köyhyys. sairaudet, mielivaltaiset pidätykset, katoamiset, nälkä, vilukin itäisessä naapurissamme edelleenkin kommunismin jäljiltä ja ylipäätään kaikenlainen kurjuus mitä ikinä voi olla.
Tarkoitatko että Suomi olisi punikkivaltainen maam mikäki kaikki maaperän kultavarat olisi pidetty valtion omistuksessa, ja valtio olisi ryhtynyt niistä tuottamaan kultaa, jolloin kaikki tuotto olisi tuloutettu valtion kassaan? Onko tällainen toiminta juuri sitä mitä pidät punikkivaltaisena ja kurjuuksien aiheuttajana?
- Hölmölä-ON-Hölmölä
helsinginvihreä kirjoitti:
"Oman älykkyytesi tason vuoksi on toivottavaa, että et ole palkkatyössä."
Hilpeä kommentti! Miten se vaikuttaa esimerkiksi oman älykkyytesi tasoon oletko yrittäjä vai et?
Riippumatta siitä mikä vaikutus palkkatyöllä on oman älykkyyteni tasoon, Suomen kansantalouden kannalta on kuitenkin toivottavampaa että olen palkkatyössä:)... Tähän sinunkin varmaan olisi helppo yhtyä mikäli olisit ihan oikea yrittäjä, etkä pelkkä kiukkuinen luuseri.Tarkotin vain, että kun äänestät Kokoomusta, äänestät sen puolesta että sinut alistetaan kilpailemaan palkallasi niiden maailman yhtiöiden työvoiman kanssa, jotka käyttävät lapsityövoimaa ja riistävät ihmisoikeuksia 5-10 centin tuntipalkalla. Juuri siitä tässä kilpailukyvyssä on kyse. Siellä missä työn kulut ovat halvimmat, sinne suomalaiset ökyrikkaat 2Sipilät ja kokkareet" sijoittavat. Et ole kovin älykäs jos haluat antaa tukesi sille, että saat tulevaisuudessa potkut jos et suostu yhtä halpaan työhön kuin orjat muualla maailmassa.
- Hölmölä-ON-hölmölä
Kuinka ihmiset voivat olla niin idiootteja että äänestävät Kokoomusta siksi että omia olemattomia palkkoja leikattaisiin vielä pienemmiksi? Ja vain siksi että rikkain omistajaeliitti saisi Suomessa yhtä suuren tuoton kuin mitä sijoitukset tuottavat maissa joissa ihmisoikeusia riisteään ja luontoa tuhotaan ilman rajaa. Eikö se riitä kun jo nyt rikkain eliitti saa jokaista sijoittamaansa miljoonaa kohden 100 000-300 000 euroa tuottoa? Eikä tässä ole edes huomioitu niitä yritystukia joita esim. vuonna 2017 jaettiin neljä miljardia pääosin juuri samoille ökyrikkaille, jotka muutoinkin saavat paljon enemmän kuin tarpeeksi.
- SN.eheyttää.Suomen
Sauli eheyttää homotkin.
Ettekö te ääliökirjoittajat tajua, että suomainen palkansaaja kuuluu maailman rikkaimpaan puoleen prosenttiin?
https://www.kepa.fi/uutiset-media/uutiset/maailman-rikkaimpaan-prosenttiin-paasee-2-805-euron-palkalla- Hanki-aivot
Sinä ääliö et selvästi halua tajuta, ettei Suomi lukeudu kehitysmaihin, eikä sitä siksi tule verrata kuin kehittyneisiin maihin. Suomen palkkataso on alhaisempi kuin monissa Euroopan maissa, mutta elinkustannukset ovat Euroopan korkeimmat, ja n. 23 % yli keskiarvon.
