Miksi äänestät Caruna-Niinistöä?

Onko kansa niin hölmö että luulee suuren rahan etuja ajavan Caruna-Niinistön sijoittaneen elinaikanaan keräämänsä kymmenet miljoonat työpaikkojen luomiseen Suomeen?

Suomeen sijoituksissa tuotto on ollut pitkään 10- 20 %, kun se Kiinan, Aasian ja Intian osakerahastoissa on ollut jo yli 10 vuotta 40-70 %.

Ahneet ammattisijoittajat Niinistö ja Sipilä ovat ilman epäilyäkään sijoittaneet parhaaseen tuottoon, eli veropaatiisien holdingyhtiöiden kautta 40-70 % tuottaviin rahastoihin, joiden tuotoista ei tarvitse maksaa veroa. Ja koska he ovat myös päättäjiä, ovat he aina käyttäneet valtaansa siihen ettei suursijoittajien veronkiertoa veroparatiisien kautta estetä.

Kokoomuksen tärkein periaate on aina ollut rosvota kaikki mahdollinen voittoa tuottava kansan yhteisomaisuus maailman veronkiertosijoittajille, joihin he itse lukeutuvat. Yksi loputtomasta rosvoamisesta oli valtion sähköverkon myynti pilkkahintaan, jotta muun maailman veronkiertäjät voivat rikastua nostamalla siirtohintoja härskisti loputtomiin. ...Miksi suurta voittoa tuottava sähköverkkoa ei saanut kansa omistaa? Miksi kansan oikeus vaikuttaa siihen, paljonko sähkön siirrolla kansaa rahastetaan, piti ottaa kansalta pois? ...NIINISTÖN KOKOOMUS sen teki.

Niinistö on aina ajanut sitä että kaltaistensa moraalittomien sijoittajien työttömäksi ajamaa kansanosaa alistetaan orjatöihin tuottamaan sijoittajille mahdollismman lähelle sitä, mikä on tuotto lapsi- ja orjatyön maissa, missä myös luonnonsuojelua laiminlyödään härskisti.

Kikyjen ja pakkoaktivointien ainut tavoite on pyrkiä ihmisten perusoikeuksia polkemalla nostamaan ökyrikkaiden sijoittajien voitot Suomen nykyisestä 10-20 %:n tasosta Kiinan ja Aasian tasolle.

Miksi kansa äänestää omaa hyvinvointiaan tuhoavaa KOKOOMUS-SYÖPÄÄ?
31200
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 31

Vanhimmat

mitä aloittaja sekoilee?
Mitä ihmettä Presidentti Niinistö ja Caruna liittyvät toisiinsa?

Missä on sun FAKTAT?!? Missä PERUSTEET?

Toiseksi, Fortum tienasi verkkojen myynnillä 6 MILJARDIA euroa,
eli valtio ja kaikki muut osakkeenomistajat tienasit sillä hyvin.

Lopeta sekoilu

Äänestä
  • Mitä+KOKOOMUKSEN+päivystävä+verovaroista+palkattu+trolli.Kokoomus+ajoi+läpi+Caruna+kaupat+väkisin,+ja+Niinistö+on+ideologialtaan+100+%:sti+kokoomuslainen.6+miljardia+ei+ole+mikään+tienesti,+vaan+totaalinen+hävitys+silloin+kun+se+tarkoittaa+että+valtio+menetti+äärimmäisen+arvokkaan+omistuksen+ikiajoikisi,+jonka+arvo+olisi+noussut+kymmnessä+vuodessa+yli+10+miljardiin,+ja+myöhemmi+viel+äenemmän.+Ja+lisäksi+se+olisi+tuottanut+valtiolle+yli+6+miljardia+alle+kymmnessä+vuodessa.+Ja+lisäksi+kansa+ei+voi+vaikuttaa,+paljonko+ulkomaiset+omistajat+sitä+rahastavat.+Vlaton+omistuksessa+poäättäjien+kautta+se+oli,+ja+olisi+edelleen+mahdollista.

