Miksi Nato häviää sodat kaikkialla ? Koska sitä johdetaan USA:n juutalaisjohtoisen aseteollisuuden toimesta. Afganistanissa talibaanit voittavat alaa jatkuvasti. Vaikka USA:n pitäisi tuntea ne hyvin, alkujaanhan Reagan ja Bush-klaani loi ja aseisti ne ja rahtasi Bin Ladeninkin Saudeista sinne johtoon.
Irakissa USA aseisti ja loi ISISin H.Clintonin ja Obaman tyhmyyden voimalla. Obama lähti sitten karkuun sieltä ja Venäjän piti pelastaa tilanne.
Sitä ennen oli Vietnam ja muut - tuhoisia kaikille paitsi asekauppiaille.
Nyt Suomen valtionvelka räjähtää kun armeija ostaa Nato-yhteensopivia hyökkäysaseita joille ei ole muuta käyttöä kuin osallistumisessa USA:n uusiin siirtomaasotiin maapallon toisella puolella.
Nato häviää sodat koska se on asekauppajärjestö
12
94
Vastaukset
- TiltuValehteleeTaas
Nato ei ole valitettavasti hävinnyt ainoatakaan sotaansa!
Jospa sinä luettelet ne, joita häviöiksi väität?- gtrrftggfrt
Niin!
Nato perääntyi ettei olisi hävinneet niitä. - AvutonTiltu
Perääntyi MISTÄ? Sinun pitti luetella ne (lukuisat?) hävityt sodat! Karkasiko taas mopo lepikkoon?
- eurocrack
Nato-sotia ei ole koskaan edes tarkoitus saattaa loppuun saakka, joten voitoista on aivan turha puhua.
Naton rooli on ylläpitää sotia ja luoda kriisejä maailmalla. Yhdysvaltojen sotateollisuus kahmii voitot ja kumartaa, uusia tilauksia pukkaa. Niinhän se aina on mennyt.
rauha ei vaan ole hyvää bisnestä näille fasisti hulluille. Ja moraali on toisarvoinen asia kun on kyse tuotoista, valitettavasti. - AvutonEsitys
Eli sitä luetteloa ei sitten löydy? Jotenkin arvasin:-D
- Ghklln
AvutonEsitys kirjoitti:
Eli sitä luetteloa ei sitten löydy? Jotenkin arvasin:-D
Aivan!
Niitä Naton voittoja ei löydy mistään muusta kuin puheista.
Nato on aina perääntynyt kun huomasivat oman tappionsa. - AvutonEsitys
No, jospa kerrot sitten ne tappiot? Puheistasi päätellen tehtävän pitäisi olla helppo:-D
- hahahahaaaaa
Entäs tämä viimeinen Sevastopolin valloitusyritys. Kaikkein noloin tappio josta Brysseli ei ennää toivu.
- reisille
Se saattoi olla lopun alkua Ranskan ja Saksan alkuperäisen sopimuksen ympärille kerääntyneille makkaranpaistajille.
- TiltuJaAinainenValehtelu
Mikä ihmeen ”valloitusyritys”? Minkäänlaista yritystä ei länsimaiden suunnasta ollut! Kyseessä on pelkkä tekaistu väite puolustamaan Venäjän tekemää laitonta anastusta!
- SBOSSS
'Laiton anastus' jota Krimin väesatö tuki lähes 100% sesti....ei vakuuta tuo laiton?
- VoiHyvänTähen
Juutalaisjohtoinen ? Unohdit vallan vapaamuurarit, liskoihmiset, Bildbergit ja salaisen organisaatio SPECTRE:n ! Netissä myydään halpoja foliohattuja, käy ostamassa pikimiten.
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Martina oli sarjassaan tänään 32.
Mutta eikö pyöräily ja uinti ole vahvempia hänellä kuin juoksu? Aikaa on vielä harjoitella ennen Frankfurtin kisoja.2081660Sofia miksi soitit torstaina Stefanil ja pyysit käymään kun muka olet ahdistunut.?
Oliko asia suunniteltu, kun pyysi käymään ja varmasti tiesi et miten Stefan asiaan suhtautuu.Oliko myös Seiskan toimittaja pyydetty tarkoituksella pai841566Stepuli itkee facessa
Haluaisin pyytää julkisesti karseaa käytöstäni anteeksi lähimmiltä, naapureilta ja etenkin Sofialta! Ei ole missään olosuhteissa hyväksyttävää käyttä961463Sofia oli ainoastaan rahan takia suhteessa Stefanin ja Nikon kanssa.
Järkyttävää miten Sofia on käyttänyt hyväksi näitä molempia miehiä ja rahat loppu niin vain haukkumiset tullut kiitokseksi heille.2541392Voi kun menisi nyt Stefan katsoo tyttären uutta ponia, viettäisi aikaa hänen kanssa.
Aika parantaa kaiken ja meillä kaikilla on elämässä vastoinkäymisiä ja yli kyllä pääsee ainakin ajan kanssa.1341361Minä menetän sinut kokonaan
Siksi olen paniikissa, sekaisin ja surullinen. Taitaa olla jonkinasteinen stressitila päällä. Toivottavasti sinulla on kaikki hyvin.48892Onpas Martina valinnut sopivan laulun
Storyssa kun Isben poni tulee, " älä vie lapsuuttani pois." Äiti se lähtee mieluummin panopuuksi hotelliin, kuin viettäisi senkin ajan lastensa kanssa115880Suomi teki typeryyttään Venäjästä nyt konkreettisesti vihollisen, jota se ei aiemmin ollut.
Venäjä ei ole uhannut Suomen turvallisuutta, eikä Venäjän ja Ukrainan välinen konflikti ole signaloinut minkäänlaista uhkaa Suomelle. Se "uhka" luotii414852Veikkauksia milloin Venäjä hyökkää Suomeen?
Veikkaan että se tapahtuu nopeasti, ehkäpä jo kesäkuussa. Suomi 5,5 miljoonan harvaan asuttu maa. Venäjä ei tarvitse suurta joukkoa Suomeen, joten kai290822Uskomatonta miten "kassatyttö Sannasta" tuli hetkessä kuoleman kauppias.
Demarit on kautta historian olleet "takinkääntäjien"mestariluokkaa kokoomuksen hihassa kiinni. Sannan arviointikyky petti täysin Naton suhteen, Brysse347807