Oletko niin yksikertainen ettet tajua miten elinkustannkuset ja ansiotaso vaikuttavat siihen pystyykö palkalla elämään normaalia elmää, vai onko elämä kituuttamista. ...Juuri sitä se isolla osalla työväestöä Suomessa on. Monissa maissa Euroopassa työväestö elää paljon leveämmin, mitä asiaa ei sen kauempaa tarvitse hakea kunhan katsoo Ruotsiin ja Norjaan. - Nalle.vaan
"Ettekö te ääliökirjoittajat tajua, että suomainen palkansaaja kuuluu maailman rikkaimpaan puoleen prosenttiin?"
Noin voi vielä olla mutta ei kauan, tavoite on 0,05%. Me tuolla suomalaisella klubilla ollaan tosi tyytyväisiä Lindströmin toimiin, toki se meille maksaakin mutta ei tuo pari kossupulloa nyt kuitenkaan niin paljon ole vaikka rahaa sekin, mutta verotuksessa vähennykset niistä otamme. Sipilä hoitaa kaverin itse emme tänne päästä laboranttia soraa tuomaan lattioille. - eivoiverratakaan
Ja Suomi kuuluu elinkustannuksien kalleudella aivan kärkipäähän. Siinä missä intialainen elää 20 eurolla kuussa leveästi ja apua tarvitsematta, suomalainen jonottaa leipää 1000 euron tuloilla.
- helsinginvihreä
Hanki-aivot kirjoitti:
Sinä ääliö et selvästi halua tajuta, ettei Suomi lukeudu kehitysmaihin, eikä sitä siksi tule verrata kuin kehittyneisiin maihin. Suomen palkkataso on alhaisempi kuin monissa Euroopan maissa, mutta elinkustannukset ovat Euroopan korkeimmat, ja n. 23 % yli keskiarvon.
Oletko niin yksikertainen ettet tajua miten elinkustannkuset ja ansiotaso vaikuttavat siihen pystyykö palkalla elämään normaalia elmää, vai onko elämä kituuttamista. ...Juuri sitä se isolla osalla työväestöä Suomessa on. Monissa maissa Euroopassa työväestö elää paljon leveämmin, mitä asiaa ei sen kauempaa tarvitse hakea kunhan katsoo Ruotsiin ja Norjaan."Monissa maissa Euroopassa työväestö elää paljon leveämmin, mitä asiaa ei sen kauempaa tarvitse hakea kunhan katsoo Ruotsiin ja Norjaan."
Mutta siellähän oli paljon niitä mamuja??? Tuo on varmaan joku suvakkimedian valeuutinen... - MV-media
eivoiverratakaan kirjoitti:
Ja Suomi kuuluu elinkustannuksien kalleudella aivan kärkipäähän. Siinä missä intialainen elää 20 eurolla kuussa leveästi ja apua tarvitsematta, suomalainen jonottaa leipää 1000 euron tuloilla.
Suomalaisten ahneudella ei ole mitään rajaa. Suomalainen jonottaa päivän ilmaista ämpäriä tulotasosta riippumatta. Vielä parempi jos niitä ei riitä perässä tulevalle naapurille.
- usko-ja-luottamus
Kansa on todennut, että' asiat eivät vasemmistolaisten hoitamina suju. Näin asiat
tulee paranemaan ja sehän on jo todettu, että kohta on kaikki kohdallaan. Kun saadaan vielä työttömät työllistettyä kunnon duuneihin, niin eiköhän kaikilla ole valoisammat ajat ilman perussuomalaisia ja vasemmistolaisia.- Entä-Norjan-Statoil
Jos Hölmölän kansa noin on todennut, ei pelkkä väite ilman faktoja todista yhtään mitään. ...Etenkään, kun todistettu totuus on täsmälleen päinvastoin.
Parhaimmat olot koko Euroopassa on saavutettu juuri vasemmistolaisen puolueen suvereenin vuosikymmenten vallan ansioista. Norjan Työväenpuolue perusti Statoilin, ja Norja on tuon erittäin vasemmistolaisen toiminnan ansiosta Euroopn vaurain, missä myös asuu tutkitusti maailman onnellisin kansa.
