Viime kädessä aktiivimallin suurin kärsijäryhmä ovat pieni- tai keskituloiset palkansaajat, jotka ovat vähän osaamista ja koulutusta vaativissa töissä ja etenkin jos ovat määräaikaisissa työsuhteissa. Aktiivimalli patistaa työttömiä ilmaistöihin, jotka on kauniisti nimetty "työkokeiluksi". Käytännössä he ovat kuitenkin ilmaistyövoimaa. Tämä vähentää palkkatyöpaikkoja, koska miksi yrittäjä palkkaisi ihmisen, kun työkkäristä on koko ajan saatavilla ilmaistyövoimaa? Tämä vaarantaa myös tällä hetkellä palkkatöissä olevien ihmisten työllisyyden, sillä työpaikan vaihtaminen vaikeutuu esimerkiksi senhetkisen työpaikan mennessä konkurssiin, tai sitten määräaikaisen työsuhteen loppuessa uutta työsuhdetta ei saakaan enää niin helposti kuin aiemmin.
Työtön ei kärsi aktiivimallista niin paljoa, sillä hänen tulonsa ovat olleet jo muutenkin pienet, ja pahimmillaankin ne pienenevät lopulta aika vähän, vain 30 euroa kuukaudessa. Viisi päivää "työkokeilua" kolmessa kuukaudessa on yhdelle työttömälle vähän, mutta kokonaisuutena työmarkkinoita ajatellen noista pikku ojista kasautuu iso joki ilmaistyövoimaa, jotka ovat pois nyt työssäolevilta, etenkin matalan osaamistason työntekijöiltä, jotka ovat tulevaisuudessa korvattavissa ilmaistyövoimalla.
Pahimmillaan aktiivimalli siis lisää työttömyyttä.
Aktiivimallista kärsivät myös palkansaajat
90
765
Vastaukset
- 6726892
Minä olen valmis kärsimään vähän siitä hyvästä, että työttömien syrjäytyminen pysäytetään. Solidaarisuutta sitä olla pitää.
- MuutoksenAikaKäsillä
Itse keskituloisena työläisenä kannatan porvarihallituksen aktiivimallin kumoamista kansalaisaloitteen allekirjoittajana sekä myös kansanedustajan maailman parhaan vastikkeettoman työttömyysturvan "sopeutumiseläke" poistamisaloitteen allekirjoittaneena.
Maassa pitää olla yhdet säännöt kaikille eikä huono-osaisia ja työttömiä saa kiusata vaan auttaa töitä tarjoamalla, ja jos töitä ei ole, tarjoamalla ihmisarvoinen perusturva.
Kaikki yritysten palkkatuet ja alipalkkauksen kompensointi sosiaaliturvalla pois, ne ovat yrityksille suunnattua sosiaalitukemista. Yrityksiä ja niiden omistajia ei pidä sosiaalitukea, vaan huono-osaisia ja pienituloisia. Kukaan ei palkkaa normaalia tes-palkattua työntekijää jos saa ilmaistyövoimaa ja alipalkattua väkeä töihin. Samoin kaikki temppukoulutus ja kurssitus kuriin muuttamalla ne täysin vapaaehtoiseksi toiminnaksi työttömille. Hyvät koulutuspaikat löytävät koulutettavat ilman pakkoa. Rahaa säästyy kun tempputyöllistäminen ja temppukoulutus poistetaan ja työmarkkinat sekä työttömien koulutus tervehtyy. Kokoomuksen, Kepun ja Sinisten keppilinja ja työnantajien sosiaalitukeminen on nähty, nyt työmarkkinat kuntoon rehellisyydellä ja tes-palkatulla työllä. - KäytäÄäntäsi
MuutoksenAikaKäsillä kirjoitti:
Itse keskituloisena työläisenä kannatan porvarihallituksen aktiivimallin kumoamista kansalaisaloitteen allekirjoittajana sekä myös kansanedustajan maailman parhaan vastikkeettoman työttömyysturvan "sopeutumiseläke" poistamisaloitteen allekirjoittaneena.
Maassa pitää olla yhdet säännöt kaikille eikä huono-osaisia ja työttömiä saa kiusata vaan auttaa töitä tarjoamalla, ja jos töitä ei ole, tarjoamalla ihmisarvoinen perusturva.
Kaikki yritysten palkkatuet ja alipalkkauksen kompensointi sosiaaliturvalla pois, ne ovat yrityksille suunnattua sosiaalitukemista. Yrityksiä ja niiden omistajia ei pidä sosiaalitukea, vaan huono-osaisia ja pienituloisia. Kukaan ei palkkaa normaalia tes-palkattua työntekijää jos saa ilmaistyövoimaa ja alipalkattua väkeä töihin. Samoin kaikki temppukoulutus ja kurssitus kuriin muuttamalla ne täysin vapaaehtoiseksi toiminnaksi työttömille. Hyvät koulutuspaikat löytävät koulutettavat ilman pakkoa. Rahaa säästyy kun tempputyöllistäminen ja temppukoulutus poistetaan ja työmarkkinat sekä työttömien koulutus tervehtyy. Kokoomuksen, Kepun ja Sinisten keppilinja ja työnantajien sosiaalitukeminen on nähty, nyt työmarkkinat kuntoon rehellisyydellä ja tes-palkatulla työllä.Ja muistin vuoksi:
Kumotaan HE 124/2017 vp porvarihallituksen aktiivimalli
https://www.kansalaisaloite.fi/fi/aloite/2730
127 433 kannatusilmoitusta
Kansanedustajien sopeutumiseläke poistettava
https://www.kansalaisaloite.fi/fi/aloite/2588
66 914 kannatusilmoitusta
Antakaa nimenne kansalaisaloitteeseen ja käykää äänestämässä oikeudenmukaisen ja tasa-arvoisen Suomen ja yksien standardien puolesta mielivaltaa ja sosiaalirasistista vihapuhetta, syrjimistä, leimaamista sekä työttömien-Aparhaid-Suomea vastaan! - 6726892
MuutoksenAikaKäsillä kirjoitti:
Itse keskituloisena työläisenä kannatan porvarihallituksen aktiivimallin kumoamista kansalaisaloitteen allekirjoittajana sekä myös kansanedustajan maailman parhaan vastikkeettoman työttömyysturvan "sopeutumiseläke" poistamisaloitteen allekirjoittaneena.
Maassa pitää olla yhdet säännöt kaikille eikä huono-osaisia ja työttömiä saa kiusata vaan auttaa töitä tarjoamalla, ja jos töitä ei ole, tarjoamalla ihmisarvoinen perusturva.
Kaikki yritysten palkkatuet ja alipalkkauksen kompensointi sosiaaliturvalla pois, ne ovat yrityksille suunnattua sosiaalitukemista. Yrityksiä ja niiden omistajia ei pidä sosiaalitukea, vaan huono-osaisia ja pienituloisia. Kukaan ei palkkaa normaalia tes-palkattua työntekijää jos saa ilmaistyövoimaa ja alipalkattua väkeä töihin. Samoin kaikki temppukoulutus ja kurssitus kuriin muuttamalla ne täysin vapaaehtoiseksi toiminnaksi työttömille. Hyvät koulutuspaikat löytävät koulutettavat ilman pakkoa. Rahaa säästyy kun tempputyöllistäminen ja temppukoulutus poistetaan ja työmarkkinat sekä työttömien koulutus tervehtyy. Kokoomuksen, Kepun ja Sinisten keppilinja ja työnantajien sosiaalitukeminen on nähty, nyt työmarkkinat kuntoon rehellisyydellä ja tes-palkatulla työllä.On hyvä auttaa ihmistä. Mutta on ehkä vielä tärkeämpää, että häntä autetaan auttamaan itseään. Sohvan pohjalle makuuttaminen voi olla karmea karhunpalvelus.
- VihapuheKuriin
6726892 kirjoitti:
On hyvä auttaa ihmistä. Mutta on ehkä vielä tärkeämpää, että häntä autetaan auttamaan itseään. Sohvan pohjalle makuuttaminen voi olla karmea karhunpalvelus.
Aivan, siksi 30€/kk lisärahaa työnhausta eli porkkanaa työttömien-Apartheid-porvarihallituksen sosiaalirasistisen kiusan sijaan.
- Täyttä_kusetusta
6726892 kirjoitti:
On hyvä auttaa ihmistä. Mutta on ehkä vielä tärkeämpää, että häntä autetaan auttamaan itseään. Sohvan pohjalle makuuttaminen voi olla karmea karhunpalvelus.
Tuetut tempputyöpaikat pois ja tilalle oikeita työpaikkoja. Nyt vapaita työpaikkoja on 10 kertaa vähemmän kuin työttömiä työnhakijoita. Vapaita työpaikkoja 20.000-25.000 joista vielä suurin osa provisiopalkkaista puhelinmyyntiä joilla rehellinen työläinen ei lyö leiville, kun ei ole Jethron lööperinlahjoja, ja 0-tuntisopimuksia sekä vuokratyöfirmojen pelkkiä lupauksia "otamme yhteyttä". Samalla kun työttömiä työnhakijoita on 300.000, ja todellisuudessa paljon enemmänkin, koska 1 tunti viikossa työtä tai työllistämistoimia poistaa työttömän jo tilastoista.