    Äänestä

  • Mene-trolli-hoitoon kirjoitti:

    Mitä+KOKOOMUKSEN+päivystävä+verovaroista+palkattu+trolli.Kokoomus+ajoi+läpi+Caruna+kaupat+väkisin,+ja+Niinistö+on+ideologialtaan+100+%:sti+kokoomuslainen.6+miljardia+ei+ole+mikään+tienesti,+vaan+totaalinen+hävitys+silloin+kun+se+tarkoittaa+että+valtio+menetti+äärimmäisen+arvokkaan+omistuksen+ikiajoikisi,+jonka+arvo+olisi+noussut+kymmnessä+vuodessa+yli+10+miljardiin,+ja+myöhemmi+viel+äenemmän.+Ja+lisäksi+se+olisi+tuottanut+valtiolle+yli+6+miljardia+alle+kymmnessä+vuodessa.+Ja+lisäksi+kansa+ei+voi+vaikuttaa,+paljonko+ulkomaiset+omistajat+sitä+rahastavat.+Vlaton+omistuksessa+poäättäjien+kautta+se+oli,+ja+olisi+edelleen+mahdollista.

    Niinistö ei ole Kokoomuksen jäsen ollut vuosiin.

    Kokoomus ei ajanut vaan PÖRSSIYHTIÖ FORTUM jonka omistaa osakkeenomistajat.

    Mistä sä tiedät että omistuksen arvo olisi noussut?
    Tiedätkö paljonko verkkoihin pitää jatkuvasti LISÄINEVESTOIDA?

    Ei ole valtion tehtävä omistaa sähköjohtojen viimeisiä metrejä pitkin metsää
    ja vielä osaa yhtiöstä joka vastaa osaa Suomen sähköstä

    Äänestä

  • Voi vittu Fortum tienasi 6 miljardia mutta me sähkönkäyttäjät tulemme maksamaan ulkomaisille sijoitusrahastoille sen koko ajan kallistuvina sähkön hintoina. Suomi ja suomalaiset menettivät, osakkeenomistajat rikastuivat. Tätä tämä Kokoomuksen Sauli Niinistön, Petteri Orpon, Jan Vapaavuoren ja kokoomus-Kepun Juha Sipilän, Anne Bernerin ym. uusliberalismiglobaalikapitalismi on.

    Äänestä

  • lopeta-sekoilu kirjoitti:

    Niinistö ei ole Kokoomuksen jäsen ollut vuosiin.

    Kokoomus ei ajanut vaan PÖRSSIYHTIÖ FORTUM jonka omistaa osakkeenomistajat.

    Mistä sä tiedät että omistuksen arvo olisi noussut?
    Tiedätkö paljonko verkkoihin pitää jatkuvasti LISÄINEVESTOIDA?

    Ei ole valtion tehtävä omistaa sähköjohtojen viimeisiä metrejä pitkin metsää
    ja vielä osaa yhtiöstä joka vastaa osaa Suomen sähköstä

    Jokainen tajuaa sinun vähä-älyisen trollauksen trollaukseksi. Jos et älyllisempään pysty, saattaa verovaroista maksettu trollin palkka pudota rajusti olemattoman älykkyysosamääräsi vuoksi.

    Äänestä

  • VarastettuVauraus kirjoitti:

    Voi vittu Fortum tienasi 6 miljardia mutta me sähkönkäyttäjät tulemme maksamaan ulkomaisille sijoitusrahastoille sen koko ajan kallistuvina sähkön hintoina. Suomi ja suomalaiset menettivät, osakkeenomistajat rikastuivat. Tätä tämä Kokoomuksen Sauli Niinistön, Petteri Orpon, Jan Vapaavuoren ja kokoomus-Kepun Juha Sipilän, Anne Bernerin ym. uusliberalismiglobaalikapitalismi on.

