Istun tietokoneluokassa ja kuuntelen punakkaa nelikymppistä miesluennoitsijaa. Sillä on kaljanhimo näin perjantain kunniaksi, mutta se suoriutuu opetuksesta ihan kiitettävästi. Sen kotona odottaa jääkaappi, kokoelma vanhoja viisikymmentäluvun pikkuautoja ja vuodenvaihteessa ostettu kotiteatterilaitteisto. Minä istun netissä surffaten ja kuuntelen välillä hajamielisesti luentoa. Tunnemaailmassani kieriskellen. Olisinpa vaikka vaan viikon mies. Sitten voisi vähän pelailla sählyä ja jääkiekkoa ja harrastaa jossain välissä seksiä ja korkata kaljapullo ja katsella urheilua tv:stä ja ihmetellä naisia kun se niiden ajatuksenjuoksu on niin kummallista. Mutta nainen olen, hyvä niinkin.
Mitäköhän teen kymmenen vuoden päästä? Olenko vielä tässä parisuhteessa onnellisena, rakastaen mutta muuta kaivaten? Vai toisessa suhteessa, syvästi rakastuneena, äitinä tai ei? Ehkä yksin, maailmaa kiertäneenä ja vaikeita ratkaisuja tehneenä mutta vapaana?
Tuskin minä yksin kuolen, niin syvää on välittämiseni niitä ihmisiä kohtaan joita rakastan. Tosin niitä ei ole paljon. Odotan ihmisiltä liikaa ja sitten petyn kun huomaan, että olin väärässä. Sitten kun on löytänyt ihmisiä, jotka tuntuvat minun ihmisiltäni, riemu on suuri. Niinkuin nyt, mutta se pitää sisällään surua ja ristiriitaa. Ehkä kymmenen vuoden päästä olen huomattavasti epäitsekkäämpi, olen ainakin oivaltanut niin paljon enemmän elämästä, etten pyöri näissä ajatuksissa enää.
Toivottavasti johdatus tai kohtalo tai mikä lie on vienyt kaiken oikeaan suuntaan.
Mitäköhän teen kymmenen vuoden päästä? Olenko vielä tässä parisuhteessa onnellisena, rakastaen mutta muuta kaivaten? Vai toisessa suhteessa, syvästi rakastuneena, äitinä tai ei? Ehkä yksin, maailmaa kiertäneenä ja vaikeita ratkaisuja tehneenä mutta vapaana?
Tuskin minä yksin kuolen, niin syvää on välittämiseni niitä ihmisiä kohtaan joita rakastan. Tosin niitä ei ole paljon. Odotan ihmisiltä liikaa ja sitten petyn kun huomaan, että olin väärässä. Sitten kun on löytänyt ihmisiä, jotka tuntuvat minun ihmisiltäni, riemu on suuri. Niinkuin nyt, mutta se pitää sisällään surua ja ristiriitaa. Ehkä kymmenen vuoden päästä olen huomattavasti epäitsekkäämpi, olen ainakin oivaltanut niin paljon enemmän elämästä, etten pyöri näissä ajatuksissa enää.
Toivottavasti johdatus tai kohtalo tai mikä lie on vienyt kaiken oikeaan suuntaan.
Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.