Porvarihallituksen Aktiivimalli pakottaa työttömät ilmaiseksi orjatyövoimaksi yrityksiin. - 6726892
VihapuheKuriin kirjoitti:
Aivan, siksi 30€/kk lisärahaa työnhausta eli porkkanaa työttömien-Apartheid-porvarihallituksen sosiaalirasistisen kiusan sijaan.
Tuollainen viha pikkurahan takia ei ole tervettä. Voisin olla valmis kannattamaan ajatustasi, ehkäpä hallituskin voisi olla, mutta sylki lentäen ihmisiä rasisteiksi solvaamalla et saa ketään järkevää puolellesi.
- 6726892
Täyttä_kusetusta kirjoitti:
Tuetut tempputyöpaikat pois ja tilalle oikeita työpaikkoja. Nyt vapaita työpaikkoja on 10 kertaa vähemmän kuin työttömiä työnhakijoita. Vapaita työpaikkoja 20.000-25.000 joista vielä suurin osa provisiopalkkaista puhelinmyyntiä joilla rehellinen työläinen ei lyö leiville, kun ei ole Jethron lööperinlahjoja, ja 0-tuntisopimuksia sekä vuokratyöfirmojen pelkkiä lupauksia "otamme yhteyttä". Samalla kun työttömiä työnhakijoita on 300.000, ja todellisuudessa paljon enemmänkin, koska 1 tunti viikossa työtä tai työllistämistoimia poistaa työttömän jo tilastoista.
Porvarihallituksen Aktiivimalli pakottaa työttömät ilmaiseksi orjatyövoimaksi yrityksiin."Tuetut tempputyöpaikat pois ja tilalle oikeita työpaikkoja."
Se on oikein hyvä ajatus. Porvarihallitus onkin tehnyt hartiavoimin töitä sen eteen, että saadaan talouskasvu ja oikeita työpaikkoja.
"Porvarihallituksen Aktiivimalli pakottaa työttömät ilmaiseksi orjatyövoimaksi yrityksiin."
Nyt olet tainnut ymmärtää jotakin väärin. Työtön lasketaan passiiviseksi, jos hän ei ole saanut yritykseltä TES-palkkaa. - SairasPorvaripolitiikka
6726892 kirjoitti:
Tuollainen viha pikkurahan takia ei ole tervettä. Voisin olla valmis kannattamaan ajatustasi, ehkäpä hallituskin voisi olla, mutta sylki lentäen ihmisiä rasisteiksi solvaamalla et saa ketään järkevää puolellesi.
"Tuollainen viha pikkurahan takia ei ole tervettä"
Aivan. Porvarien viha leikata jo muutenkin Euroopan neuvoston mukaan liian matalia Suomen sosiaalitukia/työttömyysturvaa on sairasta. Kyse on todellakin Suomen työttömiin kohdistuvasta rasistisesta Apartheid-politiikasta, jossa sosiaalirasistiset vihapuhujat Kokoomuksesta ja Kepusta paitsi leimaavat ja syrjivät työttömiä ja pienituloisia, tekevät myös suoranaisia vihatekoja esim. tämä porvarihallituksen Aktiivimalli, jolla ilman työttömien syytä leikataan muutenkin matalaa työttömyysturvaa. Peruspäiväraha ja työmarkkinatuki n. 700e/kk bruttona, josta n. 20% veroa vielä pois.
Euroopan sosiaalisten oikeuksien komitea totesi toistamiseen Suomen työmarkkinatuen tason riittämättömäksi
http://www.eapn.fi/euroopan-sosiaalisten-oikeuksien-komitea-totesi-toistamiseen-suomen-tyomarkkinatuen-tason-riittamattomaksi/
"Euroopan sosiaalisten oikeuksien komitea on antanut 5.5.2017 päätöksensä Suomen sosiaalioikeudellisen seuran (SSOS) kanteluun työmarkkinatuen tasosta (Päätös 108/2014). Sosiaalisten oikeuksien komitea toteaa päätöksessään työmarkkinatuen tason olevan liian matala. SSOS katsoi kantelussaan, että työmarkkinatuen taso on liian alhainen eikä vastaa Euroopan sosiaalisen peruskirjan vaatimuksia. Suomi on sitoutunut peruskirjan noudattamiseen.
Euroopan sosiaalisten oikeuksien komitea katsoo päätöksessään, että työmarkkinatuen tason tulee antaa riittävän turva. Riittävänä turvana komitea pitää 50 prosenttia kunkin maan ekvivalentista mediaanitulosta. Suomessa 50 prosenttia ekvivalentista mediaanitulosta vuonna 2014 oli 987 euroa kuukaudessa ja työmarkkinatuen nettomääräinen suuruus oli 561,50 euroa kuukaudessa. Työmarkkinatuen määrä vastasi noin 28 prosenttia ekvivalentista mediaanitulosta, joka ei komitean päätöksen mukaan ole riittävä taso työmarkkinatuen kaltaiselle sosiaaliavustukselle eikä riitä kattamaan henkilön perustarpeita.
Euroopan sosiaalisten oikeuksien komitea on todennut jo aiemmin vuonna 2015 antamassaan päätöksessään (88/2012) , että työmarkkinatuen taso ei ole riittävä. Komitea toteaa nyt Suomen rikkovan toistuvasti sosiaalisen peruskirjan artiklan 13.1. kohtaa."
Kokoomuksen, Kepun ja Sinisten porvarihallitus leikkaa työttömyysturvaa entisestään. - MikäMeitäVaivaa
SairasPorvaripolitiikka kirjoitti:

Kokoomuksen, Kepun ja Sinisten porvarihallitus leikkaa työttömyysturvaa entisestään."Peruspäiväraha ja työmarkkinatuki n. 700e/kk bruttona, josta n. 20% veroa vielä pois."
Tanskassa työttömän työttömyyskorvaus on noin 1.700 e/kk. Suomessa on kaikki päin persettä paitsi orjapiiskureille.
Suomessa maksetaan myös Uudessakaupungissa autoja kasaaville järkyn pientä palkkaa 12 e/tunnilta, kun Saksassa vastaavasta autonkasaustyöstä saa 23 e/tunnilta. Ei ihme että Suomeen siirretään auton kokoomisen halpatyötä muualta Euroopasta. Myös irtisanominen on Suomessa EU:n helpointa. Saksassa ym. irtisanotulle maksetaan vuosi irtisanomiskorvausta, Suomessa irtisanottu tekee viimeiseen päivään saakka työtä ja sen jälkeen 700e/kk jos ei ole työttömyyskassaan maksanut. - 6726892
SairasPorvaripolitiikka kirjoitti:
"Tuollainen viha pikkurahan takia ei ole tervettä"
Aivan. Porvarien viha leikata jo muutenkin Euroopan neuvoston mukaan liian matalia Suomen sosiaalitukia/työttömyysturvaa on sairasta. Kyse on todellakin Suomen työttömiin kohdistuvasta rasistisesta Apartheid-politiikasta, jossa sosiaalirasistiset vihapuhujat Kokoomuksesta ja Kepusta paitsi leimaavat ja syrjivät työttömiä ja pienituloisia, tekevät myös suoranaisia vihatekoja esim. tämä porvarihallituksen Aktiivimalli, jolla ilman työttömien syytä leikataan muutenkin matalaa työttömyysturvaa. Peruspäiväraha ja työmarkkinatuki n. 700e/kk bruttona, josta n. 20% veroa vielä pois.
Euroopan sosiaalisten oikeuksien komitea totesi toistamiseen Suomen työmarkkinatuen tason riittämättömäksi
http://www.eapn.fi/euroopan-sosiaalisten-oikeuksien-komitea-totesi-toistamiseen-suomen-tyomarkkinatuen-tason-riittamattomaksi/
"Euroopan sosiaalisten oikeuksien komitea on antanut 5.5.2017 päätöksensä Suomen sosiaalioikeudellisen seuran (SSOS) kanteluun työmarkkinatuen tasosta (Päätös 108/2014). Sosiaalisten oikeuksien komitea toteaa päätöksessään työmarkkinatuen tason olevan liian matala. SSOS katsoi kantelussaan, että työmarkkinatuen taso on liian alhainen eikä vastaa Euroopan sosiaalisen peruskirjan vaatimuksia. Suomi on sitoutunut peruskirjan noudattamiseen.
Euroopan sosiaalisten oikeuksien komitea katsoo päätöksessään, että työmarkkinatuen tason tulee antaa riittävän turva. Riittävänä turvana komitea pitää 50 prosenttia kunkin maan ekvivalentista mediaanitulosta. Suomessa 50 prosenttia ekvivalentista mediaanitulosta vuonna 2014 oli 987 euroa kuukaudessa ja työmarkkinatuen nettomääräinen suuruus oli 561,50 euroa kuukaudessa. Työmarkkinatuen määrä vastasi noin 28 prosenttia ekvivalentista mediaanitulosta, joka ei komitean päätöksen mukaan ole riittävä taso työmarkkinatuen kaltaiselle sosiaaliavustukselle eikä riitä kattamaan henkilön perustarpeita.
Euroopan sosiaalisten oikeuksien komitea on todennut jo aiemmin vuonna 2015 antamassaan päätöksessään (88/2012) , että työmarkkinatuen taso ei ole riittävä. Komitea toteaa nyt Suomen rikkovan toistuvasti sosiaalisen peruskirjan artiklan 13.1. kohtaa."
