Järkyttävä uutinen

UskonnonPimeääPuolta

Iltalehti kertoo kalifornialaisesta pariskunnasta, joka piti kolmeatoista lastaan käytännössä vangittuina omakotitalossaan. Osa oli kahlehdittu sänkyihin ja kaikki olivat vakavasti aliravittuja.
Miten tämä liittyy ateismiin?

Suora lainaus uutisesta: "James ja Betty Turpin vahvistavat kotikoulun ABC:lle. Koulutus oli heidän mukaansa hyvin ankaraa ja lapset laitettiin opettelemaan ulkoa pitkiä tekstejä Raamatusta. Osa lapsista oli heidän mukaansa ottanut tavoitteekseen opiskella koko kirjan ulkoa."

27

202

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • hjgjhgjhg
    • Luucifer

      Arvasin heti kun uutista ensimmäistä kertaa luin ja rikollisten kuvat näin, että kyseessä on hartaasti uskova kristitty pariskunta.

      Jos heiltä kysyt, he eivät ole tehneet mitään väärää ja jumalansa on heidän puolellaan.
      Se riittää ihmiselle ja näin tämä kykenee tekemään hirmutekoja.

      Uskonto myrkyttää kaiken.

      • IlkimyksenTeologitäti

        "James and Betty Turpin told ABC they were considered a good Christian family in their community and that "God called on them" to have so many children."

        Näin sanoo BBC:n nettiuutinen. Puheet siitä, että Turpineja pidettiin naapurustossa kunnon kristittyinä, ovat höpöä. Tosiasiassa kukaan ei tiennyt millaiset olot talossa vallitsivat.

    • Ooppiumiakansalle

      On näitä Suomessakin.

    • OikeaUskoinen

      Ateistit ovat heti huiskimassa leimakirveellä vaikka oikea kristitty ei kahlehdi lapsiaan tai jätä heitä ruuatta.

      • Odotinkin, että missä se No True Scotsman lymyilee, ja tulihan se. Yksitoista minuttia kesti, mikä on kyllä luvattoman paljon. Vähän nyt yritystä tuohon päivystämiseen.

        Itse ihmettelin tapahtumapaikkaa (Kalifornia), kunnes luin, että Texasista olivat muuttaneet alueelle... Bible Belt taitaa olla juuri se lähtöseutu.

      • faktaa.kehiin

        Mistähän johtuu, että juuri uskovaisia on päästään pehmenneitten hoitolaitoksissa eniten? Hihhulointi ei todellakaan ole mitään mielenterveystyötä.

      • Christian2018
        faktaa.kehiin kirjoitti:

        Mistähän johtuu, että juuri uskovaisia on päästään pehmenneitten hoitolaitoksissa eniten? Hihhulointi ei todellakaan ole mitään mielenterveystyötä.

        Ateismi on kyllä hulluutta itsessään.

      • TheRat kirjoitti:

        Odotinkin, että missä se No True Scotsman lymyilee, ja tulihan se. Yksitoista minuttia kesti, mikä on kyllä luvattoman paljon. Vähän nyt yritystä tuohon päivystämiseen.

        Itse ihmettelin tapahtumapaikkaa (Kalifornia), kunnes luin, että Texasista olivat muuttaneet alueelle... Bible Belt taitaa olla juuri se lähtöseutu.

        Erinomaisen loogisesti pahuutta viljelevä kristitty ei koskaan ole todellinen kristitty, mutta paha ateisti (joiksi fundikset usein nimeävät kaikki ei-kristityt) on aina oikea ja tyypillinen ateisti.

        Eivätkö juuri kurkkuja leikkelevät isisläiset olekin olleet palstojen fundiskristittyjen puheenvuoroissa niitä kaikkein aidoimpia muslimeja? Kylläpä vain.

      • faktaa.kehiin
        Christian2018 kirjoitti:

        Ateismi on kyllä hulluutta itsessään.

