Suomessa juhlitaan puolustusvoimien 100-vuotispäivänä valkoisen lahtariarmeijan julistamista puolustusvoimiksi tammikuussa 1917. Tämä on historian vääristelyä. Lahtariarmeija oli vain valkoisten armeija, joka kunnostautui toisen kansanosan murhaajana. Suomen puolustusvoimat muotoutuivat vasta sisällissodan jälkeen asteittain koko kansan puolustusvoimiksi. Vieläkin puolustusvoimissa on silloin tällöin aistittavissa lahtariarmeijan henki - kuten nyt vuosijuhlia vietettäessä. Tämä ei tee hyvää kansan puolustustahdolle eikä kansalliselle yhtenäisyydelle.
Lahtariarmeijan, vaan ei puolustusvoimien juhla
26
176
Vastaukset
- Nätöön
No, onneksi liitymme presindentin vaalien jälkeen Natoon. Kyllä siellä lahtarihaihattelut katoavat.
- OutoKatkeruus
Vain Tarkkispoika itse elää sadan vuoden takaisessa maailmassa ja hänen päänsä ympärillä pörrää punikkeja ja lahtareita kuin kärpäsiä!
Meille muille puolustusvoimien lippujuhla on isänmaallinen tilaisuus, jolla kunniotetaan sotaveteraaneja ja maamme armeijaa, joka piti Suomen vapaana ja itsenäisenä silloin kun asia oli katkolla!
Omituista, että Tarkkispoika on aistivinaan puolustusvoimistamme erilaisia asioita vaikka hän itse on tainnut käydä korkeintaan muna-armeijan koulutuksen! Ehkä hän on yhä katkera simputuksesta siellä?- TohtoriXYZ
Tarkkispoika "Outo katkeruus" se jaksaa kirjoitella kaikille palstoille milloin milläkin nimimerkillä. Sieltä tarkkailuluokalta ei tainnut päästä minnekään töihin, joten aikaa on.
- JaMeilläKaikillaoli
Ja Tarkkispoika alias nimimerkki 'TohtoriXYZ' siitä kimmastuu!
Menihän taas hyvä trolliavaus hukkaan! - tohtori_naakka
TohtoriXYZ kirjoitti:
Tarkkispoika "Outo katkeruus" se jaksaa kirjoitella kaikille palstoille milloin milläkin nimimerkillä. Sieltä tarkkailuluokalta ei tainnut päästä minnekään töihin, joten aikaa on.
Ketaleella on malkoinen pokka. Pyrkii syyttämään muita siitä, mitä itse tekee koko ajan, vaihtuvilla nikeillään, mutta aina yhtä typerällä sisällöllä. Ei päivää ettei uutta paska-avausta. Ja aina yhtä yksin ajatustensa kanssa :)
- PunikitLahtasivatInnolla
Onneksi Suomen tasavallan joukot kukistivat punaisen lahtarikaartin kapinan. Kyllä sitä voi hiukan juhliakin.
- Res.tkm
Eipä vois vähempää kiinnostaa nämä naisarmeijan spedeilyt. Suosittelen että kyykytetyt työttömät menevät armeijalakkoon. Tämä ei ole meidän Valtio jota kannattaa puolustaa.
- PskatTippuuRattailta
Ja sinä itse et ole tämän valtion se osa, jota kannattaisi puolustaa! Mutta puolustamme kuitenkin!
- w.siege
Valtio voisi toisaalta lopettaa kaikki tuet näiltä lakkoilijoilta. Miksi tuollaisia pitäisi elättää?
- aloittajalle.tietoa
Veronmaksajien rahoilla loisivan kommunistipropagandan mekan rahoitus vaakalaudalla
https://yle.fi/uutiset/3-10026651
Saavat jauhaa lahtarewista vähän vaatimattomammin. Tuostakin psksta olemme saaneet maksaa osuutemme. - Bror-Erik1974odin-1Ac
Aloittaja osuu aivan asian ytimeen. Se armeija joka syntyi osin pakko-otoilla 1918 tanssi punaisten luitten päällä aina talvisotaan asti henkistä voitonvalssiaan saksalaisessa äänilajissa. Ja sitten toisessa maailmansodassa Suomen armeija onnistui häviämään suuren Saksan mittavasta avusta huolimatta jälleen sotansa suurta Venäjää vastaan. -Eiks jeh?
-Sotilasliitot eivät näy koskaan koituneen meille menestyksiksi. - Bror-Erik1974odin-1Ac
Aloittaja osuu aivan asian ytimeen. Se armeija joka syntyi osin pakko-otoilla 1918 tanssi punaisten luitten päällä aina talvisotaan asti henkistä voitonvalssiaan saksalaisessa äänilajissa. Ja sitten toisessa maailmansodassa Suomen armeija onnistui häviämään suuren Saksan mittavasta avusta huolimatta jälleen sotansa suurta Venäjää vastaan. -Eiks jeh?
-Sotilasliitot eivät näy koskaan koituneen meille menestyksiksi.- BupinSurutyö
Valkoinen armeija löi Bupin suureksi suruksi punaisen ja esti sillä Suomen päätymästä kommunistiseen orjalaan!
Seuraava takaisku odotti Bupia sitten sodissa! Kahdesti Suomen armeija pysäytti murhaavan ja massaraiskaavan muna-armeijan tunkeutumisen sisämaahan ja Suomi säilyi vapaana ja itsenäisenä!
Siitä iskusta ei Bupi-parka toipunut koskaan ja nyt hän istuu kynttilän valossa vetistelemässä Stalinin kuvan kera! Eiks je? - BupinSurutyö
Valkoinen armeija löi Bupin suureksi suruksi punaisen ja esti sillä Suomen päätymästä kommunistiseen orjalaan!
Seuraava takaisku odotti Bupia sitten sodissa! Kahdesti Suomen armeija pysäytti murhaavan ja massaraiskaavan muna-armeijan tunkeutumisen sisämaahan ja Suomi säilyi vapaana ja itsenäisenä!
Siitä iskusta ei Bupi-parka toipunut koskaan ja nyt hän istuu kynttilän valossa vetistelemässä Stalinin kuvan kera! Eiks je? - BupinValikoivaMuisti
”Saksalaista äänilajia” ei Suomessa harjoitettu 20- tai 30-luvuilla!
Sen sijaan Bupin ’valikoiva muisti’ tuntuu unohtavan sen, että elokuussa 1939 olivat natsi-Saksa ja Neuvosto-Venäjä ylimpiä ystäviä ja Jooseppi oli löytänyt sielunkumppanin Adolf Hitlerissä! Yhdessä toverit jakoivat valtapiirejä! Eiks je?
- niukkanenjjjj
Ideologit eivät koskaan olleet kuin pieni vähemmistö merkittävillä paikoilla. Kehitysmaa Venäjällä armeijaa johti suoraan Stalinin kaveri ja Suomen vihollinen Vorosilov. Venäjällä luovuttiin vasta talvisodan jälkeen ideologisista höpötyksistä ja alettiin ajatella käytännöllisemmin. Suomen kansan tuhoaminen ei enää etenkään syyskuun 44 jälkeen vastanut Neuvostoliiton etuja. Suomen armeijasta viimeisetkin höyrypäät lähtivät syyskuun 1944 jäljeen. Putinhan on nyt tuonnut ideologian niille takaisin, vaikka täällä pistetään pää peehen ja esitetään ettei Duginin ja Putinin puheet ole kuin 1910-luvun Venäjältä. Venäjällä ei kerrota esimerkiksi Zhukovin olleen Porkkalan palautusta kaikusta hanakammin ajaneiden joukossa. Putinin opeista saa sellaisen kuvan, että stalinistit olivat vielä syyskuun 1945 jälkeen valmiita hakemaan lisää elintilaa. Vanhasta neuvostunkiosta puhuminen on eri asia kuin Ruotsin ja Suomen uhkaileminen ydinpommeilla.