Norjan valtiolla on Työväenpuolueen ansiosta yli tuhannen miljardin euron arvoinen öljyrahasto. Ihannoimasi riitokapitalistit, kuten Suomen kokoomuslaiset, olisivat keränneet omat taskunsa täyteen lahjuksia kun olisisivat lahjoittaneet kansallisaarteet ulkomaisille öljy-yhtiöille. Ilman vasemmistolaista valtaa olisi Norjan öljytuloille käynyt kuten Suomen kulta- ja fosforiesiintymien tuotoille on käynyt. Ne on ohjattu muun maailman veronkiertäjien taskuihin. - MV-media
Norjalla on rahastoja koska sillä on öljyä. Edes työväenpuolue ei ole saanut tätä sössittyä kuten Venezuelan kommunistit. Norjalla on toki valtionvelkaa yhtä paljon kuin Suomella ja siitä he saavat kiittää työväenpuoluetta, mutta Venezuelassa on nälänhätä, vaikka se on öljyn suhteen ehkä maailman rikkain maa per capita, mutta silti vatva enemmistö näkee nälkää, kiitos kommunistien!
Suomessa oltiin viisaita kun myytiin kaivostoiminta norjalaisille ja nyt se tuottaa heille niin paljon tappiota, että suunnittelevat kaivoksen sulkemista. Oli tosi "miljardin" arvoinen kaivos! - Hanki-apua
MV-media kirjoitti:
Norjalla on rahastoja koska sillä on öljyä. Edes työväenpuolue ei ole saanut tätä sössittyä kuten Venezuelan kommunistit. Norjalla on toki valtionvelkaa yhtä paljon kuin Suomella ja siitä he saavat kiittää työväenpuoluetta, mutta Venezuelassa on nälänhätä, vaikka se on öljyn suhteen ehkä maailman rikkain maa per capita, mutta silti vatva enemmistö näkee nälkää, kiitos kommunistien!
Suomessa oltiin viisaita kun myytiin kaivostoiminta norjalaisille ja nyt se tuottaa heille niin paljon tappiota, että suunnittelevat kaivoksen sulkemista. Oli tosi "miljardin" arvoinen kaivos!On pakko todeta että olet joko vakavasti MIELISAIRAS, tai olet KOKOOMUSMÄDÄN verovaroista palkaama trolli.
Venezuelan esimerkkisi ja vertailusi on niin sontaa kuin olla voi. Epäilemättä tarkoitukella valehtelet sen, kuten kaiken muunkin. Venezuelan öljyntuotanto on perustettu amerikkalaisten öljy-yhtiöiden toimesta, jolloin niiden omistukseen tulivat tuotantolaitokset ja osa öljyvaroista. Amerikkalaiset yhtiöt rahoittajina sekä tietotaidon ja porauskaluston tuojina sanelivat ehtonsa sopimuksiin. Venezuelan kansan kurjuus on malliesimerkki siitä miten moraliton ja häikäilemätön riistokapitalismi osaakieroilullaan tuhota kansoja jotka omistavat luonnonrikkauksia, mutta joilla ei ole tietotaitoa, eikä pääomaa ryhtyä niitä hyödyntämään.
Norja olisi köyhä ja velkainen kuten Suomi, jos amerikkaliset öljy-yhtiöt olisi päästetty siellä samaan asemaan kuin Venzuelassa. Norja olisi köyhä silloinkin, jos Kokoomuksen kaltaiset rosvoporvarit olisivat olleet vallassa. Sen todistaa Kokoomuksen ehdoton periaate, jonka mukaan valtio ei saa ryhtyä mihinkään tuotannolliseen toimintaan omalla omaisuudellaan. Näin öljy ja sen tuotot olisi lahjoitettu maailman yrityksille.
Toisin kuin valhetrollaat, on Norja erittäin paljon Suomea rikkaampi. Ja se on sitä vain ja ainoastaan Työvenpuolueen vallan ansiosta. Faktat tämän todistavat. Sinun valhetrollauksesi todistaa, että jos et vielä ole suljetulla, kuuluisi sinun ainakin siellä olla. - MV-media
Venezuela antoi osaavien kansallisten öljy-yhtiöiden laittaa tuotannon kuntoon, minkä jälkeen se kansallisti (lue; varasti) yhtiöt itselleen. Se siis sai valmiit öljynporaustornit ja tuotantovälineet ilmaiseksi.
Tästä huolimatta Venezuelassa on valtava nälänhätä, kiitos sosialismin.
Sosialistisissa maissa musikat näkevät poikkeuksetta nälkää. Joka ainoassa missä sosialismia on jollain tapaa sovellettu. Aina ja iankaikkisesti.
Norjan demarit ovat enemmän oikealla kuin yksikään suomalainen puolue, joten aivan päin helvettiä he eivät ole saaneet maan taloutta menemään, mutta Oslon kadut ovat täynnä mustaa väkeä ja kantanorjalaiset ovat heidän kanssaan helisemässä. https://forskning.no/innvandring-samfunn-samfunnskunnskap/2016/12/fra-30-000-til-3000-asylsokere-hva-har-skjedd
Onneksi työväenpuolue panttaa öljyrahoja ja maksattaa norjalaisilla maailman kalleinta bensaa ja viinaa, että rahaa riittää matuille niin paljon kuin työväenpuolue ikinä haluaa antaa.
http://www.noas.no/ REFUGEES WELCOME!!! - Kapitalistien-Ahneus
MV-media kirjoitti:
Venezuela antoi osaavien kansallisten öljy-yhtiöiden laittaa tuotannon kuntoon, minkä jälkeen se kansallisti (lue; varasti) yhtiöt itselleen. Se siis sai valmiit öljynporaustornit ja tuotantovälineet ilmaiseksi.
Tästä huolimatta Venezuelassa on valtava nälänhätä, kiitos sosialismin.
Sosialistisissa maissa musikat näkevät poikkeuksetta nälkää. Joka ainoassa missä sosialismia on jollain tapaa sovellettu. Aina ja iankaikkisesti.
Norjan demarit ovat enemmän oikealla kuin yksikään suomalainen puolue, joten aivan päin helvettiä he eivät ole saaneet maan taloutta menemään, mutta Oslon kadut ovat täynnä mustaa väkeä ja kantanorjalaiset ovat heidän kanssaan helisemässä. https://forskning.no/innvandring-samfunn-samfunnskunnskap/2016/12/fra-30-000-til-3000-asylsokere-hva-har-skjedd
Onneksi työväenpuolue panttaa öljyrahoja ja maksattaa norjalaisilla maailman kalleinta bensaa ja viinaa, että rahaa riittää matuille niin paljon kuin työväenpuolue ikinä haluaa antaa.
http://www.noas.no/ REFUGEES WELCOME!!!Ahaa. Amerikkalaiset hyvää hyvyyttään halusivat auttaa Venzuelan kansaa ja tekivät siksi valtavia taloudellisia uhrauksia. No, samaa hyvyyttä on nähty myös Irakissa. ...Jotta kansat voisivat rikastua öljyllään. ....D
Se oli kylläkin Norjan vauraus mistä oli kyse. Eli, onko se vasemmistolaisten, vaiko porvaripuolueiden ansiota?
Työväenpuolue oli vallassa Norjassa yli 70 vuotta, ja se perusti Statolin. Eihän tämän päivän demareilla ole valtiollisen öljy-yhtiön perustamisen kanssa mitään tekemistä.
Taidat olla niitä jotka tahallaan sotkevat kesusteluja epäolennaisuuksilla, jotta ei tarvitse myöntää faktoja joita oma ahdas suuntautuminen ei voi hyväksyä. Norjan kohdalla on täysin kiistaton totuus se, että valtion vauraus on yksinomaan Työväenpuolueen vasemmistolaisen poltiikan ansiota. Yhtä varma totuus on se, että kapitalistien vallassa öljyvarat ja -tulot olisi kyseisen ideolgian tärkeimmän periaatteen mukaisesti ysityistetty tuottamaan voittoja yksityisille sijoittajille, mikä tässä tapauksessa todennäköisesti olisi tarkoittanut amerikkalaisia tai/ja englantilaisia öljy-yhtiöitä.
