mälkit pahanteossa.

klopit

Tuollaiset 10-14v pikkumälkit heittelivät lumikasanpäältä jääpalloja kaupan ulkovaloihin kilpaa.
Yksikään aikuinen mies ei puuttunut asiaan milläänlailla, käveli vain autolleen, ei ollut näemmä oma kloppi. Tai sitten oli äänensä menettänyt tai muuten saamatonta väkeä.

Kaupasta piti tulla nuorehkon tytön, jotta klopit saatiin ojennuksiin.

7

119

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • mykkiäukkoja

      : > Typylyllä olikin sitten enemmän ns, munaa, kuin miehillä ; )

    • Kuka nyt niin jesuksen tyhmä olis, että sekaantuis vieraitten kakaroiden tekemisiin. Seuraukset olisi. Lööpit iltalehdissä,(mies kävi lasten päälle raivon lailla). Riiviöiden vanhemmat.(keskustelen asiasta vain lakimieheni kautta) -Tälläiseksi se nyt vaan on mennyt. Kotoa se kaikki lähtee tavalla tai toisella.

      • kakarat

        Toisinsanoen: ihmiset pelkäävät jopa pikkukersoja.
        Vanhempi joka tuollaista tekisi on kykemätön itse kasvattamaan kekaroitaan ja siksi rekoisi kyseisellä tavalla.

        Ei ne kakarat ole nykyäänkään sen kummempia, kuin ennenkään tai ennenvanhaankaan.
        Oli se aikuinen sitten kuka tahansa, asiasta saa ja voi sanoa. Ei se kekara lasia ole.


    • munatontarkkailija

      Aloittajalla ei siis ollut munaa tehdä muuta kuin raportoida asiasta nettiin ja antoi tytön hoitaa homman?

    • Muumii

      Halosen ja Haaviston poliittinen virkamieskunta on ollut suosimassa vuosia suvaitsevaisuuden nimissä tätä. Suomen armeija on joutunut samaan ajojahtiin.

    • Aaapyu

      Itse aloittaja oli niin aikaansaava että sai kyylättyä naama irvessä koko tapahtumaketjun ja kerrottua forumille kuinka typeriä kaikki muut ovat.. Hyvää kevään odotusta kaikille.

      • ähtäriin

        Yksinhuoltajan häjyt siellä porskuttaa, aktiviteettien puutteessa?


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Räppäri kuoli vankilassa

      Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "
      Maailman menoa
      87
      3998
    2. Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä

      Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella
      Ikävä
      24
      2881
    3. No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen

      Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol
      Ikävä
      45
      2302
    4. Missä näitte viimeksi?

      Missä näit kaivattua viimeksi ja oliko sähköä ilmassa?
      Ikävä
      34
      1311
    5. Puukotus yöllä

      Oli kaveri hermostunut ja antanut puukosta.
      Sotkamo
      10
      899
    6. 131
      875
    7. rakas J siellä jossain

      Niin ikävä sua. -P. Nainen
      Ikävä
      6
      834
    8. Masan touhut etenee

      Punatiilitalon tietotoimiston mukaan Masa on saanut viimein myytyä kämppänsä ja kaavoittaa uudelle lukaalille tonttia pa
      Äänekoski
      12
      811
    9. Naisten ja miesten tasoeroista

      Oletteko huomanneet, että naisissa ylemmän tason naiset ovat sinkkuja, ja miehissä alemman tason incelit? Toimivat paris
      Ikävä
      124
      746
    10. You've been running and

      so has your mind, I'm thinking of you all the time... 💘
      Ikävä
      11
      740
    Aihe