Nuoret aikuiset eroavat kirkosta

"Evankelis-luterilaisen kirkon jäsenmäärä oli vuoden 2017 lopussa ennakkotietojen mukaan reilut 3 900 000. Kirkkoon kuuluu 71 prosenttia suomalaisista. Kirkon jäsenten osuus Suomen väestöstä laski vuoden takaisesta yhden prosenttiyksikön.

Kaikkiaan yli 52 000 suomalaista erosi viime vuoden aikana kirkon jäsenyydestä, ja liittyneitä oli reilut 16 000. Vuoden 2017 aikana kastettiin vajaat 34 000 alle 1-vuotiasta lasta.

Vuonna 2017 kirkosta eronneiden määrä nousi ja kastettujen määrä laski edellisvuoteen verrattuna.

- Syntyneiden lasten kastaminen kirkon jäseniksi vähenee nuorissa perheissä. Kirkosta eronneista lähes kolmasosa on alle 30-vuotiaita nuoria aikuisia, kertoo tutkija Veli-Matti Salminen Kirkon tutkimuskeskuksesta tiedotteessa.

Vuoden 2017 aikana hieman yli 44 000 kirkon jäsentä kuoli.

Jyväskylän seurakunta on edelleen väkimäärältään Suomen suurin seurakunta. Seurakunnista pienin on Pohjanmaalla sijaitseva ruotsinkielinen saaristoseurakunta Bergö församling.

Lopulliset tarkistetut jäsentilastot julkaistaan Kirkon tilastot -verkkosivuilla viikolla 5."

http://www.iltalehti.fi/kotimaa/201801152200669073_u0.shtml

Kirkon jäsenmäärä supistuu siis kahtalaisesti, nuorten aikuisten jättäessä kirkon ja sitä kautta ettei heidän lapsiaan enää tulla liittämään kirkkoon.

Pian kirkko menettääkin asemansa valtionkirkkona. Tällöin joudutaan perustellusti miettimään kirkon asemaa uudelleen, sen verotusoikeutta ja suhdetta valtioon, uskonnonopetusta verovaroin ja koko instituution asemaa yhteiskunnassamme.
1287
1Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

Tuo tarkoitta sitä, että kirkko antoi vuodenvaihteen tienoilla perättömän tiedotteen, kuten aina ennenkin.
Kirkko ei vieläkään antanut täysin oikeita tietoja ja tilanne synkkenee tuosta vielä lopullisiin tuloksiin.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


asema.heikkenee kirjoitti:

"Evankelis-luterilaisen kirkon jäsenmäärä oli vuoden 2017 lopussa ennakkotietojen mukaan reilut 3 900 000. Kirkkoon kuuluu 71 prosenttia suomalaisista. Kirkon jäsenten osuus Suomen väestöstä laski vuoden takaisesta yhden prosenttiyksikön.

Kaikkiaan yli 52 000 suomalaista erosi viime vuoden aikana kirkon jäsenyydestä, ja liittyneitä oli reilut 16 000. Vuoden 2017 aikana kastettiin vajaat 34 000 alle 1-vuotiasta lasta.

Vuonna 2017 kirkosta eronneiden määrä nousi ja kastettujen määrä laski edellisvuoteen verrattuna.

- Syntyneiden lasten kastaminen kirkon jäseniksi vähenee nuorissa perheissä. Kirkosta eronneista lähes kolmasosa on alle 30-vuotiaita nuoria aikuisia, kertoo tutkija Veli-Matti Salminen Kirkon tutkimuskeskuksesta tiedotteessa.

Vuoden 2017 aikana hieman yli 44 000 kirkon jäsentä kuoli.

Jyväskylän seurakunta on edelleen väkimäärältään Suomen suurin seurakunta. Seurakunnista pienin on Pohjanmaalla sijaitseva ruotsinkielinen saaristoseurakunta Bergö församling.

Lopulliset tarkistetut jäsentilastot julkaistaan Kirkon tilastot -verkkosivuilla viikolla 5."

http://www.iltalehti.fi/kotimaa/201801152200669073_u0.shtml

Kirkon jäsenmäärä supistuu siis kahtalaisesti, nuorten aikuisten jättäessä kirkon ja sitä kautta ettei heidän lapsiaan enää tulla liittämään kirkkoon.

Pian kirkko menettääkin asemansa valtionkirkkona. Tällöin joudutaan perustellusti miettimään kirkon asemaa uudelleen, sen verotusoikeutta ja suhdetta valtioon, uskonnonopetusta verovaroin ja koko instituution asemaa yhteiskunnassamme.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu