Yhtä yhteistä nimeä sodalle ei voi antaa. Valkoisten puolella koettiin käytävän vapaussotaa. Maa oli vapautettava venäläisestä sotaväestä. Nimi on perusteltu. Venäjä ei halunnut neuvotella Suomen laillisen porvarihallituksen kanssa ennen kuin punaiset ja venäläiset joukot oli voitettu sodalla.
Punaisten puolella sodittiin sosialistisen vallankumouksen nimissä. Sitä voisi sanoa punakapinaksi.
Eli Vapaussota-punakapina olisi lähinnä oikea nimi.
Vuoden 1918 sodan nimi
4
53
Vastaukset
- yikr6
Sisällissota ei ole oikea nimi koska alusta asti sotaan osallistui punaisten puolella venäläisiä joukkoja Venäjän bolsevikkihallituksen käskystä.
- alaspunakaarti
Myös punaiset käyttivät vallankumouksestaan vaihtoehtoisesti myös vapaussodan nimitystä. Tuon ajan sanomalehdistä voi lukea kertomuksia punaisten "vapaussoturien" hautajaisista. Vasta tappion jälkeen tuli "kapinasta" yleisimmin käytetty termi.
- 6i65ru
Punaisten puolen sotimisesta ei voi käyttää vapaussota nimeä koska emme tiedä miten Suomen olisi käynyt jos punaiset olisivat voittaneet.
Punaisten sota jäi epäonnistuneeksi kapinaksi.
Valkoiset voittivat ja maa vapautui venäläisestä sotaväestä. - sellainen.vapaussota
Suomalaisia osallistui sotaan 70 - 80 000 sekä valkoisten että punaisten puolella. Ulkomaalaista sotaväkeä, saksalaisia 14 000 ja muutama tuhat venäläistä sotilasta. Suomalaiset tappiovat ja näännyttivät nälkään toisiaan yli 30 000. Ulkomaalaiset tappoivat suomalaisia jonkun tuhannen.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Räppäri kuoli vankilassa
Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "904219Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä
Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella293203No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen
Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol452340- 351358
- 10939
- 134931
- 6894
Masan touhut etenee
Punatiilitalon tietotoimiston mukaan Masa on saanut viimein myytyä kämppänsä ja kaavoittaa uudelle lukaalille tonttia pa12832Naisten ja miesten tasoeroista
Oletteko huomanneet, että naisissa ylemmän tason naiset ovat sinkkuja, ja miehissä alemman tason incelit? Toimivat paris124776- 11770