        Olet käsittänyt väärin. Hihhuleitten usko olemattomiin todella on hulluutta.

      • luterilaisuus.parasta
        RepeRuutikallo kirjoitti:

        Erinomaisen loogisesti pahuutta viljelevä kristitty ei koskaan ole todellinen kristitty, mutta paha ateisti (joiksi fundikset usein nimeävät kaikki ei-kristityt) on aina oikea ja tyypillinen ateisti.

        Eivätkö juuri kurkkuja leikkelevät isisläiset olekin olleet palstojen fundiskristittyjen puheenvuoroissa niitä kaikkein aidoimpia muslimeja? Kylläpä vain.

        "Erinomaisen loogisesti pahuutta viljelevä kristitty ei koskaan ole todellinen kristitty, mutta paha ateisti (joiksi fundikset usein nimeävät kaikki ei-kristityt) on aina oikea ja tyypillinen ateisti."

        Näin on, koska ateistit niin haluavat olevan. Heidän mukaansahan ateismi ei sisällä mitään moraalisia säännöksiä, joita tarvitsisi noudattaa.

        Kristinusko sen sijaan sisältää, ja kristitty on vain noita såädöksiä noudattava henkilö, ei jokainen joka itse sanoo olevansa kristitty.

      • luterilaisuus.parasta kirjoitti:

        >Näin on, koska ateistit niin haluavat olevan. Heidän mukaansahan ateismi ei sisällä mitään moraalisia säännöksiä, joita tarvitsisi noudattaa.

        Teet kylläkin ratkaisevan virheen, kun oletat että ateisti määrittelisi itsensä ensisijaisesti ateismin kautta. Jotkut ehkä niin tekevät, mutta suurin osa ei.

        Toteat aivan oikein, että ateismi eli jumaliin uskomattomuus ei sisällä moraalisia säännöksiä. (En edes ymmärrä, miten ihmeessä se voisi niitä sisältää.) Ateisteissa on oikeistolaisia, keskustalaisia ja vasemmistolaisia, kuten myös arvoliberaaleja, -konservatiiveja ja siltä väliltä. Arvokonservatiiveja varmaan toki suhteellisesti vähemmän kuin kristityissä, mutta kyllähän ateisti Jussi Halla-Ahokin on ilmoittanut kunnioittavansa kristillisiä arvoja eli hän on jonkinlainen arvokonservatiivi aviollista uskollisuutta näköjään lukuun ottamatta.

        >Kristinusko sen sijaan sisältää, ja kristitty on vain noita såädöksiä noudattava henkilö, ei jokainen joka itse sanoo olevansa kristitty.

        Eli esimerkiksi palstojen mytomaanisesti valehtelevat patmoslaiset eivät ilmeisesti ole oikeita kristittyjä, vaikka kiihkeästi väittävät olevansa.

      • luterilaisuus.parasta kirjoitti:

        "Erinomaisen loogisesti pahuutta viljelevä kristitty ei koskaan ole todellinen kristitty, mutta paha ateisti (joiksi fundikset usein nimeävät kaikki ei-kristityt) on aina oikea ja tyypillinen ateisti."

        Näin on, koska ateistit niin haluavat olevan. Heidän mukaansahan ateismi ei sisällä mitään moraalisia säännöksiä, joita tarvitsisi noudattaa.

        Kristinusko sen sijaan sisältää, ja kristitty on vain noita såädöksiä noudattava henkilö, ei jokainen joka itse sanoo olevansa kristitty.

        > Kristinusko sen sijaan sisältää, ja kristitty on vain noita såädöksiä
        > noudattava henkilö, ei jokainen joka itse sanoo olevansa kristitty.

        Huomioithan, että Raamatun mukaan vain Jeesus oli synnistä vapaa, joten vain Jeesus oli oikea kristitty.

        Vai tarkoitatko, että pitää noudattaa Raamatun ohjeita parhaan kykynsä mukaan? Kaikki kristityiksi itseään väittävät tekevät näin. He toki valikoivat itseään miellyttävä ohjeet, kuten varmaan teet sinäkin. Ja sitten perustellaan jollain loogisella joogalla, miksi juuri nämä ohjeet ovat ne oikeat.

