Joulun jälkeen tuli ylipieni tili, josta kiusana vuokra, elatusapu ja pari pientä lainaa. Hermot on tiukalla, kun ei tiedä mitä syödä. Uusia vaatteita ei ole varaa ostaa, eikä hajonneen pesukoneen tilalle uutta.
Tiukoille vetää
14
194
Vastaukset
- jouluontaas
Se on sitten kuljettava koko tipaton tammikuu likaisissa vanhoissa vaatteissa ja nälissään.
Älä nyt ainakaan tupakkaa osta. - SatasenLainaa
Minullakin tiukkaa, mutta sitten muistui mieleen everyday.sta lainaa.
En suosittele pikavippei, mutta nyt sattui semmoinen tilanne etten viitsinyt lainata tutuilta kun ei heilläkään hyvin mene. No satasella ruokaa, ja tietty se pois ensikuusta mutta ensikuussa ei ole laskuja samalla tavalla kuin tässä kuussa. - priorisoihankinnat
Miksi pitää ostaa uusia vaatteita?? Vaatteet eivät mene hetkessä vaihtoon, joten niiden hankintaa voit siirtää, vaikka olisi uusimisen tarvettakin. Pesukone on lienee korvattavissa taloyhtiön pesutuvan koneilla. Halvin pesukone nyt näytti olevan 199€, kun katseltiin omaan talouteemme uutta pesukonetta entisen ihmeellistä ääntä pitävän pesukoneen tilalle. Saadaan kuitenkin nyt ilmaiseksi vähän käytetty pesukone yhdeltä perikunnalta, kun haetaan se pois kolmannesta kerroksesta hissittömästä talosta.
Ruoka ei paljoa maksa, keripukki ei iske seuraavaan normaaliin tiliin mennessä, vaikka syöt hieman kehnompaakin ruokaa. Alle 1€ päivässä kuitenkin syöt jopa terveellisesti! - järkeävoikäyttää
Käsittääkseni elatusavustakin voit hieman neuvotella, että maksat nyt vain osan ja puuttuvan osan seuraavasta tilistä seuraavaan elatusavun yhteydessä. Pesukoneen voit korvata taloyhtiön pesutuvan koneilla tai jonkun tuttavan pesukonetta lainaamalla. Ruokaa voit tehdä halvoista aineksista, aamulla kaurapuuroa, päivällä keittoa ja illalla vaikka makaronilaatikkoa, niillä pysyt hengissä seuraavaan tiliin. Vaatteiden ostoa voit siirtää, tuskin tarvitsee pakosti uusia ostella. Jos poltat tupakkaa, on hyvä hetki tehdä tupakkalakko.
- Seonmaksettava
Elatusavusta ei neuvotella!!
- voineuvotella
Seonmaksettava kirjoitti:
Elatusavusta ei neuvotella!!
Ja höpö höpö taas!
Vanhemmat voivat sopia elatusavusta keskenään vapaamuotoisestikin, mutta Kelan elatustuen saaminen edellyttää kuitenkin tuomioistuimen tai sosiaalihuollon vahvistamaa sopimusta.
Eli mikään ei estä vanhempia elatusavusta sopimisesta, jos jompikumpi sitä vanhemmista maksaa toiselle. Ja tässä trollin tapauksessahan oli kyseessä, että HÄN maksaa tuota elatusapua, ei Kela!
http://www.kela.fi/ero-perheessa - mikäetteivoi
Seonmaksettava kirjoitti:
Elatusavusta ei neuvotella!!
Elatusavusta, kuten kaikesta muustakin voi neuvotella. Jos tuomioistuimessa on vahvistettu elatusapu, jonka toinen vanhempi maksaa toiselle, niin ei sitä ole missään laissa kielletty, etteikö vanhemmat voi sopia tuon elatusavun maksamisesta vielä erikseen.
Voihan muitakin maksuja sopia ja neuvotella. Itselläni on juuri tilanne, että eläkemaksuni (998€) erääntyi ja en pystynyt sitä nyt juuri maksamaan, niin eläkevakuutusyhtiön kanssa sovittiin, että maksan nyt osan ja maksan loput myöhemmin.
- oiuyfghhj
Trolli kirjoitti:
"Joulun jälkeen tuli ylipieni tili, josta kiusana vuokra, elatusapu ja pari pientä lainaa. Hermot on tiukalla, kun ei tiedä mitä syödä. Uusia vaatteita ei ole varaa ostaa, eikä hajonneen pesukoneen tilalle uutta."
Miksi joulun jälkeen tuli pieni tili? Mikä on trollin oma vastuu asiasta? Tuliko pieni palkka muka yllätyksenä, johon ei voinut mitenkään varautua?
Vuokra ei kaiketi tullut yllätyksenä?
Elatusapua johtuu siitä, että trolli teki lapsia ja vanhemmat eivät pysyneet sovussa, vaan erosivat. Nyt trollin pitää maksaa lasten elatuksesta. Tämäkään velvollisuus ei kaiketi tullut yllätyksenä tammikuussa?
