Paras keino auttaa ihmisiä työllistymään on koulutus niin miksei työttömille taata opiskelupaikkaa?
Esimerkiksi ammattioppilaitoksiin voitaisiin asettaa työttömille kiintiö johon hyväksyttäisiin vaikkapa hakujärjestyksessä, etenkin vanhempien aikuisopiskelijoiden tapauksessa on aivan naurettavaa edes katsella mitään vuosia vanhoja papereita. Opiskelut voitaisiin suorittaa monimuotoisesti ilman että ketään turhaan istutettaisiin katselemassa videoita.
Päinvastoin Sipilän ryövärihallitus otti omatoimisesta opiskelustakin pois kulukorvauksen, heillehän tuo on pikkusumma vain muutama valtion pussista juotu konjakki, mutta monille ratkaiseva tekijä.
Esimerkiksi ammattioppilaitoksiin voitaisiin asettaa työttömille kiintiö johon hyväksyttäisiin vaikkapa hakujärjestyksessä, etenkin vanhempien aikuisopiskelijoiden tapauksessa on aivan naurettavaa edes katsella mitään vuosia vanhoja papereita. Opiskelut voitaisiin suorittaa monimuotoisesti ilman että ketään turhaan istutettaisiin katselemassa videoita.
Päinvastoin Sipilän ryövärihallitus otti omatoimisesta opiskelustakin pois kulukorvauksen, heillehän tuo on pikkusumma vain muutama valtion pussista juotu konjakki, mutta monille ratkaiseva tekijä.
Vastaukset 20
Vanhimmat
Koulutus pitäisi olla ensimmäinen vaihtoehto työttömälle.
Hallituksen päätarkoitus työttömien työllistämiseksi on työnantajien tarve saada pätkätöihin "nollatuntilaisia". Asiantuntijoiksi on valittu tavoitteisiin sopivia henkilöitä, kuten esim. Vartiainen.
Työttömyys on seurausta valitusta talouspolitiikasta.
Naulankantaan
Miettikääpä, kuka nuo massa-irtisanomiset on suorittanut, - onko he työntekijät? - vai onko sittenkin syyllinen työnantajapuoli? ,- ja epäterve kilpailu sekä markkinatalouden rajallisuus.
Sitä se tekee kun hallituksessa on vallassa liian yksipuolinen Politiikka (porvarit). Porvaripuolueet tekee näköistään politiikkaa työväestön ja työttömien sekä vähävaraisten kustannuksella.
Toisaalta eihän kenellekään muullekaan taata opiskelupaikkaa ilmna pääsykoetta tai muuta todistusta, jolla pääsee sisälle.
Kun jo nyt on ongelmana, että opiskelu aloitetaan myöhään ja se kestään pitkään, niin olisi nurinkurista, jos opiskelemaan pääsee vasta oltuaan vaikka kaksi vuotta työttömänä. Myös opiskeluaikoja on normaalisti kouluihin päässeillä kiristetty. Olisi hassua, jos oltuaan vuoden työttömänä, saisi elinikäisen opiskeluoikeuden kunhan ei mene töihin.
Periaatteessa olen kuitenkin samaa mieltä siitä, että työttömille on hyvä järjestää koulutusta osaamisen päivittämiseksi ja uuden osaamisen saamiseksi. Kynnystä on hyvä madaltaa, mutta sitä ei pidä poistaa. Työttömyydestä ei pidä tehdä houkuttelevaa väylää korkeakouluihin.
Ainakaan minä en haluaisi, että minun umpisuolen leikkaa joku, joka ei osaamisensa ja kykyjensä puolesta olisi ikinä päässyt lukemaan lääketiedettä, mutta oltuaan vuoden työttömänä sai valita minkä tahansa koulutuksen...
Pirulusmu taas harhoissaan! Työtömyys johtuu työpaikkojen puutteesta. Ei hakijaoulasta.
Työttömyys johtuu hyvien hakijoiden puutteesta.
Joo loppui seisova pöytä.. Runsaasti katettu.
Työttömän perusongelma on jälleen kerran ymmärtää sitä, ettei tässä maailmassa jaeta kaikkea tarpeen perusteella. Mutta eri alojen koulutuspaikkoja on kyllä maassa runsaasti, joten ei Itseään pitäisi olla vaikeaa kehittää sellaisen arvoiseksi.
Oletko kepuloisipummi! Jos insinöörillä jo 30v. uraputki takana?
Ihmisoikeuksiin kuuluu kyllä riittävä toimeentulo. Oli se sitten suomi tai joku muu maa joka on sopimuksen hyväksynyt. Perustuslaissa on myös oikeus kokoontua eli kuulua tai olla kuulumatta mihinkään yhdistykseen tai järjestöön. Eli ilmaistyö heille rikkoisi tätä oikeutta. Oikeus koulutukseen varattomuusmerkintöjen sitä estämättä kuuluu myös perustuslakiin.
Orjatyö on kielletty myös eu:n sopimuksissa.