Tekeekö totuus todella noin kipeää???
- beethooven
Vasureita olen miltei aina usein miten äänestänyt. Osallistuin vapaaehtoisesti Kulttuuritalolla Vasemmistoliiton perustavaan kokoukseen huhtikuussa 1990. En kuitenkaan liittynyt koska huomasin Suomessa olevan sitten itseasiassa kaksi sosiaalidemokraattista puoluetta tosiasiassa.
- SiinäSuomenvirhe
Tuo Norjan malli ollsi pitänyt olla myös Suomen malli,suuret rahat olisi pitänyt rahastoida enemmän eikä lahjoittaa niitä yksityisille sijoittajille vietäväksi maasta pois.
Sen takia Suomi on nyt pulassa ja ketkäs muut kuin köyhät saa siitä kärsiä.Suomessa on eläkerahastoilla 200 miljardia säästössä. Meillä ei ole öljyä, joten määrä on siksi rajallinen, mutta aika valtavasti noita rahastoja kuitenkin on.
https://yle.fi/uutiset/3-9904761
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Martina oli sarjassaan tänään 32.
Mutta eikö pyöräily ja uinti ole vahvempia hänellä kuin juoksu? Aikaa on vielä harjoitella ennen Frankfurtin kisoja.2081699Sofia miksi soitit torstaina Stefanil ja pyysit käymään kun muka olet ahdistunut.?
Oliko asia suunniteltu, kun pyysi käymään ja varmasti tiesi et miten Stefan asiaan suhtautuu.Oliko myös Seiskan toimittaja pyydetty tarkoituksella pai1031664Stepuli itkee facessa
Haluaisin pyytää julkisesti karseaa käytöstäni anteeksi lähimmiltä, naapureilta ja etenkin Sofialta! Ei ole missään olosuhteissa hyväksyttävää käyttä1011576Sofia oli ainoastaan rahan takia suhteessa Stefanin ja Nikon kanssa.
Järkyttävää miten Sofia on käyttänyt hyväksi näitä molempia miehiä ja rahat loppu niin vain haukkumiset tullut kiitokseksi heille.2541409Voi kun menisi nyt Stefan katsoo tyttären uutta ponia, viettäisi aikaa hänen kanssa.
Aika parantaa kaiken ja meillä kaikilla on elämässä vastoinkäymisiä ja yli kyllä pääsee ainakin ajan kanssa.1341368Minä menetän sinut kokonaan
Siksi olen paniikissa, sekaisin ja surullinen. Taitaa olla jonkinasteinen stressitila päällä. Toivottavasti sinulla on kaikki hyvin.48906Suomi teki typeryyttään Venäjästä nyt konkreettisesti vihollisen, jota se ei aiemmin ollut.
Venäjä ei ole uhannut Suomen turvallisuutta, eikä Venäjän ja Ukrainan välinen konflikti ole signaloinut minkäänlaista uhkaa Suomelle. Se "uhka" luotii453904Onpas Martina valinnut sopivan laulun
Storyssa kun Isben poni tulee, " älä vie lapsuuttani pois." Äiti se lähtee mieluummin panopuuksi hotelliin, kuin viettäisi senkin ajan lastensa kanssa115890Veikkauksia milloin Venäjä hyökkää Suomeen?
Veikkaan että se tapahtuu nopeasti, ehkäpä jo kesäkuussa. Suomi 5,5 miljoonan harvaan asuttu maa. Venäjä ei tarvitse suurta joukkoa Suomeen, joten kai293845Uskomatonta miten "kassatyttö Sannasta" tuli hetkessä kuoleman kauppias.
Demarit on kautta historian olleet "takinkääntäjien"mestariluokkaa kokoomuksen hihassa kiinni. Sannan arviointikyky petti täysin Naton suhteen, Brysse347820