Pari pientä lainaa ovat trollin vastuulla otettuja, joten vastuukin niistä on trollin itsensä eikä kenenkään muun.
Tiukkojen hermojen kanssa voi tehdä töitä itsensä kanssa ja oppia parempia keinoja selvitä stressistä. Tietenkin vain, jos älyä riittää siihen. Trolli taitaa silti olla kehitysvammainen, kun ei edes tiedä mitä söisi.
Vaatteita ei tarvitse ostaa joka kuukausi. Eikä vaatteita tarvitse edes hankkia uutena, vaan niitä saa kirppareilta ja avustuksina vaikka kuinka paljon.
Ai pesukone sattui juuri nyt hajoamaan. HAHHAHHHAHHAAAAAAA mikä trolli-raukka. - naisenavastuuu
Kyllä naistenkin täytyy ottaa vastuu siitä että joutuu maksaan tarkoitan aloittajaa. Aivan kamalaa varmaan naisena maksaa.
- työtönmies--
Olin työkokeilussa 3 kk ajan ja kela vähensi työkokelusta saamani rahat toimeentulotuesta. Sain 180 euroa kk kulukorvauksia ja säätin niitä tilillä. No minun piti saada toimeentulotukea 490 euroa mutta en saanut kuin 36 euroa. Lopetin työt samantien.
- rusinatpullastako
Olisiko töitä ollut mahdollista jatkaa, kun kerroit lopettaneesi työt samantien? Totta kai Kela vähentää työkokeilusta saamat rahat toimeentulotuesta! Mehän oltaisiin kaikki toimeentulotuella ja käytäisiin töissä sen lisäksi.
Kannattaisi varmaan tutustua huolella asioihin, eikä syyllistää yhteiskuntaa! - ikkremimin
Ei varmaan tullut yllätyksenä, että toimeentulotukea pienennetään, kun tulee muita tuloja.
http://www.kela.fi/toimeentulotuki-tulot-jotka-vaikuttavat
http://www.kela.fi/toimeentulotuki-tulot-jotka-eivat-vaikuta - Pitkäaikatyötön
"Olin työkokeilussa 3 kk ajan ja kela vähensi työkokelusta saamani rahat toimeentulotuesta. Sain 180 euroa kk kulukorvauksia..."
Eihän niitä pitäisi vähentää, koska kyseessä on työttömyysturvaan liittyvä kulukorvaus.
'Seuraavat tulot eivät vaikuta perustoimeentulotukeen:
.Tietyt sosiaalietuudet, kuten
-äitiysavustus
-koulumatkatuki
-alle 16-vuotiaan vammaistuki
-16 vuotta täyttäneen vammaistuki
-eläkettä saavan hoitotuki
-kuntoutukseen ja kuntoutusrahaan liittyvät ylläpitokorvaukset
-työttömyysturvaan liittyvät kulukorvaukset (esim. työllistämistä edistävään palveluun liittyvät matka- ja ylläpitokustannukset)
-työmarkkinatuen ja peruspäivärahan korotusosa
-ansiosidonnaisen päivärahan korotetun ansio-osan ja ansio-osan erotus.
http://www.kela.fi/toimeentulotuki-tulot-jotka-eivat-vaikuta
- Hyvä_neuvo
Älä ainakaan tästä lähtien enää ota niitä pikkulainoja. Ehkä ensi jouluna menee paremmin, kun olet velaton ja pesukonekaan tuskin rikkoutuu uudelleen.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Epäily: Räppäri yritti tappaa vauvansa.
https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/epaily-mies-yritti-tappaa-vauvansa/9300728 Tämä on erittäin järkyttävä teko täysin p455130Onko Sanna menossa Ukrainaan viettämään vuosipäivää?
Kun on bongattu Varsovan lentokentältä?1161618Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä
Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella151449Räppäri kuoli vankilassa
Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "481349- 131173
Kulukusuunnat
Eikö kuhmolaiset iha oikiasti tiiä kumpi o vasen ja kumpi oikia? Tuolla ku liikennemerkissä näkyy nuolet ylös ja alas, v4106081-vuotias Frederik avoimena - Ei omasta mielestä kelpaa tästä syystä realityihin: "Veemäinen..."
Junttidiscon kuninkaana tunnettu Frederik, 81, on esiintymislavoilla suvereeni tekijä. Mies on viihdyttänyt ympäri Suome171037Muusikko yritti tappaa kaksiviikkoisen vauvan
Karu epäily: Muusikko, 32, yritti tappaa kaksiviikkoisen vauvan Oulussa. IS:n selvityksen perusteella miestä ei ole syy76999Tynkä Eläintarha ei ole enää visiitin väärti
Ähtärin MesiZoo on vajonnut alas. Näytillä olevien eläinten määrä on romahtanut lähemmäs -40%. Paikat ovat päässeet pah60807Junan alle
Kuka päätti tai yritti päättää päivänsä jäämällä junan alle ja aiheutti sen takia veturikuskille ja muille traumat..?27793