Kokoomuksen, Kepun ja Sinisten porvarihallitus leikkaa työttömyysturvaa entisestään."Aivan. Porvarien viha leikata jo muutenkin Euroopan neuvoston mukaan liian matalia Suomen sosiaalitukia/työttömyysturvaa on sairasta. Kyse on todellakin Suomen työttömiin kohdistuvasta rasistisesta Apartheid-politiikasta, jossa sosiaalirasistiset vihapuhujat Kokoomuksesta ja Kepusta paitsi leimaavat ja syrjivät työttömiä ja pienituloisia"
Etkö todellakaan tunnista, että omat juttusi ovat silkkaa vihapuhetta? Olisi aivan asiallisestikin mahdollisesti esittää nämä jutut. - 6726892
MikäMeitäVaivaa kirjoitti:
"Peruspäiväraha ja työmarkkinatuki n. 700e/kk bruttona, josta n. 20% veroa vielä pois."
Tanskassa työttömän työttömyyskorvaus on noin 1.700 e/kk. Suomessa on kaikki päin persettä paitsi orjapiiskureille.
Suomessa maksetaan myös Uudessakaupungissa autoja kasaaville järkyn pientä palkkaa 12 e/tunnilta, kun Saksassa vastaavasta autonkasaustyöstä saa 23 e/tunnilta. Ei ihme että Suomeen siirretään auton kokoomisen halpatyötä muualta Euroopasta. Myös irtisanominen on Suomessa EU:n helpointa. Saksassa ym. irtisanotulle maksetaan vuosi irtisanomiskorvausta, Suomessa irtisanottu tekee viimeiseen päivään saakka työtä ja sen jälkeen 700e/kk jos ei ole työttömyyskassaan maksanut."Suomessa maksetaan myös Uudessakaupungissa autoja kasaaville järkyn pientä palkkaa 12 e/tunnilta, kun Saksassa vastaavasta autonkasaustyöstä saa 23 e/tunnilta. Ei ihme että Suomeen siirretään auton kokoomisen halpatyötä muualta Euroopasta. Myös irtisanominen on Suomessa EU:n helpointa. Saksassa ym. irtisanotulle maksetaan vuosi irtisanomiskorvausta, Suomessa irtisanottu tekee viimeiseen päivään saakka työtä ja sen jälkeen 700e/kk jos ei ole työttömyyskassaan maksanut."
Otapa selvää, mitä kaikkea Saksassa on tehty, jotta tuo on mahdollista. Jos Suomeen otettaisiin Saksasta vain teollisuuden palkkataso ja irtisanomisajat, työttömyys räjähtäisi käsiin. Saksassa on painettu työttömyys minimaaliseksi työelämän joustoilla, työttömyysturvan leikkauksilla ja paikallisella sopimisella. Silloin järjestelmä kestää paljon myös työntekijän kannalta mukavia asioita. - SosiaalirasismiBanniin
6726892 kirjoitti:
"Aivan. Porvarien viha leikata jo muutenkin Euroopan neuvoston mukaan liian matalia Suomen sosiaalitukia/työttömyysturvaa on sairasta. Kyse on todellakin Suomen työttömiin kohdistuvasta rasistisesta Apartheid-politiikasta, jossa sosiaalirasistiset vihapuhujat Kokoomuksesta ja Kepusta paitsi leimaavat ja syrjivät työttömiä ja pienituloisia"
Etkö todellakaan tunnista, että omat juttusi ovat silkkaa vihapuhetta? Olisi aivan asiallisestikin mahdollisesti esittää nämä jutut.Mitä sä puhut? Kokoomuksen ja Kepun toiminta täyttää vihapuheen ja rasismin tunnusmerkistön mm. syrjinnän ja leimaamisen osalta. Työttömien-Apartheid on totta ja faktaa 2015-2018 Suomessa. Jos maahanmuuttajia ja muita vähemmistöjä syrjittäisiin ja heotä vaxtaan vihapuhuttaisiin vastaavasti, kyseiset puolueet olisi jo kielletty ja pahimmat agitaattorit passitettu vankilaan.
- TyönTyöttömätOrjat
SosiaalirasismiBanniin kirjoitti:
Mitä sä puhut? Kokoomuksen ja Kepun toiminta täyttää vihapuheen ja rasismin tunnusmerkistön mm. syrjinnän ja leimaamisen osalta. Työttömien-Apartheid on totta ja faktaa 2015-2018 Suomessa. Jos maahanmuuttajia ja muita vähemmistöjä syrjittäisiin ja heotä vaxtaan vihapuhuttaisiin vastaavasti, kyseiset puolueet olisi jo kielletty ja pahimmat agitaattorit passitettu vankilaan.
Työttömien-Apartheid Suomessa on menty vielä pahempaan kuin rasismiin ja vihapuheeseen työttömiä kohtaan, myös orjuus on palautettu työttömien palkattomana orjapakkotyönä!
Orjatyö Suomessa juuri nyt
http://rayhablogi.blogspot.fi/2017/03/orjatyo-suomessa-juuri-nyt.html
Koska kovin monelle on edelleen hieman epäselvää se, että kokoomuksen halusta ja johdolla Suomessa on luotu uusorjuus, täytyy asiaa esittää sellaisessa muodossa, että tyhminkin tajuaa mistä on kyse.
Juhana Vartiaisen kommentit uudesta "työttömien aktivointimallista" paljastavat kaikessa karuudessaan sen, ettei kokoomuksen kansanedustaja enää lainkaan koe mitään yhteyttä kansalaisiin tai kansalaisyhteiskuntaan, demokratiaan tai yhteiskuntasopimukseen. Hän kokee olevansa osa eliittiä, jonka tehtävä on hallita kansaa halunsa mukaan ja pakottaa kansa tottelemaan häntä, taloudellusta kiristystä ja uhkaa käyttämällä. Vartiainen ei välitä siitä, että hänen haluamansa malli on orjuutta, uusorjuutta. Sitä se on.
Katso itse miten porvarihallituksen Aktivointimalli täyttää orjuuden tunnusmerkistön:
https://2.bp.blogspot.com/-C87hHtIakq0/WkWaihPX00I/AAAAAAAAEPw/8uE7gFwg_uUMTszKnZaImYzQ7RaFt0jqwCLcBGAs/s1600/19621556_1562860400414990_543768883_n.jpg - OrjuudenPaluu
TyönTyöttömätOrjat kirjoitti:
Työttömien-Apartheid Suomessa on menty vielä pahempaan kuin rasismiin ja vihapuheeseen työttömiä kohtaan, myös orjuus on palautettu työttömien palkattomana orjapakkotyönä!
Orjatyö Suomessa juuri nyt
http://rayhablogi.blogspot.fi/2017/03/orjatyo-suomessa-juuri-nyt.html
Koska kovin monelle on edelleen hieman epäselvää se, että kokoomuksen halusta ja johdolla Suomessa on luotu uusorjuus, täytyy asiaa esittää sellaisessa muodossa, että tyhminkin tajuaa mistä on kyse.
Juhana Vartiaisen kommentit uudesta "työttömien aktivointimallista" paljastavat kaikessa karuudessaan sen, ettei kokoomuksen kansanedustaja enää lainkaan koe mitään yhteyttä kansalaisiin tai kansalaisyhteiskuntaan, demokratiaan tai yhteiskuntasopimukseen. Hän kokee olevansa osa eliittiä, jonka tehtävä on hallita kansaa halunsa mukaan ja pakottaa kansa tottelemaan häntä, taloudellusta kiristystä ja uhkaa käyttämällä. Vartiainen ei välitä siitä, että hänen haluamansa malli on orjuutta, uusorjuutta. Sitä se on.
Katso itse miten porvarihallituksen Aktivointimalli täyttää orjuuden tunnusmerkistön:
https://2.bp.blogspot.com/-C87hHtIakq0/WkWaihPX00I/AAAAAAAAEPw/8uE7gFwg_uUMTszKnZaImYzQ7RaFt0jqwCLcBGAs/s1600/19621556_1562860400414990_543768883_n.jpgKatso itse miten porvarihallituksen Aktivointimalli täyttää orjuuden tunnusmerkistön:
https://2.bp.blogspot.com/-C87hHtIakq0/WkWaihPX00I/AAAAAAAAEPw/8uE7gFwg_uUMTszKnZaImYzQ7RaFt0jqwCLcBGAs/s1600/19621556_1562860400414990_543768883_n.jpg
Määritelmien mukaan ORJUUS ON
Kansainvälisten (YK, ILO, OECD, ihmisoikeusjärjestöt jne.) määritelmien mukaan ORJUUS ON:
1. TYÖTÄ, JOSTA EI VOI KIELTÄYTYÄ.
2. TYÖTÄ, JOSTA EI SAA RIITTÄVÄÄ TOIMEENTULOA.
3. TYÖTÄ, JOHON EI VOI VAIKUTTAA.
4. TYÖTÄ, JOTA EI VOI VALITA.
5. TYÖTÄ, JOHON JOUTUU PAKOTETTUNA.
6. TYÖTÄ, JOSTA KIELTÄYTYMISESTÄ SEURAA RANGAISTUS.
Jos osasitte tavata tuon edellä olevan, ettekä silti ymmärrä laillistavanne orjuutta
uudelleen Suomessa, pyytäkää jotain isompaa setää tai tätiä tavaamaan tuon uudelleen hitaammin.
Ja jos ette sittenkään ymmärrä, että te olette laillistamassa orjuutta tähän maahan,
pyytäkää jotakin oikein fiksua setää tai tätiä selittämään teille, mitä se orjuus on. - 1918-2018
KUN YHTEISKUNTASOPIMUS LAKKASI OLEMASTA - HYVÄÄ UUTTA VUOTTA
http://rayhablogi.blogspot.fi/2017/12/kun-yhteiskuntasopimus-lakkasi-olemasta.html
"Suuri suomalainen yhteiskuntasopimus valtion hallinnon, poliitikkojen, talouselämän eliitin ja kansan välillä oli suuri saavutus. Se tarkoitti sitä, että kaikki suomalaiset tunsivat olevansa mukana kehittämässä kotimaataan ja se myös toimi. Veroja maksettiin ymmärtäen, että verovaroilla taataan suomalaisten lasten, vanhusten ja sairaiden hoito. Sodan hävinnyt kansakunta nousi ilmiömäisesti maailman rikkaimpien maiden joukkoon ja loi hyvinvointiyhteiskunnan, joka on koko ihmiskunnan historian paras yhteiskuntamalli kansalaisille.
Se oli silloin, nyt on nyt.
Viimeiset kaksi vuosikymmentä maatamme johtava poliittinen ja taloudellinen eliitti on tehnyt kaikkensa tuhotakseen tuon kaiken. Viimeiset kaksi vuosikymmentä poliitikot ja talouselämän johtajat ovat työskennelleet määrätietoisesti suomalaisen yhteiskunnan tuhoamiseksi ja he ovat irtisanoneet yhteiskuntasopimuksen jo aikoja sitten. Nyt se alkaa näkyä kaikessa."
Sadassa vuodessa porvarit eivät ole oppineet mitään. - EKn_valheet
6726892 kirjoitti:
"Suomessa maksetaan myös Uudessakaupungissa autoja kasaaville järkyn pientä palkkaa 12 e/tunnilta, kun Saksassa vastaavasta autonkasaustyöstä saa 23 e/tunnilta. Ei ihme että Suomeen siirretään auton kokoomisen halpatyötä muualta Euroopasta. Myös irtisanominen on Suomessa EU:n helpointa. Saksassa ym. irtisanotulle maksetaan vuosi irtisanomiskorvausta, Suomessa irtisanottu tekee viimeiseen päivään saakka työtä ja sen jälkeen 700e/kk jos ei ole työttömyyskassaan maksanut."
Otapa selvää, mitä kaikkea Saksassa on tehty, jotta tuo on mahdollista. Jos Suomeen otettaisiin Saksasta vain teollisuuden palkkataso ja irtisanomisajat, työttömyys räjähtäisi käsiin. Saksassa on painettu työttömyys minimaaliseksi työelämän joustoilla, työttömyysturvan leikkauksilla ja paikallisella sopimisella. Silloin järjestelmä kestää paljon myös työntekijän kannalta mukavia asioita.Suomalaisen työ vasta kahdeksanneksi kalleinta EU:ssa
https://yle.fi/uutiset/3-6568591
7.4.2013
"Vastoin kuin yleensä luullaan, suomalaistyöntekijöiden työ on halvempaa kuin kilpailijamaa Saksassa. Saksan tilastoviranomaisen uusimpien tilastojen mukaan työn sivukulut, kuten sosiaalimaksut, ovat Suomessa jopa alle EU:n keskitason.
Tämä siis jo 2013! Tämän jälkeen Suomessa on ollut äärimaltillisia palkkaratkaisuja kiitos ay-liittojen ja Suomen kilpailukyky on kasvanut rajusti ja palkat laskeneet entisestään suhteessa kilpailijamaihin, samoin myös työnantajien sivukulut.
Mitä ne EK, Kokoomus ja Kepu oikein itkevät, ilmaiseksiko työtä pitäisi tehdä tai jopa maksaa sen tekemisestä? - 6726892
SosiaalirasismiBanniin kirjoitti:
Mitä sä puhut? Kokoomuksen ja Kepun toiminta täyttää vihapuheen ja rasismin tunnusmerkistön mm. syrjinnän ja leimaamisen osalta. Työttömien-Apartheid on totta ja faktaa 2015-2018 Suomessa. Jos maahanmuuttajia ja muita vähemmistöjä syrjittäisiin ja heotä vaxtaan vihapuhuttaisiin vastaavasti, kyseiset puolueet olisi jo kielletty ja pahimmat agitaattorit passitettu vankilaan.
"Työttömien-Apartheid Suomessa on menty vielä pahempaan kuin rasismiin ja vihapuheeseen työttömiä kohtaan, myös orjuus on palautettu työttömien palkattomana orjapakkotyönä!"
Sinä olet aivan vauhkona. Et luultavasti itsekään usko väitteitäsi, joiden mukaan vaikkapa YK katsoisi Pohjoismaiden hyväksyvän orjuuden. - 6726892
EKn_valheet kirjoitti:
Suomalaisen työ vasta kahdeksanneksi kalleinta EU:ssa
https://yle.fi/uutiset/3-6568591
7.4.2013
"Vastoin kuin yleensä luullaan, suomalaistyöntekijöiden työ on halvempaa kuin kilpailijamaa Saksassa. Saksan tilastoviranomaisen uusimpien tilastojen mukaan työn sivukulut, kuten sosiaalimaksut, ovat Suomessa jopa alle EU:n keskitason.
Tämä siis jo 2013! Tämän jälkeen Suomessa on ollut äärimaltillisia palkkaratkaisuja kiitos ay-liittojen ja Suomen kilpailukyky on kasvanut rajusti ja palkat laskeneet entisestään suhteessa kilpailijamaihin, samoin myös työnantajien sivukulut.
Mitä ne EK, Kokoomus ja Kepu oikein itkevät, ilmaiseksiko työtä pitäisi tehdä tai jopa maksaa sen tekemisestä?" Tämän jälkeen Suomessa on ollut äärimaltillisia palkkaratkaisuja kiitos ay-liittojen ja Suomen kilpailukyky on kasvanut rajusti ja palkat laskeneet entisestään suhteessa kilpailijamaihin, samoin myös työnantajien sivukulut. Mitä ne EK, Kokoomus ja Kepu oikein itkevät, ilmaiseksiko työtä pitäisi tehdä tai jopa maksaa sen tekemisestä?"
Minähän sanoin juuri sitä, että palkat saadaan myös Suomessa korkeiksi, kun siirrytään vaikkapa niihin joustoihin ja paikalliseen sopimiseen. Onko ay-liike valmis? Toivottavasti. - OikeuttaTyöttömille
6726892 kirjoitti:
"Aivan. Porvarien viha leikata jo muutenkin Euroopan neuvoston mukaan liian matalia Suomen sosiaalitukia/työttömyysturvaa on sairasta. Kyse on todellakin Suomen työttömiin kohdistuvasta rasistisesta Apartheid-politiikasta, jossa sosiaalirasistiset vihapuhujat Kokoomuksesta ja Kepusta paitsi leimaavat ja syrjivät työttömiä ja pienituloisia"
Etkö todellakaan tunnista, että omat juttusi ovat silkkaa vihapuhetta? Olisi aivan asiallisestikin mahdollisesti esittää nämä jutut."Etkö todellakaan tunnista, että omat juttusi ovat silkkaa vihapuhetta? Olisi aivan asiallisestikin mahdollisesti esittää nämä jutut."
Jos Etelä-Afrikassa olisi esitetty että mustiin kohdistuvan Apartheid-politiikan esiintuonti ja kritisointi olisi vihapuhetta, Apartheid-järjestelmää ei olisi koskaan kumottu. Siksi työttömiin kohdistuvaa Apartheid-politiikkaa Suomessa on kritisoitava ankarasti jotta työttömiin kohdistuva rasistinen vihapuhe(sosiaalirasismi), leimaaminen, syrjintä, pakkotyöorjatoimet ym. lieveilmiöt saadaan kuriin ja vastuulliset pois päättäviltä paikoilta oikeuden eteen.
Kansanosan -työttömät- eriarvoinen kohtelu on saatava kuriin ja vihapuhepuolueet kiellettävä. - LaillistettuOrjatyö
Kuka ottaa 18 tunniksi töihin työttömän tespalkalla ja työntekijän kaikilla kuluilla, kun jokainen ammattioppilaitos pakottaa nykyään opiskelijansa 1-3 työharjoittelujaksolle yrityksiin 2-3 kuukaudeksi kerrallaan ja 7 tunniksi päivässä 5 päivänä viikossa? Usein yritykset pyytävät työharjoittelijoita vieläpä iltatyöhön klo 21 asti ja viikonlopputyöhön. Tämä kaikki tapahtuu ilmaiseksi, ja ilman näitä palkattomia kokopäiväisiä, kokoaikaisia kuukausien työharjoittelujaksoja ammattioppilaitoksesta ei valmistu. Samanlaisiin ilmaisiin työkokeiluihin tullaan nyt pakottamaan työttömät, sillä 18 tunniksi kukaan ei palkkaa työhön uutta, tuntematonta ihmistä jota ei ole perehdytetty edes työhön.
