http://blogit.kansanuutiset.fi/maailmanparantajan-madonluvut/24-rikkaatko-maksavat-kaikki-verot/
Pitkä artikkeli, mutta siinä kerrotaan kaikki tarpeellinen. Tuo kannattaa tallettaa.
Rikkaatko maksavat kaikki verot?
5
<50
Vastaukset
- kari.kommunisti
Jostain syystä ei yllätä yhtään.
Kun muistaa kuinka härskisti Jyrki Katainen tosiaan kiitti vaalirahoittajiaan heti kun pääsi pääministeriksi. Jyrki-boy poisti yrityksiltä KELA-maksun, valehdellen kansalle että sillä 800 miljoonalla eurolla yritykset loisivat uusia työpaikkoja. Koko tuo summa 800 miljoonaa jaettiin kuitenkin osinkoina ulos yrityksistä! Sinä vuonna suuryritykset jakoivat ennätyssuuret osingot, lama-Suomessa.
Samoin kävi yhteisöveron alentamisessa, samanlaisella summalla ja samoin työllisyys perustein kevennettiin suuryritysten verotusta. Tuokin 800 miljoonaa tuli näkyviin vasta kun suuryritykset jakoivat jälleen ennätyssuuria osinkoja rikkaille osakkailleen, edelleen lama-Suomessa.
Kokoomus on oppinut Hitelrin käyttämän taktiikan, että jos valhe on riittävän suuri, se muuttuukin totuudeksi.
Ja nyt meidän lestadiolainen ja äärioikeistolainen pääministerimme tekee juuri tuota samaa kokoomuslaista politiikkaa.
Kaveri-kapitalismi kukoistaa.- sioitustuotot
Ei ollut Hitlerin käyttämä sanonta, vaan se oli Stalinin.
Yrittäjien rahoilla se yritys pyörii ja yrittäjien panostamista pääomista kuuluukin saada osinkoja.
Julkisen yhtiön osakkeenomistajista saa kuka tahansa sijoittaja osinkoja jos jää jotain jaettavaa.
- kari.kommunisti
Jostain syystä ei yllätä yhtään.
Kun muistaa kuinka härskisti Jyrki Katainen tosiaan kiitti vaalirahoittajiaan heti kun pääsi pääministeriksi. Jyrki-boy poisti yrityksiltä KELA-maksun, valehdellen kansalle että sillä 800 miljoonalla eurolla yritykset loisivat uusia työpaikkoja. Koko tuo summa 800 miljoonaa jaettiin kuitenkin osinkoina ulos yrityksistä! Sinä vuonna suuryritykset jakoivat ennätyssuuret osingot, lama-Suomessa.
Samoin kävi yhteisöveron alentamisessa, samanlaisella summalla ja samoin työllisyys perustein kevennettiin suuryritysten verotusta. Tuokin 800 miljoonaa tuli näkyviin vasta kun suuryritykset jakoivat jälleen ennätyssuuria osinkoja rikkaille osakkailleen, edelleen lama-Suomessa.
Kokoomus on oppinut Hitelrin käyttämän taktiikan, että jos valhe on riittävän suuri, se muuttuukin totuudeksi.
Ja nyt meidän lestadiolainen ja äärioikeistolainen pääministerimme tekee juuri tuota samaa kokoomuslaista politiikkaa.
Kaveri-kapitalismi kukoistaa. - Tuhonkierteessäollaan
Koko maailmahan on vain yhtä rikkaiden showta tätä nykyä,jossa köyhä on kyykytettynä tavalla jos toisella ja missä kaikki kärsii,myös rikkaat,koska köyhät tulee aina sitä vihaisemmiksi mitä enemmän niitä kyykytetään ja sitä enemmän käyvät rikkaiden päälle. Ja se taas aiheuttaa että rikkaiden on hyökättävä myöskin aina voimakkaammin köyhien kimppuun.
Eli tilanne on loputon kierre missä kaikki lopulta tuhoutuu. - Tuhonkierteessäollaan
Koko maailmahan on vain yhtä rikkaiden showta tätä nykyä,jossa köyhä on kyykytettynä tavalla jos toisella ja missä kaikki kärsii,myös rikkaat,koska köyhät tulee aina sitä vihaisemmiksi mitä enemmän niitä kyykytetään ja sitä enemmän käyvät rikkaiden päälle. Ja se taas aiheuttaa että rikkaiden on hyökättävä myöskin aina voimakkaammin köyhien kimppuun.
Eli tilanne on loputon kierre missä kaikki lopulta tuhoutuu.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Martina oli sarjassaan tänään 32.
Mutta eikö pyöräily ja uinti ole vahvempia hänellä kuin juoksu? Aikaa on vielä harjoitella ennen Frankfurtin kisoja.2081688Sofia miksi soitit torstaina Stefanil ja pyysit käymään kun muka olet ahdistunut.?
Oliko asia suunniteltu, kun pyysi käymään ja varmasti tiesi et miten Stefan asiaan suhtautuu.Oliko myös Seiskan toimittaja pyydetty tarkoituksella pai1031649Stepuli itkee facessa
Haluaisin pyytää julkisesti karseaa käytöstäni anteeksi lähimmiltä, naapureilta ja etenkin Sofialta! Ei ole missään olosuhteissa hyväksyttävää käyttä1011562Sofia oli ainoastaan rahan takia suhteessa Stefanin ja Nikon kanssa.
Järkyttävää miten Sofia on käyttänyt hyväksi näitä molempia miehiä ja rahat loppu niin vain haukkumiset tullut kiitokseksi heille.2541408Voi kun menisi nyt Stefan katsoo tyttären uutta ponia, viettäisi aikaa hänen kanssa.
Aika parantaa kaiken ja meillä kaikilla on elämässä vastoinkäymisiä ja yli kyllä pääsee ainakin ajan kanssa.1341366Minä menetän sinut kokonaan
Siksi olen paniikissa, sekaisin ja surullinen. Taitaa olla jonkinasteinen stressitila päällä. Toivottavasti sinulla on kaikki hyvin.48906Suomi teki typeryyttään Venäjästä nyt konkreettisesti vihollisen, jota se ei aiemmin ollut.
Venäjä ei ole uhannut Suomen turvallisuutta, eikä Venäjän ja Ukrainan välinen konflikti ole signaloinut minkäänlaista uhkaa Suomelle. Se "uhka" luotii451898Onpas Martina valinnut sopivan laulun
Storyssa kun Isben poni tulee, " älä vie lapsuuttani pois." Äiti se lähtee mieluummin panopuuksi hotelliin, kuin viettäisi senkin ajan lastensa kanssa115889Veikkauksia milloin Venäjä hyökkää Suomeen?
Veikkaan että se tapahtuu nopeasti, ehkäpä jo kesäkuussa. Suomi 5,5 miljoonan harvaan asuttu maa. Venäjä ei tarvitse suurta joukkoa Suomeen, joten kai293842Uskomatonta miten "kassatyttö Sannasta" tuli hetkessä kuoleman kauppias.
Demarit on kautta historian olleet "takinkääntäjien"mestariluokkaa kokoomuksen hihassa kiinni. Sannan arviointikyky petti täysin Naton suhteen, Brysse347819