    "suomalaiset" - MINÄ en menettänyt yhtään mitään vaan TIENASIN!
    Fortum tienasi ja VALTIO omistaa Fortumin osakkeita - eli suomalaiset tosiaan tienasit!

    En ole senttikään Fortumille enkä Carunalle maksanut mutta olen tienannut
    osakkeenomistajana, olisit sinäkin

    Ja edelleen, Niinistö ei liity asiaan mitenkään, eikä ole edes Kokoomuksen jäsen

    Äänestä

Keskivertoihminen on helposti narusta vedettävä ja manipuloitava hölmö lammas. Sudet juoksuttaa edestakaisin ennen teuraaksi viemistä.

Äänestä

Äänestä siis numero 5.

1Äänestä

Caruna vastaa vain 20 prosentista sähkönsiirrosta. Maassa on tehty paljon tyhmempiäkin päätöksiä.

Äänestä
  • Se+20%+riittää+carunalle,+onhan+sillä+alue+poikki+Suomen+josta+sähkö+siirretään+venäjälle+kunhan+pohjoisen+ydinvoimala+valmistuu.+Carunan+omistus+siirtyy+pikkuhiljaa+Puttinille.+Maksamme++200%+siirtohinnan+siis+kohta+venäläisille.

    Äänestä

  • näinsemenee_ kirjoitti:

    Se+20%+riittää+carunalle,+onhan+sillä+alue+poikki+Suomen+josta+sähkö+siirretään+venäjälle+kunhan+pohjoisen+ydinvoimala+valmistuu.+Carunan+omistus+siirtyy+pikkuhiljaa+Puttinille.+Maksamme++200%+siirtohinnan+siis+kohta+venäläisille.

    otappa selvää ensin miten toi sähköverkko ja sen jakelu menee,
    ennen kuin täällä viisastelet toope

    Äänestä

  • Carunan sähköverkossa on yli 600 000 tuhatta asiakasta. Sen asiakasmäärä kasvaa sitä mukaa kun se saa ostettua muut pienemmän kilpailjat pois markkinoilta. Sen tavoite on monopoliasema Suomessa, ja rajaton rahastus. Sen pääverkosta edelleen haarautuvat pienet jakeluyhtiöt ovat täysin sen armoilla, ja Caruna voi ottaa ne haluttunsa täysin omilla ehdoillaan.

    Aiemmin oli mahdollisuus jopa äänestämällä vaikutta siihen, paljonko valtio perii sähkönsiirosta voittoa. Kokoomus järjesti niin että muun maailman veronkiertäjät voivat rahastaa mielin määrin nostamalla joka vuosi siirtohintoja selvästi kustannustason nousua enemmän. ...Eikä asiakas voi valita tai kilpailuttaa sähkönsiirtoa.

    Äänestä

  • Kokoomus-ON-syöpä kirjoitti:

    Carunan sähköverkossa on yli 600 000 tuhatta asiakasta. Sen asiakasmäärä kasvaa sitä mukaa kun se saa ostettua muut pienemmän kilpailjat pois markkinoilta. Sen tavoite on monopoliasema Suomessa, ja rajaton rahastus. Sen pääverkosta edelleen haarautuvat pienet jakeluyhtiöt ovat täysin sen armoilla, ja Caruna voi ottaa ne haluttunsa täysin omilla ehdoillaan.

    Aiemmin oli mahdollisuus jopa äänestämällä vaikutta siihen, paljonko valtio perii sähkönsiirosta voittoa. Kokoomus järjesti niin että muun maailman veronkiertäjät voivat rahastaa mielin määrin nostamalla joka vuosi siirtohintoja selvästi kustannustason nousua enemmän. ...Eikä asiakas voi valita tai kilpailuttaa sähkönsiirtoa.

    siis 600 000, ei kuusisataa miljoonaa...

    Äänestä

Perusinfra kuten sähkönsiirto olisi muutettava osuuskuntapohjaiseksi.

Äänestä
  • Tai sallittava kilpailu,esim.toisten yhtiöiden kehuttää langatonta sähkönsiirtoa samoihin tolppiin missä langallisetkin on samoin kuin kännyissä on samassa mastossa eri operaattoritkin. Hintakilpailu pitää hinnat kurissa ja heikommat tekniikat tippuu pois(luulisin että langalliset).

    Äänestä

Tuota+omaisuuden+lahjoitusta+tehdessä+HELPOTETTIIN+EHTOJ+A!++Kun+aiemmin+voitoksi+sallittiin+3%+ja+sen+tarkastusväliksi+2+vuotta,+muutettiin+uudelle+omistajille+ehdoksi+6%+voitto+ja+sen+tarkastusväliksi+4+vuotta+!+Noilla+ehdoilla+se+olisi+kannattanut+alkuperäisellä+omistajallakin.

Äänestä

kauppalehdessä oli että nuo siirto maksut nousee huomattavasti lähi tulevaisuudessa,

Äänestä

Eikö tän Fortumin, nykyisen Carunan, johdossa ollut jotain jutikoita, Niinistö on kanssa kipapää zionisti ja Suomen syöjä.

Äänestä

Otahan aloittaja kiireesti lääkkeesi.

Äänestä

Alexander Chuvaev, Heinz-Werner Binzel, Sari Baldauf, Kim Ignatius, Minoo Akhtarzand, Ilona Ervasti-Vaintola, Christian Ramm-Schmidt........

Äänestä
  • Joko sinulla on kuin Pinocciolla?

    Jos edes vähän perehtyisit, tietäisit että valtion ohjaus päätti kaupoista, jolloin Häkämies, Katainen ja Vapaavuori runnoivat ne läpi vaikka muut omistajaohjauspoliitkot alkujaan vastustivat ajatusta. Kokoomus taivutteli kaikki muut valheillaan suostumaan kauppoihin, paitsi Arhinmäki vastusti niitä alusta loppuun asti.

    Caruna kaupoissa tapahtui samanlainen kiero kiristys kuin mitä Katainen teki Kokoomusen voitettua vaalit 2012. Tuolloin hän hallituksen muodostajana kiristi demarit ja Urpilaisen suostumaan "Hei me tienataan Kreikan takuisiin", vaikka nämä vastutivat takuita jyrkäti. Vain siksi koska Kokoomus oli valivoittaja, ja sen ehto hallituksen muodstamiselle olivat nuo takuut, suostuivat muut sen vaatimukseen. Myöhemmin Urpilainen on saaut kuraa niskaan Kreikan takuista samalla tavalla kuin Haavisto Caruna-kaupoista, vaikka molemmissa tapauksissa Kokoomusen erityisen kiero toiminta aiheutti kansalle suurta vahinkoa.

    Kokoomus on erityisen taitava rosvoamaan kansalta rahaa ja omaisuutta sitä lahjoville maailman sijoittajille siten, että kansan silmissä syylliseksi maalataan aina jotkut muut kuin tuhon todellinen aiheuttaja, eli Kokoomus.

    Äänestä

  • Pahin-syöpä-ikinä kirjoitti:

    Joko sinulla on kuin Pinocciolla?

    "Sori", mustin väärin kuten eräs "Sorimies" aikanaa. Kokoomus voitti vaalit v. 2011, minkä jälkeen Kataisesta tuli Suomen kansan hyvinvoitia tuhoava diktaattori.

    Äänestä

Avauksessa on kieltämättä asiaa ja onhan ainakin kaksi talousasioita tuntevaa professoriakin julkisuudessa tuominnut Caruna-kaupat typerinä ja epäisänmaallisinakin. Ja tuo sama virhehän toistettiin juuri hiljattain ja nyt kauppojen arvo ylitti selvästi Caruna-kaupatkin. Mitään kohua ei kuitenkaan tällä kertaa mediassa syntynyt.