- 6726892
OikeuttaTyöttömille kirjoitti:
"Etkö todellakaan tunnista, että omat juttusi ovat silkkaa vihapuhetta? Olisi aivan asiallisestikin mahdollisesti esittää nämä jutut."
Jos Etelä-Afrikassa olisi esitetty että mustiin kohdistuvan Apartheid-politiikan esiintuonti ja kritisointi olisi vihapuhetta, Apartheid-järjestelmää ei olisi koskaan kumottu. Siksi työttömiin kohdistuvaa Apartheid-politiikkaa Suomessa on kritisoitava ankarasti jotta työttömiin kohdistuva rasistinen vihapuhe(sosiaalirasismi), leimaaminen, syrjintä, pakkotyöorjatoimet ym. lieveilmiöt saadaan kuriin ja vastuulliset pois päättäviltä paikoilta oikeuden eteen.
Kansanosan -työttömät- eriarvoinen kohtelu on saatava kuriin ja vihapuhepuolueet kiellettävä."Jos Etelä-Afrikassa olisi esitetty että mustiin kohdistuvan Apartheid-politiikan esiintuonti ja kritisointi olisi vihapuhetta, Apartheid-järjestelmää ei olisi koskaan kumottu."
Apartheid oli eteläafrikkalaisten omalle järjestelmälleen antama nimi. Siten apartheidin kritikointi sitä apartheidiksi kutsuen oli tietenkin asiallista. Sinä olet siirtänyt termin aivan toiseen merkitykseen, jolloin siitä on tullut täysin epäasiallinen. Ymmärrät kyllä asian itsekin.
Minusta on muuten työttömiäkin kohtaan loukkaavaa, että aparheidista puhumalla esität heidät erirotuisiksi ihmisiksi. Eihän työttömyys ole mikään geneettinen ominaisuus, vaan elämäntilanne. - 6726892
LaillistettuOrjatyö kirjoitti:
Kuka ottaa 18 tunniksi töihin työttömän tespalkalla ja työntekijän kaikilla kuluilla, kun jokainen ammattioppilaitos pakottaa nykyään opiskelijansa 1-3 työharjoittelujaksolle yrityksiin 2-3 kuukaudeksi kerrallaan ja 7 tunniksi päivässä 5 päivänä viikossa? Usein yritykset pyytävät työharjoittelijoita vieläpä iltatyöhön klo 21 asti ja viikonlopputyöhön. Tämä kaikki tapahtuu ilmaiseksi, ja ilman näitä palkattomia kokopäiväisiä, kokoaikaisia kuukausien työharjoittelujaksoja ammattioppilaitoksesta ei valmistu. Samanlaisiin ilmaisiin työkokeiluihin tullaan nyt pakottamaan työttömät, sillä 18 tunniksi kukaan ei palkkaa työhön uutta, tuntematonta ihmistä jota ei ole perehdytetty edes työhön.
"18 tunniksi kukaan ei palkkaa työhön uutta, tuntematonta ihmistä jota ei ole perehdytetty edes työhön"
Kyllä palkattava saa olla myös vanha, tuttu tai perehdytetty. Ja sitä parempihan se on, jos ei palkattaisi vain 18 tunniksi, vaan esimerkiksi pariksi viikoksi saman tien.
- SipiläOnHullu
Yhä iseampi palkansaaja päätyy työttömäksi. Lähes kaikki työttömät ovat entisiä palkansaajia, joka on unohtunut. Eli kyse on palkansaajien lyömisestä.
- dnjdjdj
Ei kun työttömien. Palkansaaja on töissä.
- dnjjjjjjj
Se palkansaaja hyvin herkästi sairastuu tai saa potkut tässä sairaassa maailmassa. Sinä myös, mieti sitä. Näsäviisaus ei siinä tilanteessa enää auta.
- kiitos_
Hyvä oivallus. Tämä todellakin koskee myös vielä tyäelämässä olevia!
- dnjdjdj
dnjjjjjjj kirjoitti:
Se palkansaaja hyvin herkästi sairastuu tai saa potkut tässä sairaassa maailmassa. Sinä myös, mieti sitä. Näsäviisaus ei siinä tilanteessa enää auta.
Ja työtön herkästi tervehtyy ja saa töitä!
- odottakaa-vaan
Mitä horiset. Kaksi väittämää ja molemmat vailla pohjaa.
Tämä todellakin koskee myös palkansaajia. - dnjdjdj
odottakaa-vaan kirjoitti:
Mitä horiset. Kaksi väittämää ja molemmat vailla pohjaa.
Tämä todellakin koskee myös palkansaajia.Sitä horisen, että olet tarkoitushakuisen pessimistinen. Työttömässä voi nähdä tulevan palkansaajan ja palkansaajassa tulevan kapitalistin. Maailma ei ole vain potkuja ja sairauksia.
- FakingRunkkari
..mutta veronmaksaja voittaa koska säästyy 30 miljoonaa verorahaa, ja laiskureita kuritetaan mikä tuo henkistä hyvinvointia ja mielihyvää kaltaisilleni töissä ahertaville
- byveacfwef
Todennäköisesti olet julkisella sektorilla töissä ja se, joka lörpöttelee työajalla veronmaksajien maksaessa palkkasi.
- 4536y5654
30 miljoonaa?
Nappikauppaa. 30000 matua vei vajaan miljardin (ja nämä rahat irtosivat hallitukselta heti)
Voitte itse laskea paljonko tällaiset aktivointinäpertelyt auttaa kun ylikansoittuva Afrikka lähettää tänne miljoona diskorahan tarvitsijaa. - kaikkea-ei-kerrota
Nämä 30.000 tulivat edellisten päälle ja näiden jälkeen on tullut vielä enemmän.
- temput.on.monet
>>Pahimmillaan aktiivimalli siis lisää työttömyyttä.>>
Eipäs lisää. Työkokeilussa olevat ja 18 tuntia kolmessa kuukaudessa työskenteleväthän eivät ole tilastojen mukaan työttömiä. Työttömyys rupeaa vähenemään niin, että rytinä käy tämän aktiivimallin myötä!
Hokkuspokkus! - yötimo
Matu on aktiivinen, kun osallistuu hoono soomi kotoilu kurssille?
Minäki halu oppi hoono soomi, miksi se etsetä? - IlmaistyönTuuletPuhaltaa
Suomen Suoramainonta eli SSM kuvittelee jo saavansa sadan euron kuukausipalkalla työttömiä jakamaan "vähintään" kahdeksan kertaa kuussa mainoksiaan, johon kuuluu viellä ilmaistyönä mainosten lajitteleminen ennen niiden jakamista.
Jokainen mainoksia joskus jakanut tietää kuinka aikaa vievää hommaa se lajittelu oikeastaan onkaan... - Catherinkj
Hallitus on Suomen historian huonoin puolue ikinä!!
- MeidänTalous
Meidän hallitus puolestaan on hyvä sentään makuuhuoneessa. Rahankäytössä se ei juuri ole Sipilän hallitusta kummoisempi, mutta onneksi ollaan suurituloisia.
- Häiriötä.on
Matutkin häiriintyvät kun alkaa ihmisten iltapäivän paluuliikenne töistä kotiin. Eikö nämä ihmiset voisi kävellä jotta matuilla olisi paremmin tilaa busseisa eikä tarvitsisi jonottaa.
Aamuliikenne ei häiritse, matut nukkuvat silloin ruususen untaan, ja vasta puolitapäivin heitä aletaan kutsumaan valmiiseen aamupalapöytään. - huonoinhallitus
Jos tää järjetön-malli pysyy niin kyllä tulee kurjuutusta lisää , luulettekos että tähän jää jos kansa on niin lampaita että kaikki järjettömyydet menee läpi , no huh huh.....vähän ihmetyttää ettei työnantajat ole tyrmänneet ,ehkä kun näkevät tuottamattoman työn lisääntymisen, ihan järjetöntä ihmisten juoksuttamista vaan koska johtajat haluaa duunarin olevan juosussa kielipitkällään ja hikiniskassa , tulee ihan mieleen tuntemattomasta se sananta kivistä polkujenreunoille laittamisesta ja pokkuroinnista.
- hbgbhj
Väitätkö suomalaisten työttömien olevan kykenemättömiä tuottavaan työhön?
- järjetön-laki
Ehkä näkisin kun joku pakotetaan olemaan jossakin näennäishommassa 18 tuntia vain sen takia että aktiivisuusmalli täyttyy niin voi tuottavan työn tekemin olla pois ajatuksista.
Ehkä yrittäjät herää siinä vaiheessa kun puhelimet alkaa soimaan aamusta iltaan harjoittelupaikkoja kyselevistä ihmisistä. - hbgbhj
järjetön-laki kirjoitti:
Ehkä näkisin kun joku pakotetaan olemaan jossakin näennäishommassa 18 tuntia vain sen takia että aktiivisuusmalli täyttyy niin voi tuottavan työn tekemin olla pois ajatuksista.
