Äänestäkää Paavo PRESIDENTIKSI

jokaisellekynnelle

Kaikki kynnelle kykenevät äänioikeutetut äänestämään Paavoa presidentiksi, niin saadaan Suomen suunta alamäkeen pysäytettyä!
Nyt on korkein aika tehdä käännös ennen kuin Suomi rojahtaa rotkoon. Jorpakkoon joutuu, jos vain samat jatkavat. Jos äänestät tätä maailmaa syleilevää poliitikkoa, niin jorpakkoon joudut. Ei käy hyvin, jos koko ajan kansakunnan kukkarosta otetaan ilman järjen käyttöä, mihin rahat riittäisivät. Mikään muu maa maailmassa ei ilmeisesti ota elätettäväksi muunmaalaisia. Täällä vieläpä mitään kyseenalaistamatta ja suorastaan kriitikoiden suut tukkoon torpaten käyvät maailmaa syleilevää politiikkaa. Turpiin tulee ja kenties ihan sairauslomalle saattavat tyyppejä, jotka uskaltavat jotakin sanoa.

Nyt on aika jokaisen, jolla järki vähänkään leikkaa, pistää se 7 (tai 5) siihen äänestyslappuun. Ja ne, jotka eivät tiedä, kumman laittaisi, niin laita 7. Paavo on kuitenkin vanhempi eikä jää yhtä pitkäksi aikaa (todennäköisesti) eläkkeelle sitten pressan työstään. Ja hänellä on jo pitkä kokemus vastarannankiiskinä toimimisesta. Paavo vastustaa Isäntämaasopimusta, mutta Laura ei tekisi sille tässä vaiheessa mitään. Eikö pitäisi jo pelkästään sen, että valtamedia vastustaa Paavoa, pistää äänestäjiä ajattelemaan, eikö olisi aika antaa Paavolle presidenttiys?

11

137

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Aänestämäään

      Nyt on tosi kyseessä. Ajat ovat kovat, joten siksi näillä vaaleilla on suuri merkitys minne Suomen suunta vie. Siksi Paavo Pressaksi nro 7

      • päätöstehty

        Keskiviikkona menen piirustamaan numero 7 heti äänestyspaikan avauduttua


    • LurdKussel

      Paavo on hyvä vaihtoehto mutta annan ääneni Lauralle. Siinä mimmissä on rehtiä arjalaista verta.

      • kingle

        Laura on aurinkoinen mandariinin makuinen poretabletti, nämä muut on vähän kuin väljähtynyt haalea tee.


      • eiLauraa

        Sitäkö ne siellä rukousaamiaisella juo?


    • Kaikuja.rajan.takaa

      Sitä paska-aivoa en kelpuuttaisi edes koirani kusettajan kesäapulaiseksi.

    • ghhyhh

      Sehän on kivaa,, että saadaan hajontaa.
      Kukaan ei ole varma paikastaan,, näinhän se on työelämäkin nykyään.
      Ennen kuvitteli, että täälä palvelen eläkeikään asti,,mutta mutta???????????

    • äänetPaavolle

      Paavon lukiotodistus 9,29.
      Vertaa Saulin: 6,5.

      Muistelkaa myös Kekkosen kiitettävää todistusta, paitsi venäjä välttävä.
      Saulilla aika välttävä asenne ollut kirjalliseen koulutyöskentelyyn.

    • Piavoo

      Paavo on paras vaihtoehto ja onneks jo nyt sijalla 2.

    • Paavo7

      Tottakai äänestämme Väyrysen voittoon.

    • Äänipuoli

      Vain Väyrysen Paavo voi yllättää Salen!

    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Martina oli sarjassaan tänään 32.

      Mutta eikö pyöräily ja uinti ole vahvempia hänellä kuin juoksu? Aikaa on vielä harjoitella ennen Frankfurtin kisoja.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      208
      1672
    2. Sofia miksi soitit torstaina Stefanil ja pyysit käymään kun muka olet ahdistunut.?

      Oliko asia suunniteltu, kun pyysi käymään ja varmasti tiesi et miten Stefan asiaan suhtautuu.Oliko myös Seiskan toimittaja pyydetty tarkoituksella pai
      Kotimaiset julkkisjuorut
      98
      1597
    3. Stepuli itkee facessa

      Haluaisin pyytää julkisesti karseaa käytöstäni anteeksi lähimmiltä, naapureilta ja etenkin Sofialta! Ei ole missään olosuhteissa hyväksyttävää käyttä
      Kotimaiset julkkisjuorut
      96
      1507
    4. Sofia oli ainoastaan rahan takia suhteessa Stefanin ja Nikon kanssa.

      Järkyttävää miten Sofia on käyttänyt hyväksi näitä molempia miehiä ja rahat loppu niin vain haukkumiset tullut kiitokseksi heille.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      254
      1396
    5. Voi kun menisi nyt Stefan katsoo tyttären uutta ponia, viettäisi aikaa hänen kanssa.

      Aika parantaa kaiken ja meillä kaikilla on elämässä vastoinkäymisiä ja yli kyllä pääsee ainakin ajan kanssa.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      134
      1362
    6. Minä menetän sinut kokonaan

      Siksi olen paniikissa, sekaisin ja surullinen. Taitaa olla jonkinasteinen stressitila päällä. Toivottavasti sinulla on kaikki hyvin.
      Ikävä
      48
      895
    7. Onpas Martina valinnut sopivan laulun

      Storyssa kun Isben poni tulee, " älä vie lapsuuttani pois." Äiti se lähtee mieluummin panopuuksi hotelliin, kuin viettäisi senkin ajan lastensa kanssa
      Kotimaiset julkkisjuorut
      115
      882
    8. Suomi teki typeryyttään Venäjästä nyt konkreettisesti vihollisen, jota se ei aiemmin ollut.

      Venäjä ei ole uhannut Suomen turvallisuutta, eikä Venäjän ja Ukrainan välinen konflikti ole signaloinut minkäänlaista uhkaa Suomelle. Se "uhka" luotii
      Maailman menoa
      427
      861
    9. Veikkauksia milloin Venäjä hyökkää Suomeen?

      Veikkaan että se tapahtuu nopeasti, ehkäpä jo kesäkuussa. Suomi 5,5 miljoonan harvaan asuttu maa. Venäjä ei tarvitse suurta joukkoa Suomeen, joten kai
      Maailman menoa
      290
      827
    10. Uskomatonta miten "kassatyttö Sannasta" tuli hetkessä kuoleman kauppias.

      Demarit on kautta historian olleet "takinkääntäjien"mestariluokkaa kokoomuksen hihassa kiinni. Sannan arviointikyky petti täysin Naton suhteen, Brysse
      Maailman menoa
      347
      815
    Aihe