Sijoittajat ovat saaneet Suomalaiseen työhön ja tuotantoon sijoitetuille rahoilleen 10-20 %:n tuoton jo hyvin pitkän aikaa. Viime vuonna jaettiin valtavia osinkoja, kun samaan aikaan palkansaajilta leikattiin kilpailukyvyn nimissä. Nyt jaetaan vielä suuremmat osingot, ja tällä kertaa työttömät pakotetaan orjatöihin tuon saman ökyeliitin rikastuttamiseksi.
Mikään muu tätä röykeyttä ja epäoikeudenmukaisuutta e voi selittää kuin se, että rosvoilla on liikaa valtaa. Toivotaan, että tulee tapahtumaan jotain sellaista mikä hävittää äärimmäisen röyhkeän KOKOOMUSMÄDÄN lopullisesti maan päältä.
Kokoomusrosvoille ei riitä mikään.
4
63
Vastaukset
- 3583759
Kannattaa ehkä sinunkin sitten sijoittaa enemmän ja itkeä vähemmän.
- Symboliikkaa
Leviatan joutuu taisteluun Behemot-nimisen maapedon kanssa. Silloin maailmassa käydään lopullista kamppailua hyvän ja pahan välillä. Taistelu aiheuttaa suurta tuhoa kaikkialla, ja molemmat pedot kuolevat taistelussa. Tuomiopäivästä selviytyvät ihmiset valmistavat petojen lihasta suuren juhla-aterian.
- 3583759
Symboliikkaa kirjoitti:
Leviatan joutuu taisteluun Behemot-nimisen maapedon kanssa. Silloin maailmassa käydään lopullista kamppailua hyvän ja pahan välillä. Taistelu aiheuttaa suurta tuhoa kaikkialla, ja molemmat pedot kuolevat taistelussa. Tuomiopäivästä selviytyvät ihmiset valmistavat petojen lihasta suuren juhla-aterian.
Ja kutsuvat marsilaiset mukaan juhla-aterialle. Mutta unohtavat kutsua venuslaiset, jotka loukkaantuvat. Syntyy hirmuinen taistelu siitäkin. Lopulta voittajina kaikesta selviävät hamsterit, joka tanssivat ruumiiden päällä hirmuiset ripaskat.
- ihminen.on
Ahneus on (väittäisin suurimmalla osalla) ihmisillä geeneissä. Onnea vaan ihmisluonnon muuttamiseen.
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Martina oli sarjassaan tänään 32.
Mutta eikö pyöräily ja uinti ole vahvempia hänellä kuin juoksu? Aikaa on vielä harjoitella ennen Frankfurtin kisoja.2081713Sofia miksi soitit torstaina Stefanil ja pyysit käymään kun muka olet ahdistunut.?
Oliko asia suunniteltu, kun pyysi käymään ja varmasti tiesi et miten Stefan asiaan suhtautuu.Oliko myös Seiskan toimittaja pyydetty tarkoituksella pai1031701Stepuli itkee facessa
Haluaisin pyytää julkisesti karseaa käytöstäni anteeksi lähimmiltä, naapureilta ja etenkin Sofialta! Ei ole missään olosuhteissa hyväksyttävää käyttä1031609Sofia oli ainoastaan rahan takia suhteessa Stefanin ja Nikon kanssa.
Järkyttävää miten Sofia on käyttänyt hyväksi näitä molempia miehiä ja rahat loppu niin vain haukkumiset tullut kiitokseksi heille.2541413Voi kun menisi nyt Stefan katsoo tyttären uutta ponia, viettäisi aikaa hänen kanssa.
Aika parantaa kaiken ja meillä kaikilla on elämässä vastoinkäymisiä ja yli kyllä pääsee ainakin ajan kanssa.1341370Suomi teki typeryyttään Venäjästä nyt konkreettisesti vihollisen, jota se ei aiemmin ollut.
Venäjä ei ole uhannut Suomen turvallisuutta, eikä Venäjän ja Ukrainan välinen konflikti ole signaloinut minkäänlaista uhkaa Suomelle. Se "uhka" luotii466926Minä menetän sinut kokonaan
Siksi olen paniikissa, sekaisin ja surullinen. Taitaa olla jonkinasteinen stressitila päällä. Toivottavasti sinulla on kaikki hyvin.50926Onpas Martina valinnut sopivan laulun
Storyssa kun Isben poni tulee, " älä vie lapsuuttani pois." Äiti se lähtee mieluummin panopuuksi hotelliin, kuin viettäisi senkin ajan lastensa kanssa115895Veikkauksia milloin Venäjä hyökkää Suomeen?
Veikkaan että se tapahtuu nopeasti, ehkäpä jo kesäkuussa. Suomi 5,5 miljoonan harvaan asuttu maa. Venäjä ei tarvitse suurta joukkoa Suomeen, joten kai296862Uskomatonta miten "kassatyttö Sannasta" tuli hetkessä kuoleman kauppias.
Demarit on kautta historian olleet "takinkääntäjien"mestariluokkaa kokoomuksen hihassa kiinni. Sannan arviointikyky petti täysin Naton suhteen, Brysse347822