Ehkä yrittäjät herää siinä vaiheessa kun puhelimet alkaa soimaan aamusta iltaan harjoittelupaikkoja kyselevistä ihmisistä.Miksi ihmeessä ihmisiä palkattaisiin tuottamattomiin tehtäviin? Ja onpa vaikea keksiä huolta, joka olisi haettu kauempaa kuin työnkyselijöistä aiheutuva riesa.
- kaikille.vaikeuksia
Samoin tulevat yritykset kärsimään, koska työttömät ostavat vain enää aivan pakollisen eli ruoan.
- 5782858
Jonnekin muualle on lisää se raha, joka on pois passiivityöttömiltä. Ei valtio sitä suohon upota.
- tulijoita.on
5782858 kirjoitti:
Jonnekin muualle on lisää se raha, joka on pois passiivityöttömiltä. Ei valtio sitä suohon upota.
Upottaa.
Matusuohon. Vaikkapa ilmaiseen terveydenhuoltoon ammattimurtomiehille ulkomailta. - dnjdjdj
tulijoita.on kirjoitti:
Upottaa.
Matusuohon. Vaikkapa ilmaiseen terveydenhuoltoon ammattimurtomiehille ulkomailta.Kyllä sekin raha kiertoon lähtee. Ammattimurtomiehiä hoitamaan palkatut ihmiset sitten ostavat kaikenlaista yrityksiltä.
- vsvxvsdvsvsvsv
5782858 kirjoitti:
Jonnekin muualle on lisää se raha, joka on pois passiivityöttömiltä. Ei valtio sitä suohon upota.
Paljonkos on tähän mennessä kulunut esimerkiksi Talvivaaraan?
- 5782858
vsvxvsdvsvsvsv kirjoitti:
Paljonkos on tähän mennessä kulunut esimerkiksi Talvivaaraan?
En tiedä, mutta kiertoon lähtevää rahaa sekin on. Työntekijät kiikuttavat ne Sotkamon yrittäjille, jos ei valtion raha mene yrityksille suoraan esimerkiksi konehankintoina.
- Eivassarivaltaakoskaan
vsvxvsdvsvsvsv kirjoitti:
Paljonkos on tähän mennessä kulunut esimerkiksi Talvivaaraan?
Talvivaara tuottaa ja työllistää
Ja lisää verokertymää.
- Liibajamaja1963
Kuka yrittäjä palkkaa jonkun random-ihmisen 18 tuntia töihin /3 kk?Siitä ei tule yrittäjälle muuta kuin menoa:kirjanpitäjä,koulutus, näin vain esimerkkinä.Olen yrittäjä ja en todellakaan lähde siihen rumbaan,vaikka kuinka hallitus niin haluais ja mietin kyllä ketä äänestän seuraavalla kerralla
- 5635893
Se 18 h on vain minimi. Saat palkata kyllä ihan niin moneksi tunniksi kuin haluat. Eikä tarvitse myöskään olla kukaan random.
- Liibajamaja1963
Joko et ymmärtänyt tai et halua ymmärtää.Kuka yleensäkin,en vain minä,haluaa palkata random-ihmisen 18 h./3 kk.?
- 5635893
Liibajamaja1963 kirjoitti:
Joko et ymmärtänyt tai et halua ymmärtää.Kuka yleensäkin,en vain minä,haluaa palkata random-ihmisen 18 h./3 kk.?
Ei kenenkään tarvitse palkata vain 18 h / 3 kk. Olisiko todella parempi, jos raha olisi vaikkapa 200 h / 3 kk?
- Liibajamaja1963
Kerroppa kuka tekee noin?
- 5635893
Liibajamaja1963 kirjoitti:
Kerroppa kuka tekee noin?
Ihmisiä työllistävät kai lähinnä julkinen, yksityinen ja kolmas sektori. Kaikkien niiden työsuhteet ovat hyvin pääsääntöisesti vähintään 2 päivän mittaisia, usein vuosiakin.
Raja on pantu matalalle, jotta mahdollisimman harva tosissaan töihin haluava menettäisi tukia. Ei se mitenkään estä tai vähennä työttömien palkkaamista pidemmiksi jaksoiksi. - Liibajamaja1963
Joltakihan tämä on pois,vai kuinka?Jos nuin paljon työpaikkoja on Suomessa,miksei niitä täytetä ennen aktiivimallin käyttöön ottoon?
- Liibajamaja1963
Kahden kauppa,kolmannen korvapuusti.
- 5635893
Liibajamaja1963 kirjoitti:
Joltakihan tämä on pois,vai kuinka?Jos nuin paljon työpaikkoja on Suomessa,miksei niitä täytetä ennen aktiivimallin käyttöön ottoon?
Ei työpaikkoja ole mitään vakiomäärää. Jos vaikkapa yrittäjä lyö lapun luukulle ja irtisanoo työntekijät, työpaikkojen määrä vähenee. Jos taas yrittäjä perustaa firman ja palkkaa työntekijöitä, työpaikkojen määrä lisääntyy.
Mutta kun olet asian ytimessä, kun pohdit sitä, miksi työpaikkoja on niin paljon täyttämättä. Merkittäviä syitä ovat varmaan, että joidenkin alojen työt eivät kelpaa kaikille työttömille, väärässä paikassa olevat työpaikat eivät kelpaa kaikille työttömille ja juuri esimerkiksi lyhyet sijaisuudet ja muut keikat eivät kelpaa kaikille työttömille. Aktiivimalli ratkoo kaikkia näitä ongelmia. - Liibajamaja1963
Aktiivimalli ei todellakaan ratko näitä ongelmia.Pitäskö työttöman ehdottomasti lähtiä omalta paikkakunnaltaan,jossa ovat puoliso,lapset,talo,Helsingin/kasvukeskuksen humuun?Myydä talonsa(ja millä hintaa,jos joku ostaa).Jos tätä mieltä olet ,niin kannatat maaseudun autioitumista kyllä.Ai niin mistä se maito tai kananmunat tulee?

"Aktiivimalli ei todellakaan ratko näitä ongelmia.Pitäskö työttöman ehdottomasti lähtiä omalta paikkakunnaltaan"
Pitäisi lähteä ja sen aktiivimalli ratkaisee.
"Ai niin mistä se maito tai kananmunat tulee?"
Eiväthän työttömät niitä tuota. - Liibajamaja1963
Ei työttömät tuota mitään sinun mallilla,mutta kyllä seki vaikuttaa maatalousyrittäjään ku porukka harventuu.Käy net työttömän lapsetki koulussa yms. vai pitäskö työttömän lapset laittaa mihin...?
- 5635893
Liibajamaja1963 kirjoitti:
Ei työttömät tuota mitään sinun mallilla,mutta kyllä seki vaikuttaa maatalousyrittäjään ku porukka harventuu.Käy net työttömän lapsetki koulussa yms. vai pitäskö työttömän lapset laittaa mihin...?
Kehittyneessä valtiossa maataloudessa työskentelee 2 % väestöstä. Yhteiskuntapoliittisena päämääränä koulukaverien järjestäminen sen porukan jälkikasvulle on käsittämätön näkökulma työttömyyden kaltaiseen isoon ongelmaan.
- Liibajamaja1963
Puhut koulukavereista,minä puhun kouluista ja näkökuluma on että jos täältä maalta lähtee kaikki työn perässä Helsinkiin,sinä jäät iliman kananmunia,lihaa,viljaa,kasviksia
- 5635893
Liibajamaja1963 kirjoitti:
Puhut koulukavereista,minä puhun kouluista ja näkökuluma on että jos täältä maalta lähtee kaikki työn perässä Helsinkiin,sinä jäät iliman kananmunia,lihaa,viljaa,kasviksia
Siis vielä kerran sanon, että en ole puhunut ruoan tuottajien vaan työttömien tarpeesta muuttaa. Koulujen ylläpitoon taas on velvoitettu lailla, joten niitä tulee kyllä olemaan vastakin. Ja olisi kyllä muutenkin lähes mieletöntä vaatia työttömiä maaseudulle sen takia, että heidän lapsensa käyvät silloin siellä koulua.
- Liibajamaja1963
Höpöjä puhut!Mihin nämä "rakennetyöttömät" pistävät talonsa,jonka ostivat/rakensivat hyvässä uskossa,että teollisuus kannatta maaseudulla?Ja kyllä työttömien lapsilla on sama oikeus kouluun ku teillä sielä Helsingissä,toisin vaan käy kokoajan
- 5635893
Liibajamaja1963 kirjoitti:
Höpöjä puhut!Mihin nämä "rakennetyöttömät" pistävät talonsa,jonka ostivat/rakensivat hyvässä uskossa,että teollisuus kannatta maaseudulla?Ja kyllä työttömien lapsilla on sama oikeus kouluun ku teillä sielä Helsingissä,toisin vaan käy kokoajan
Talo on järkevämpää vaikka jättää kylmilleen kuin jäädä työttömäksi vain sitä asuakseen. Mieti nyt vähän puolen elämän mittaisen työttömyyden vaikutuksia ihmisen talouteen ja mieleen.
Se on minulta jo kadonnut näköpiiristä, miten yrität niillä työttömien lapsilla ratsastaa. He ovat varmasti oikein hyvissä käsissä kaupunkien kouluissa.