        No True...

      • NoMitenOn

        "Ateistit ovat heti huiskimassa leimakirveellä vaikka oikea kristitty ei kahlehdi lapsiaan tai jätä heitä ruuatta."

        Et sitten mitenkään tuomitse sitä väkivaltaista indiktrinointia jonka kohteeksi lapset ovat joutuneet. Tuossa ympäristössä ankara kasvatus tarkoittaa aina väkivaltaa ja indoktrinoinnin kautta tehdyn ehdollistamisen voimakkuudesta kertoo paljon se että osa lapsista on vanhempiaan miellyttääkseen jopa yrittänyt opetella raamattua ulkoa. Juuri tuo uskonnollinen puoli kaikesta tuosta järjettömästä väkivallasta jättää pahimmat, läpi elämän kestävät, arvet noidenkin lapsiraukkojen elämään. On hyvin todennäköistä että mikään määrä osaavaakaan terapiaa pystyy enää korjaamaan tapahtunutta vahinkoa lasten mielenterveydelle.

      • OikeaUskoinen
        NoMitenOn kirjoitti:

        Ei ihmisen henkisyys ole mikään mielisairaus josta pitäsi parantaa. Raamatun lukeminen Jumalan hengessä ei ole kenellekkään vahingollista ja sen ulkoaopettelu kertoo vain aidosta omistautumisesta hengellisyydelle.

      • NoMitenOn
        OikeaUskoinen kirjoitti:

        Ei ihmisen henkisyys ole mikään mielisairaus josta pitäsi parantaa. Raamatun lukeminen Jumalan hengessä ei ole kenellekkään vahingollista ja sen ulkoaopettelu kertoo vain aidosta omistautumisesta hengellisyydelle.

        Uskosi tekee sinusta arvostelukyvyttömän idiootin

      • olet.väärässä
        TheRat kirjoitti:

        > Kristinusko sen sijaan sisältää, ja kristitty on vain noita såädöksiä
        > noudattava henkilö, ei jokainen joka itse sanoo olevansa kristitty.

        Huomioithan, että Raamatun mukaan vain Jeesus oli synnistä vapaa, joten vain Jeesus oli oikea kristitty.

        Vai tarkoitatko, että pitää noudattaa Raamatun ohjeita parhaan kykynsä mukaan? Kaikki kristityiksi itseään väittävät tekevät näin. He toki valikoivat itseään miellyttävä ohjeet, kuten varmaan teet sinäkin. Ja sitten perustellaan jollain loogisella joogalla, miksi juuri nämä ohjeet ovat ne oikeat.

        No True...

        "Huomioithan, että Raamatun mukaan vain Jeesus oli synnistä vapaa, joten vain Jeesus oli oikea kristitty."

        Jeesus oli juutalainen. Kristinuskoa ei ollut olemassa oletetun Jeesuksen elinaikana. Kristinusko on myöhempää perua;
        http://opinnot.internetix.fi/fi/muikku2materiaalit/peruskoulu/ue/ue1/2_kristinuskon_historia/01_synty?C:D=hNz0.hn6Q

      • olet.väärässä kirjoitti:

        Olet siis sitä mieltä, että yhtään oikeaa kristittyä ei ole olemassa. Perustelu hyvä. Kristinusko on perustettu vasta noin 200 vuotta Jessen elämän jälkeen ja suurin osa sen opeista on perua Paavalilta. Oikeasti koko uskontoa pitäisikin nimittää paavalilismiksi tai vastaavaksi...

        On todellakin olemassa kolme näkökantaa, jotka ovat suurin piirtein yhtä loogisia. Joko ei ole yhtään oikeaa kristittyä, tai on tasan yksi — tai sitten kaikki ovat.

