Maa ja meri saastuu

Proffaa

Iltalehti näin tänään: "Uponnut öljytankkeri sai aikaan myrkyllisen vedenalaisen pilven, joka voi tappaa kaiken tielleen osuvan"


Jes. 24:5

Maa on saastunut asukkaittensa alla, sillä he ovat rikkoneet lait, muuttaneet käskyt, hyljänneet iankaikkisen liiton.

7

62

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Minusta eri asioita. Toinen totta, toinen uskomusta.

      • Vähän_lisäten_lasetellen

        Juu ja ovathan ne eri asioita sitenkin, että tuo tosiasiana tapahtunut valitettava öljyonnettomuus saastuttaa merivettä, eikä maata allamme kuten tuossa uskomuksessa, eli Jes. 24:5 kuvattu skenaario edellyttäisi. Aloituksen otsikossakin ilmenevät nuo kaksi eri asiaa.

        On tietysti totta, että sekä maa että meri saastuvat paraikaa, mutta nämä valitettavat ilmiöt eivät ole seurausta siitä mitä Jes. 24:5 esittää. Tiedämmehän, että olimmepa lainkuuliaisia tai emme, pidimmekö käskyt muuttumattomina tai emme, tai hylkäsimmepä iankaikkisen liiton tai emme, niin maa ja meri voivat silti saastua. Riittää, että niihin päästää tai antaa päästä saastuttavia aineita.

        Ja edellinenhän pitää paikkansa siksi, että lait ja säännöt tunnetusti ovat olleet joskus niin laadittuja, että niiden noudattamisesta huolimatta maa ja meri ovat saastuneet - tai jopa juuri niiden takia. Eikä ole iankaikkiseen liittoon kuuluminen estänyt amerikkalaisen uskonnollisen oikeiston ympäristödenialistista ja ympäristöliikkeiden vastaista lobbausta.

        Niih, että se siitä profetiasta taas kerran. Näitähän riittää, mutta äkkiäkös ne kumoon kaadetaan ja päälle nauretaan!


      • Proffaa

        Ja nyt näyttää olevat molemmat totta - sekä profetointi että reaaliset tapahtumat.

        Meri saastuu myös sen kautta paraikaa, kun muovi ja tämän kautta mikromuovi lisääntyy meressä ja tätä muovia alkaa kohta olla enemmän kuin eliöitä, sillä meren elävien määrä on jo nyt pudonnut kymmenesosaan aikaisemmasta. Mikromuovi menee elukoihin ensin ja näiden kautta ihmisiin eikä kukaan tiedä mitä se ihmisissä aiheuttaa.

        Se jo tiedetään mitä saasteet ym. ihmisissä aiheuttavat koska ...

        10 Ja viides enkeli vuodatti maljansa pedon valtaistuimelle, ja sen valtakunta pimeni; ja he pureskelivat kielensä rikki tuskissansa
        11 ja pilkkasivat taivaan Jumalaa tuskiensa ja paiseittensa tähden, mutta eivät tehneet parannusta teoistansa.


        Eli ainakin suunnatonta tuskaa ja paiseita nämä saasteet tulee aiheuttamaan KAIKILLE ihmisille eikä parannuslääkettä ole.


    • Ihminen on kyllä ihan ahneuttaan ja itsekkyyttään tuhoamassa pallonsa. Tuo pitänee kutinsa vaikka asiaa tarkastelisi lähes mistäpäin maailmaa tahansa tai minkä tahansa uskonnon vaikutuksen piiristä.

      Tosin kannattaa myös muistaa, että pahimmat ilmastomuutoksen kieltäjäthän löytynevät konservatiivi kristityistä. Heillä kun tuntuu olevan melko erikoinen näkemys, että ihminen on luomakunnan kruunu kaikkineen etuoikeuksineen mutta velvoitteita tuohon ei sitten sisällykkään. Eli kaiki vaan mulle ja heti, ei väliä mitä jälkeä siitä jää, koska maailmanloppuhan tulee jokatapauksessa.

      • Hyviä huomioita, olen samaa mieltä.


      • älätuhoaluontoa

        Jumala käski varjella ja suojella luontoa ...

        1. Moos. 2:15

        Ja Herra Jumala otti ihmisen ja pani hänet Eedenin paratiisiin viljelemään ja varjelemaan sitä.


      • raakarealismi

        "Tosin kannattaa myös muistaa, että pahimmat ilmastomuutoksen kieltäjäthän löytynevät konservatiivi kristityistä."

        Eiköhän ilmaston muutokset kieltäjiä ole kaikki länsi-ihmiset omalla käytöksellään. Sinäkin taidat huristella autolla että hippulat vaan vinkuu ja viis ilmastosta, kun saa vaan huristella menemään ja saastuttaa ilmakehää.


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Räppäri kuoli vankilassa

      Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "
      Maailman menoa
      87
      4138
    2. Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä

      Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella
      Ikävä
      28
      3067
    3. No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen

      Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol
      Ikävä
      45
      2330
    4. Missä näitte viimeksi?

      Missä näit kaivattua viimeksi ja oliko sähköä ilmassa?
      Ikävä
      35
      1338
    5. Puukotus yöllä

      Oli kaveri hermostunut ja antanut puukosta.
      Sotkamo
      10
      919
    6. 133
      901
    7. rakas J siellä jossain

      Niin ikävä sua. -P. Nainen
      Ikävä
      6
      894
    8. Masan touhut etenee

      Punatiilitalon tietotoimiston mukaan Masa on saanut viimein myytyä kämppänsä ja kaavoittaa uudelle lukaalille tonttia pa
      Äänekoski
      12
      832
    9. Naisten ja miesten tasoeroista

      Oletteko huomanneet, että naisissa ylemmän tason naiset ovat sinkkuja, ja miehissä alemman tason incelit? Toimivat paris
      Ikävä
      124
      776
    10. You've been running and

      so has your mind, I'm thinking of you all the time... 💘
      Ikävä
      11
      760
    Aihe