- TodellinenTilanne
"Suomen kansan tuhoaminen ei enää etenkään syyskuun 44 jälkeen vastanut Neuvostoliiton etuja. "
Ei vastannut, koska puna-armeijan iskudivisioonien hyökkäykset hyytyivät Tienhaaraan, Tali-Ihantalaan ja Vuosalmelle.
Läpimurto olisi vaatinut lisäjoukkoja ja niitä ei Stalin antanut!
SE helpotti valintaa eli torjuntavoitot pelastivat itsenäisyytemme!- niukku
Stalin oli järkimiehiä seuraajiinsa verrattuna. Lenin-setä oli jo Koballe opettanut valtion etujen menevän aina haihattelujen edelle.
- NäinNaapurissa
Niin? Eihän tyhmempi mies olisi älynnyt tapattaa 20 miljoonaa oman maan kansalaista gulageissa!?
- Nitshevoo
NäinNaapurissa kirjoitti:
Niin? Eihän tyhmempi mies olisi älynnyt tapattaa 20 miljoonaa oman maan kansalaista gulageissa!?
Olisiko kuunnellut O. W. Kuusisen kertomuksia Suomen vuodesta 1918 ja ottanut mallia?
- HarasooDavai
Miten niin? Eikös teillä ole agendana se, että punaiset murhasivat vastentahtoisesti vain muutaman sadan valkoisen?
- arbatov
Nitshevoo kirjoitti:
Olisiko kuunnellut O. W. Kuusisen kertomuksia Suomen vuodesta 1918 ja ottanut mallia?
Kuusistahan se juuri kuuntelikin 1939 ja 1944. Punikki sontiaisen onneksi tyranni ei kokenut kasvojen menetystä Suomen suunnalla. Tyrannia ilmeisesti huvitti sairaalla tavalla 'suomalaisten itsepäisyys'. Hullulla oli kuitenkin järkeä, Putinilla ei ole sitäkään vähää.
- huvittunuttt
arbatov kirjoitti:
Kuusistahan se juuri kuuntelikin 1939 ja 1944. Punikki sontiaisen onneksi tyranni ei kokenut kasvojen menetystä Suomen suunnalla. Tyrannia ilmeisesti huvitti sairaalla tavalla 'suomalaisten itsepäisyys'. Hullulla oli kuitenkin järkeä, Putinilla ei ole sitäkään vähää.
Talvisota oli tavallaan Stalinin ja ideologien yhteistyön loppu. Suomalaiset paskat housussa pelkäsi Zdanovin tuovan panssarit, vaikka tämä oli Isännälle pelkkä pelinappula. Zdanovin tehtävä näyttää olleen pelkkä suomalaisten pelotteleminen. Stalinille Suomen itsenäisyys ei enää talvisodan ja kesän 44 ollut ideologinen kysymys. Pitääkö Puttelinkin tapatuttaa täällä tuhansia ennenkuin oppii.
- TohtoriXYZ
Suomen itsenäisyyden pelasti Paasikiven-Kekkosen linja. Molemmat valtiomiehet oppivat kantapään kautta, että riidan haastaminen suurvaltanaapurin kanssa ei kannata. Nämä opit ovat monilta unohtuneet.
- zdanov
TohtoriXYZ kirjoitti:
Suomen itsenäisyyden pelasti Paasikiven-Kekkosen linja. Molemmat valtiomiehet oppivat kantapään kautta, että riidan haastaminen suurvaltanaapurin kanssa ei kannata. Nämä opit ovat monilta unohtuneet.