- mvmvmvmvmvmvvv
Jos tuhannet pakotetaan kilpailemaan työssäkäyvienkin kanssa työpaikoista niin se polkee palkkoja alas, sekä nostaa yrittäjän kuluja tämän joutuessa kahlaamaan haluttomienkin työnhakijoiden joukosta tarvitsemaansa. Moni yrittäjä varmastikin mieluummin itse tekee pitempää päivää kuin hukkaa tuottavaa aikaansa hakemusten säläämiseen.
- Liibajamaja1963
Tämäkin yksi näkökulma asiaan.Ja kuka tästä rumbasta hyötyy?Tämän hetkinen hallitus kerää pisteitä:Työttömyys on laskenut,työllisyysaste on jo 76%.Näinhän käy kun tilastot vääristyvät
- oiskirveelllä
Näkökulma:
”Koko kansan Niinistön” tukijat: rikkaita vuorineuvoksia, monimiljonäärejä, sote-firmoja, Panama- veroparatiisisijoittaja ja talousrikoksista syytetty
Torstai 28.12.2017 klo 20.42
Sauli Niinistön vaalirahailmoitus paljastaa, millainen pienen piirin talouseliitti tukee Niinistöä ”koko kansan presidentiksi”, kirjoittaa politiikan toimittaja Tommi Parkkonen.
Ja koko "kansan" pressa joka hyväksyy aktiivimallin, no nyt herää kysmys miten 3 kuukaudessa löydetään 360 000työpaikkaa/koulutuspaikaa, mutta porvarilta ei kannata kysyä koska aina kun vallassa ovat olleet on vain velka ja auton käyttö se vaan kallistunut. Ja puhumattakaan tästä kokoomuskyvystä joka blogissaa..
"
Tiestön korjausvelan hoitoa tulee jatkaa – Ensimmäinen potti ei auttanut juurikaan valtion alemman tieverkon kuntoa
14 tam 2018
Kirjoittanut Timo Heinonen | 22 Kommenttia
Maamme väyläverkko pääsi rapistumaan pitkään sen kunnossapitoon osoitetun niukan rahoituksen seurauksena. Monta vaalikautta lähes kaikki tierahat menivät uusien, sinänsä toki tärkeiden, hankkeiden rahoittamiseen. Väyläverkon korjausvelka kasvoikin tämän hallituskauden alkuun tultaessa noin 2,5 miljardia euroon.
Halusimme tämän kehityksen kääntää ja sovimmekin hallitusneuvotteluissa Korjausvelkaohjelmasta. Liikenneväylien korjausvelan vähentämiseen myönnettiin silloin lisärahoitusta 600 miljoonaa euroa vuosille 2016–2018. Lisärahoituksella pystyttiin pysäyttämään korjausvelan kasvu ja kääntämään velka ensimmäistä kertaa laskuun.
Nyt tehty panostus on kohta mennyt ja mennyt isolta osin mm. huonossa kunnossa olevien siltojen korjauksiin pienemmillä teillä. Korjaukset on ollut pakko aloittaa niistä sillä pettävän sillan jälkeen koko tie olisi kulkukelvoton. Itse tiet on kuitenkin edelleen siis huonoilla asfalteilla ja soratiet reikäisiä. Monien teiden kunto siltoja lukuunottamatta on vain siis huonontunut näinä vaikeina talvina. Tällainen märkä, sateinen ja säältään ”sahaava” sää on teillemme myrkkyä.
Tarvitaan siis Korjausvelka 2 -ohjelma jatkamaan hyvin liikkeelle saatua työtä. Korjausvelkaa on jäljellä vielä reilusti ja jos nyt rukkaset pudotettaisiin kääntyisi teiden korjausvelka takaisin kasvuun. Tarvitaan lisää korjausrahaa pienempien teiden remontointiin, mutta myös lisää rahaa tienpidon perusrahoitukseen.
Kattava tieverkko on nimittäin maamme elinvoimaisuuden kannalta elintärkeä juttu. Nyt metsistä puuta tarvitaan taas paljon ja teollisuudella menee paremmin. Kuljetustarve on siis uudelleen kasvussa ja myös ihmisten jokapäiväisessä liikkumisessa teiden merkitys on kasvanut. Yhä useampi kulkee päivittäin töihin aiempaakin pidemmän matkan. Talouskasvumme kannalta onkin tärkeää, että verisuonet toimivat läpi koko Suomi-neidon.
Hallituksen tuleekin nostaa tämä asia nyt kevään kehysriihessä esille. Järkevintä olisi jo ennen sitä kutsua kaikki eduskuntapuolueet pyöreään pöytään ja tehdä teiden korjausvelkaohjelman jatkosta yhteinen parlamentaarinen päätös myös tuleville vuosille. Tiestömme ei nimittäin tunne hallitus- eikä oppositiorajoja eikä vaalikausirajojakaan. Yhteisestä kansallisomaisuudesta pitää huolehtia yhdessä.
Maamme pelkän tieverkon korjausvelaksi arvioidaan nyt hieman yli miljardi euroa. Summa on muuten pieni verrattuna siihen, että vuosittain liikenteeltä kerätään erilaisia veroja jopa kymmenen miljardia euroa. Liikenteestä ja autoilusta kerätään siis huomattavasti paljon enemmän rahaa kuin mitä ohjautuu tienpitoon.
Teiden kuntoonlaittamista pitää siis jatkaa!"
Eli siis 8 miljardilla veroina siis vuodessa kerättyinä veroina nämä "kyvyt" saa aikaan 100 miljoonan korjausvelan?- Liibajamaja1963
Pitäiskö työttömät laittaa teitä korjaamaan vai mikä on manifestisi ydin?
- kyvytpuuttuvat
Liibajamaja1963 kirjoitti:
Pitäiskö työttömät laittaa teitä korjaamaan vai mikä on manifestisi ydin?
Se et sinä tollo et ymmärrä 8 miljardia ja 100 miljoonan korjausvelkaa, mutta olethan aito kokoomuskyky jolta ne kyvyt juuri puuttuvat. Muuten etkö ole kuullut sanontaa kokoomus kykypuolue josta vain......................
- Liibajamaja1963
Ei mitään tekemistä kokoomuksen kans,hui,pois se minusta.Mutta miten tuo teiden korjausvelka liittyy aktiivimalliin?
- kussikossa
Liibajamaja1963 kirjoitti:
Ei mitään tekemistä kokoomuksen kans,hui,pois se minusta.Mutta miten tuo teiden korjausvelka liittyy aktiivimalliin?
Siten et 8 miljardilla saadaan velkaa. Ai mut mites se kokoomskyky Kätinen 2009+4=?
Ja mitä luulet kun velka tänäkin vuonna kasvaa 3 miljardilla?
Poliitikot pyrkivät valitsemaan sanansa tarkkaan, mutta välillä mennään pieleen. Tutustu suomalaisten ja ulkomaalaisten poliitikkojen surkuhupaisiinkin möläytyksiin.
Sitaatit on kerätty Sami Hantulan kirjasta Eläköön demokratia! - Muistinmenetyksiä, muunneltuja totuuksia ja muita poliittisia päästöjä sekä ulkomaisilta verkkosivuilta.
Suomesta
”Se oli yleisvastaus.” (Matti Vanhanen ristiriitaisesta vaalirahoituskommentistaan vuonna 2008)
”Joskus pitää vähän taiteilla sanojen kanssa. Jos ei pysty vastaamaan, pitää olla vastaavinaan.” (Matti Vanhanen vuonna 2010)
”Hän jatkaa ikuisesti. Meillä on maailman paras kokoomuksen puheenjohtaja.” (Henna Virkkunen Jyrki Kataisesta vuonna 2009)
”Suomalaisen puolueen johtajaksi sopii kohta vain psykopaatti tai tomppeli. Psykopaatti ei välitä ja tomppeli ei ymmärrä.” (Timo Soini vuonna 2009)
”Lissabonin sopimus on ihan butrosbutroskalia, ei siitä suomalainen mitään ymmärrä.” (Timo Soini vuonna 2009)
”Helsinki on erittäin turvallinen – ei tietenkään tarvitse mennä tyrkyttämään itseään pimeällä johonkin pusikoihin.” (Paavo Lipponen vuonna 2005)
”Ei ole sukua, mutta sillehän minä en sattumalta voi mitään, että hän on vaimoni sisar.” (Kauko Juhantalo kaavoituspäällikön jääviydestä vuonna 2005)
”Kun annetaan vähän rentouttavaa, esimerkiksi otetaan pieni huikka ja lähdetään liikenteeseen, autoilija on paljon parempi liikenteessä esimerkiksi tämmöisissä kaupungeissa kuin Helsinki.” (Pertti ”Veltto” Virtanen vuonna 2007)
”Koen olevani siilinjärveläinen.” (Espoossa asuvan Jyrki Kataisen peruste nostaa eduskunnan kulukorvausta vuonna 2009)
”Joku linja pitää olla, vaikka se olisi vähän huonompikin.” (Hannes Manninen vuonna 2007)
”Tunsin ikään kuin tulleeni raiskatuksi.” (Kimmo Kiljunen asuntomurrostaan vuonna 2008) - Liibajamaja1963
Ja?