Voihan työssäolevat tehdä töitä 9€:n päiväpalkalla ja todeta elintason laskevan niin alhaiseksi että toimeentulotukea täytyy hakea eikä ostovoimaa ole. Yrittäjille ilmainen työntekijä on toki hyvä asia koska pelkät kulut työntekijästä ovat jo isot. Kuitenkin se on käyhän hyväksikäyttöä. Taloudellisen hyväksikäytön piirteiden rajallahan tässä liikutaan kun ihmisen perustuslakiin kuuluvia oikeuksia poljetaan siihen vedoten että päiväraha pienenee jos ei toimi kuten on määrätty.
Tietenkin toinen asia jota on syytä miettiä on se että palkansaajat ja työttömät saadaan riitelemään onko malli hyvä vai huono jolloin unohtuu täysin se että kun työttömien täytyy todella pienellä palkalla mennä töihin niin myös jo töissäolevien oikeuksia voidaan pikkuhiljaa alkaa kaventamaan.
Ei palkansaajalle ole hyvä että luovutaan tessin mukaisista palkoista koska työntekijää ei kohta arvosteta ollenkaan vaan palkat ovat niin pieniä ettei niillä tule toimeen.
Toki jokainen saa olla mitä mieltä tahansa mutta jos potkut on helpompi antaa kuin nykyään niin työntekijöiden palkat ovat kohta kaikilla pienet kun nykyiset työntekijät potkitaan pois ja uusia otetaan halvemmalla tilalle.
Sitten taas ihmetellään kun ei ole ostovoimaa muilla kuin muutoin jo varakkailla ja perintörahoilla elävillä.
Asian voi kiteyttää myös niin, että maksaisiko työtön, joka saa töitä, muille samat edut kuin itse sai vai alkaako tiukka verotus tuntua liikaa palkkapussissa.
Asiaan ei ole oikeaa vastausta, mutta ilmainen koulutus ei kuulu ihmisoikeuksiin eikä työttömyyspäiväraha riittävään toimentuloon. On sääli, että et ole perehtynyt siihen, mistä kirjoitat.
Yleissitovuus suojelee töissäkäyviä. Se on hyvä muuri niitä vastaan, jotka olisivat halukkaita tekemään työn halvemmalla tai eri tavalla. Minun mielestäni ei ole oikein antaa työssäolevan estää kilpailu omasta työpaikastaan. Se ei ole myöskään yhteiskunnan etu, että työtä tekee joku muu kuin sen parhaiten osaava ja kalliimmalla kuin sen tekisi joku muu.
Toisaalta liittoihin kuuluvat maksavat liitolle paljon rahaa kilpailun rajoittamiseksi ja pitäähän sille rahalle saada vastinetta. Epäilen kuitenkin, että ne kymmenykset menevät muuhun kuin työntekijän edun ajmiseen, kuten sitten vaikka SDP:n puoluorganisaation ylläpitoon...
Työssäkäyviä ei mikään suojele. Työttömät on juuri heitä. Yli 45.v. olet liipasimella.
Nyt olet ymmärtänyt jotakin pahasti väärin. Työttömät on nimenomaan niitä, jotka eivät käy töissä.
Kepuloinen tyhmä? Työtön,eilen töissö, nyt työtön, ensiviikolla töissä..
Et silti koskaan ole molempia yhtä aikaa. Hyvin harvat edes vuoropäivin roolia vaihtavia.
Ei vaihdu päivittäin. Erikoismies voi olla pitkääkin tytötön. Toiset työllistyy ja työttömiä joka päivä uusia. Et pangolla veroilla ryypätessä' tajua asiaa!
Jos on pitkään työtön, niin silloin on työtön. Siis ei töissä.
Jos työllistyy, niin on töissä. Siis ei työtön.
Ajatella, että nuo ovat todella eri asioita!
Työssäkäynnin+tarkoitus+on+tukea+henkilön+omaa+elämää++ja+tulojen+tarkoitus+henkilöllä+on+kustantaa+niitä+hankkeita+jotka+hän+itse+valitsee.+
Jokainen+laskee+kustannuksia+kannattavuusperiaatteella+ja+miten+hän+itse+ne+arvottaa.
Miksi+maksaisin+palkkatuloillani+asioita+joilla+ei+ole+mitään+tekemistä+niiden+valintojeni+kanssa+joita+itse+haluan?++Vaikka+tuloni+nousisi+100%+mutta+menot+lisääntyisivät+120%+tuskin+työn+vastaanotto+olisi+perusteltavissa+järkisyillä.
Ilmaisen+työn+tekoon+vaatimus+pitäisi+edellyttää+niiltä+joilla+on+hyvin+asiat+eikä+niiltä+joita+voi+kiristää.
Päättäjät kilvan väittävät että he haluavat pitää koko maan asuttuna mutta jos juuri se kaikkein todennäköisimmin maaseudulla pysyjä on työtön hänet halutaan pakottaa kaupunkiin.
Älkää nyt sitten missään nimessä tulevaisuudessa antako ääniänne keskustalle tai kokoomukselle. Keskusta on suurtilallisten edustaja ja kokoomus on työnantajien edustaja. Ja he ovat unohtaneet siinä itse kansan edun ja pienen ihmisen edut