Suomen itsenäisyyden pelasti se, että 'ammattimiehet' uskalsivat uhmata 'Isäntää' ja kehottivatsolmimaan rauhan. Isännälle selitettiin Suomen miehityksen vaativan liikaa voimavaroja. Isäntää neuvoi ttodennäköisesti itse Zukov. Zukov kannatti kaikista äänekkäimkin myöhemmin Porkkalasta luopumista. Venäläisten uudenlaisen suhtautumisen Suomeen sai aikaan Stalinin käsky orjilleen ja Suomen torjuntavoitot. Stalinin perinnön ansiosta venäläisillä ei ole mitään vaikeuksia hyväksyä Turkin riehumista Syyriassa. Stalin luopui Bosporinsalmesta ja Balkanista. Stalinin voidaan oikeastaan sanoa varmistaneen rauhan säilymisen Turkin, Suomen ja Venäjän välillä. Venäläiset pitäisivät Suomen liittymistä NATOON Stalinin luoman tilanteen muuttamisena, vaikka tuskin vastaisivat hyökkäyksellä. Riitaa on aina Suomen ja Turkin kanssa haastanut Venäjä vedoten milloin pyhään henkeen, milloin turvallisuuteen.
- 66696
ymmärtää sen kun on konitohtori.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Martina oli sarjassaan tänään 32.
Mutta eikö pyöräily ja uinti ole vahvempia hänellä kuin juoksu? Aikaa on vielä harjoitella ennen Frankfurtin kisoja.2081660Sofia miksi soitit torstaina Stefanil ja pyysit käymään kun muka olet ahdistunut.?
Oliko asia suunniteltu, kun pyysi käymään ja varmasti tiesi et miten Stefan asiaan suhtautuu.Oliko myös Seiskan toimittaja pyydetty tarkoituksella pai841566Stepuli itkee facessa
Haluaisin pyytää julkisesti karseaa käytöstäni anteeksi lähimmiltä, naapureilta ja etenkin Sofialta! Ei ole missään olosuhteissa hyväksyttävää käyttä961463Sofia oli ainoastaan rahan takia suhteessa Stefanin ja Nikon kanssa.
Järkyttävää miten Sofia on käyttänyt hyväksi näitä molempia miehiä ja rahat loppu niin vain haukkumiset tullut kiitokseksi heille.2541392Voi kun menisi nyt Stefan katsoo tyttären uutta ponia, viettäisi aikaa hänen kanssa.
Aika parantaa kaiken ja meillä kaikilla on elämässä vastoinkäymisiä ja yli kyllä pääsee ainakin ajan kanssa.1341361Minä menetän sinut kokonaan
Siksi olen paniikissa, sekaisin ja surullinen. Taitaa olla jonkinasteinen stressitila päällä. Toivottavasti sinulla on kaikki hyvin.48892Onpas Martina valinnut sopivan laulun
Storyssa kun Isben poni tulee, " älä vie lapsuuttani pois." Äiti se lähtee mieluummin panopuuksi hotelliin, kuin viettäisi senkin ajan lastensa kanssa115880Suomi teki typeryyttään Venäjästä nyt konkreettisesti vihollisen, jota se ei aiemmin ollut.
Venäjä ei ole uhannut Suomen turvallisuutta, eikä Venäjän ja Ukrainan välinen konflikti ole signaloinut minkäänlaista uhkaa Suomelle. Se "uhka" luotii414852Veikkauksia milloin Venäjä hyökkää Suomeen?
Veikkaan että se tapahtuu nopeasti, ehkäpä jo kesäkuussa. Suomi 5,5 miljoonan harvaan asuttu maa. Venäjä ei tarvitse suurta joukkoa Suomeen, joten kai290822Uskomatonta miten "kassatyttö Sannasta" tuli hetkessä kuoleman kauppias.
Demarit on kautta historian olleet "takinkääntäjien"mestariluokkaa kokoomuksen hihassa kiinni. Sannan arviointikyky petti täysin Naton suhteen, Brysse347807