    • pahasairaus

      Menee samalle osastolle kuin westboro-lahko. kristinusko häipyy mielestä
      ensimmäisenä ja sen tilalle tulee vakava mielisairaus. nämä uutiset saavat voimaan pahoin ja vanhemmilla on edessä tuskalliset ajat, missä heidän mielensä tutkitaan.
      syyntakeettomaksi tuskin tuomitaan, mutta alhaisempi henkinen taso voi lieventää rangaistusta. lapsiparat saavat kärsiä, toivottavasti saavat apua omassa kodissaan.

      • jlljljklklljl

        Tuskin miehen kohdalla menee edes alhaisempi henkinen taso. eli alentunut syyntakeisuus läpi.

        "David Turpin työskenteli tuolloin insinöörinä aseteollisuusyritys Northrop Grummanilla ja tienasi 140 000 dollaria vuodessa."

      • jokamiekkaantarttuu
        jlljljklklljl kirjoitti:

        Sekin on jotenkin kuvaavaa, että tiukasti raamattuun uskovalla kristityllä ei ole mitään omantunnon ongelmia työskennellä aseteollisuuden palveluksessa.

      • Lupaukset2018

        No mutta, eikös Jenkeissä se ole ihan Jumalan tahto? Jos joku oikopummi laukaistaan, lentämään Taivasta kohden niin pidätetään kädet ristissä hengitystä ja ihmisiäkin, että se onnistuisi.

        Koskahan Harras Kristitty asekansa Jenkeissä saa vastauksen Jumalasta. Hän ilmestyy ohjus pyllyssä ja tivaa selitystä KUKA sen laukaisi (Eihän Kaikkivoipa sitä nähnyt!) Niin paljon rautaa ovat kristityt taivaaseen ampuneet, ettei edes Jumala ole niitä joutunut väistelee!

      • samakirjoittaja
        jlljljklklljl kirjoitti:

        Tuskin miehen kohdalla menee edes alhaisempi henkinen taso. eli alentunut syyntakeisuus läpi.

        "David Turpin työskenteli tuolloin insinöörinä aseteollisuusyritys Northrop Grummanilla ja tienasi 140 000 dollaria vuodessa."

        Mielensairaus kuten skitsofrenia voi pitää ihmisen työssä kiinni ja mitä
        enemmän spesifi ala ja itsenäinen työ sitä paremmin se onnistuu. Kuitenkin
        mielensairaudet kehittyvät salakavalasti ja lopulta ihminen on toimintakyvytön
        hoitamaan ammattiaan ja kuten tässä tapauksessa myös vaarallinen mikä voidaan
        päätellä huimasta takuusummasta. Kristinuskon perus sanoman voi unohtaa kokonaan
        pois kun mennään tälle tasolle lapsien esineellistämisen ja barbaarisen kohtelun vuoksi.
        Tulossa on kova tuomio ja puolustukselle äärimmäisen vastenmielinen keissi puolustaa kun on kyse lapsista.

      • IlkimyksenTeologitäti
        samakirjoittaja kirjoitti:

        Ensimmäisenä ei Turpinin tapauksessa tule mieleen skitsofrenia vaan psykopatia. Aika naseva kuvaus psykopaatista on "ihminen jolla ei ole omatuntoa".

    • jeeeeeeee

      Iltalehti on ensinnäkin sellainen juorulehti, että sen juttuja ei pidä aivan tosissaan ottaa,toisekseen miten on nykypäivänä mahdollista tuollainen, sen pitäisi kiinnittää ihmisiin huomiota ja lasten pitäisi käydä myöskin koulua. Koko juttu sotii raamatun sanaa vastaan, lapset ovat Jumalan lahja,en usko että yksikään uskovainen tuollaiseen käy, koska se tietää myöskin mihin siintä joutuu.Jos ne ovat ne vanhemmat, ne eivät mitään uskovaisia ole edes olleet, saatanan palvojia.