- TaasPankkikriisi
Matalapalkka-alojen työntekijät eivät uskalla tulevaisuudessa ottaa enää asunto- tai autolainoja, koska ilmaistyövoima uhkaa heidän työpaikkojensa pysyvyyttä. Seurauksena voi olla jopa uusi pankkikriisi, sillä matalapalkka-alojen työntekijät ovat sen verran suuri massa ihmisiä.
- Liibajamaja1963
Tässä hyvä pointti taas.Ja jos joku sattu kuuntelemaan tänään Radio Suomen lähetystä aamu 10 eteenpäin,sielä käsiteltiin samaa aktiivimallia.Tuli esiin mm.,jos olet työtön ja sairauslomalla,olet aktiivimallin alaisena,Elikkä pää kainalossa työkkärin kursseille.
- väärin.arvattu

Ei sairausloman aikana tarvitse osallistua hömppäkurssille, ei siitä tule karenssia eikä perusturvaan miinustuksia.
- Liibajamaja1963
Kyllä tänään Kelan asiantuntija sanoi näin.Jos on hakijana TE-toimistossa ja sairauslomalla niin on aktiivimallin alainen,Kuulosti minustakin pölijältä,mutta comme ci,comme ca,en tiedä sitte
- Ilmiselvääkommunismia
Tuolla periaatteella toimiva yritys tarvitsee 30x enemmän työntekijöitä kuin markkinaehtoisesti toimiva, mutta tehän sen pakkorahoitatte, kun pakolla tässä maassa kaikki pitää saada aikaan. Onko tarkoitus kokeilla tukahduttaa prekaaria marxismin opeilla.
- lomiaollapittää
Mutta kas joillan raha juoksee vaikka vuodesta on 6 kuukautta lomaa.
Kotimaa
Kansanedustaja Ilkka Kanerva (kok.) lyhentäisi eduskunnan mittavia lomia, kertovat Turun Sanomat, Kaleva ja Väli-Suomen sanomalehdet Ylen mukaan.
Kanervan mukaan ei ole kirkossa kuulutettua, että lomien täytyy olla näin pitkiä. Kansanedustajilla on joulun seudulla lomaa noin puolitoista kuukautta ja kesällä noin 2,5 kuukautta.
Lisäksi istunnoissa on viikon tauko sekä keväällä että syksyllä.
Kanervan mielestä eduskunnan pitäisi esimerkiksi lomiaan lyhentämällä antaa oma panoksensa taloudesta ja työttömyydestä käytävään keskusteluun. Ylen mukaan hän aloittaisi lomauudistuksen jo syksyllä. - AiKatellaanVaan
Eihän Sipilän ja Kokoomuksen tavoite ole muuta kun että kansa orjiksi ja heille itselleen voitot. Itse kohta eläkkeelllä mutta saattaa nuo toimet tulla itseänikin lopulta koskemaan, ihmettelen kovasti ettei suuremmin tämän hallituksen touhuja estetä. Ei mene montaakaan vuotta niin tilanne on melko suurelle joukolle kestämätön jos näin edetään.
- KelanUusiRooli
Kelasta on tullut suomen suurin kyttäyskoneisto, koskaan ennen ei rauhan aikana ole kohdistettu yhteenkään ihmisryhmään näin mittavaa tarkkailua ja vainoa mitä viranomaiset nyt moniammatillisena yhteistyötiiminä tekevät (Kela, sosiaalipuoli, lastensuojelu, perheneuvola, sairaanhoitopiiri sekä poliisi), kaikki ovat nyt kimpassa entistäkin tehokkaammin.
- kakkana.rokassa
Lisäksi toiset viranomaiset ovat niin sekaisin että vapaa-ajallaankin kun näkevät työtöntä vaikkapa kaupassa on seuranta läpinäkyvän törkeää, lisäksi jotkut näiden kaheleiden puolisoistakin kyttäävät ihmisiä silmät tapillaan.
Elämme nykyään jossain helvetin stasivaltiossa, kirveellä olisi töitä. - kylmä.silmä
kakkana.rokassa kirjoitti:
Lisäksi toiset viranomaiset ovat niin sekaisin että vapaa-ajallaankin kun näkevät työtöntä vaikkapa kaupassa on seuranta läpinäkyvän törkeää, lisäksi jotkut näiden kaheleiden puolisoistakin kyttäävät ihmisiä silmät tapillaan.
Elämme nykyään jossain helvetin stasivaltiossa, kirveellä olisi töitä.Edes rikoksesta epäilty ei ole niin tehokkaassa seurannassa kuin on työtön, työttömän niskassa on vainoajien armeija jolle yhteiskunta maksaa palkkaa siitä vainoamisesta.
Ja tälle vainoamiseen palkatulle lisätyövoimalle amk-sosionomeille ym., maksetaan palkkaa ottamalla suomelle lisää velkaa, on tämä helvetin sairas yhteiskunta, mikäli enää voidaan puhua yhteiskunnasta, pitäisi kenties puhua diktatuurista ja vallankaappauksesta. - ytrfhgfft
kylmä.silmä kirjoitti:
Edes rikoksesta epäilty ei ole niin tehokkaassa seurannassa kuin on työtön, työttömän niskassa on vainoajien armeija jolle yhteiskunta maksaa palkkaa siitä vainoamisesta.
Ja tälle vainoamiseen palkatulle lisätyövoimalle amk-sosionomeille ym., maksetaan palkkaa ottamalla suomelle lisää velkaa, on tämä helvetin sairas yhteiskunta, mikäli enää voidaan puhua yhteiskunnasta, pitäisi kenties puhua diktatuurista ja vallankaappauksesta.Tai edes rikoksesta ehdolliseen "vankeuteen" tuomittu. Ilmeisesti Sipilä ja Lindström ym. kätyrit pitävät työttömiä esim. raiskaajia tai pedofiilejä pahempina.
- kyllähän.se.LESTA
ytrfhgfft kirjoitti:
Tai edes rikoksesta ehdolliseen "vankeuteen" tuomittu. Ilmeisesti Sipilä ja Lindström ym. kätyrit pitävät työttömiä esim. raiskaajia tai pedofiilejä pahempina.
Kyllähän Sipilä taisi nimetä työttömät rikkaruohoiksi ja yrittäjät lampaiksi, että semmonen korkkiruuvikaula.
- Näinkö.halutaan
Jos aktiivimalli vielä voimassa viikon parin päästä niin tottahan se silloin että kansa alistunut ja Sipilä pitää itseään kuninkaana.
Tiedoksi.Sipilä ei muuten ole normaali, on lestadiolainen ja jotka jotain siitä ymmärtää niin tietää mihin ollaan menossa.- kylmä.kalan.katse
Uskovaisia ei saisi päästä valtaan, ajattelu ei ole normaalia.
Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Martina oli sarjassaan tänään 32.
Mutta eikö pyöräily ja uinti ole vahvempia hänellä kuin juoksu? Aikaa on vielä harjoitella ennen Frankfurtin kisoja.2081683Sofia miksi soitit torstaina Stefanil ja pyysit käymään kun muka olet ahdistunut.?
Oliko asia suunniteltu, kun pyysi käymään ja varmasti tiesi et miten Stefan asiaan suhtautuu.Oliko myös Seiskan toimittaja pyydetty tarkoituksella pai1011635Stepuli itkee facessa
Haluaisin pyytää julkisesti karseaa käytöstäni anteeksi lähimmiltä, naapureilta ja etenkin Sofialta! Ei ole missään olosuhteissa hyväksyttävää käyttä1011544Sofia oli ainoastaan rahan takia suhteessa Stefanin ja Nikon kanssa.
Järkyttävää miten Sofia on käyttänyt hyväksi näitä molempia miehiä ja rahat loppu niin vain haukkumiset tullut kiitokseksi heille.2541405Voi kun menisi nyt Stefan katsoo tyttären uutta ponia, viettäisi aikaa hänen kanssa.
Aika parantaa kaiken ja meillä kaikilla on elämässä vastoinkäymisiä ja yli kyllä pääsee ainakin ajan kanssa.1341365Minä menetän sinut kokonaan
Siksi olen paniikissa, sekaisin ja surullinen. Taitaa olla jonkinasteinen stressitila päällä. Toivottavasti sinulla on kaikki hyvin.48901Suomi teki typeryyttään Venäjästä nyt konkreettisesti vihollisen, jota se ei aiemmin ollut.
Venäjä ei ole uhannut Suomen turvallisuutta, eikä Venäjän ja Ukrainan välinen konflikti ole signaloinut minkäänlaista uhkaa Suomelle. Se "uhka" luotii448885Onpas Martina valinnut sopivan laulun
Storyssa kun Isben poni tulee, " älä vie lapsuuttani pois." Äiti se lähtee mieluummin panopuuksi hotelliin, kuin viettäisi senkin ajan lastensa kanssa115885Veikkauksia milloin Venäjä hyökkää Suomeen?
Veikkaan että se tapahtuu nopeasti, ehkäpä jo kesäkuussa. Suomi 5,5 miljoonan harvaan asuttu maa. Venäjä ei tarvitse suurta joukkoa Suomeen, joten kai293835Uskomatonta miten "kassatyttö Sannasta" tuli hetkessä kuoleman kauppias.
Demarit on kautta historian olleet "takinkääntäjien"mestariluokkaa kokoomuksen hihassa kiinni. Sannan arviointikyky petti täysin Naton suhteen, Brysse347818