Mitä tässä on oikein takana? Koko Kokoomusta tuskin on syytä epäillä ja syyllistää, mutta puolueessa vaikuttanee hyvin vahvasti jokin pahantahtoinen ja epäisänmaallinen, joka ei kokonaisuuden edusta välitä. Esimerkiksi Ruotsissa ei ole köyhillä ja sairailla maksatettu maahanmuuttoa, kuten täällä nyt röyhkeästi ja tietoisesti tehdään.

>>Kokoomuksen tärkein periaate on aina ollut rosvota kaikki mahdollinen voittoa tuottava kansan yhteisomaisuus maailman veronkiertosijoittajille, joihin he itse lukeutuvat. Yksi loputtomasta rosvoamisesta oli valtion sähköverkon myynti pilkkahintaan<<

Jospa kyse on eräänlaisesta ”kapitaalikommunismista”, eli jo Neuvostoliiton mallissa – ja nyt nykyvenäjällä - toteutetusta kommunismista, jossa tietty eliitti ja etupiiri siirsi kaiken tavalliselta kansalta, eli yhteiset varat ja omistukset, vähitellen omiin taskuihinsa ja lähipiireilleen.

Jonkinlaista negatiivista ahneuteen ja omaan etuun perustuvaa sosialismia siis, josta Suomi on vähitellen kehittänyt oman versionsa. Ja presidentti Koiviston kaudellahan se sitten ehkä täällä toden teolla käynnistyi.

https://www.uusisuomi.fi/kotimaa/170832-professori-markku-kuisma-aimana-suomi-teki-taas-digitat-miksi-poliitikot-myivat

http://www.kaleva.fi/uutiset/talous/professori-hslle-suuri-virhe-myyda-sahkonsiirtoverkko-yksityiselle/719668/

Äänestä

Keskusta ja Kokoomus ovat suomen poliittinen syöpä mikä pitää poistaa lopullisesti!

Äänestä

vaaliuurnissa odottaa yllätys jytkyjen jytky.. kansalaisia rääkätty jo sen verran eu aikana että on aika tasoittaa tilit eu eliitin ja niiden hännystelijöiden kanssa, jotka toivat maahan,, leipäjonoja, terrorismin , raiskausten ja murhien uhkaa. kantaväestön kustannuksella.. siis 5 on paras vaihtoehto. huhtasaari voittoon.

Äänestä
  • Mutta mutta, eikös vaalien tietokone puolen hoitele taas joku Kokoomus taustainen yhtiö? Vai onko muutosta tullut sitten eduskuntavaalien?

    Äänestä

Niinistö on koko ajan kusettanut kansaa esittämällä koko kansan ja myös työväestön presidenttiä. Todellisuudessa hän oli päätekijä siinä kun hnä Orpon ja Sipilän kanssa potkivat yli 500 000:n suomalaisen äänellä hallitukseen valitun PS:n pois, ja nuo äänet varastettiin Kokoomuksen poltiikkan ajamiseen Sinisen Tulevaisuuden kautta.

Äänestä

niinistöhän ei pidä kansanäänestyksistä, esim euroon mentäessä ,, joten en ainakaan häntä äänestä.

Äänestä

Vitun kyrvistö nosti meidän sähkön hintaa.