      • revi.siitä

        Kunnon kristittyjä sanoivat olevansa eivätkä mielestään toimineet väärin. Ei ole ensimmäinen eikä viimeinen kerta kun uskonto saa vanhemmat sekaisin.

      • "en usko että yksikään uskovainen tuollaiseen käy"

        Wiki:
        "Yksikään todellinen skotti on argumentaatiovirhe, joka on sukua käänteiselle kehäpäätelmälle sekä virheelliselle premissille.
        Esimerkki:
        – Yksikään skotti ei laita sokeria aamupuuroonsa.
        – Ai ei vai? Minun edinburghilainen enoni Angus laittaa.
        – Sinun Angus-enosi ei sitten ole todellinen skotti."

        Tämä sama argumentaatio nousee kuin taikaiskusta aina kun uskova syyllistyy johonkin pöyristyttävään tekoon.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Martina oli sarjassaan tänään 32.

      Mutta eikö pyöräily ja uinti ole vahvempia hänellä kuin juoksu? Aikaa on vielä harjoitella ennen Frankfurtin kisoja.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      208
      1676
    2. Sofia miksi soitit torstaina Stefanil ja pyysit käymään kun muka olet ahdistunut.?

      Oliko asia suunniteltu, kun pyysi käymään ja varmasti tiesi et miten Stefan asiaan suhtautuu.Oliko myös Seiskan toimittaja pyydetty tarkoituksella pai
      Kotimaiset julkkisjuorut
      100
      1606
    3. Stepuli itkee facessa

      Haluaisin pyytää julkisesti karseaa käytöstäni anteeksi lähimmiltä, naapureilta ja etenkin Sofialta! Ei ole missään olosuhteissa hyväksyttävää käyttä
      Kotimaiset julkkisjuorut
      97
      1520
    4. Sofia oli ainoastaan rahan takia suhteessa Stefanin ja Nikon kanssa.

      Järkyttävää miten Sofia on käyttänyt hyväksi näitä molempia miehiä ja rahat loppu niin vain haukkumiset tullut kiitokseksi heille.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      254
      1398
    5. Voi kun menisi nyt Stefan katsoo tyttären uutta ponia, viettäisi aikaa hänen kanssa.

      Aika parantaa kaiken ja meillä kaikilla on elämässä vastoinkäymisiä ja yli kyllä pääsee ainakin ajan kanssa.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      134
      1363
    6. Minä menetän sinut kokonaan

      Siksi olen paniikissa, sekaisin ja surullinen. Taitaa olla jonkinasteinen stressitila päällä. Toivottavasti sinulla on kaikki hyvin.
      Ikävä
      48
      897
    7. Onpas Martina valinnut sopivan laulun

      Storyssa kun Isben poni tulee, " älä vie lapsuuttani pois." Äiti se lähtee mieluummin panopuuksi hotelliin, kuin viettäisi senkin ajan lastensa kanssa
      Kotimaiset julkkisjuorut
      115
      883
    8. Suomi teki typeryyttään Venäjästä nyt konkreettisesti vihollisen, jota se ei aiemmin ollut.

      Venäjä ei ole uhannut Suomen turvallisuutta, eikä Venäjän ja Ukrainan välinen konflikti ole signaloinut minkäänlaista uhkaa Suomelle. Se "uhka" luotii
      Maailman menoa
      437
      870
    9. Veikkauksia milloin Venäjä hyökkää Suomeen?

      Veikkaan että se tapahtuu nopeasti, ehkäpä jo kesäkuussa. Suomi 5,5 miljoonan harvaan asuttu maa. Venäjä ei tarvitse suurta joukkoa Suomeen, joten kai
      Maailman menoa
      291
      830
    10. Uskomatonta miten "kassatyttö Sannasta" tuli hetkessä kuoleman kauppias.

      Demarit on kautta historian olleet "takinkääntäjien"mestariluokkaa kokoomuksen hihassa kiinni. Sannan arviointikyky petti täysin Naton suhteen, Brysse
      Maailman menoa
      347
      815
    Aihe