Äänestä

Jos+Niinistö+ja+Kokoomus+olisivat+olleet+viimeiset+50+vuotta+Norjan+johdossa,+olisi+maa+velkainen+kuin+Suomi,+tai+jo+konkurssissa.+Öljyvarat+ja+niiden+tuotot+olisi+varstettu+kansalta+maailman+öljy-yhtiöille,+eikä+edes+veroja+olisi+valtio+saanut.+Suomi+ei+olisi+lähellekään+näin+velkainen,+jos+rosvoporvareita+ei+olisi+päästetty+valtaan.+Kansan+yhteisiä+arvo-omaisuuksia+on+rosvottu+maailman+veronkiertäjille+pilvin+pimein,+ja+vuosittain+on+lahjoitettu+miljardeja+yritystukia+niille+jotka+sijoittavat+nuo+rahat+työpaikkojen+siirtämiseksi+Suomesta+Kiinaan+ja+muihin+ihmisoikeuksia+polkeviin+lapsi-+ja+halpatyövoiman+maihin.Niinistön+ja+yleensä+rosvoporvareiden+omat+rahat+on+sijoitettu+juuri+ihmisoikeuksia+polkevien+maiden+teollisuusrahastoihin,+koska+siellä+tuotto+on+monikertainen+verrattuna+Suomeen.+Näitä+rahastoja+joilla+suomalaiset+ökyrikkaat+ovat+tuhonneet+työpaikkoja+Suomesta,+ovat+mm;FFCHINA,+tuotto+66,67+%+/+12+kk.FIDCHINFOC,+tuotto+52,689+%+/+12+kk.FIDCHINFOY,+tuotto+55,05+%+/+12+kk.FIDHKCHINA,+tuotto+54,76+%+/+12+kk.FIDHKCHINY,+tuotto+56,27+%+/+12+kk.jne.+jne...https://yle.fi/aihe/tekstitv?P=182Miksi+Hölmölän+väki+äänestää+valtaan+rosvoja+yhä+uudelleen+ja+uudeleen?

Äänestä

Suomessa on edelleen suurtyöttömyys, eikä ole sitä isoa H:ta, eli HUOLTOVARMUUTTA.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta

Ookkonä-Hölmölän-Hölmö kirjoitti:

Onko kansa niin hölmö että luulee suuren rahan etuja ajavan Caruna-Niinistön sijoittaneen elinaikanaan keräämänsä kymmenet miljoonat työpaikkojen luomiseen Suomeen?

Suomeen sijoituksissa tuotto on ollut pitkään 10- 20 %, kun se Kiinan, Aasian ja Intian osakerahastoissa on ollut jo yli 10 vuotta 40-70 %.

Ahneet ammattisijoittajat Niinistö ja Sipilä ovat ilman epäilyäkään sijoittaneet parhaaseen tuottoon, eli veropaatiisien holdingyhtiöiden kautta 40-70 % tuottaviin rahastoihin, joiden tuotoista ei tarvitse maksaa veroa. Ja koska he ovat myös päättäjiä, ovat he aina käyttäneet valtaansa siihen ettei suursijoittajien veronkiertoa veroparatiisien kautta estetä.

Kokoomuksen tärkein periaate on aina ollut rosvota kaikki mahdollinen voittoa tuottava kansan yhteisomaisuus maailman veronkiertosijoittajille, joihin he itse lukeutuvat. Yksi loputtomasta rosvoamisesta oli valtion sähköverkon myynti pilkkahintaan, jotta muun maailman veronkiertäjät voivat rikastua nostamalla siirtohintoja härskisti loputtomiin. ...Miksi suurta voittoa tuottava sähköverkkoa ei saanut kansa omistaa? Miksi kansan oikeus vaikuttaa siihen, paljonko sähkön siirrolla kansaa rahastetaan, piti ottaa kansalta pois? ...NIINISTÖN KOKOOMUS sen teki.

Niinistö on aina ajanut sitä että kaltaistensa moraalittomien sijoittajien työttömäksi ajamaa kansanosaa alistetaan orjatöihin tuottamaan sijoittajille mahdollismman lähelle sitä, mikä on tuotto lapsi- ja orjatyön maissa, missä myös luonnonsuojelua laiminlyödään härskisti.

Kikyjen ja pakkoaktivointien ainut tavoite on pyrkiä ihmisten perusoikeuksia polkemalla nostamaan ökyrikkaiden sijoittajien voitot Suomen nykyisestä 10-20 %:n tasosta Kiinan ja Aasian tasolle.

Miksi kansa äänestää omaa hyvinvointiaan tuhoavaa KOKOOMUS-SYÖPÄÄ?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu